Ukrainan konflikti/sota

Vella Gulf vaihtuu Mustallamerellä USS Coleen. Kanadalainen HCMS Toronto taitaa olla jo siellä.

Siellä nuo mereltä möllöttelevät, katselevat ja kuuntelevat mitä maailmalla tapahtuu, ja pojat sen kuin läiskivät korttia.

Bw3ksqAIUAAAbBF.jpg
 
Varmasti Sale tietää näistä asioista enemmän kuin minä, mutta tietääkö enemmän kuin naapurimaamme presidentit, jotka eivät aistineet positiivisuuksia Isä aurinkoisen uusimmassa käänteessä? Tulitauko voi hyvinkin tulla, jossain vaiheessa se kuitenkin tulee. Se ei välttämättä tarkoita, että Sale olisi ollut kokemuksensa ja tietojensa takia oikeassa. Jos joka kerta uskoo Putinin sanaan, niin varmaan jossain vaiheessa napsahtaa oikeaan. Tämä nyt oli vähän kärjistetysti sanottu. Sale on 100x parempi presidentti kuin edellinen. Silti jotkut lausunnot nyppivät.

Niin Marski. Ei olisi kannattanut luottaa siihen seniiliin huru-ukkoon enää 1944 kesällä. Kannaksen puolustuksen laiminlyöminen oli vakava virhe.

Sale tiesi tämänkin oikein. Mannerheim saattoi olla ehkä tosin vähän väsynyt.
 
Tuosta saa hyvän kuvan siitä, millaisella kalustolla Venäjä liikkuu noin keskimäärin (3.9. Luhansk). Kuka muistaa aikoja, jolloin seppoja oli kourallinen ja kaikki sanoivat, ettei saa "provosoida" ettei Venäjä hyökkää... :)

Hyökkäsikö? Tätä se on nykyisin!

 
Jälki on samannäköistä (toki huomatttavasti pienemmässä mittakaavassa) kun A-10 tyhjensivät aselastejaan persianlahdella motarilla perääntyneisiin Irakilaisjoukkoihin. Ukrainassa ei Venäjän ilmavoimat vielä operoi, eikä tst-vaunut räjähdä palasiksi perinteisen epäsuoran sirpaleista, joten...
Kuten jo todettua niin kyseessä lienee mitä ilmeisimmin tykistöohjus SS21, todenäköisesti varustettuna rypälekärjellä 9N123K joka sisältää 50kpl 9N23 rypäleammuksia (7,45kg). Ohjuksen tarkkuus pyöriin jossain 50m kantturoissa ja ammukset hajautuvat 20 000-30 000 neliön alueelle ja varmaan tuollainen tuleen tst-vaununkin katosta läpi jos kohdalle osuu -> siitä seuraa sitten viimeistään tulipalon jälkeen totaalituho. Yksi isompi unitäärikärki ei tuhoaisi useampia vaunuja.

Nyt kysymys enää kuuluukin, että millä halvatulla Venakot osuvat liikkeessä oleviin(?) ajoneuvoihin puolikiinteitä kohteita vastaan tarkoitetulla ballistisella ohjuksella?
SS-21 käyttää inertia/satelliitti paikannusta ja loppulähestymiseen tutka tai optista (tv) ohjausta. Onko tutka tai optinen sensori ohjuksessa itsessän?

Olettaisin että paikalla on oltava jonkunlainen "tulenjohto" joka kertoo mihin pisteeseen ohjus tulee laukaista, lieko ajoneuvot edes olleet liikkeellä? Jos ajoneuvot ovat oikealla hetkellä oletetussa paikassa niin loppuhakautuminen ei liene enää ongelma -> kuinkahan korkealta se aloitetaan ja kuinka kauas alkuperäisestä pisteestä ohjus kyetään vielä ohjaamaan?

Ukrainahan on laukonut samoja puikkoja menemään myös ja Venäjä aijemmin myös Georgiassa, että Tshetseniassa -> tst-vaunujen puhkomista näinkin "hyvällä" menestyksellä ei kyllä ole osunut Venakoiden toimesta vielä silmiin...

Nopealla laskutavalla nämä vehkeet eivät kyllä vaikuta kaikken kustannustehokkaimmilta. Esimerkissäni kymmenvaunuista T-64:lla varustettua panssarikomppaniaa rankaistaan yhdellä 9N123K:kärkisellä 9N79:llä.

Lähdin liikkeelle seuraavista oletuksista:
- 9N79:n CEP on 50 m ja tulokulma on suoraan ylhäältäpäin. Hajonta on yksinkertaistettuna normaali: 0-50 metrin välille keskipisteestä osuu 50%, 50-100 metrin välille 43% ja 100-150 metrin päähän osuu 7% ja niin edelleen.
- Taistelukärki sisältää 50 9N23-tytärkranaatia, jotka tasaisesti leviävät noin 20 000 m2: alueelle. (Ympyrän säde on 80 metriä)
- Todella isokokoinen 9N23-tytärammus on toimii iskusytyttimellä ja omaa alaspäin suunnatun ontelopanoksen. Jokainen kranaatti toimii.
- T-64:n tuhoutuu suorasta osumasta. Tytärammuksen suuri koko ja teho kompensoidaan kasvattamalla laskennallista tuhoutumisalaa, joka T-64:llä on 20 neliömetriä. (6,5 m x 3,5 m). Laskennan perustana käytetään 40 neliömetrin maalialkiota. Ideana, että tällä huomioidaan lähiräjähdyksen aiheuttamat tuhoavat vauriot.
- Vaunut ovat naurettavan tiiviissä jonossa, 20 metrin välimatkoin, jolloin muodosteman pituus on 245 m. (10 x 6,5 m + 9 x 20 m)
- Maalipiste on rivin keskellä eli vaunujen viisi ja kuusi välissä.
- Laskutoimitukset tein graafisesti eli kynän, harpin ja paperin avulla. Piirsin maalialkiot paperille ja mittasin vaikutussäteen harpin avulla. Hajonnan yksinkertaistin. Tämän voi halutessaan laskea tarkemmin, mutta tulokseni ovat vähintäänkin oikeanlaisia.

Mikä on tulenkäytön vaikutus?
1) Ohjuksen räjähtäessä suoraan maalipisteen yläpuolella kahdeksan vaunua on vaikutusalueella, joten laskennalliset tappiot ovat 0,8 vaunua. 50(8x 40m2)/20 000 m2 = 0,8
2) Mikäli hajonta huomioidaan, niin todennäköiset tappiot luonnollisesti laskevat. Ohjus osuu 50% tedennäköisyydellä 0-50 metrin päähän maalipisteestä, jolloin vaikutusalueella on 6-8 vaunua (ka. n. 7,5). 43% todennäköisyydellä se osuu 50-100 metrin päähän maalipisteestä, vaikuttaen 0 - 7vaunuun (ka. n. 4,6). Todennäköisyys siihet, että ohjus osuu 100-150 metrin päähän maalipisteestä on 7%. Tällöin vaikutusalueella olisi 0-4 vaunua (ka. n. 1,33). Täten keskimääräisesti vaikutus alueella on 5,85 vaunua, jolloin tappiot olisivat 0,6 vaunua.

Johtopäätös:
Tämän mallin mukaan kyseisen asejärjestelmän käyttäminen vaunukomppaniaa vastaan ei ole kustannustehokasta, eikä vaikuta kovinkaan todenmukaiselta.

Toinen syy on se, että liikuvaan maaliin osuminen tuolla järjestelmällä on täysin tuuripeliä. Voin perustella väitteeni. Ohjus ohjautuu haluttuun pisteeseen inertia- tai sateliittiohjauksen avulla, eikä sen maalipisteeseen voida vaikuttaa laukaisun jälkeen. Eikä halutun osumahetken limittäminen tulenjohdon ja tilannekuvan kannalta ole kovinkaan yksinkertaista.

Kuvittellaan seuraava tilanne:
- Tulenjohtajalla on oikeus ampua ohjus, hän näkee maalin riittävän kaukaa ja hän on maalittanut maalipisteen.
- Ohjuspatteri on ampumavalmina ja suunnattuna ennaltamääritettyyn maalipisteeseen.
- heidän käytössä on toimiva viestiyhteys.
- vaunukomppania ajaa hiljahkoa ja tasaista vauhtia, 36 km/h. Heidän liikkeensä on mahdollista ainoastaan sillä uralla, mihin maalipiste on määritelty.

Maali tulee hollille ja tulenjohtaja päättää antaa tulikomennon. Hän viestittää, midtä seuraa varmasti jonkinlainen viestiviive. Viesti saapuu vähintäänkin ohjuspatterin tulitoimintapaikalle, josta se välitetään ampuvalle lavetille. Käskyn saatuaan lavetti ampuu ja ohjus lentää maaliinsa. Koko tähän tapahtumaan kuluu minuutteja. Vaunukomppania etenee jo yhdessä minuutissa 600 metriä. Tulenjohtajan on oltava itse Pyhä Barbara osuakseen 9N79:llä liikkuvaan vaunukomppaniaan! Kysyttävää?
 
Mariupolin satama tyhjä. Ennen meni kymmenen paattia päivässä. Uimassa voisi käydä, kaupunki on hiljainen. Kaikki pikku kähinät ovat olleet Luhanskissa ja Donetskin yläosissa.

Tulitauko pitänyt noin laajassa mielessä. Aidarin tappiot Aidar nielee.

Bw3HqUpIEAAJBKR.jpg
 
Ihan kysymyksenä & huomautuksena, Venäjä on muuten ainoa suurvalta joka toteuttaa yhden Kiinan politiikkaa...
 
Ok, jätetään nuo ydinasekysymykset OT:nä ja katsotaan, mitä tästä Ukrainan kriisistä kenellekin jäi käteen, olettaen nyt, että nyt sovittu aselepo pitää.

Minusta suurimpia häviäjiä ovat Ukraina (luonnollisesti) ja Venäjä (ehkä joillekin yllätyksenä). Ennen kriisin alkua, eli Ukrainan neuvotellessa EU:n assosiaatiosopimusta viime vuonna Ukraina koitti tasapainoilla Euroopan ja Venäjän välillä, mikä olikin yksi syy siihen, miksi assosiaatiosopimusta ei Janukovitshin kanssa saatu solmittua. EU vaati sopimuksessa sitä, että mitään tullivapautta Venäjän suuntaan ei saa tehdä. Tämän tasapainoilun Ukraina teki aidosti omasta tahdostaan, koska vaikka sille EU oli tärkeä kumppani, niin sitä oli myös Venäjä. Vaikka Venäjä voisi saada joihinkin lopullisiin sopimuksiin sen, että Ukraina ei tule liittymään EU:hun eikä NATOon, niin sillat Ukrainan suuntaan ovat lopullisesti poltettu. Minkäänlaista luottamuksellista suhdetta ei näiden kahden välille saada syntymään, etenkään jos Venäjä ei missään vaiheessa tunnusta oikeasti hyökänneensä Itä-Ukrainaan ja pyydä sitä anteeksi (mitä ei takuulla ainakaan Putinin kaudella tule tapahtumaan). Vaikka Ukraina ei siis virallisesti olisi NATOn jäsen, niin on selvää, että se tämän kriisin seurauksena on puolensa valinnut missä tahansa rähinässä, mikä NATOn ja Venäjän välillä syntyykin.

Jotkut sanovat, että Venäjä onnistui tämän konfliktin ansiosta työntämään itärajaansa jonkun verran itäänpäin sinne venäläisille Itä-Ukrainan alueille. Tämä tietenkin pätee, mutta Euroopan valtapolitiikan kannalta oleellisempaa on se, että koko loppu Ukraina valui sitten totaalisesti lännen leiriin. Puola ja Balttia voi luoda Venäjän kannalta vaarallisen ulostyönnetyn hyökkäysaseman (ainakin jos näkee asiat tarpeeksi paranoidisti, kuten Venäjän johtajat ehkä Gorbatshovia lukuunottamatta tuntuvat järestään tekevän). Ne kuitenkin kalpenevat sen rinnalla, mitä mahdollisuudet hyökätä ovat Ukrainasta käsin.

Ja tietenkin tällä kriisillä on vaikutusta niihin maihin, jotka ovat NATOn suhteen istuneet aidalla, eli Ruotsiin ja Suomeen. On selvää, että Suomessa asenteet Venäjän suuntaan ovat muuttuneet negatiiviseen suuntaan. Tälle Venäjä ei voi mitään. Kyse on vähän samasta kuin terrorismin vastaisessa sodassa. Mitä enemmän käytetään pommeja terroristien tappamiseen, sitä enemmän heitä syntyy niiden pommituksessa katkeroituneiden siviilien keskuudesta. Sama juttu tässä Venäjän suhteen. Joku voi nähdä tämän Ukrainan retken sotilaallisena voittona Venäjälle, kuten varmaan monet näkivät Irakiin hyökkäyksenkin suurena voittona USA:lle toukokuussa 2003. Kuitenkin ne Venäjän aseet, joilla se Itä-Ukrainan valtasi, karkoittivat siltä nekin vähät ystävät ja ymmärtäjät, joita Euroopassa oli (oikeastaanhan EU oli suht hyvissä väleissä Venäjän suuntaan vielä jokin aika sitten rakennellen kaasuputkia yms.). On selvää, että Euroopassa otetaan lusikka nyt kauniiseen käteen ja ryhdytään hankkiutumaan eroon Venäjän energiasta riippuvuudesta. Tämä ei teknisesti ole edes erityisen vaikeaa, vaan vaatii vain poliittista tahtoa (etenkin ydinvoiman lisärakentamiseksi ja frakkaamisen aloittamiseksi) ja ehkä jonkun verran rahaa (kaasun hankkiminen jostain muualta, kuten USA:sta). Tämä kehitys voi olla Euroopalle jopa pidemmällä tähtäimellä joka tapauksessa fiksua, vaikka alkuvaiheessa se jonkun verran maksaakin.

Yllä oleva oli siis kirjoitettu sillä oletuksella, että tulitauko oikeasti pitää, eikä Venäjä ryhdy mihinkään täysin järjettömään, kuten joidenkin spekuloimiin ydinhyökkäyksiin.
 
Luulen että Ukraina voisi nämä alueet luovuttaa Venäjälle pysyvää rauhaa vastaan, mutta separatistit ja Venäjä eivät kyllä tähän rajaan tyydy. Venäjä väistelee nyt uusia pakotteita ja yrittää saada enemmän separatisteja aseisiin, jotta Venäläisten omia varusmiehiä ei tarvisi laittaa kaikkein häjyimpiin paikkoihin tappioita kärsimään. Lisäksi Putin muistaa miten Georgian keikka jäi keskeneräiseksi, maan talous kasvaa kovaa vauhtia ja sisäpoliittisesti on jokseenkin vakaata, ei siinä niin pitänyt käydä.
 
Lisäksi Putin muistaa miten Georgian keikka jäi keskeneräiseksi, maan talous kasvaa kovaa vauhtia ja sisäpoliittisesti on jokseenkin vakaata, ei siinä niin pitänyt käydä.

"Georgian–Venäjän sota iski vuonna 2008 maan talouteen. Saakašvili arvioi sodan aiheuttaneen Georgian infrastruktuurille 1,4 miljardin euron vahingot. Georgialle päätettiin myöntää lokakuussa 2008 yhteensä 4,55 miljardin dollarin suuruinen apupaketti. Talous on noussut jaloilleen hitaasti vuosina 2010-2013, mutta ulkomaiset investoinnit eivät ole noussseet konfliktia edeltävälle tasolle."
 
Tuosta saa hyvän kuvan siitä, millaisella kalustolla Venäjä liikkuu noin keskimäärin (3.9. Luhansk). Kuka muistaa aikoja, jolloin seppoja oli kourallinen ja kaikki sanoivat, ettei saa "provosoida" ettei Venäjä hyökkää... :)

Videolla näkyy GPS-positio. Sen mukaan kuvattu tässä kohtaa. https://www.google.fi/maps/place/48°22'50.3"N 39°52'30.4"E/@48.3806358,39.87511,11z/data=!4m2!3m1!1s0x0:0x0


Yllä oleva oli siis kirjoitettu sillä oletuksella, että tulitauko oikeasti pitää, eikä Venäjä ryhdy mihinkään täysin järjettömään, kuten joidenkin spekuloimiin ydinhyökkäyksiin.

Hienoa, että kokonaisuuden hahmotus on niin hämärtynyt ettei tajua Ukrainan tulitaukojen ja Baltian kriisien olevan erillisiä sotanäyttämöitä. Eikä tämä Ukrainankaan tulitaukokaan kyllä pidä. Järjetöntä meininkiä olettaa, että NATO-sumutuksen vuoksi laadittu tulitauko Putinia miellyttäisi. Kyllähän se on se maakäytävä Krimille tarkoitus luoda. Samalla raapaistaan Ukrainalta kaikki Asovin merenrantaviiva. Asovin meren kaasukentille on löytynyt jämäkämpi isäntä!
 
Viimeksi muokattu:
Nopealla laskutavalla nämä vehkeet eivät kyllä vaikuta kaikken kustannustehokkaimmilta. Esimerkissäni kymmenvaunuista T-64:lla varustettua panssarikomppaniaa rankaistaan yhdellä 9N123K:kärkisellä 9N79:llä.

Lähdin liikkeelle seuraavista oletuksista:
- 9N79:n CEP on 50 m ja tulokulma on suoraan ylhäältäpäin. Hajonta on yksinkertaistettuna normaali: 0-50 metrin välille keskipisteestä osuu 50%, 50-100 metrin välille 43% ja 100-150 metrin päähän osuu 7% ja niin edelleen.
- Taistelukärki sisältää 50 9N23-tytärkranaatia, jotka tasaisesti leviävät noin 20 000 m2: alueelle. (Ympyrän säde on 80 metriä)
- Todella isokokoinen 9N23-tytärammus on toimii iskusytyttimellä ja omaa alaspäin suunnatun ontelopanoksen. Jokainen kranaatti toimii.
- T-64:n tuhoutuu suorasta osumasta. Tytärammuksen suuri koko ja teho kompensoidaan kasvattamalla laskennallista tuhoutumisalaa, joka T-64:llä on 20 neliömetriä. (6,5 m x 3,5 m). Laskennan perustana käytetään 40 neliömetrin maalialkiota. Ideana, että tällä huomioidaan lähiräjähdyksen aiheuttamat tuhoavat vauriot.
- Vaunut ovat naurettavan tiiviissä jonossa, 20 metrin välimatkoin, jolloin muodosteman pituus on 245 m. (10 x 6,5 m + 9 x 20 m)
- Maalipiste on rivin keskellä eli vaunujen viisi ja kuusi välissä.
- Laskutoimitukset tein graafisesti eli kynän, harpin ja paperin avulla. Piirsin maalialkiot paperille ja mittasin vaikutussäteen harpin avulla. Hajonnan yksinkertaistin. Tämän voi halutessaan laskea tarkemmin, mutta tulokseni ovat vähintäänkin oikeanlaisia.

Mikä on tulenkäytön vaikutus?
1) Ohjuksen räjähtäessä suoraan maalipisteen yläpuolella kahdeksan vaunua on vaikutusalueella, joten laskennalliset tappiot ovat 0,8 vaunua. 50(8x 40m2)/20 000 m2 = 0,8
2) Mikäli hajonta huomioidaan, niin todennäköiset tappiot luonnollisesti laskevat. Ohjus osuu 50% tedennäköisyydellä 0-50 metrin päähän maalipisteestä, jolloin vaikutusalueella on 6-8 vaunua (ka. n. 7,5). 43% todennäköisyydellä se osuu 50-100 metrin päähän maalipisteestä, vaikuttaen 0 - 7vaunuun (ka. n. 4,6). Todennäköisyys siihet, että ohjus osuu 100-150 metrin päähän maalipisteestä on 7%. Tällöin vaikutusalueella olisi 0-4 vaunua (ka. n. 1,33). Täten keskimääräisesti vaikutus alueella on 5,85 vaunua, jolloin tappiot olisivat 0,6 vaunua.

Johtopäätös:
Tämän mallin mukaan kyseisen asejärjestelmän käyttäminen vaunukomppaniaa vastaan ei ole kustannustehokasta, eikä vaikuta kovinkaan todenmukaiselta.

Toinen syy on se, että liikuvaan maaliin osuminen tuolla järjestelmällä on täysin tuuripeliä. Voin perustella väitteeni. Ohjus ohjautuu haluttuun pisteeseen inertia- tai sateliittiohjauksen avulla, eikä sen maalipisteeseen voida vaikuttaa laukaisun jälkeen. Eikä halutun osumahetken limittäminen tulenjohdon ja tilannekuvan kannalta ole kovinkaan yksinkertaista.

Kuvittellaan seuraava tilanne:
- Tulenjohtajalla on oikeus ampua ohjus, hän näkee maalin riittävän kaukaa ja hän on maalittanut maalipisteen.
- Ohjuspatteri on ampumavalmina ja suunnattuna ennaltamääritettyyn maalipisteeseen.
- heidän käytössä on toimiva viestiyhteys.
- vaunukomppania ajaa hiljahkoa ja tasaista vauhtia, 36 km/h. Heidän liikkeensä on mahdollista ainoastaan sillä uralla, mihin maalipiste on määritelty.

Maali tulee hollille ja tulenjohtaja päättää antaa tulikomennon. Hän viestittää, midtä seuraa varmasti jonkinlainen viestiviive. Viesti saapuu vähintäänkin ohjuspatterin tulitoimintapaikalle, josta se välitetään ampuvalle lavetille. Käskyn saatuaan lavetti ampuu ja ohjus lentää maaliinsa. Koko tähän tapahtumaan kuluu minuutteja. Vaunukomppania etenee jo yhdessä minuutissa 600 metriä. Tulenjohtajan on oltava itse Pyhä Barbara osuakseen 9N79:llä liikkuvaan vaunukomppaniaan! Kysyttävää?
Maali on saattanut hyvinkin olla pysähdyksissä tai tulenjohtajat ammuttavat ohjuksen normimarssinopeuden & laukaisu/lento viiveen mukaiseen oletuspisteeseen tietä eteenpäin x km päähän (ei helppoa). Ja siis loppulähestymiseen noissa sanotaan olevan tutka tai tv ohjaus (mitä käytännössä tarkoittaakaan?). Millä muulla tuollainen tuho selitetään? Siellä oli kuitenkin kyseisen ohjuksen jämiä, niitähän on voitu ampua useampikin -> vanhaa tekniikkaa jota tuolla tuntuu muutenkin olevan varaa ampua tulevan romutuksen sijaan varastoista pois...
 
Mariupolissa tykistö ampuu, ei tietoa kumman, mutta Venäjä vahvempi veikkaus, koska tippuu kuulemma koko ajan lähemmäs.
 
Hmm--mmm. Viimeisin tieto kyllä väittää, että Aleksei-poika olisi vähän huonossa hapessa nykyään?

dogeater+20.jpg



Ilmiselvä psykopaattihan tuo kaveri oli kun eläimillä tuollaisia harrasti. Klassinen piirre psykoissa.

Mutta olikos tuo kaveri tosiaan ton näppärän näköisen uzbekki-laskuvarjojääkärinaikkosen poikaystävä? Tässä on tiettävästi poikaystävän kuva - ja ei tuo ihan samalta mäyräkoirannaamalta näytä.

Nordika_%26_muzh.jpg



Nainen käyttää muuten nimeä "Nordika", ihailee pohjoismaisia miehiä ja kuuntelee mm. Wiikatetta.

Kurvit on ainakin kohdillaan mimmillä.

Nordicademo.jpg

Ei taida oikeesti laskuvarjojääkäreinä olla naisia Venäjälläkään.
Vai oonko tosikko jos en ymmärtäny huumoria. Sorry, työvuoron jälkeen on vähän huono huumori.
 
Jaa'a. Kai se vaatii mehevän maalin. Eikä niitä Ukrainalla ilmeisesti ihan valtavasti ollut. Kyllä Venäjäkin ampui vastaavilla takaisin. Esim. se JOKO:n muutama sivu taaksepäin postaama video Ukrainalaisen panssarikolonnan tuhosta.

Luulis niitä maaleja olevan jos Venäläisiä on noin paljon liikkeellä
 
Vella Gulf vaihtuu Mustallamerellä USS Coleen. Kanadalainen HCMS Toronto taitaa olla jo siellä.

Siellä nuo mereltä möllöttelevät, katselevat ja kuuntelevat mitä maailmalla tapahtuu, ja pojat sen kuin läiskivät korttia.

Bw3ksqAIUAAAbBF.jpg

Kun ei vaan sattuis mitään...
Eikös USS Cole oo se jota on jo vähän pommitettu aiemmin vai muistanko väärin
 
Back
Top