Ukrainan konflikti/sota

Viimeksi muokattu:
ISW:n tuumailua että kaikilla näillä Ukrainaan tuoduilla eri joukoilla ei ole juuri muuta yhteistä kuin huono koulutus ja valmius sotaan:


Äläs nyt. Parhaillaan rekrytointirekat kiertelee ympäri laajaa Venäjänmaata tykinruokaa etsien. 3000 euroa kuukausipalkkaa lupaillaan Ukrainaan lähtijöille. Ikähaitarikin on mukavan laaja, 18-60 -vuotiaita haetaan palvelukseen.

 
Viimeksi muokattu:
Ohkaset lukemat tällä kertaa, mutta jokainen vahvuudesta poistunut örkki tai suristin on plussaa.
170 arvioitua kaatunutta vaikka paksuja ja miehstövaunuja saatu pelistä vain 2 kumpaakin kertoo jotain.

Tappiot aiheutetaan todennäköisesti jatkuvalla ja tarkalla tykkitulella venäläisten asemiin ja myös mahdollisesti tarkka-ampujien avulla.

Varsinaista etenemistä ei juurikaan ole yritetty. Kertoo siitä, että Venäjän on todella raskasta pitää asemiaan edes rauhallisemmissa jaksoissa.

Tämän päälle sitten himars-iskut logistiikkaan ja komentokeskuksiin.
 

Bilohorivkasta ei ole pitkä matka Lysitsanskiin, toisaalta etäisyydet voivat hämätä - onhan nähty miten hidasta eteneminen on mm. Khersonin suunnalla.

Toisaalta kun näkee tällaisia videoita niin katsokaapa missä Bilohorivka on kartalla suhteessa Lymaniin:

Bilohorivka Ukraine.jpg

Ukraina on ylittänyt Donets-joen tältä kohdalta, kuten mm. Strelkov ja kumppanit ovat kironneet, joten ei olisi valtava yllätys vaikka tuo Lymanista itään tuleva tie olisi tosiaan katkaistu.

Taistelukentän tilanteesta näkee niin paljon monenlaista huhua että ei halua innostua liikaa mistään vain jotta joutuisi myöhemmin pettymään.
 
Viimeksi muokattu:
Ryssän telegramin mukaan ovat torjuneet UA hyökkäyksen Kreminnassa. Toki voi olla ryssän houreita. Parina viime päivänä on ollut myös tiedonmurusia, joissa Lyman olisi lähes piiritetty.

RUs Tlgrm Ne.Caxar: 'UKR attack on Kreminna repulsed'. What attack if UKR is at Riv Oskil and Russia victorious at Bakhmut? What are the Russians confessing to us?
The UKR attack on Kreminna 'rejected' according to RU sources does not mention DRG (Recon) so it is an attack and can only come from Zarichne, W, Pryvilia after S riv Donets crossing, or from Svatove-Starobilsk, N. In any of all 3 cases UKR dominates the Donets riv curve.

Jokatapauksessa ryssä on melkoisella varmuudella häädetty kaikkialta Lymanin etelä -ja länsipuolelta. Kylien vapautukset tuleva esiin viivellä, esim tuo Yarova tänään.
Kreminnan ja nykyisen / oletetun rintamalinjan välissä ja Lymanin itäpuolella näyttäisi olevan pirusti metsää. Voihan tuo hyvinkin olla sikäläisten sissien tiedusteluhyökkäys.
 
Viimeksi muokattu:
Bilohorivkasta ei ole pitkä matka Lysichanskiin, toisaalta etäisyydet voivat hämätä - onhan nähty miten hidasta eteneminen on mm. Khersonin suunnalla.

Toisaalta kun näkee tällaisia videoita niin katsokaapa missä Bilohorivka on kartalla suhteessa Lymaniin:

Katso liite: 67530

Ukraina on ylittänyt Donets-joen tältä kohdalta, kuten mm. Strelkov ja kumppanit ovat kironneet, joten ei olisi valtava yllätys vaikka tuo Lymanista itään tuleva tie olisi tosiaan katkaistu.

Taistelukentän tilanteesta näkee niin paljon monenlaista huhua että ei halua innostua liikaa mistään vain jotta joutuisi myöhemmin pettymään.
Ihan skebeliä nyt liikkuu. v_stus kirjoittaa näin ja on faktaa arkijärjen mukaan. Vasta geolokatoituja videoita voi uskoa tällä hetkellä.

Lyman on avaintaistelu tuolla alueella nyt, ryssä tekee kaikkensa

As of now:
- Strong pressure on Lyman continues, we expect good news in the coming days
- Lysychansk has NOT been liberated, there are no battles for the city!
- The left bank of the Oskil River - everything is just beginning. But it will not be as fast as a week ago We believe and donate to the Armed Forces!
 
Yhden syyn keksin, miten tämän takia lomailijoiden maahan päästämisen voisi käsittää. (Huom. vaikka käsitänkin logiikan, en ymmärrä saati hyväksy sitä.) Jos loma- ja juusto-ostosmatkailijoita ei päästetä rajan yli, eivät he edes yritä. Silloin ryssä tietäisi, että jokaisella raja-asemalle pyrkijällä on joku ym. taikasanan käyttöön oikeuttava peruste. Joten tarvitsee vain pidättää kaikki raja-asemalle saapuvat ja heittää heidät vankileirille, sama se mikä syy koska e.m. syystä se on kuitenkin syyllinen johonkin. Joten, jos ei lomailijoita päästetä rajasta yli, vainotut vähemmistötkään eivät voi tulla sitä kautta.

Itse tosiaankin olen sitä mieltä, että vähien vainottujen päästäminen pakoon ei ole riittävä syy sallia kansanmurhan hyväksyvien massojen päästämistä lomailemaan EU:ssa. Mutta minä en istukaan hallituksessa.
Eka viesti tänne, jee.

Mitä itse tutkinut aihetta, niin se taitaa vain mennä kuten hallitus on viestittänyt. Suomessa ilmeisesti turvallisuusviranomaiset(supo?) ei ole luokitellut venäläisiä kategorisesti turvallisuusuhaksi.
Virossa heidän ulkoministeriöhän kertoi, että tekivät päätöksen koska heillä turvallisuusviranomaiset luokittelivat venäläiset turvallisuusuhaksi. Eli päätös tehdään viranomaisten suositusten mukaan, ei poliittisin päätöksin.

Mitä tule venäläisten matkustamiseen, niin onhan se vähän hölmöä, että suurin osa maista hyväksyy venäläisten turistien matkustamisen euroopaan, niin kuin hyväksyy myös Pohjois-Amerikka. Venäläisethän taitaa matkustaa maarajoja huomattavasti suuremmalla volyymilla Turkin ym. kautta(eivät tarvitse viisumia) Eurooppaan ja muualle maailmaan.
 
Mun käsittääkseni PK oli aikoinaan suhteessa paljon vauraampi kuin nyt, jopa tasoissa Etelä-Korean kanssa. (Varmaan johtuen Neuvostoliiton tuesta.)

Eipä maan "kehitys" kyllä hääviä ole ollut. Nälän kanssa siellä kai yhä kamppaillaan monin paikoin.
Etelä-Korean BKT henkeä kohti meni ohi Pohois-koreasta joskus 70-luvulla vientiteollisuuden ansiosta. Pohjoinen oli vahvoilla sodan jälkeen sillä pohjoiseen jäi lähes kaikki mineraalivarannot ja etelään jäi maanviljelyalueet.
 
Eka viesti tänne, jee.

Mitä itse tutkinut aihetta, niin se taitaa vain mennä kuten hallitus on viestittänyt. Suomessa ilmeisesti turvallisuusviranomaiset(supo?) ei ole luokitellut venäläisiä kategorisesti turvallisuusuhaksi.
Virossa heidän ulkoministeriöhän kertoi, että tekivät päätöksen koska heillä turvallisuusviranomaiset luokittelivat venäläiset turvallisuusuhaksi. Eli päätös tehdään viranomaisten suositusten mukaan, ei poliittisin päätöksin.

Mitä tule venäläisten matkustamiseen, niin onhan se vähän hölmöä, että suurin osa maista hyväksyy venäläisten turistien matkustamisen euroopaan, niin kuin hyväksyy myös Pohjois-Amerikka. Venäläisethän taitaa matkustaa maarajoja huomattavasti suuremmalla volyymilla Turkin ym. kautta(eivät tarvitse viisumia) Eurooppaan ja muualle maailmaan.
Venäläisten tapauksessa suuri enemmistö lokaa pienen vähemmistön maineen :ROFLMAO:
 
Kui vitun vaikiaa on taas tietyillä nimimerkeillä pakko tuua tätä viisumipaskaa ja suomen hallituspolitiikkaa tähän ketjuun. Pelaatte suoraa trollien opeilla. Täällä saa kyllä näistä keskustella, tuolla on omat alueet niille, suosittelen jopa käyttämään niitä, mutta tämä on vieläki ukrainan sodan seuranta ketju. Perkele että ottaa pattiin lukia taas sivutolkulla ohi aiheesta.
 
Back
Top