Ukrainan konflikti/sota

Girkinillä on tiedustelumiehen tausta. Se on myös älykäs ja viimeisen kahdeksan vuoden aikana ollut useammin oikeassa kuin väärässä analyyseissään. Hyvä asia on, että se ei ole johtamassa tms. hyökkäystä. Jonkunlaine kompromaattikone täytyy kaverilla olla taskussaan, muuten ei suojelua löytyisi.
Girkin tuntuu tosiaan olevan sellainen oraakkeli kerrassaan.
Onneksi Putin ei kuunnellut häntä 2015 ja sipaissut Ukrainalta Krimin lisäksi mielikuvitustasavaltoja.

Jossitella voi, käytäisiinkö nyt sotaa laisinkaan, virtaisiko kaasua Euroopan läskimaahaan entiseen malliin ja olisiko voimassa rajut pakotteet, jos Putin olisi tuolloin pelannut pelin niin kuin Girkin olisi toivonut?

Tuskin. Tuskin Putinin ja venäläisten perverssi Russki Mir -intohimo olisi mihinkään kadonnut. Eiköhän Ukraina-neito olisi joka tapauksessa haluttu raiskata, häväistä ja tappaa ja omaisuus varastaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kansanmurhaa suorittavan fasistisen roistovaltion kansalaisten on päästävä Suomen kautta EUhun jotta lentoyhtiömme ei tarvitsisi vähentää lentoja, niinkö?
Sellainen kutina munis, että "Suomi haluaa" eli "Suomen punavihreä hallitus haluaa Euroopan unionin tuella" säilyttää yhden ulospääsykäytävän Venäjältä pois haluaville poliittisille dissidenteille, toimittajille ja kaiken maailman vaihtoehto- ja LGBTQ-väelle.

Muuten tämä eltaantuneelta YYA:lta haiseva linjaus ei käy järkeen.
 
Diktaattori haluaa, että häntä pelätään. Pahinta mitä diktaattorille voi tapahtua on että joutuu naurun alaiseksi. Tässä sulle Putin Kalsarimyrkyttäjä päivän paras! Tähän asti. Nythän on aamu vielä.

 
Viimeksi muokattu:
Sellainen kutina munis, että "Suomi haluaa" eli "Suomen punavihreä hallitus haluaa Euroopan unionin tuella" säilyttää yhden ulospääsykäytävän Venäjältä pois haluaville poliittisille dissidenteille, toimittajille ja kaiken maailman vaihtoehto- ja LGBTQ-väelle.

Muuten tämä eltaantuneelta YYA:lta haiseva linjaus ei käy järkeen.
Kaikille noille on olemassa se maahanpääsyyn oikeuttava taikasana jota taas vain Välimerelle lomailemaan pyrkivä ei voi käyttää.
 
Ei toimi. Venäjällä on veto-oikeus YK:ssa...
Venäjällä on veto-oikeus vain YK:n Turvallisuusneuvostossa. Ei koko YK:ssa. YK on äänestyksellään tuominnut venäjän sotatoimet.

AMC tossa ylempänä kyseli montako örkkiä on jäänyt sotavangiksi. Eikö jossain puhuttu jostain about 7000:sta? Korjatkaa jos muistan väärin. Sen verran kuitenkin, että tekee tiukkaa missä kaikkia säilytettäisiin (Nehän pitää Geneven sopimuksen mukaan säilyttää "inhimillisissä oloissa", vaikka ovatkin örkkejä, joten sekin osaltaan hankaloittaa.)
 
Tuskin. Tuskin Putinin ja venäläisten perversd Russki Mir -intohimo olisi mihinkään kadonnut. Eiköhän Ukraina-neito olisi joka tapauksessa haluttu raiskata, häväistä ja tappaa ja omaisuus varastaa.
Uskon yhden päämotiivin olleen juuri tuo luonnonvarojen rosvous. Jos Ukraina saa Asovanmeren kaasun (taitaa olla muuallakin) ja muun energiantoimituksen (esim. päästötön hiilisähkö ja zunamivapaa ydinsähkö) vahtiin niin se olisi ollut vakava isku Venäjän taloudelle. Viljan vientikin saattaa olla tulevaisuudessa rahasampo.
 
Voitaisiin tietysti myös erota hieman ryssistä ja kertoa että em. ikävyydet johtuvat meidän valtapoliitikkojemme tekemistä typeristä, useinkin ruplilla voidelluista, poliittisista päätöksistä. Päätöksistä joiden loppua ei ole näkyvissä ja näillä tarkoitan esim. Saksan ydinvoiman alasajoa ja meidän hiilivoimaloidemme. Puunpolttokiellot vielä päälle. Ei ole putleri suoraan asialla näissäkään päätöksissä ja jos kun on niistä maksanut niin pitäisi jo pikku hiljaa alkaa vaalikarjan tehdä johtopäätöksiä ennen äänestelyä..
Putinin ruplat mahdollistivat meidän omien idioottivihreiden tekemät energiapoliittiset päätökset, joista me nyt kärsitään. Vaikka Putin väänsikin hanat kiinni, kyllä syypää löytyy näistä DDR-Tawjoista ja kaikenlaisista saksalaisista stallareista. EU oli Putinin huora ja me annettiin sen tapahtua omien silmiemme alla, vaikka kyllä mm. meillä on moni varoitellut tästä asetelmasta sen 20 vuotta. Tämän takia virolaiset nauravat meille.
 
– Oleksandr Jurivitsh, katso karttaa, tilanne on ennalta selvä, Zahartshenko sanoi.

Zahartshenko tarjosi sopimusta ”ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta” Venäjän kanssa.

– Sinusta tulee suuri mies uudessa Ukrainassa, hän maalaili.

Vilkulin vastaus oli lyhyt. Se koostui kirosanoista ja ruumiinaukoista.



– Meillä ei ollut moderneja radiosytyttimiä, käytimme vanhan liiton laitteita, Vilkul sanoo ja nauraa päälle.

48cd229c836ae6f1628b1f37234a9b1d.jpg


Vilkul ei siis ainoastaan määrännyt alaisiaan räjäyttämään kohteita, vaan vanha kaivosmies teki sen myös itse. Räjähdysaineet saatiin Kryvyi Rihin avokaivoksista, joiden rautamalmin varassa kaupunki on kasvanut.

Vilkulin mukaan Kryvyi Rih oli sodan alussa haavoittuvassa asemassa. Reserviläisistä koottujen aluepuolustusjoukkojen kokoaminen oli pahasti kesken, joten puolustus oli 600 kansalliskaartilaisen varassa. Raskaita aseita ei käytännössä ollut.

Oli pakko käyttää luovuutta ja kaivoskaupungin resursseja.

Vilkul määräsi kaivinkoneita parkkeeraamaan Kryvyi Rihin lentokentän kiitoradalle. Venäläisten miehistönkuljetuslentokone joutui kääntymään takaisin.

Sodan kolmantena päivänä 300 ajoneuvon venäläiskolonna kääntyi kohti Kryvyi Rihiä. Ukrainalaiset onnistuivat katkaisemaan sen kahtia helikopterihyökkäyksellä. Venäläisten kalustoa jäi sotasaaliiksi.

– Saatatte muistaa sodan alusta kuvat ukrainalaisista farmareista kiskomassa traktoreillaan venäläisiä tankkeja. Se tapahtui täällä, Vilkul sanoo.

Saattueen kärki jatkoi kohti Kryvyi Rihiä. Vilkul käski avokaivosten valtavat maansiirtokoneet tien keskelle.

– Ammuimme niiden renkaat ja moottorit niin, että niitä oli mahdotonta siirtää, Vilkul kertoo.

Puolustajia auttoi myös sateinen sää. Tankit eivät voineet mudassa edetä tien sivussa.
Hieno taulu kaapin päällä.
 
Levitetääs hieman ryssän propagandaa näin tietoisesti.
Ukrainian trench network after the strike on the Karachunovskaya dam near Krivoy Rog.
Video täällä: https://t.me/sanya_florida/4114

Ylläoleva video siis kuvaa veden täytteisiä juoksuhautoja. Videon perusteella ei pysty sanomaan ketkä ovat kyseessä (kaikki tunnusmerkit puuttuvat) - video alkujaan peräisin pro-ryssä kanavalta ("U_G_M"). Ryssän antama kuvaus väittää kuitenkin, että kyseessä olisi ukrainalaisten kuvaama video ukrainalaisten tulvineista asemista (jännä väite koska en löytänyt ukrainalaista lähdettä videolle).
Ajattelin kuitenkin jakaa tämän sen takia, että tässä potentiaalisesti mahdollinen konkreettinen seuraus Inhuletsin tulvittamisesta. Inhulets kulkee mm. Davydiv Bridin ja Snivhurivkan kautta ryssäin hallussa oleville maille Khersonissa. Toisin sanoen, jos ukrainalla on jouksuhautoja tuolla, niin niin on varmasti myös ryssälläkin. En mitenkään usko että ryssän komento joka padon räjäytti olisi infonnut maajoukkoja Khersonissa.



Muissa ryssän propagandauutisissa (tg). Iranilaiset dronet on kastettu lisänimellä "HIMARS-killers" vaikka eivät ole saaneet vielä yhtään tuhottua. Väitetysti kuitenkin olisivat tuhonneet useamman tykin. Yrittävät hypettää Shahedejä kuten spoilereissa olevasta viestistä näkee.
ot note: ao. kanava hyvin extremistinen ja vihaa lietsova yleensä.
1663572549040.png



Eräällä toisella ryssän telegrammikanavalla joka puhuu analyyttisemmin asioista sanotaan, että sota ei ole Ukraina vs. Venäjä, vaan Neuvostoliitto vs. Venäjä. Perusteluna pähkinän kuoressa tälle väitteelle annetaan, että neuvostoliitto koostui useista valtioista, ja sen asema maailmassa oli anti-imperialistinen. Entisistä neuvostoliiton maista suurin osa on asettunut tukemaan ukrainaa, ja ulos jäävät pysyttelevät neutraaleina VVtä lukuunottamatta. Tässä toisin sanoen ryssälähde sanoo, että nykyvenäjä käyttäytyy imperialistisesti.

Leninismillä tässä viitataan väkivaltaan.
Lainaus:
Marx taught that “war is the midwife of revolutions.” Lenin agreed, declaring that “great historical questions can be solved only by violence.”
1663572807737.png



Viimeinen lainaukseni tähän postaukseen.
Alla olevasta heräsi mielenkiinto. Mikä tämä Gosz..... jotakin-jotakin oikein on.
1663573335046.png
Käy ilmi että, tämä ryssälähde puhuu totta. Lähteet alla:
Kyseinen lafka päässyt viimevuonna jopa MTV3:n uutisiin:
Tästä herää sitten toinen kysymys. Venäjän kiinteistöomistukset ulkomailla joista venäjän valtio / presidentti saa tuloja. Eikös tämmöseen tulisi puuttua eg. pakotteiden kautta?
 
Viimeksi muokattu:
Venäjän armeijan ohjus on räjähtänyt Pivdennoukrainskin ydinvoimalan läheisyydessä, kertoo Ukrainan valtiollinen ydinvoimayhtiö Energoatom.

Räjähdys tapahtui noin 300 metrin päässä reaktoreista. Voimalarakennus vahingoittui räjähdyksessä, mutta itse reaktorit eivät vioittuneet, vaan toimivat normaalisti, Energoaton kertoo.

Räjähdys vaurioitti kuitenkin läheistä vesivoimalaitosta ja sähkön siirtolinjoja.

Pivdennoukrainskin voimala sijaitsee Juzhnoukrainskin kaupungissa Mykolajivin alueella, noin 120 kilometriä Mykolajivista luoteeseen.
IAEAn pitää lähettää väkeä muihinkin voimaloihin.
Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) arvioi Venäjän presidentin Vladimir Putinin luottavan Ukrainassa yhä enemmän hätäisesti koulutetuista vapaaehtoisista koottuihin joukkoihin.

ISW:n mukaan tätä saattavat osin selittää Venäjän presidentin, sotilasjohdon ja puolustusministeriön rakoilevat suhteet. Putinin on kerrottu ohittaneen asevoimien tavanomaisen hierarkian erityisesti Venäjän Harkovan alueella kärsimien tappioiden jälkeen.

Ajatushautomon mukaan hätäisesti koulutettujen yksiköiden muodostaminen ei juuri anna Venäjälle tehokasta taisteluvoimaa Ukrainassa.
Jo 70 venäläistä paikallispoliitikkoa on allekirjoittanut avoimen kirjeen, jossa vaaditaan presidentti Vladimir Putinin eroa.

Asiasta kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet, joka on haastatellut protestiliikkeen keulakuvaa, pietarilaista kaupunginvaltuutettua Ksenia Thorströmiä. Hän muutti perheensä kanssa Suomeen helmikuussa ennen sodan alkamista. Sodan takia hän on päättänyt, ettei palaa Venäjälle.

Aftonbladetin haastattelussa hän toteaa, ettei voinut paikallispolitiikassa vaikuttaa paljoakaan tapahtumiin. Avoimen kirjeen myötä hän voi kuitenkin tuoda esiin tyytymättömän kansan tuntoja.

Avoin kirje laadittiin hyvin lyhyeksi, jotta sen perusteella ei voitaisi tuomita ketään. Silti Thorström uskoo, että hän voisi saada Venäjällä tuomion. Suomessa hän voi pakoilla vankilatuomiota.

Kirjeessä lukee: "Me, venäläiset paikallispoliitikot katsomme presidentti Vladimir Vladimirovitš Putinin politiikan vahingoittavan Venäjää ja sen asukkaiden tulevaisuutta. Vaadimme, että Vladimir Putin eroaa Venäjän presidentin virastaan."

Allekirjoittaneiden joukossa on muun muassa Moskovan, Pietarin, Samaran, Novgorodin, Voronezin ja Tomskin paikallispolitikkoja.

Thorström kertoo allekirjoittajien määrän kasvusta Telegram-kanavalla Populjarnaja politika. Häntä itseään on pyydetty protestiliikkeen edustajaksi, koska voi Suomessa asuessaan puhua vapaasti.
Vielä ei ole selvää, millä tavalla Venäjä reagoi viimeaikaisiin tappioihinsa Ukrainassa, varoittaa Yhdysvaltain asevoimien komentaja, kenraali Mark Milley.

Milley vieraili tänään amerikkalaisella sotilastukikohdalla Puolassa. Siellä hän kehotti sotilaita pysymään valppaina.

– Sota ei tällä hetkellä suju hyvin Venäjän kannalta. Niinpä meidän kaikkien on syytä pitää yllä korkeaa valmiutta, Milley sanoi toimittajille Varsovassa vierailun jälkeen.

Kenraali kuitenkin korosti, ettei amerikkalaissotilaisiin Euroopassa kohdistu juuri nyt korkeampaa uhkaa.

– Sodassa ei vain voi tietää kovin varmasti, mitä seuraavaksi tapahtuu.
 
Suomi ja Ruotsi ovat tulevina jäsenmaina ensimmäistä kertaa mukana Naton sotilaskomitean kokouksessa.

Sotilaskomitea on Naton sotilaallisen päätöksenteon korkein porras. Siihen kuuluvat kaikkien 30 Nato-maan asevoimien komentajat.

– Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon vahvistaa sekä Itämeren alueen ja Baltian maiden turvallisuutta että koko puolustusliittoa.

Näin totesivat lauantaina sotilaskomitean puheenjohtaja Rob Bauer ja Viron puolustusvoimien komentaja, kenraaliluutnantti Martin Herem.
 
Back
Top