Ukrainan konflikti/sota

Komentokeskukset on varmasti siirretty vähintään Nova Kakhovkaan, ellei jopa Chaplynkaan tai kauemmas Melitopoliin.

Venäjän on sanottu käyttävät uskomattoman jäykkää komentoketjua, jossa pyydetään usein määräykset ihan huipulta asti. Jos määräys on pitää Kherson hinnalla millä hyvänsä niin se voi tarkoittaa jopa sitä että Nova Kakhovkan pohjoispuolelta vetäydytään Khersoniin asti - vaikka Inhulets-joen yli menevät sillat on pitkälti tuhottu (joku ponttoonisilta siellä on väitetysti ehjä, taitaa olla Darivkassa eli sen rannan suuntaisesti menevän maantien varrella).

-

Lisää tuoreehkoja juoruja:

Useammasta lähteestä kuulunut juoruja että Ukrainalla saattaisivat ainakin tiedustelun joukot käyttää ajoneuvoissa Venäjän V, Z ja muita tunnuksia. Ajoneuvoissa olisi paikannuslaitteet ja datajärjestelmät joten tietäisivät niiden perusteella missä omat liikkuvat, mutta samalla hämäisivät optiikan läpi tihrustavia venäläisiä, koska merkinnät ovat samat.

En muista nähneeni tästä esimerkkejä kuvissa, pelkkiä juoruja vain. Miksei näin voisikin toimia, varsinkin jos "tiedusteluporukka" ajaa syvällä vihollisen alueella - erityisesti Venäjän joukoilta kaapatuilla Tigr- tai muilla ajoneuvoilla. Hyvin moni puhuu vieläpä venäjää, joten pysäytettäessä kykenee ainakin tarinoimaan. Yksi juoru, johon suhtaudun epäilevästi oli sellainen että Kharkovan läpimurtoa edelsi vaihe jossa tällaiset porukat kävivät selustassa vetämässä lippuja eri hallintorakennusten salkoihin. Sitten eri kanavien kautta syötettiin kuvia niistä someen ja kun läpimurto tapahtui, moni Venäjän joukko panikoi koska somen kautta sai kuvan että heidän selustassa oli jo Ukrainan joukkoja.

Epäilen tätä, olisi omituista ja riskialtista touhua käydä vetämässä lippuja salkoihin ja toisaalta kuulostaa hupsulle, mutta venäläisille kelpaavalle selitykselle siitä, miksi omat joutuivat vetäytymään. "Kavalat ukrainalaiset johtivat harhaan"
Muistan lukeneeni muutama kuukausi sitten, että ukrainalla olisi ainakin omissa ajoneuvoissaan GPS-paikantimet tai vastaavat joiden avulla saadaan omat vahingoittuneet ajoneuvot yms. myöhemmin löydettyä ja korjattaviksi. Varmaan tuota voisi siinä tapauksessa hyödyntää myös reaaliaikaisempaan tilannekuvaan.
 
Komentokeskukset on varmasti siirretty vähintään Nova Kakhovkaan, ellei jopa Chaplynkaan tai kauemmas Melitopoliin.

Venäjän on sanottu käyttävät uskomattoman jäykkää komentoketjua, jossa pyydetään usein määräykset ihan huipulta asti. Jos määräys on pitää Kherson hinnalla millä hyvänsä niin se voi tarkoittaa jopa sitä että Nova Kakhovkan pohjoispuolelta vetäydytään Khersoniin asti - vaikka Inhulets-joen yli menevät sillat on pitkälti tuhottu (joku ponttoonisilta siellä on väitetysti ehjä, taitaa olla Darivkassa eli sen rannan suuntaisesti menevän maantien varrella).

-

Lisää tuoreehkoja juoruja:

Useammasta lähteestä kuulunut juoruja että Ukrainalla saattaisivat ainakin tiedustelun joukot käyttää ajoneuvoissa Venäjän V, Z ja muita tunnuksia. Ajoneuvoissa olisi paikannuslaitteet ja datajärjestelmät joten tietäisivät niiden perusteella missä omat liikkuvat, mutta samalla hämäisivät optiikan läpi tihrustavia venäläisiä, koska merkinnät ovat samat.

En muista nähneeni tästä esimerkkejä kuvissa, pelkkiä juoruja vain. Miksei näin voisikin toimia, varsinkin jos "tiedusteluporukka" ajaa syvällä vihollisen alueella - erityisesti Venäjän joukoilta kaapatuilla Tigr- tai muilla ajoneuvoilla. Hyvin moni puhuu vieläpä venäjää, joten pysäytettäessä kykenee ainakin tarinoimaan. Yksi juoru, johon suhtaudun epäilevästi oli sellainen että Kharkovan läpimurtoa edelsi vaihe jossa tällaiset porukat kävivät selustassa vetämässä lippuja eri hallintorakennusten salkoihin. Sitten eri kanavien kautta syötettiin kuvia niistä someen ja kun läpimurto tapahtui, moni Venäjän joukko panikoi koska somen kautta sai kuvan että heidän selustassa oli jo Ukrainan joukkoja.

Epäilen tätä, olisi omituista ja riskialtista touhua käydä vetämässä lippuja salkoihin ja toisaalta kuulostaa hupsulle, mutta venäläisille kelpaavalle selitykselle siitä, miksi omat joutuivat vetäytymään. "Kavalat ukrainalaiset johtivat harhaan"
En tiedä oliko tämä jo, mutta tässä on kyllä hyvä lanka Khersonin tulevasta katastrofista.
 
Aikamoista kaupunkitaistelua mahtaa tulla jos ryssät pureutuu Hersoniin.

Ilmakuva Hersonista.
UA Nova Kakhovasta sillan yli ja Krimille asti linja kiinni. Jätetään ryssä sinne Hersoniin kypsymään.
 
Aikamoista kaupunkitaistelua mahtaa tulla jos ryssät pureutuu Hersoniin.

Ilmakuva Hersonista.
No se on 300 000 asukkaan kaupunki joen suulla. Käytännössä sen valtaus olisi kuin Turku esikaupunkeineen. Nopee sinne on mennä, mutta yritäppä puhdistaa äkkiä.
 
UA Weapons Tracker. Kaapattu hetekka t-62. Miksi he vieläkin uskovat tuohon viritykseen?
Joku uskoo ristiin, joku puolikuuhun ja sitten jotkut raukat hetekaan. No eipä nuo varmaan tiedä onko siitä apua vai ei. Joku vain käski laittaa tai sitten muonittajan serkku oli kuulemma sanonut kuinka se pysäyttää kaiken.
 
Aikamoista kaupunkitaistelua mahtaa tulla jos ryssät pureutuu Hersoniin
Ei kait sinne edes kannata mennä talosta taloon taistelemaan. Jättää motin muhimaann ilman huoltoa ja kypsyy sinne kyllä. Ainoa syy mennä kaupunkiin olisi ehkä siviilien hädän helpottaminen, kun nuo tuskin saavat ruokaa sitäkään vähää kuin örkit. Mutta onko se sitten auttamista jos talot lanataan matalaksi.
 
Eiköhän ryssä taas tuttuun tyyliinsä vetäydy kun tilanne alkaa kuumottaa liikaa. Miksi ihmeessä ne jäisi taistelemaan katkeraan loppuun asti, kun ei niille kuitenkaan Herson ole henkilökohtaisesti millään tavalla tärkeä.

Sitä en sitten osaa sanoa, onko vetäytyminen käytännössä mahdollistakaan. Jossei, niin sitten antautuminen on ihan hyvä vaihtoehto...
 
Asiantuntijoiden (russiadefence.net) mukaan näillä sokaistaan vakoilusatelliitteja!
" saturating satellite cameras"!

Jos kameraa sokaistaan (saturate), niin säteen varmaan pitäisi osua kameraan. Valopylväät näyttäisivät osoittavan kohtisuoraan ylös, eivätkä varmaan liiku seuraten jotain satelliittia. Paikallaan pysyvä, kohtisuoraan ylös osoittava säde voisi teoriassa sokaista geostationäärisen satelliitin, mutta niitä on vain päiväntasaajalla, eikä yksikään mainituista kaupungeista sijaitse siellä.

Jos kuitenkin puhutaan kameran kuvan "sotkemiseksi" ikäänkuin lumisasde auton pitkissä valoissa, niin sillä varmaan voisi onnistua peittämään jokin alueen tuon säteen lähellä, olettaen että siellä olisi tuota "lumisadetta" eli jääkiteitä.

Kuulostaa kuitenkin huuhaalta.
 
Back
Top