Ukrainan konflikti/sota

ISW:n tiiviissä muodossa olevaa (pidemmälle ajanjaksolle ulottuvaa) päivittyvää seurantaa. Helpottanee kokonaisuuksien hahmottamisessa.
 
Aika niukassa oli rintamatiedot tänään eiliseen verrattuna. Ei myöskään näkynyt ryssän karttoja tai kommentteja juuri missään. En tiedä mitä ajatella.

Jotain mukavaa toivottavasti tulossa. Näin tainnut joskus käydä ennenkin. Ja tietysti ei pidä unohtaa et joillakin voi olla tällä hetkellä muita kiireitä ettei jouda somessa olemaan.
 
Sotiminen on muuttunut. Kovakaan tappionsietokyky ei auta, jos omat laitteet on 40 vuotta kehityksestä jäljessä, tai tekniikkaa ei enää ole. Peruutusvaiheella siinä tullaan, vaikka tappioista ei välittäisikään. Nyky-Venäjä ei myöskään ole Neuvostoliitto resursseiltaan, eikä venäläisten halu kuolla Luhanskin puolesta ole samalla tasolla, kuin aikoinaan Leningradia vapauttaessa tai Moskovaa puolustaessa kolmannelta valtakunnalta.
Etenkin nuorempi, koulutetumpi osa väestöä. On Länsimaisen turmeluksen piiriin päässyt tavalla tai toisella tutustumaan. Tuosta nauttien! Stalin ei olisi ollut internetin maailmaa typistävästä (ja laajentavasta) mahdollisuudesta, innoissaan.

Ja, kuten kirjoitat. Muualla on kylmempi kuolla. Tuon propagoiminen, ei edes Venäjällä helppoa vaikuttavuudessaan tule olemaan. Varsinkaan siinä vaiheessa, kun sota merkittävissä kaupungeissa lihaksi tulee. Tsetseenien ja rajavaltioiden etc. hyödyntäminen, sisäpoliittisen levollisuuden kautta. Saattaa loppusuoralle tulossa olla.

Pois ei ehkä kuitenkaan kannata sulkea, ainakin osittaista onnistumisen mahdollisuutta. Myymisessä tätä sotaa kansalle, olemassaolon taisteluna. Valitettavasti, kaiken reaalisen ulkopuolelle ulottuva mahdollisuus kansalliseen verihurma-psykoosiin. Ei aivan tavatonta historiassa ole. Odotellaan siis.
 
Ukrainan mukaan Venäjän liikekannallepanossa vaarassa ovat myös Krimin tatarimiehet. Ukrainalaisvirkamies, presidentin Krimin edustaja, kertoi asiasta sunnuntaina todeten, että Venäjä aikoo keskittyä Krimillä värväämään juuri tataareja.

Tamila Taševa sanoo tuhansien krimitataarien pakenevan perheineen kutsuntoja enimmäkseen Uzbekistaniin ja Kazakstaniin, sillä he eivät voi paeta maihin, joihin tarvitsisi viisumin.

Tataarien tilanteesta uutisoi CNN.
 

Kannattaa huomioida (jos paikkansa pitävä) tämä; "only manufacturer of tram rails".
 
Viimeksi muokattu:

Tämä on hyvä haku jos ei mennyt sit ihan omaa perseilyä. Joka tapauksessa tällä on varmasti iso vaikutus moneenkii asiaan ryssälässä. Toki ei välttämättä ihan heti vaikutus näy mut varmasti hiljalleen.
 
Massiivista, painotetusti suhteellisen nuorten venäläisten miesten viisumilla saapuminen Suomeen lähiaikoina ollut. Tilastoja, saapuneiden/poistuneiden määrästä takaisin tulomaahan. Ei ymmärtääkseni ajantasaisesti ole julkisesti saatavilla.

Kaksoiskansalaisuuden omaavia n. 35 000. Useampikertainen, on venäläistaustaisten määrä.

SUPO, tilannearviota jatkuvasti päivittää. Mahdollisten uhkatekijöiden suhteen. Kuten myös PV:n tiedustelu. Nämä, yhteistyössä asiaa tuntevien kumppanimaiden kanssa.


Ei siis tuohon maahantuloon liittyen niin, että uutta vakooja-ainesta tänne istutettaisiin. Mutta, ei-pois-suljettavana mahdollisuutena. Vaikkakin epätodennäköisenä sellaisena. Mahdollisuutta - vaikkapa jokin aika sitten suhteellisen laajasti käsiteltyyn maa- ja kiinteistökauppojen turvallisuusulottuvuuteen liittyen. Suomen sisäisen turvallisuuden horjuttamista. Nämä ylläolevat toisiinsa liittyen.

Se, ettei tuollaisia skenaarioita julkisuuteen pohdinnoissa uloteta. Ei tarkoita sitä, ettei myös tuota ulottuvuutta silmällä pidettäisi.
 
Viimeksi muokattu:
Taaskaan ei voi kuin hämmästellä ryssän taitoa joukkojensa taistelutahdon kasvattamisessa. Mitään muutahan ei voi tapahtua silloin kun ilmoitetaan että täällähän pysyt niin kauan kuin selviät hengissä ja sopimuksellasi voit vaikka pyyhkiä takapuolesi.

Se kasvava taistelutahto ei kyllä ehkä kohdistu putlerin toivomaan suuntaan...
Kyynismelankonisempi voisi todeta; Tee se itse, ennenkuin naapuri ehtii. Vaikka sitten kyse olisi oman ladon polttamisesta. Tähän aiheeseen, kosolti venäläisiä sananlaskuja löytyy. Lähtien vallan olemuksesta; "Kun tsaari antaa munan, hän ottaa kanan". Tai, alamaisten suhteen; "Rasvattu akseli ja hakattu mies eivät kitise".
 
Turvapaikkaprosessin on mahdollista olla nopea. Jos ei venäläisellä ole muuta perustetta kuin sotilaskarkuruus niin eikun vaan kielteistä päätöstä ja niskaperseotteella Vaalimaalle.

Enemmän minua huolestuttaa se, että Venäjältä voi alkaa rynnimään oikeasti turvapaikkaa hakevia ihmisiä jos siellä alkaa vaikka sisällissota. Niitä tulisi länteen miljoonia tai kymmeniä miljoonia, ja taatusti Suomi saisi niistä todella ison osan.

Nämä tuhannet tai kymmenet tuhannet lkp:tä pelkäävät turistit ovat täysin olematon ongelma siihen verrattuna. Varsinkin kun nämä eivät edes hae asyylia.
Voi olla tulossa Ukrainalaisia jotka pitäs päästää turvaan.
 
Sotiminen on muuttunut. Kovakaan tappionsietokyky ei auta, jos omat laitteet on 40 vuotta kehityksestä jäljessä, tai tekniikkaa ei enää ole. Peruutusvaiheella siinä tullaan, vaikka tappioista ei välittäisikään. Nyky-Venäjä ei myöskään ole Neuvostoliitto resursseiltaan, eikä venäläisten halu kuolla Luhanskin puolesta ole samalla tasolla, kuin aikoinaan Leningradia vapauttaessa tai Moskovaa puolustaessa kolmannelta valtakunnalta.
Kyllä ja WWII resurssitkaan eivät olleet mitä on annettu ymmärtää. Propagandalla saatiin vaikutus, että tehtaat siirrettiin Siperiaan Saksalaisten edetessä ja ne toimivat tehokkaasti. Todellisuudessa lend and lease hoiti tuon osuuden. Toki T-34:sia tehtiin suuret määrät.

Nyt on ryssien puolella kaksi iso ongelmaa verrattuna Neuvostoliittoon.
1. Neuvostoliitto oli suunniteltu yhdeksi isoksi alueeksi, jossa resurssit ja valmistus oli kohdennettu alueille, jossa se oli tehokkainta valmistaa. Esim. Ukraina oli viljaitta ja ilmailun keskus.
Neuvostoliiton hajottua tämä tehokas sotakone meni rikki osan maista itsenäistyttyä ja osan kääntyessä länsimielisiksi.
2. Usa tukee nyt ryssien sijaan Ukrainaa.
Sillä on ratkaisevan suuri vaikutus oikeastaan kaikkeen. Venäjällä on kaikesta sotamateriaalista puutetta ja Ukraina saa kohdennetusti juuri sitä mitä sotakone kulloinkin tarvitsee.
 
Back
Top