Ukrainan konflikti/sota

Pitää muistaa, että Neuvostoliitto sai valtavan määrän Lend-Lease -apua. Esimerkiksi 400 000 Jeeppiä ja 11 400 lentokonetta.

Olisiko temppu onnistunut ilman tukea?
Ei. Neukkuarmeija olis kuollut nälkään jos olisivat kävellen joutuneet Berliiniin yrittämään. Autoillakin oli kiikun kaakun. Berliinin kilpajuoksussa oli kyse provianttien riittämisestä kaiken muun ohella,
 
Sakusta ei mitään tietoa, mutta ainakin omien kuulemien huhujen mukaan Pekan kohdalla voi löytyä kaikenlaista. Arhinmäki on ainakin Venäjällä sekoillut aikanaan erilaisten valtuuskuntien mukana oikein huolella, ei tosin saman sukupuolen edustajien kanssa. Julkinen salaisuushan on myös Ahtisaaren revittelyt Afrikassa. Pahoittelut OT:sta, mutta voi olettaa kompromaattia olevan todella laajasti Euroopan poliitikkojen joukoissa.
Arhinmäestä? Se on kyllä sammunut ennen kuin on saanut housuja jalastaan.
 
Viimeksi muokattu:
Usko pois. Ne tulee vielä. Vanhana KGB-miehenä Putte kyllä tietää miten omia kansalaisia sorretaan. Ja uskonpa että nyt kun näitä reserviläisiä ruvetaan työntämään lihamyllyyn ja heillä menee hyökkäykset perseelleen, ilmestyy sinne kyllä sisäisen turvallisuuden väkeä ampumaan perääntyjät. Vai olikos jossain jo juttua että Hersonin suunnalle olisi jo tuotu Kadyrovin tiktok -ukkoja tekemään juuri tätä ?

Putinin Venäjä on liikahdellut siihen suuntaan jo vuosia mutta nyt ollaan hyvin lähellä sitä hetkeä kun vankileirien saaristo tekee vähemmän iloisen paluun. Putin on heikon sotamenestyksen myötä ajautumassa ahtaaseen nurkkaan ja tuo voi olla ainoa keino pysyä vallassa.

Putin on ollut siinä mielessä todella ovela rotta että se on kiristänyt ruuvia hyvin hitaasti vähän kerrallaan. Jos tähän pisteeseen olisi menty suoraa tietä heti Putinin valtakauden alussa niin hommasta ei olisi tullut mitään mutta nyt se voi olla mahdollista kun kansaa on siihen askel kerrallaan totutettu ja kilpailijat on eliminoitu jo kauan sitten.
 
Se että venäjä sulkisi rajan reserviläisiltä on kaksiteräinen miekka. Rajan yli ei tulisi enempää väkeä, mutta samalla täällä olevat eivät halua takaisin ja viisumin umpeutuessa alkaa turvapaikkaprosessi.

Pidän lähes mitä tahansa kohdetta parempana verovarojen käytölle kuin venäjän reservin ylläpito täyshoidolla Suomessa.
Turvapaikkaprosessin on mahdollista olla nopea. Jos ei venäläisellä ole muuta perustetta kuin sotilaskarkuruus niin eikun vaan kielteistä päätöstä ja niskaperseotteella Vaalimaalle.

Enemmän minua huolestuttaa se, että Venäjältä voi alkaa rynnimään oikeasti turvapaikkaa hakevia ihmisiä jos siellä alkaa vaikka sisällissota. Niitä tulisi länteen miljoonia tai kymmeniä miljoonia, ja taatusti Suomi saisi niistä todella ison osan.

Nämä tuhannet tai kymmenet tuhannet lkp:tä pelkäävät turistit ovat täysin olematon ongelma siihen verrattuna. Varsinkin kun nämä eivät edes hae asyylia.
 
Viimeksi muokattu:
27-vuotias yliluutnantti(?) kaatunut. Hän oli ryssän pioneeripataljoonan komentaja (!). Upseeripulaa ilmassa? Liikekannallepanon tuloksena tilanne helpottaa: olihan siitäkin juttua, kuinka 59-vuotias syöpää sairastava huonokuuloinen ja näön toisesta silmästään menettänyt mies (muistaakseni lääkäri ammatiltaan) oli myös komennettu asevoimien palvelukseen ja saanut heti joukkueen johdettavakseen.
1664131856454.png
 
Nää jätkät osaa kyllä viihdyttää. Kauhee action päällä joka paikassa, mitähän vastaan nyt sodittiin - jalavaa vai tammea?
Sitä olen nyt ihmetelllyt tässä pitkin sotaa että eivätkö nämä itse ymmärrä kuinka naurettavilta näyttävät? Mikä näiden sirkus videoiden pointti on? Koska eivät nuo ainakaan ihmisissä mitään pelonsekaisia tunteita aiheuta, enintään myötähäpeää.
 
Pitää muistaa, että Neuvostoliitto sai valtavan määrän Lend-Lease -apua. Esimerkiksi 400 000 Jeeppiä ja 11 400 lentokonetta.

Olisiko temppu onnistunut ilman tukea?

Noilla Airacobrilla ja jeepeillä oli iso merkitys, mutta ei ratkaiseva.
Tärkeintä oli puna-armeijan nostaminen kokonaan pyörien päälle ja raaka-aineet joilla NL:n oma teollisuus valmisti kaikki sodan voittamisen edellyttämät määrät aseita.

Kaikkiaan sotatarvikkeita tuotiin Yhdysvalloista Neuvostoliittoon järisyttävän paljon. Terästä toimitettiin 2,3 miljoonaa tonnia, mikä riitti ainakin 40 000 tankin valmistamiseen.
Lisäksi kuorma-autoja tuotiin 375 833, ruokatarvikkeita 4 478 000 tonnia ja erilaisia öljytuotteita 2 670 000 tonnia.
Neuvostoliiton saama 230 000 tonnin alumiiniapu puolestaan tyydytti sen lentokoneteollisuuden kahden vuoden tarpeen.
622 100 tonnia ratakiskoja oli myös tarpeen (mm. Käkisalmen aseman kiskoissa lukee ”Chicago, Illinois”).


Tämä riittää aiheesta täällä, takaisin Ukrainan sotaan.
 
Sakusta ei mitään tietoa, mutta ainakin omien kuulemien huhujen mukaan Pekan kohdalla voi löytyä kaikenlaista. Arhinmäki on ainakin Venäjällä sekoillut aikanaan erilaisten valtuuskuntien mukana oikein huolella, ei tosin saman sukupuolen edustajien kanssa. Julkinen salaisuushan on myös Ahtisaaren revittelyt Afrikassa. Pahoittelut OT:sta, mutta voi olettaa kompromaattia olevan todella laajasti Euroopan poliitikkojen joukoissa.
Mites toveri Kiljunen?

 
Nää jätkät osaa kyllä viihdyttää. Kauhee action päällä joka paikassa, mitähän vastaan nyt sodittiin - jalavaa vai tammea?
Niillä on viihdyttäminen verissä. Tärkeintä, että feikkirolex vilkkuu ranteessa, parta ja tukka öljytty sekä mahd. kova pauke. Ikäväkyllä Ukrainan puolella olevat vaikuttavat olevan samanlaisia. Ne ammuskeli sillä yhdellä taannoisella videolla RPG:itä suoraan taivalle.
 
Kyllähän aidon patriootin tunnistaa siitä että yrittää paeta rajan yli kun kutsu aseisiin käy...

Tiedä vaikka alkaisi heitäkin tuo politiikka kiinnostamaan...
Yllättäen taas vika on muissa kuin venäjässä. Nyt syyllinen oli Georgia. Missähän vaiheessa tämä porukka oppii katsomaan peiliin? Taitaa vaatia sen et saavat turpaansa kunnolla ja paskaa niskaan vuosia. Ei muuten näytä muuttuvan asenteet.
 
Back
Top