Ukrainan konflikti/sota

Tämä twiittaaja mielestäni keulii yleisesti ottaen mutta tätä yleiskuvaa ajattelin kommentoida.

Huhujen mukaan UA olisi jo Borovassa, minkä jälkeen olettaisi että nopeasti on ponttoonisilta myös P79 valtatietä
pitkin Oskilin ylitse.

Toisaalta UA on parin kilsan päässä Makiivkasta (voi olla jo sielläkin vaikkei huhuja ole ollutkaan), joka taas on muutaman kilometrin päässä P66 valtatiestä Kreminna-Svatove. P66 on jo operatiivisesti poikki Kreminnan suuntaan.

Edelleen tämän päivän huhujen mukaan Kupyanskin luona UA on Petropavlivkassa, josta lähtee tuo P07 Svatoveen (muuttuu P66:ksi Svatoven kohdalla).

Lyman on lähes piiritetty ja vaaditaan jonkinlainen ihme, jotta tilanne olennaisesti muuttuisi. Kenties ryssä vetäytyy (jos pystyy/päästetään) kenties ei, ehkä ne jää mottiin kypsymään.

Aika vähästä on kiinni että tämä koko ryssän rintamalohko romahtaa valtatien P66 itäpuolelle.

 
Of-topiikkia…Eivät tainneet kuningastiikerit ehtiä kuin ihan länsi-Ukrainan alueella käytyihin aivan viimeisiin taisteluihin.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Lvov–Sandomierz_offensive

Normandian ja itärintamalla Puolan alueen ja Unkarin taisteluihin ( ja viimeisiin hyökkäyksiin kevättalvella 1945) ehtivät sitten kyllä mukaan.


Tokihan nuo jostakin tunnelista kaivettuna ja Suomesta lähetetyt (vielä liikkuvat ja toimivat ) Sturmit yhdessä kurmottamassa Venäläisiä olisi kunnon propaganda pläjäys :camo: Siinä kävisi Telegram tulikuumana kun nuo ilmaantuisi yhtäkkiä Ukrainaan….Katso liite: 68088Katso liite: 68089
Mitenköhän Sturmin 7.5cm Tiikerin 8.8 pärjäisi sen aikaisin a-tarvikkein nykylaitteita vastaan? Olisko näille kaliipereille tarjolla notain nykyaikaista a-tarviketta?
 
Se on jännä, kun uskonto valjastetaan sodan asialle.
Lännessä ja varmaan ryssälässäkin on naureskeltu 1000 neitsyen saannista arabikulttuureissa kun fathwa tai jihad on julistettu.
Mitä tekevät ylpeät venäläiset, aivan samaa, tosin syntien anteeksi annolla. Siinä ei raiskailut ja kidutukset Ukrainassa paljoa paina, kun ortodoksien Pietarin porteilla taivas paikkoja jaellaan.

En usko mihinkään muuhun kuin isämaahan ja itseeni, mutta aina tälläinen kaksinais moralismi korpeaa.

On tämä ryssän touhu niin paskaa, että toivottavasti koko maa saadaan ajettua talouspakotteiden ja sodan jälkeisen maan sisäisen kuohunnan kautta 100 vuotta taakse päin.
Lenin aikaan mitä tämä alamittainen egoisti haikailee.
Meni vähän ot, mutta nämä paviaanit on eläinkunnan pohjasakkaa...

 
Voisiko foorumin ylläpito tehdä uuden reaktiopainikkeen "nautin tästä" ...
Lymaniin liittyen löytyi mielenkiintoinen nippelitieto Igor Girkin/Strelkovin (sen aidon ja oikean) Telegram-tililtä 10.9.:

Krasny Limanin alueelta henkilö onnistui ottamaan yhteyttä.
BARS ja Luhanskin jalkaväki puolustavat Limanin lähellä olevaa metsäaluetta. RF:n asevoimat tällä alalla... vetäytyivät järjestäytyneesti, muista naapurisektoreista ei ole tietoa.


BARS on siis reserviläiset ja Venäjän joukot ovat vetäytyneet jostain jonnekin jo melkein 3 viikkoa sitten. Mielenkiintoista olisi tietää, mistä metsäalueelta Venäjä on väkensä vienyt:

lyman.jpg

Yhtään en ihmettele, vaikka olisi kyseessä itä- ja kaakkoispuolen metsät, eli juuri siellä, missä Ukraina on Siverski Donetsin ylittänyt ja sillanpäät rakentanut..

Mielenkiintoista tuo Venäjän sotiminen, miten vihkoon menee puolustustaistelu. Väkisinkin käy mielessä, että olisiko jengiä vedetty patoamaan Ukrainan höökiä Kupianskin suunnalla ja jätetty syrjäinen Lymanin itäpuoli Balaklian tavoin ressukkojen ja seppojen vahdattavaksi.
 
En tiedä onko tornihuhu vai oikeasti sattunut, mutta talvisilla metsäleireillä Suomessa varusmiesaikana ohjeistettiin ettei saa missään nimissä myöntää, että palelee jos joku kantapeikko tulee kyselemään paleleeko varusmiehiä. Jos sen meni tekemään niin seurauksena oli, että kantapeikko virne naamalla käski siirtämään telttaa 20 metriä etelän suuntaan, jotta ei niin paljoa enää palelisi.
Tämän tarinan olen kuullut ekan kerran jo 70-luvulla partioleirillä jonkun vanhemman johtajan kertomana.
 
Mitä se majuri tuumaa jos itte tulee innokkaana paikalle Varustelekan Särmäkuteissa, state of art luotisuojissa, SOF kevlar kypärässä etc

-ja ympärillä asetovereilla on sitten päällä kurkkusalaattia, teräskypärää ja muukin varustus lähinnä mallia Tali-Ihantala ?
En ole majuri vaan rivimies, mutta olisi kaikesta kateudesta huolimatta turvallisuutta tuova tunne nähdä, että omassa yksikössä olisi asiaan paneutunut ja motivoinut osaaja.

Varusteita tärkeämpää on se, että voi luottaa vierellä olevaan taistelijaan ja tuo varustus toisi sellaista luottamusta. Hienoa, että meidänkin makkarapaistajissa on yksi promies, eiköhän me pärjätä!
 
Mitenköhän Sturmin 7.5cm Tiikerin 8.8 pärjäisi sen aikaisin a-tarvikkein nykylaitteita vastaan? Olisko näille kaliipereille tarjolla notain nykyaikaista a-tarviketta?

Kyllähän a-tarvikkeet varmaan kevyempiin vaunuihin tepsivät. Toisaalta nykymittapuussa huono liikkuvuus, ammunnanhallinnan täydellinen puuttuminen, olematon pimeätoimintakyky ja muut puutteet tekisivät noista romurautaa hyvin äkkiä.
 
Lymaniin liittyen löytyi mielenkiintoinen nippelitieto Igor Girkin/Strelkovin (sen aidon ja oikean) Telegram-tililtä 10.9.:

Krasny Limanin alueelta henkilö onnistui ottamaan yhteyttä.
BARS ja Luhanskin jalkaväki puolustavat Limanin lähellä olevaa metsäaluetta. RF:n asevoimat tällä alalla... vetäytyivät järjestäytyneesti, muista naapurisektoreista ei ole tietoa.


BARS on siis reserviläiset ja Venäjän joukot ovat vetäytyneet jostain jonnekin jo melkein 3 viikkoa sitten. Mielenkiintoista olisi tietää, mistä metsäalueelta Venäjä on väkensä vienyt:

Katso liite: 68090

Yhtään en ihmettele, vaikka olisi kyseessä itä- ja kaakkoispuolen metsät, eli juuri siellä, missä Ukraina on Siverski Donetsin ylittänyt ja sillanpäät rakentanut..

Mielenkiintoista tuo Venäjän sotiminen, miten vihkoon menee puolustustaistelu. Väkisinkin käy mielessä, että olisiko jengiä vedetty patoamaan Ukrainan höökiä Kupianskin suunnalla ja jätetty syrjäinen Lymanin itäpuoli Balaklian tavoin ressukkojen ja seppojen vahdattavaksi.
Ryssähän on omasta mielestään kovakin valloittajakansa jonka armeija ei vetäydy. Näin ollen, tuskin sen sotilasoppaissa ja taktiikkakirjoissa käsitellään vetäytymistaistelua edes himpun vertaa. Ollaan siis todella oudossa tilanteessa ryssän näkökulmasta.
 

Liekkö kukaan rohjennut kertoa ryssille ja diktaattori Putinille, että yleensä sodassa pyritään tuhoamaan viholisen infrastruktuuria eikä räjäyttelemään omia putkia? 🤔

Tai sitten isä Putin on käskenyt räjäyttämään sen kirotun uuden putken Itämeren pohjasta, ja nohevat alaiset on ryssineet räjäyttää sen Nord Stream -putken, kun eivät ryssiessään hoksanneet sitä, että isä Putin tarkoitti sitä uutta Baltic Pipe putkea Norjasta Itämeren pohjaa pitkin Puolaan?

Tai sitten ryssät ajatelleet, että putki kuin putki ja ihan sama ja räjäytetään se Nord Stream -putki kun se tuli jo rakennusaikana valmiiksi panostettuakin.

Kieltämättä sen verran ovelia nuo ryssien liikut välillä, että länsimaisilla sotastrategian guruilla on hyvin vaikea etukäteen osata ennustaa mitä ne seuraavaksi ryssii. Esimerkiksi jos nyt ryssät räjäyttäisivät itse Krimin sillan eli Kertšinsalmen sillan taivaan tuuliin, niin voisivat olla tyytyväisiä itseensä kun länsimaat eivät osanneet sitä etukäteen ennustaa. Tai jos innostuvat itse räjäyttämään termobaarisilla pommeilla Kremlinin taivaan tuuliin.
 
Mitenköhän Sturmin 7.5cm Tiikerin 8.8 pärjäisi sen aikaisin a-tarvikkein nykylaitteita vastaan? Olisko näille kaliipereille tarjolla notain nykyaikaista a-tarviketta?
Tiikerissä olisi nuoliammuksen mentävä reikä etupanssarissa ennenkuin sen ampuja edes näkisi 4 km päässä olevaa Abramsia tai Leo 2:ta
 
Sanna odottaa et ryssä laittaa rajansa kiinni ettei itse tarvitse tehdä mitään. Ei kovin vakuuttava ole tämä pääministerin tehtävää harjoitteleva Sanna. Ei tälläiseen vaan olisi nyt varaa et ryssän entisiä sotilaita lappaa sisään jne. Muistan ku sitä pelättiin et tulee tälläiset ajat jos on heikko pääministeri ja kuinkas sit kävikään? Viro ei ehkä vaihtokaupoille suostu?
Ei Venäjä laita Suomen rajaa kiinni. Miksi? Sitä kautta poistuu maasta vain Pietarin ja Moskovan keskiluokkaa. Niitä ihmisiä, jotka Putinin on pakko pitää tyytyväisinä. Suomen raja on varaventtiili siinä mielessä, että se tarjoaa vaihtoehdon katumielenosoituksille. Ei Suomen kautta ne Venäjän takamaiden duunarit kulje, joita sinne Ukrainaan nyt väkisin rahdataan.
 
Back
Top