Ukrainan konflikti/sota

Jossain vaiheessa kirjoittelinkin Kremlin kiinnostuksesta Ukrainaa kohtaan ja otaksuin olisiko jotain muutakin syytä Kremlille saada Ukraina haltuun kuin pelkästään NATO:n laajentuminen. Jos ajatellaan Ukrainaa business mielessä niin kyseessä on maa joka on myös jotain aivan muuta kuin pelkkä vilja-aitta.
Ukrainan maaperä on äärimmäisen rikas kaivannaisteollisuudelle. Kaikkihan tietävät että Ukrainasta louhitaan hiiltä ja rautaa. Kivihiilihän on huonossa maineessa ja alkaa olla jo siirtymässä historian kirjoihin näiltä osin. Öljy- ja öljytuotteet, noh, siirtymä öljyjohdannaisista on jo alkanut ja tämä prosessi kiihtyy kiihtymistään tulevaisuuteen siirryttäessä.
Tulevaisuuden öljy on erilaiset akut joihin energia varastoidaan. Ja erilaisia akkukemioita on tulossa ja kehitellään koko ajan mutta yksi materiaali tulee dominoimaan ylitse muiden, ja pitkään. Lithium.
Kiina käyttää tällä hetkellä kaiken lithiumin omiin tarpeisiinsa minkä vain irti saavat, eurooppa on helisemässä tässä asiassa koska Kiinalaiset eivät takuuvarmasti kovasti tarvitsemaansa lithiumia eurooppaan tarjoa. Tai jos tarjoavat niin päätähuimaavaan hintaan.
Joten euroopan on hoidettava itse lithiumin saantinsa. Jokainen meistä tietää että on maita joista lithiumia saa mutta erilaset ihmisoikeus- ja ympäristöasiat eivät näissä maissa juurikaan painoarvoa saa. Ns eettisesti tuotetulle lithiumille on selkeää markkinaa.
Ja kas kummaa, Ukrainassa on tällä hetkellä euroopan suurimmat tunnetut lithium varannot jotka ovat vasta aivan hiljattain pompsahtaneet pinnalle lithiumin kysynnän kasvaessa.
Vasta viime vuoden puolella, marraskuussa 2021, pari ulkomaista kaivosyhtiötä haki oikeuksia lithiumin kaivamiseen Ukrainasta. Australialainen ja Kiinalainen yhtiö. Ja tarkennuksena lithium-esiintymien sijainnista Ukrainassa voidaan todeta että suurimmat tällä hetkellä tunnetuimmat esiintymät ovat Ukrainan halkovalla vyöhykkeellä Valko-Venäjältä Mariupoliin asti.
Joskus tämäkin sota päättyy ja rohkenen väittää että Ukraina tulee saavuttamaan taloudellisesti menestyksekkään tulevaisuuden olemalla maailman top-10:ssä kaivannaisteollisuudelle merkittävistä maista.

https://www.renewablematter.eu/arti...m-reserves-and-mineral-resources-in-war-zones
 
Viimeksi muokattu:
Lukemisen arvoinen venäläisen professorin ennuste, että putlerin hallinto hajoaa muutamassa kuukaudessa, koska kannatus ropisee kovaa alaspäin ja upseerit haluavat lopettaa sodan, joka hävitään. Etenkin jos putler lähtee ytimiä määräämään.

@Hesari

Moskovalainen historian professori ja oppositiopuolue Parnasin jäsen Andrei Zubov, 70, ennustaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin hallinnon kaatuvan Ukrainan hyökkäyssodan seurauksena muutamassa kuukaudessa.
 
Jossain vaiheessa kirjoittelinkin Kremlin kiinnostuksesta Ukrainaa kohtaan ja otaksuin olisiko jotain muutakin syytä Kremlille saada Ukraina haltuun kuin pelkästään NATO:n laajentuminen. Jos ajatellaan Ukrainaa business mielessä niin kyseessä on maa joka on myös jotain aivan muuta kuin pelkkä vilja-aitta.
Ukrainan maaperä on äärimmäisen rikas kaivannaisteollisuudelle. Kaikkihan tietävät että Ukrainasta louhitaan hiiltä ja rautaa. Kivihiilihän on huonossa maineessa ja alkaa olla jo siirtymässä historian kirjoihin näiltä osin. Öljy- ja öljytuotteet, noh, siirtymä öljyjohdannaisista on jo alkanut ja tämä prosessi kiihtyy kiihtymistään tulevaisuuteen siirryttäessä.
Tulevaisuuden öljy on erilaiset akut joihin energia varastoidaan. Ja erilaisia akkukemioita on tulossa ja kehitellään koko ajan mutta yksi materiaali tulee dominoimaan ylitse muiden, ja pitkään. Lithium.
Kiina käyttää tällä hetkellä kaiken lithiumin omiin tarpeisiinsa minkä vain irti saavat, eurooppa on helisemässä tässä asiassa koska Kiinalaiset eivät takuuvarmasti kovasti tarvitsemaansa lithiumia eurooppaan tarjoa. Tai jos tarjoavat niin päätähuimaavaan hintaan.
Joten euroopan on hoidettava itse lithiumin saantinsa. Jokainen meistä tietää että on maita joista lithiumia saa mutta erilaset ihmisoikeus- ja ympäristöasiat eivät näissä maissa juurikaan painoarvoa saa. Ns eettisesti tuotetulle lithiumille on selkeää markkinaa.
Ja kas kummaa, Ukrainassa on tällä hetkellä euroopan suurimmat tunnetut lithium varannot jotka ovat vasta aivan hiljattain pompsahtaneet pinnalle lithiumin kysynnän kasvaessa.
Vasta viime vuoden puolella, marraskuussa 2021, pari ulkomaista kaivosyhtiötä haki oikeuksia lithiumin kaivamiseen Ukrainasta. Australialainen ja Kiinalainen yhtiö. Ja tarkennuksena lithium-esiintymien sijainnista Ukrainassa voidaan todeta että suurimmat tällä hetkellä tunnetuimmat esiintymät ovat Ukrainan halkovalla vyöhykkeellä Valko-Venäjältä Mariupoliin asti.
Joskus tämäkin sota päättyy ja rohkenen väittää että Ukraina tulee saavuttamaan taloudellisesti menestyksekkään tulevaisuuden olemalla maailman top-10:ssä kaivannaisteollisuudelle merkittävistä maista.

https://www.renewablematter.eu/arti...m-reserves-and-mineral-resources-in-war-zones
Putinin väitöskirjan englannin kielinen versio löytyy netistä kun vähän googlaa. Sitä kun lukee niin tajuaa että se sotarikollinen laskee voitot triljoonissa. Muutama sata miljardia on pikkuraha. Hän katsoo psykopaattina isoa kuvaa. Avainsana on kontrolli. Hauskasti hän toteaa että silti vaurautta ei riitä koko Venäjän elintason nostoon.

Sitten siinä oivaltaa että esim koko Donbass-Krim Venäläistämispaska on vain massiivisten kaasukenttien yms kaivosten takia. Ukraina olisi mennyt kymmenessä vuodessa elintasossa Norjan vauhtiin ilman Venäjän itkupotkuraivareita. Ekat sopparit energiayhtiöiden kanssa oli jo tehty. Euroopan toimittajana Venäjä ulos ja Ukraina sisään.
 
En kyllä itse oikein millään tasolla jaksa uskoa noihin Ukrainan itse ilmoittamiin lukuihin, vaikka ne ovatkin ehkä oikealla karkealla suunnalla ja päälle vähän Lapin lisää (+50%?).

Ukrainan "liquidated personnel" määritys viittaisi kaatuneisiin, jossa siinäkin esiintyy tämä sama noin 60k luku", joka olisi kyllä todella hurja lukumäärä kaatuneita vajaassa vuodessa.
Liquidate tässä asiayhteydessä tarkoittaa eroonhankkiutumisesta, mieluiten tappaen (to get rid of, especially by killing). Tämän määritelmän mukaan taistelutoimista pois haavoitetut kyllä mahtuvat määritelmään, vaikka ovatkin vähän "huonommin likvidoitu". Tämä nyt siis semanttisena huomiona - lukuun 60k en osaa ottaa kantaa. Siitä lienemme yhtä mieltä, että antaa luvun kasvaa vaan.
 
Ukrainalaisten ilmoittamat "örkkitappiot" alkavatkin kuulostaa realistisémmilta kun lasketaan lukuun sekä kuolleet että enemmän haavoittuneet.
 
Jos sinusta tappioilmoitukset eivät ole "realistisia", miksi Venäjän rintamat tuntuvat romahtavat välillä ja Putin pisti käyntiin epäsuositun liikekannallepanon?

Näyttäisi minusta siltä, että iso miespula on todellinen ja johtuu tappioista, joka tarkoittaa, että Ukrainan luvuissa ei ole hirveän paljon lapinlisää...
 
No onhan 60+ k kaatunutta ja vakavammin haavoittunutta (=pois pysyvästi pelistä) aivan helvetin suuri määrä. Kuten alkuperäisessä viestissä sanotaankin niin ukrainalaiset itse ovat muotoilleet ilmaisun noin eivätkä edes väitä että kaikki "nesteytetyt" ovat kaatuneita.
 
Back
Top