Ukrainan konflikti/sota

Pikagoogletuksen tuloksena ei ainoatakaan T-80:stä kuvattu alueella. (ei vissiin rostovin alueellakaan)
Syyriassa on syyrian tankeissa "nettikamerat". Kannattaisi Ukrainankin laittaa jos haluavat että uskomme heidän tankkiensa taistelevan t-80 tankkeja vastaan. (tosin tappo taitaa tulla sen verran kaukaa ettei siinä kamera auta)
 
Oli ihan itse Anders Fogh Rasmussen.
Eipä ollutkaan, kyseisessä uutisessa. Rasmussen mainitsi tuon 2015 lopun, sitten tuo lähde lisäili Ruotsin ja Suomen tilanteesta omaa tulkintaansa.

Ei mutta oikeasti itsekin ihmettelen vähän mitä tuo viikon sisällä tarkoittaa. NATO joukkoja tänne tietysti voidaan lähettää tuon aikarajan sisällä.
Voisi myös tarkoittaa että valmistelevia selvityksiä on kulissien takana "normaalina virkamiestyönä" tehty enemmän kuin on medialle huudeltu. No joo, aivan arvailuksi menee.
 
1. Euroopan kolmanneksi suurimmat liuskekaasuvarat Donetskin seudulla. Ukraina on arvioinut löytyvän kolme biljoonaa kuutiometriä kaasua: http://yle.fi/uutiset/ukraina_ja_shell_aikovat_porata_liuskekaasua_miljardien_arvosta/6466233

2. Ukrainalle ihan tarpeeksi, mutta Kiovaan ja Krimille on aika pitkä matka, tulisi mahdollisesti iso sota.

3. Krim jää Venäjään.

4. Kykenee, mutta haluaa pelata niin, että kaasulöytö jää vähintään autonomiseen palaan. Eihän Venäjä virallisesti Itä-Ukrainassa ole ollutkaan kuin "sotilaallis-humanitaarisessa tehtävässä varmistamassa itäukrainalaisten oikeudet" ja lopettamassa Kiovan fasistijunta muratyöt.

paitsi että ei täsmää toi että liuskekaasu olisi ainoa syy.
Mitä jos ei maidania olisi tapahtunutkaan niin miksi Venäjä olisi miehittänyt Krimin tai yrittänyt kansan-nousua itäUkrainassa kun vallassa on oma mies ja maa oli käytännössä vasallina. Ne maa-alueet oltaisiin saatu sopimuksien kautta muutamassa vuodessa. Uskon että maidan vain sai Venäjän tarttumaan tilaisuuteen.
 
Viimeksi muokattu:

Venäjä joutui tarttumaan tilaisuuteen kun Janukovich pakeni. Muuten olisi käynyt niin että Venäjä olisi menettänyt mahdollisuutensa Ukrainassa. Onhan ne menneet nytkin.

Sotatoimien jälkeen tilanne on kehittynyt Venäjälle erittäin epäedulliseksi. Yhä kiristyvät lännen pakotteet tulevat painamaan maan talouden syöksyyn. Luotettavuus sopimuskumppanina on kadonnut tyystin. Tulee kestämään vuosikymmeniä ennenkuin tilanne sen osalta korjaantuu, jos korjaantuu koskaan. Ei ainakaan nykyisen kaltaisen diktatuurin hallitessa.
 
Syytän kahvin puutetta.
 
paitsi että ei täsmää toi että liuskekaasu olisi ainoa syy.
Mitä jos ei maidania olisi tapahtunutkaan niin miksi Venäjä olisi miehittänyt Krimin tai yrittänyt kansan-nousua itäUkrainassa kun vallassa on oma mies ja maa oli käytännössä vasallina. Ne maa-alueet oltaisiin saatu sopimuksien kautta muutamassa vuodessa. Uskon että maidan vain sai Venäjän tarttumaan tilaisuuteen.

Lähtökohtani on alkusyy.

En jaksa uskoa, etteivät raaka-aineet, kaivokset ja teollisuus olisi ainoa järkevä alkusyy. Tilaisuus ja tarve toki syntyi Ukrainan sisäisten tapahtumien myötä.

Väestö, etnisyys, on vain modernin sodankäynnin väline.

Äläkä huuda. :)
 
Syytän kahvin puutetta.

Koska me suomalsiet olemme kahvinappoja, ehdotan Kenian ylänköjen pikaista haltuunottoa!

Kun katselee kaasu- ja öljyputkia Kaukasuksen luona, ei varmaan tarvitse ihmetellä, mitä venäläiset Tshetseniassa tekivät.

Krim on sitten toinen juttu sopassa, mutta sinne on jo matka kuljettavana maata pitkin. En epäile, etteikö pystyisi ajan kanssa, vaan lähteekö? Pitkä ja uuvuttava sota ei ainakaan Venäjää palvele, jos ei Ukrainaakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Pikagoogletuksen tuloksena ei ainoatakaan T-80:stä kuvattu alueella. (ei vissiin rostovin alueellakaan)
Syyriassa on syyrian tankeissa "nettikamerat". Kannattaisi Ukrainankin laittaa jos haluavat että uskomme heidän tankkiensa taistelevan t-80 tankkeja vastaan. (tosin tappo taitaa tulla sen verran kaukaa ettei siinä kamera auta)

Tästä on aikaisemminkin ollut juttua ja ihmetelty samaa. Varsinkin kun T-72:n modernisaatiot ylittävät T-80:n suorituskyvyn, tuntuu oudolta, että ukrainalaiset tuovat tuota T-80-vaunua ikään kuin esiin, että näitä vastaan ne meidän poikamme.

T-90 on kai vielä lähempänä ulkonäöltään T-80-vaunua.
 
T80:ssä on mielestäni isompi ja pyöreämpi "tatti" torninaan kuin T72 tai T90 mallissa.
Mutta se voi johtua vain "visuaalisesta harhasta" jonka aiheuttavat erilaiset aktiivipanssariratkaisut ja "tatin heltat" joita näkyy viritellyn T80 malleissa.
 
Amerikkalaiset ja eurooppalaiset Ukrainan puolella Venäjää vastaan
Julkaistu: 10.9.2014 15:56

Amerikkalaiset ja eurooppalaiset haluavat hallitustensa tukevan Ukrainaa, vaikka se lisäisi riskiä vastakkainasettelusta Venäjän kanssa.

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 58 prosenttia eurooppalaisista ja lähes yhtä moni amerikkalainen olivat tällä kannalla.

Venäläisistä yli puolet katsoi, että Venäjän tulee toimia säilyttääkseen vaikutusvaltansa Ukrainassa, vaikka siitä syntyisi kiistaa EU:n kanssa.

Amerikkalaisista 71 prosenttia ilmoitti, että heillä on kielteinen mielikuva Venäjästä. Osuus on noussut 12 prosenttiyksikköä viime vuodesta.

Venäläisistä 72 prosenttia ilmoitti, etteivät he pidä Yhdysvalloista. Luku on noussut tuntuvasti parissa vuodessa.

German Marshall -säätiön kysely tehtiin 13 maassa. Siihen vastasi 1 000 ihmistä joka maassa, paitsi Venäjällä, jossa vastaajia oli 1 500.

STT-AFP

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288736249077.html?ref=rss
 
Sen verran tuntuu kiinnostavan, että tämä EU-edustaja sai värkättyä hommalle avustusta 57 000 euroa.

Homman olisi parempi pitäytyä vain omassa genressään, eli maahanmuutossa, muuhun ei rahkeet riitä.
Vanhaa juttua jo ja OT, mutta mistä sai värkättyä 57 000e? Eu:n pohjattomasta kassasta? Tuskin tästä maasta noin hullua yksityishenkilöä löytyy lahjoittamaan Hommalle tuollaista summaa...?
 
Minkäs energiayhtiön johtoon Ukrainassa se Amerikan varapressan poika Biden jr lennätettiin. Ei kauaa nokka tuhissut siinä hommassa.Nimitys tehtiin äkkiä keväällä, valmisteltiin kauemmin... Itäukrainassa on isot liuskekaasuvarat jotka auttavat eurooppaakin irti venäjästä. Luulin että tässä oli kyse ukraina halusta käydä lännen kanssa kauppaa,mutta onko tässä nyt kyse Jenkkien halusta käydä lännen kanssa kauppaa Ukrainan liuskekaasulla. Eu on asetettu sotilaaksi Usan ja Venäjän energialeikeissä.. Jos Eu:lla olisi munaa, niin ukrainan suurimman kaasuyhtiön johtoon olisi nimitetty Jyrki Katainen. Silloin me taistelisimme tässä oikeasti omista asioista.
Euroopassa kyllä löytyy liuskekaasua omastakin takaa,mutta kun eivät suostu hyödyntämään. Ympäristö menee pilalle. Britit alkoivat nyt, saksassa tapellaan,mutta parempihan se olisi jos vahingot olisi Ukrainassa.
 
Ainakin NATOn pääjohtajan mukaan Venäjä tekee aktiivisesti työtä virheitten kanssa estääkseen EUta tulemaan omavaraiseksi liuskekaasun suhteen. Ei voi sanoa, että Vihreä liike on Stasin luomus, mutta jotain yhteistyötä on taatusti Vihreitten alkuaikana ollut ja eikö vanhat stalinistit ympäri eurooppaa ole hypännyt vihreitten kelkkaan?

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/69...ndaoperaatio-euroopassa#.U6P7w51T2CQ.facebook

Nato syyttää: Venäjällä yllättävä, salainen propagandaoperaatio Euroopassa

Uusi Suomi
Luotu: 20.6.2014 11:02
Päivitetty: 20.6.2014 12:39
Kuva: All Over Press / EPA
Kuva
Romanialainen ympäristöaktivisti osoitti mieltään liuskekaasun porausten aloittamista vastaan Bukarestissa syksyllä 2013, jolloin yhdysvaltalaisyritys Chevron oli saanut viranomaisilta luvan aloittaa poraukset Pungestin kylässä.
ULKOMAAT
Sotilasliitto Nato syyttää Venäjää liuskekaasun vastaisesta propagandatyöstä, kertoo talouslehti Financial Times.

Naton tanskalainen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen toi yllättävän syytöksen julki puhuessaan ajatushautomo Chatham Housen tilaisuudessa. Rasmussenin väitteen mukaan Venäjän tiedustelu rahoittaa salaisesti eurooppalaisia ympäristöjärjestöjä, jotka vastustavat kiistellyn liuskekaasun poraamista ja hyödyntämistä energiantuotannossa.

Muun muassa Yhdysvaltojen tuottaman halvan liuskekaasun uskotaan mullistavan energiamarkkinat tuotannon toden teolla käynnistyessä.

–Olen tavannut liittolaisia, jotka raportoivat Venäjän tekevän, osana hienostunutta disinformaatiotoimintaansa, aktiivisesti yhteistyötä liuskekaasua vastustavien ympäristöjärjestöjen kanssa pitääkseen yllä Euroopan riippuvuutta venäläisestä kaasusta, Rasmussen sanoo.

Financial Timesin mukaan Rasmussen ei eritellyt syytöstään tämän tarkemmin.

Rasmussen korosti väitteensä yhteydessä, että Euroopan turvallisuuden kannalta on elintärkeää purkaa Euroopan maiden riippuvuutta Venäjän kaasusta. Hänen mukaansa Venäjä kiristää eurooppalaisia kaasuvarojensa avulla. EU-maat tuovat noin kolmanneksen energiastaan Venäjältä.

Toinen Nato-virkamies vahvisti myöhemmin FT:lle, että sotilasliitto epäilee Venäjää liuskekaasun vastaisesta myyräntyöstä. Tavoitteena olisi Naton mukaan hidastaa Euroopan maiden siirtymistä omien liuskekaasuvarojensa käyttöön.

Ympäristöjärjestöjen vastustaman liuskekaasun tuotannossa käytetty vesisärötystekniikka kuluttaa paljon vettä ja vaikuttaa kemikaalien vuoksi haitallisesti pohjavesiin. Muun muassa ympäristöjärjestö WWF vaatii Euroopan liuskekaasuvarantojen käyttämättä jättämistä.
 
Pikkusen ihmetyttää Poroshenkon lausunnot, jotka ovat ilmeisesti tarkoitettu estämään uusien pakotteiden voimaantulo. Olisi edes hiljaa Ilmeisesti Putlerilla on jonkinlainen kuristusote kaveriin. Omituista, hyvin omituista.

Asiasta kolmanteen: Kommentti niille jotka höpisevät jostakin Nato -kansanäänestyksestä. Kuvitteleeko joku, että moinen kansanäänestys saataisiin pitää rauhallisissa oloissa? Voipi silloin sattua kaikenlaisia sattumuksia rajoilla ja muuallakin. Tyhmä kansa peloteltaisiin takuuvarmasti äänestämään "oikein".

Korostin. Ukraina on käytännössä konkurssissa, eikä kaasua ole vieläkään saatu järjestettyä talven tarpeisiin. Lakki kourassa Naton kokoukseen mennyt Poroshenko toivoi todennäköisesti lupausta useamman kymmenen miljardin apupaketista ja aseapua siihen päälle. Käytännössä aseapu taisi jäädä epämääräisten käytäväpuheiden tasolle ja taloudellinen apu kattoi lähinnä Ukrainan delegaation matkan Walesiin.
 
En tiedä. Nämä ovat Ukrainan 79. Prikaatin tuoreita kuvia. Länsiaseita, mutta mistä? Tosin eipä sitä muutamalla käsiaseella isompia sotia voiteta.

BxMlAYeCQAASTPF.jpg:large
BxMk-xwIgAAvg0o.jpg:large
 
En kyllä yhtään epäile etteikö suomi pääsisi ukrainan kriisin siivittämänä vaikka päivässä natoon. .

Kommenttisi osoittaa vain suurta tietämättömyyttä prosessista, kuinka NATOon liitytään. Päivässä liittyminen on täysi mahdottomuus. Edes viikossa se ei onnistu. Ei edes sellaisille maille, jotka ovat kerran olleet jäseniä, eronneet ja haluavat uudelleenliittyä (lue: Ranska). Kukaan tuskin on eri mieltä siitä, että kohtuullisen voimakas asemahti Ranska oli varmasti tervetullut jäsen takaisin NATOon. Silti se ei päivässä onnistunut, eikä edes viikossa. Useita viikkoja siihen meni vaikka oli täysin muodollinen juttu.

Pikkusen ihmetyttää Poroshenkon lausunnot, jotka ovat ilmeisesti tarkoitettu estämään uusien pakotteiden voimaantulo. Olisi edes hiljaa Ilmeisesti Putlerilla on jonkinlainen kuristusote kaveriin. Omituista, hyvin omituista.

Poroshenko pelkää, että uudet pakotteet saavat Putinin toimimaan koska "ei ole mitään menetettävää".

Asiasta kolmanteen: Kommentti niille jotka höpisevät jostakin Nato -kansanäänestyksestä. Kuvitteleeko joku, että moinen kansanäänestys saataisiin pitää rauhallisissa oloissa? Voipi silloin sattua kaikenlaisia sattumuksia rajoilla ja muuallakin. Tyhmä kansa peloteltaisiin takuuvarmasti äänestämään "oikein".

Olisi jopa suotavaa, että sellaista sattuisi "rajoilla ja muuallakin". Nimittäin lopputulos lienee siinä tapauksessa jotain aivan muuta kuin mitä pelottelija luuli saavuttavansa.

En tiedä. Nämä ovat Ukrainan 79. Prikaatin tuoreita kuvia. Länsiaseita, mutta mistä?

Missäs kohtaa tuossa kuvassa sinä länsiaseita näet?? Tavoreita Made in Ukrainehan tuossa on suurin osa pössyköistä. Ukkiksen erikoisjoukot ainakin käyttävät.
 
Tilanne Ukrainassa vaikuttaa siltä, että venäläiset ovat vetäneet jonkin verran vakinaisia joukkojaan Luhanskista ja Donetskista. Krasnodonissa laskettiin todella isoja määriä kalustoa matkalla kohti itää - liike alkoi jo 2.9., siis muutama päivä ennen tulitaukoa. Mutta on heitä jäänytkin ihan riittävästi. Myös Novoazovskissa on venäläisiä paljon ja rajan takana vielä enemmän, eli Khersoniin on ladattu voimaryhmä. Lisäksi UAV-lennokkeja pyörii nimenomaan Mariupolin seudulla, ja UA:n joukkoja on vedetty pois nimenomaan siellä - tai ainakin kauemmas Mariupolista.

Militanttikapinalliset provosoivat ja ampuvat kranaateilla siellä täällä, erityisesti Andiivkan-Makiivkan suunnalla ja lentokentällä. Kaikkia heitä ei paljon tulitaukoilu kiinnosta.

Sotilaiden äitien mukaan n. 10 000 venäläistä sotilasta on ollut kaiken kaikkiaan jossain vaiheessa Ukrainassa.

Mitähän tästä nyt ennustaisi.
 
Back
Top