Satchel
Kapteeni
Ukrainalla on käytössä ihan oma järjestelmä joka kerää dataa eri lähteistä ja jonka perusteella maalinosoitus toimii. Päätelaitteeksi käy tavallinen puhelin tai tabletti.
selvästi osu. hieman kypärän tippumisen jälkeen päähän ilmestyi vaalea läikkä
Eikös se ollut niin, että novgorodilaiset kutsuivat itse Rurikin Ruotsista kuninkaaksi, kun eivät itse kyenneet valtakunnan muodostukseen.
Tuolla perustalla Putinin historia fiilistelyt on vailla pohjaa. On niitä saatavia muillakin, kuin venäläisillä.
Asiasta kolmanteen. Patrian panssariauto kalustoa voisi viedä enemmänkin Ukrainaan. Tulevaisuudessa potentiaalinen asiakas.
Oliko toissapäivänä Kalamiehen Telegramissa, miten Pietarin suunnalla kertautetaan kutsuttuja: ohjelmassa ampumista, sotimisen taktikkaa asemien tekoa poteronkaivuuta, kommunikaatiota ja siivoamista. Ilmeisesti joku pääesikunnassaan on katsellut ukrainalaisten jakamia videoita.
Jaa, sama löytyy nyt Twitteristä:
No, voihan "cleanup" voi myös tarkoittaa siivoamista vihollisesta.
Viimeksi muokattu:
IT-nörtti
Luutnantti
Maasto on näköjään ihan samanlaista, kuin jonkun itä-Suomen varuskunnan harjoitusmaastossa. Voin jopa kuvitella, miltä tuo märkä metsä ja vasta kaivettu maa tuoksuvat.Oliko toissapäivänä Kalamiehen Telegramissa, miten Pietarin suunnalla kertautetaan kutsuttuja...
Jaa, sama löytyy nyt Twitteristä:
No, voihan "cleanup" voi myös tarkoittaa siivoamista vihollisesta.
aj77
Greatest Leader
Mitä olen heidän touhujaan lukenut, niin roskakasa on tuossa koska porukka on vielä uusi toisilleen ja majoitus tuore. Toki roskakasa jää jos majoitus on lyhytaikainen.
Jos ovat kauemmin tilassa ja porukassa niin silloin roskakasa lähtee. Se vaatii ensiksi alfadogit ja selvittää keitä he ovat. Tämän jälkeen täytyy selvittää se porukka tai yksilö jota vedetään turpaan jokaikinen päivä ja hän tai ne ovat myös niitä jotka sitten vie tuon roskakasan ulos. Viimeistään kun kasa alkaa haitata kulkua.
Näin toimii venäjän armeija. Asiat lutviintuvat itsekseen.
”Silloin tunsin sympatiaa kuollutta kohtaan” – suomalainen Ralf Sirén taisteli vapaaehtoisena Ukrainassa
Sirén palasi Suomeen heinäkuun lopussa. Sodan tapahtumat valvottavat. Sirén epäilee, että kaikki vierastaistelijat eivät sodan raakuuksista toivu.
suomenkuvalehti.fi
Maksumuurin takana.
FinnNSF
Ylipäällikkö
"Kun Steiner tuo Ukrainaan paljon jalkaväkeä kaivelemaan juoksuhautoja saadaan tilanne haltuun ja jäädytettyä"Oliko toissapäivänä Kalamiehen Telegramissa, miten Pietarin suunnalla kertautetaan kutsuttuja: ohjelmassa ampumista, sotimisen taktikkaa asemien tekoa poteronkaivuuta, kommunikaatiota ja siivoamista. Ilmeisesti joku pääesikunnassaan on katsellut ukrainalaisten jakamia videoita.
Jaa, sama löytyy nyt Twitteristä:
No, voihan "cleanup" voi myös tarkoittaa siivoamista vihollisesta.
Kaipa normi-maalinosoitukseen kelpaa. WMD:ihin ipädin käyttö olisi EULA:n vastaista
Legal - Apple Media Services - Apple
www.apple.com
Vähän OT, mutta tietääkö kukaan, mahdollisesti tarkka-ampujakoulutuksen saaneista palstalaisista,
että kuinka paljon tuosta äänenvaimentimesta on hyötyä?
Maallikolle tuntuisi, että .50 -kaliiberisesta lähtee sen verran jytäkkä ääni, että ei se paljoa vaimene,
mutta samoin maallikkokin tajuaa, eyttä tuskin tuo äänenvaimennin piipun päässä ihan vaan kosmeettisena efektinä on.
Hajottaako tuo jotenkin ääntä, ja vaikeuttaa sen päättelyä mistä kuti tulee?
Vai onko se niin että normaalisti laukaus kuuluisi 5 kilsan päähän lehtimettässä,
mutta tuon vaimentimen kanssa ei kuulu kuin kilsan päähän?
Syö rekyyliäkin jo niin paljon että ihan vaan sen takia on kannattava. Eihän se sitä ääntä poista lähellekään, mutta paljon mukavampi ampujallekin kun ei tarvitse tuplakuulosuojausta käyttää kentällä.
Saa räkänauraa alla olevalle videolle. Tuota ROTARTYä markkinoidaan tehokkaana ja tarkkana
t.me
Tekstin käännös:
Lisäksi: Gray Zonen telegrammiin ei ole postattu mitään kolmeen päivään... Epäilyttävää.
Ryssän grammeissa ei nähdä mitään järkeä RU MODin iskuissa länsiukrainaan:
Eli väittävät, että HIMARSsilla ammuttaisiin liikkuvaan siviilikohteeseen. Jups. Kaikki uskovat tämän xD
Операция Z: Военкоры Русской Весны
‼️🇷🇺🚁 Экипажи вертолетов Ми-35 уничтожают украинских боевиков в зоне СВО В составе смешанных вертолетных групп Ми-35 отрабатывают по несколько боевых вылетов в день. Новые цели от разведки приходят постоянно. В результате очередных боевых заданий были уничтожены замаскированные опорные пункты...
t.me
Lisäksi: Gray Zonen telegrammiin ei ole postattu mitään kolmeen päivään... Epäilyttävää.
Ryssän grammeissa ei nähdä mitään järkeä RU MODin iskuissa länsiukrainaan:
Eli väittävät, että HIMARSsilla ammuttaisiin liikkuvaan siviilikohteeseen. Jups. Kaikki uskovat tämän xD
Valitettavan helppoja maaleja terroripommitukselleRysyt taas sikailee
Mitenköhän noita voisi välttää? Siviilien siirrot ilman tuhoja ovat kyllä nousseet oleelliseksi osaksi varautumista Venäjää vastaan.
Putinxyjlo
Eversti
Vaimennin vaimentaa paljon, myös yliäänipaukkua. Viiskymppisen suuliekki on halkaisijaltaan metrin luokkaa, jos tuo tekee siitä tuhnun, niin pelkästään jo siksi kannattaa käyttää.
Putinxyjlo
Eversti
”Silloin tunsin sympatiaa kuollutta kohtaan” – suomalainen Ralf Sirén taisteli vapaaehtoisena Ukrainassa
Sirén palasi Suomeen heinäkuun lopussa. Sodan tapahtumat valvottavat. Sirén epäilee, että kaikki vierastaistelijat eivät sodan raakuuksista toivu.
Maksumuurin takana.
Ralf Sirén kävi nukkumaan lauantaina 12. maaliskuuta, hän jätti maastopuvun ylleen. Kengät odottivat vuoteen vieressä. Näin hän oli toiminut siitä lähtien, kun oli tullut Javoriviin.
Kasarmilla majoittuminen hermostutti Siréniä. Mieluummin hän olisi yöpynyt metsässä. Tukikohta oli toiminut vuosia Ukrainan ulkomaisen sotilasavun keskuksena, joten se oli ilmeinen kohde Venäjälle.
Sirén olisi halunnut suojata rakennuksen ikkunat hiekkasäkeillä, mutta ukrainalaiset upseerit olivat ilmoittaneet, ettei niitä tarvita, koska alueella oli pitävä ilmapuolustus.
Sotilastukikohtaan Lvivin alueella Länsi-Ukrainassa oli majoitettu satoja Ukrainan kansainvälisen legioonan vierastaistelijoita, jotka olivat tulleet eri puolilta maailmaa.
Käynnissä oli Venäjän hyökkäyssodan kolmas viikko.
Bummmm! Matala jysähdys herätti Sirénin yöllä. That was a fucking bomb, hän huusi ja juoksi tuvasta käytävään, jonka ovi repsotti auki. Ulkona kaikki oli värjäytynyt punaiseksi. Tukikohdassa paloi.
Mies toisensa perään ryntäsi rakennuksesta ulos kylmään. Sirén palasi tupaan ja potki yhtä toveriaan, joka oli jähmettynyt paniikissa paikalleen. Hän käski laittaa kengät jalkaan. Tuloksetta.
Bummmm! Paineaalto särki ikkunat ja kaatoi kaapit. Ilmassa lensi lasinsirua ja muuta rojua. Sirén makasi lattialla sykkyrässä. Sydän jyskytti.
Kun enin pöly oli laskeutunut, hän pakeni ulos. Perässä seurasi mies, jota hän oli hoputtanut. Ilmassa sinkoili kiviä, pihalla säntäili miehiä. Joku tuli vastaan boksereissa ilman kenkiä. Moni muukin hytisi nollakelissä liian vähissä vaatteissa.
Viereinen kasarmi, jossa majoittui ukrainalaisia sotilaita, oli vaurioitunut pahasti.
Taivaalla välähti.
Vshhhuuuuhhh. Jotain lensi Sirénin pään yläpuolelta. Kuului räjähdys, ja maa tärähti. Paineaalto tönäisi lujaa, tuntui kuin olisi törmännyt seinään.
Sama toistui. Sirén hakeutui suojaan kaatuneen puun alle, koska epäili vihollisen hävittäjän tulittavan tukikohtaa ja pelkäsi, että lentokoneen lämpötähystyslaite tunnistaisi hänet.
Pa-pa-pa-pa! Pa-pa-pa-pa! Olivatko venäläiset hypänneet laskuvarjoilla lähistölle ja tulittivat nyt useista suunnista konekivääreillä? Joku jakoi hädissään käsiaseita muille.
Sitten hiljeni. Pelästyneitä miehiä hortoili Siréniä vastaan. Hän kehotti heitä kävelemään avorivissä tukikohdan ympäri, jotta he rauhoittuisivat ja pysyisivät lämpiminä. Olisi myös etsittävä metsään kätkeytyneitä.
Puiden alta löytyi shokissa olevia, jotka olivat paleltumaisillaan. Sirénin ryhmä talutti heitä kasarmille. Siellä oli haavoittuneita.
Venäjän hyökkäys Javorivin tukikohtaan on yhä sodan suurin ohjusisku. Vihollinen osui myös tukikohdan ammusvarastoihin. Liekeissä räjähtelevät patruunat kuulostivat konekivääritulelta.
Ohjuksia tuli kaikkiaan kolmekymmentä. Ukrainan poliisin mukaan iskussa kuoli 61 ja haavoittui 160 ihmistä. Myös muita lukuja on esitetty.
Vapaaehtoisille vierastaistelijoille isku osoitti, kumpi oli sodan altavastaaja. Moni lähti kotiin.
Sirén päätti jäädä.
Ralf Sirén oli Javorivin tukikohdassa 13. maaliskuuta, jolloin Venäjä teki sinne ohjusiskun. ©Ralf Sirén
Kemiantekniikkaa opiskellut Ralf Sirén työskenteli viime helmikuussa Rotterdamissa kehityspäällikkönä uusiutuvien polttoaineiden parissa. 30-vuotias Sirén oli asunut Alankomaissa viisi kuukautta ja viihtyi hyvin. Hän oli juuri tavannut kiinnostavan hollantilaisen naisen.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan torstaina 24. helmikuuta muutti kaiken.
Ensin Sirén teki niin kuin monet muut. Hän lahjoitti ukrainalaisille rahaa.
Sitten hänestä alkoi tuntua, ettei se riitä.
Hän ajatteli, että nyt oli alkanut vaarallisin konflikti 50 vuoteen. Vastassa oli totalitaarinen valtio, jolle ihmishenki ei merkitse mitään. Jos tätä ei selätetä, muut autoritaariset hallitukset näkevät, että isompi voi tehdä pienemmälleen mitä tahansa.
Sirén oli palvellut varusmiehenä kranaatinheitinkomppaniassa. Kertausharjoitusten jälkeen hänet oli ylennetty reservin luutnantiksi. Vuosien mittaan hän oli lukenut tukun kirjoja sotahistoriasta ja sodankäynnin psykologiasta. Sirén arvioi, että Ukrainalla olisi käyttöä hänelle.
Olisi moraalitonta olla menemättä sinne.
Sirén lähti lauantaina 26. helmikuuta, vaikka Ukraina ei ollut vielä pyytänyt vierastaistelijoita liittymään asevoimiinsa. Hän otti junan Amsterdamiin ja lensi seuraavana aamuna Varsovaan.
Reppuun mahtui vain yksi kirja. Se oli kotihyllystä napattu Rooman keisarin Marcus Aureliuksen Itselleni. Stoalaista filosofiaa edustava teos, joka antaa ohjeita, kuinka pärjätä vaikeissa olosuhteissa.
Puolassa hän hakeutui Przemyślin rajakaupungissa toimivaan pakolaiskeskukseen, jossa löytyi vapaa vuode. Siellä hän pyysi sotaa paennutta naista kirjoittamaan lapun, jossa luki ukrainaksi hänen nimensä ja matkansa tarkoitus.
Sirén lähetti vanhemmilleen ja kahdelle sisarukselleen pitkän Whatsapp-viestin, jossa perusteli lähtöään. Sitten hän soitti kullekin erikseen.
Perheenjäsenet tuntuivat olevan shokissa. Jokainen yritti kääntää hänen päänsä. Sirén oli arvannut sen ja soitti siksi vasta rajalta.
Rajalla hän kohtasi pakolaisten lisäksi miehiä, naisia ja lapsia, jotka olivat matkalla Ukrainaan. Se antoi toivoa. Moni näytti uskovan, että maa selviää.
Ralf Sirén Javorivin tukikohdassa. Kuva on otettu muutama päivä Venäjän ohjusiskun jälkeen, kun tuhoja oli jo siivottu. © Ralf Sirén
Sirén nousi Lvivin kaupunkiin vievään junaan. Se oli hetkeä aiemmin tuonut maasta paenneita. Eväspapereita ja vesipulloja lojui vaunujen lattioilla.
Matkustajat siivosivat junan. Sirén ajatteli, että sitä ei normaaleissa oloissa koskaan tapahtuisi.
Ukraina oli ilmoittanut edellisenä päivänä, 27. helmikuuta, että se perustaa kansainvälisen legioonan. Tietoa sen sijainnista oli kuitenkin vaikea saada. Sirén tutustui junassa ukrainalaiseen tutkijaan, joka lupasi auttaa etsinnässä.
Lvivin asemalle tutkija järjesti Siréniä vastaan nuoren lääkärin. Tämä vei Sirénin vanhempiensa luo, ja vastassa oli kolmen ruokalajin illallinen. Sen jälkeen lääkäri tarjosi yösijan kodissaan.
Koko seuraavan päivän tutkija kyyditsi Siréniä autollaan varuskunnasta toiseen.
Sirén oli lukenut jostain, että sota tuo esiin ihmisen parhaat ja pahimmat puolet. Nyt hän koki itse, miten ihmiset auttavat toisiaan pyytämättä mitään vastineeksi.
Oikea tukikohta löytyi hieman ennen puoltayötä. Tiistaina 1. maaliskuuta Sirénistä tuli Javorivissa legioonan ensimmäisen pataljoonan vapaaehtoinen numero 13.
Hän kertoi asiasta Twitterissä.
”Kuulun nyt Ukrainan kansainväliseen legioonaan. Suomalaisesta reserviläisestä Ukrainan asevoimien vapaaehtoiseksi. Ihmiset kaikkialta maailmasta ovat tulleet auttamaan Ukrainaa puolustautumaan. Minulla on norjalainen ja amerikkalainen tupakaveri. Täällä on vielä hyvin tilaa useammalle!”
Alun perin hän oli ajatellut, ettei halua legioonaan liittyessään nimeään julkisuuteen, mutta muutti mielensä, kun ymmärsi, että esillä oleminen voisi houkutella lisää vapaaehtoisia.
Sirénin elämän kahdesta ensimmäisestä tviitistä jälkimmäinen saavutti seitsemän miljoonaa katselukertaa ja yli 130 000 tykkäystä.
Eri puolilta maailmaa tuli niin paljon yhteydenottoja, että legioonan kaksi kielitaitoisinta ryhtyivät täyspäiväisesti antamaan kysyjille saapumisohjeita.
Aluksi Sirénin tehtävänä oli hankkia legioonalle puhelimia, tietokoneita ja muuta tarpeistoa.
Ne vapaaehtoiset, joilla oli taistelukokemusta, vietiin suoraan bussilla rintamalle. Heille annettiin kypärä, sirpaleliivi, Kalašnikov ja kertasinko.
Mukaan lähti myös sellaisia, jotka väittivät sotineensa aiemmin.
Sirén ei vielä halunnut lähteä taisteluihin. Sotilaat eivät tunteneet toisiaan, eivätkä joukot olleet edes järjestäytyneet.
Legioonalaiset harjoittelivat panssarintorjuntaa toistensa opastuksella. ©Ralf Sirén
Telttoja oli pystytetty tiiviiksi riveiksi kolmelle avonaiselle kentälle. Sirén kauhistui: helppo maali viholliselle.
Vierastaistelijat oli siirretty Javorivin iskun jälkeen Rivnen tukikohtaan, reilut 200 kilometriä koilliseen. Valko-Venäjälle sijoitetut Venäjän joukot olivat entistä lähempänä.
Sirén vaati, että joukkojen pitäisi yöpyä metsässä. Vasta päivien kuluttua tukikohdan johto taipui. Halukkaat voisivat seuraavasta päivästä alkaen yöpyä metsässä.
Isku ehti tulla ennen kuin lupa oli astunut voimaan. Legioonalaisiin ei osunut, mutta kahden muun telttakylän alueelta nousi räjähdyksen synnyttämä sienipilvi. Toiselta aukiolta tuhoutui puolikkaan jalkapallokentän kokoinen alue. Hyökkäyksessä menehtyi ukrainalaisia sotilaita. Vierastaistelijoille ei kerrottu kuolleiden määrää.
Pataljoona vietti Rivnessä useita viikkoja. Sirén ajatteli, että Ukrainan asevoimien toiminnassa näkyi se, että korkeista upseereista vanhimmat on koulutettu neuvostoaikana ja nuorimmat saman perinteen mukaisesti. Hajautetusti toimiminen oli heille vierasta.
Vapaaehtoisille annetut aseet ja varusteet jättivät toivomisen varaa. Sirén hankki Kalašnikoviinsa omilla rahoillaan punapistetähtäimen. Kun hän sai amerikkalaisen M4-rynnäkkökiväärin, hän osti siihen tähtäimen, joka suurensi kohteen nelinkertaiseksi.
Ukrainan armeija ei tuntunut myöskään tietävän, kuinka hyödyntää vierastaistelijoita. Isäntien antama koulutus oli niukkaa, ulkomaalaiset oppivat enimmäkseen toisiltaan. Rintamalle pääsy venyi.
Suomalaiset odottivat ampumaradalla harjoitusvuoroaan. Sadevaatteita ei vielä ollut jaettu. © Ralf Sirénin joukkuetoveri
Sirén kokosi tukikohtaan saapuneet neljätoista suomalaista samaan ryhmään. Yksi rakensi siviilissä kattoja, toinen oli hoitaja, kolmas portsari. Yhteinen kieli ja samanlainen varusmiespalvelus sujuvoittivat ryhmän toimintaa.
Suomalaiset opettivat muille metsäsotataitoja. Suojautumista ja maaston muotojen hyödyntämistä. Hajauttamista.
Sirénin johtamaan joukkueeseen kuului suomalaisten lisäksi toinen ryhmä, jossa oli miehiä useista eri maista. Kaikki eivät hallinneet edes perustaitoja. Joillekin täytyi opettaa, kuinka rynnäkkökiväärillä ammutaan.
Kerran eräs kanadalainen jätti kipinävuorossa kamiinan savupellin kiinni. Kun teltta täyttyi savusta, hän luuli, että se kuuluu asiaan. Ryhmän pelasti häkämyrkytykseltä luultavasti Venäjän ohjusiskun aiheuttama ilmahälytys, joka herätti miehet.
Ennen rintamalle menoa suomalaiset yöpyivät hylätyssä rakennuksessa Harkovan rintaman läheisyydessä. Makuualustoina oli pahvilaatikoita. © Ralf Sirén
Suomalaiset asettautuivat ryhmäkuvaan huhtikuussa. © Ralf Sirén
Huhtikuun lopussa pataljoona lähetettiin Harkovan rintamalle, jossa tilanne oli kääntymässä Ukrainan hyväksi.
Komennus ei alkanut lupaavasti.
Vierastaistelijat etenivät siviiliautoilla kohti etulinjaa. Sirén ajoi kuhmuista Volkswagen Passatia, jonka oli ostanut Harkovasta. Pataljoonan tehtävänä oli hakeutua asemiin kylään, jonka piti olla tyhjä. Paikan päällä osoittautui, että siellä asuikin vielä ihmisiä.
Matka jatkui kohti etulinjaa. Yhtäkkiä letka muutti suuntaansa. Osa joukoista eksyi. Etelästä kuului konekivääritulitusta, pohjoisesta ja luoteesta tykistön epäsuoraa tulta.
Päivä vaihtui illaksi ja ilta pimeni yöksi. Saattueen autot törmäilivät toisiinsa, sillä vain osalla kuljettajista oli pimeänäkölaitteita. Ei ollut edes karttoja.
Etulinja oli ehkä viiden kilometrin päässä, mutta Sirén ei tiennyt, missä olivat omat ja missä vihollisen joukot. Myös hänen joukkueensa sijainti ja tehtävä olivat epäselviä.
Suomalaiset hajautuivat säkkipimeään metsään. Moni pelkäsi kuolevansa.
Venäjän tykistökeskitystä ei kuitenkaan tullut.
Seuraavana päivänä komppania lähti etenemään kohti uusia asemia. Sirénin joukkue käveli edellä.
Perässä tuli joukkue, jonka kärjessä kulki 55-vuotias hollantilainen. Rauhallinen ja pidetty mies, jolla oli sotakokemusta. Hän oli aiemmin ollut Sirénin johtamassa joukkueessa, mutta anonut siirtoa toiseen, jossa oli hänen maanmiehiään.
Joukkueiden väliin putosi rypälepommin ammus. Lääkintämies juoksi paikalle ja totesi muutamassa sekunnissa, että hollantilainen oli kuollut. Sirpale oli lävistänyt hänet sivultapäin.
Suomalaiset päättivät jättää pataljoonan. Syynä oli pataljoonan komentaja, joka oli heidän mielestään tarpeettomasti vaarantanut henkiä.
Vierastaistelijat kirjoittivat komentajastaan useita valituksia. Sirén osallistui niistä kolmen tekoon.
He raportoivat, että komentaja oli herättänyt toiminnallaan huolta jo aiemmin. Hän oli muun muassa nimittänyt alaisekseen oman poikansa, syyttänyt useampaa vierastaistelijaa aiheetta vakoojaksi, uhkaillut sotilaita ja antanut harkitsemattomia käskyjä.
Myös pataljoonan varusteita oli kadonnut epäilyttävästi.
Muillakin rintamilla taistelleet ulkomaalaiset valittivat heikosta johtamisesta. Ukrainalainen The Kyiv Independent kertoi kansainvälisen legioonan toisen haaran upseereista, jotka olivat lehden lähteiden mukaan saattaneet käskyillään sotilaansa suotta hengenvaaraan, uhanneet näitä aseilla, komentaneet ryöstämään kauppoja ja ahdistelleet naispuolisia lääkintäsotilaita.
Toukokuussa suomalaiset tutustuivat toiseen joukko-osastoon, mutta havaitsivat, että toiminta siellä oli vielä amatöörimäisempää kuin legioonassa.
Sirén palveli hetken aikaa myös erikoisjoukoissa, mutta koska tarjolla ei ollut upseerin tehtäviä, hän ei viihtynyt siellä pitkään.
Muut suomalaiset hajaantuivat eri yksiköihin. Osa lähti kotiin.
Toukokuun puolivälissä tuli tieto, että legioonan ensimmäisen pataljoonan komentaja siirretään toisiin tehtäviin.
Sirén päätti ainoana suomalaisena palata vanhaan yksikköönsä. Siellä tarvittiin vahvistusta. Komppanian belgialainen varapäällikkö oli juuri ajanut miinaan ja menettänyt molemmat jalkansa. Mutta ehkä tärkein syy paluuseen oli ontuva pieni ukrainalainen, joka oli haavoittunut Hostomelin taistelussa sodan alkupäivinä. Hän oli jäänyt tappelemaan Venäjän eliittisotilaita vastaan, vaikka puolet hänen taistelutovereistaan oli paennut.
Sirénille nuori komppanian päällikkö edusti sankaria.
Sirén yllään saksalainen kypärä, ukrainalainen maastopuku ja amerikkalainen suojaliivi. Hän kantaa M4-rynnäkkökivääriä. © Ralf Sirén
Ovi irtosi Sirénin joukkueen ajoneuvosta, kun sen kylki osui puuhun. Uutta ovea ei hankittu, koska näin autosta pääsi nopeasti ulos. © Ralf Sirén
Sirén makasi metsikössä joen penkalla ja katseli kiikareillaan, kuinka venäläiset sotilaat pulikoivat vastarannalla. Helteisenä kesäkuun päivänä vilvoittelua ei tuntunut häiritsevän se, että joessa kulki rintamalinja.
Miehet saattoivat olla tšetšeenejä tai kuulua ”kansantasavaltojen” joukkoihin. Ammattisotilaita he eivät ainakaan olleet. Heidän radiokeskustelunsa eivät olleet salattuja, joku oli kiroillut hukanneensa kypärän.
Sirénin joukkue oli miinoittanut joen penkkaa ja kartoittanut väijytyspaikkoja venäläisten hyökkäysten varalle. Veden yli oli käyty satunnaisia tulitaisteluja.
Nyt Sirén tyytyi vain tarkkailemaan uimareita. Kiväärituli kannatti avata ainoastaan silloin, kun omalla puolella oli ylivoima. Ja siinäkin tapauksessa piti olla suunnitelma, kuinka suojautua. Jos alkoi ampua, saattoi olla varma siitä, että vihollisen tykistö vastaisi nopeasti.
Lähitaisteluja vältettiin puolin ja toisin. Sirénin komppanian sotilaista vain yksi oli saanut luodista osuman ja hänkin selvinnyt raapaisulla. Monet eivät olleet nähneet venäläistä kertaakaan omin silmin.
Jalkaväen tärkein tehtävä oli tiedustella vihollisen asemia. Kun ne oli selvitetty, ampuminen jätettiin tykistölle.
Ison osan ajasta jalkaväen sotilaat piilottelivat paikallaan. Öisin ei uskaltanut käyttää edes puhelimen taskulamppua, sillä se saattoi paljastaa sijainnin viholliselle.
Poteroissa oli aikaa keskustella. Kerran Sirén seurasi, kuinka kaksi hänen taistelutoveriaan väitteli tuntikausia Cormac McCarthyn postmodernin western-romaanin Veren ääriin merkityksestä.
Näennäisen rauhallinen tunnelma tosin saattoi katketa milloin tahansa. Ilmassa kierteli vihollisen lennokkeja, joista edistyneimmät oli varustettu pimeänäkö- ja lämpökameroilla. Tykitys oli jatkuvaa. Yö toisensa perään Sirén katseli venäläisten kranaatinheitinten suuliekkejä.
Eräänä aamuna parinsadan metrin päässä yöpynyt ryhmä joutui keskityksen kohteeksi.
Yksi miehistä oli pesemässä hampaitaan puun alla, kun kranaatti putosi kohdalle. Puu katkesi, ja mies kuoli sirpaleisiin.
Amerikkalainen tarkka-ampuja työskentelee siviilissä vuoristo-oppaana. Hänestä tuli Sirénin läheinen ystävä legioonassa. © Ralf Sirén
Lähtö Ukrainasta tuli yllättäen.
Kesäkuun lopussa Sirénille nousi korkea kuume. Kun kolmen päivän kuuri tulehduskipulääkettä ei auttanut, hänet vietiin Harkovaan. Ensin ambulanssilla sotilassairaalaan, sitten infektiosairaalaan.
Kuumetta oli 40 astetta ja veriarvot muistuttivat syöpäpotilaan arvoja, mutta kukaan ei osannut selittää, mistä se johtui.
Lääkärit halusivat pitää Siréniä osastolla vielä viikkoja. Ajatus hirvitti häntä, sillä venäläiset pommittivat sairaalaa ja hänen huoneensa sijaitsi sen ylimmässä kerroksessa.
Sirén päätti lähteä Hollantiin. Hän matkusti junalla, tuttavansa autolla, taksilla ja lentokoneella. Matka kesti 50 tuntia. Hän piikitti lihaksiinsa antibiootteja ja muita lääkkeitä, joita oli saanut sairaalan apteekista ja harkovalaisten perustamasta sota-ajan avustuskeskuksesta.
Sairaalassa Rotterdamissa oireet helpottivat muutamassa päivässä. Taudin aiheuttaja ei selvinnyt.
Autot olivat lujilla Harkovan alueen liejuisilla syrjäteillä. ©Ralf Sirén
”Hätkähdin yhtenä aamuna, kun äiti avasi keittiössä rullaoven. Siitä lähti samanlainen ääni kuin ohjuksesta”, Ralf Sirén sanoo.
”Posttraumaattinen stressireaktio.”
Sirén palasi Suomeen heinäkuun lopussa ja asuu tällä hetkellä vanhempiensa luona Kirkkonummella.
Tapaamme helsinkiläisessä ravintolassa. Sirén on siististi pukeutunut, ”työskentelee asiantuntijatehtävissä”, arvaisi ulkopuolinen.
Sirén kertoo tunteneensa Ukrainassa välillä sellaista kuolemanpelkoa, jota ei usko kenenkään kokevan muualla kuin sodassa.
”Se on hieman samanlaista kuin jos menettää kovassa vauhdissa autonsa hallinnan. Ero on siinä, että taistelussa se hetki vain jatkuu ja jatkuu.”
Pahinta sodassa oli hänen mielestään näkymättömän vihollisen kaaressa ampuma epäsuora tuli.
Kun Venäjä tulitti kranaatinheittimillä, välimatka oli niin lyhyt, että puolustajat kuulivat lähtölaukausten tumahdukset. Aikaa suojautua oli viisi sekuntia.
”Nappaat lähimmän mahdollisen suojan ja tajuat, että se on ihan surkea. Mitään ei voi tehdä.”
Kun Venäjä ampui kaukaa järeällä tykistöllä, sen tiesi vasta, kun vieressä räjähti. Henkiin jääminen oli arpapeliä.
Kun vihollinen ampui, osa sotilaista lamaantui. Sirén yritti pitää itsensä rauhallisena hengittämällä rytmikkäästi: Sisäänhengitys neljä sekuntia. Pidä neljä sekuntia. Puhalla ulos neljä sekuntia.
Hän pelkäsi myös miinoja ja väijytyksiä. Hänen silmänsä harjaantui arvioimaan tienvarsia. Jos pusikko näytti auton ikkunasta sellaiselta, että siellä kelpaisi piileskellä, miksei sieltä voisi tulittaa vihollinen.
Jalkaväen haavoittuvuus kirkastui. Ohjukset, tykistö, lentokoneet ja taisteluvaunut olivat kaikki vahvempia kuin mies ja kivääri. Yksi viidestä Sirénin kanssa taistelleesta legioonalaisesta kaatui tai haavoittui.
Sodan tapahtumat valvottavat toisinaan. Äskettäin Sirén mietti kokonaisen yön, mitä olisi voinut tehdä toisin erään joukkueensa sotilaan kanssa.
Espanjalainen radiotekniikan insinööri oli taitava rakentamaan salattuja viestintäyhteyksiä, mutta hän voi huonosti. Jossain vaiheessa hän lakkasi Sirénin mukaan tottelemasta käskyjä, lopulta katosi. Kun mies ilmestyi takaisin, Sirén ja komppanian johto ilmoittivat, että hänet lähetetään pois rintamalta. Espanjalainen sanoi siinä tapauksessa tappavansa itsensä.
Sirén otti mieheltä rynnäkkökiväärin ja lähetti hänet vartijan kanssa tukikohtaan. Seuraavana päivänä mies lainasi toiselta sotilaalta rynnäkkökiväärin. Hän ampui itseään sarjatulella päähän.
”Olisin varmaan voinut hoitaa sen tilanteen paremmin. Jos vain olisin pystynyt keskittymään häneen. Mutta silloin oli muuta mietittävää.”
Mieleen on syöpynyt myös hetki, jolloin hän astui sisään venäläisten keskityksen kohteeksi joutuneeseen taloon. Lattialla makasi tutun ihmisen hiiltynyt ruumis.
Sirén käy terapiassa.
”En häpeä sitä. Jokainen sodassa ollut tarvitsee apua.”
”Uskon, että pääsen jonain päivänä eroon traumaperäisistä stressireaktioista.”
Hän sanoo oppineensa Ukrainassa, kuinka pelkoa voi hallita.
”Sodassa ihmiset kaipaavat käskyjä. Kun tilanne oli tiukka, pistin miehet kaivamaan poteroita tai kantamaan tavaroita, jotta he eivät alkaisi pohtia liikaa.”
Hänelle itselleen oli tärkeää minimoida riskit. Vaikka osa yöpyi teltoissa, Sirén nukkui makuupussissa poterossaan. Kun ahdistus iski, hän muistutti itseään keisari Aureliuksen opista: asiat voisivat olla pahemminkin. Hän ei sentään ollut joutunut sotavangiksi ja kidutettavaksi.
Sirén yritti myös luoda rakennetta kaaoksen keskelle. Aikatauluttaa päiviä, jakaa vastuuta. Yhden piti huolehtia ruoasta, toisen varusteista, kolmannen ajoneuvoista.
Rutiinit auttavat häntä myös arjessa.
Sirén epäilee, että kaikki vierastaistelijat eivät sodan raakuuksista toivu, ainakaan omin avuin.
Eniten hän murehtii niitä taistelutovereita, jotka jatkavat elämäänsä vakavasti vammautuneina. Hän oli perustamassa heitä tukevaa yhdistystä ja pitää yhteyttä ystäväänsä, joka menetti jalkansa. Tovi sitten belgialainen lähetti iloisen kuvan.
”Hänet oli päästetty sairaalasta ensimmäisen kerran käymään oluella.”
Partio tiedusteli kesäkuussa uutta turvallista kulkureittiä legioonalle. © Ralf Sirén
Sirén ei aio palata Ukrainaan.
”Olen tehnyt oman osani. Pelastin ihmishenkiä ja onnistuin kehittämään asioita.”
Sirénin tiedossa ei ole, että hänen tulitukseensa olisi kuollut venäläissotilaita. Hän on kuitenkin katsellut porukassa dronen ottamia kuvia, joissa kranaatinheittimen ammus putosi hänen joukkueensa tiedustelutoiminnan ansiosta vihollisen sotilaan päälle.
”Kun näimme räjähdyksen, kaikki hurrasivat. Olivathan venäläiset tappaneet useita meistä.”
Jälkikäteen tuli toisenlaisia tuntemuksia.
”Ajattelin, että sama voisi käydä myös minulle. Silloin tunsin sympatiaa kuollutta kohtaan.”
Juttua varten on haastateltu myös Ralf Sirénin joukkuetoveria. Sirénin kertomia asioita on tarkistettu asiakirjoista siinä määrin kuin mahdollista.
Kasarmilla majoittuminen hermostutti Siréniä. Mieluummin hän olisi yöpynyt metsässä. Tukikohta oli toiminut vuosia Ukrainan ulkomaisen sotilasavun keskuksena, joten se oli ilmeinen kohde Venäjälle.
Sirén olisi halunnut suojata rakennuksen ikkunat hiekkasäkeillä, mutta ukrainalaiset upseerit olivat ilmoittaneet, ettei niitä tarvita, koska alueella oli pitävä ilmapuolustus.
Sotilastukikohtaan Lvivin alueella Länsi-Ukrainassa oli majoitettu satoja Ukrainan kansainvälisen legioonan vierastaistelijoita, jotka olivat tulleet eri puolilta maailmaa.
Käynnissä oli Venäjän hyökkäyssodan kolmas viikko.
Bummmm! Matala jysähdys herätti Sirénin yöllä. That was a fucking bomb, hän huusi ja juoksi tuvasta käytävään, jonka ovi repsotti auki. Ulkona kaikki oli värjäytynyt punaiseksi. Tukikohdassa paloi.
Mies toisensa perään ryntäsi rakennuksesta ulos kylmään. Sirén palasi tupaan ja potki yhtä toveriaan, joka oli jähmettynyt paniikissa paikalleen. Hän käski laittaa kengät jalkaan. Tuloksetta.
Bummmm! Paineaalto särki ikkunat ja kaatoi kaapit. Ilmassa lensi lasinsirua ja muuta rojua. Sirén makasi lattialla sykkyrässä. Sydän jyskytti.
Kun enin pöly oli laskeutunut, hän pakeni ulos. Perässä seurasi mies, jota hän oli hoputtanut. Ilmassa sinkoili kiviä, pihalla säntäili miehiä. Joku tuli vastaan boksereissa ilman kenkiä. Moni muukin hytisi nollakelissä liian vähissä vaatteissa.
Viereinen kasarmi, jossa majoittui ukrainalaisia sotilaita, oli vaurioitunut pahasti.
Taivaalla välähti.
Vshhhuuuuhhh. Jotain lensi Sirénin pään yläpuolelta. Kuului räjähdys, ja maa tärähti. Paineaalto tönäisi lujaa, tuntui kuin olisi törmännyt seinään.
Sama toistui. Sirén hakeutui suojaan kaatuneen puun alle, koska epäili vihollisen hävittäjän tulittavan tukikohtaa ja pelkäsi, että lentokoneen lämpötähystyslaite tunnistaisi hänet.
Pa-pa-pa-pa! Pa-pa-pa-pa! Olivatko venäläiset hypänneet laskuvarjoilla lähistölle ja tulittivat nyt useista suunnista konekivääreillä? Joku jakoi hädissään käsiaseita muille.
Sitten hiljeni. Pelästyneitä miehiä hortoili Siréniä vastaan. Hän kehotti heitä kävelemään avorivissä tukikohdan ympäri, jotta he rauhoittuisivat ja pysyisivät lämpiminä. Olisi myös etsittävä metsään kätkeytyneitä.
Puiden alta löytyi shokissa olevia, jotka olivat paleltumaisillaan. Sirénin ryhmä talutti heitä kasarmille. Siellä oli haavoittuneita.
Venäjän hyökkäys Javorivin tukikohtaan on yhä sodan suurin ohjusisku. Vihollinen osui myös tukikohdan ammusvarastoihin. Liekeissä räjähtelevät patruunat kuulostivat konekivääritulelta.
Ohjuksia tuli kaikkiaan kolmekymmentä. Ukrainan poliisin mukaan iskussa kuoli 61 ja haavoittui 160 ihmistä. Myös muita lukuja on esitetty.
Vapaaehtoisille vierastaistelijoille isku osoitti, kumpi oli sodan altavastaaja. Moni lähti kotiin.
Sirén päätti jäädä.
Ralf Sirén oli Javorivin tukikohdassa 13. maaliskuuta, jolloin Venäjä teki sinne ohjusiskun. ©Ralf Sirén
Kemiantekniikkaa opiskellut Ralf Sirén työskenteli viime helmikuussa Rotterdamissa kehityspäällikkönä uusiutuvien polttoaineiden parissa. 30-vuotias Sirén oli asunut Alankomaissa viisi kuukautta ja viihtyi hyvin. Hän oli juuri tavannut kiinnostavan hollantilaisen naisen.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan torstaina 24. helmikuuta muutti kaiken.
Ensin Sirén teki niin kuin monet muut. Hän lahjoitti ukrainalaisille rahaa.
Sitten hänestä alkoi tuntua, ettei se riitä.
Hän ajatteli, että nyt oli alkanut vaarallisin konflikti 50 vuoteen. Vastassa oli totalitaarinen valtio, jolle ihmishenki ei merkitse mitään. Jos tätä ei selätetä, muut autoritaariset hallitukset näkevät, että isompi voi tehdä pienemmälleen mitä tahansa.
Sirén oli palvellut varusmiehenä kranaatinheitinkomppaniassa. Kertausharjoitusten jälkeen hänet oli ylennetty reservin luutnantiksi. Vuosien mittaan hän oli lukenut tukun kirjoja sotahistoriasta ja sodankäynnin psykologiasta. Sirén arvioi, että Ukrainalla olisi käyttöä hänelle.
Olisi moraalitonta olla menemättä sinne.
Sirén lähti lauantaina 26. helmikuuta, vaikka Ukraina ei ollut vielä pyytänyt vierastaistelijoita liittymään asevoimiinsa. Hän otti junan Amsterdamiin ja lensi seuraavana aamuna Varsovaan.
Reppuun mahtui vain yksi kirja. Se oli kotihyllystä napattu Rooman keisarin Marcus Aureliuksen Itselleni. Stoalaista filosofiaa edustava teos, joka antaa ohjeita, kuinka pärjätä vaikeissa olosuhteissa.
Puolassa hän hakeutui Przemyślin rajakaupungissa toimivaan pakolaiskeskukseen, jossa löytyi vapaa vuode. Siellä hän pyysi sotaa paennutta naista kirjoittamaan lapun, jossa luki ukrainaksi hänen nimensä ja matkansa tarkoitus.
Sirén lähetti vanhemmilleen ja kahdelle sisarukselleen pitkän Whatsapp-viestin, jossa perusteli lähtöään. Sitten hän soitti kullekin erikseen.
Perheenjäsenet tuntuivat olevan shokissa. Jokainen yritti kääntää hänen päänsä. Sirén oli arvannut sen ja soitti siksi vasta rajalta.
Rajalla hän kohtasi pakolaisten lisäksi miehiä, naisia ja lapsia, jotka olivat matkalla Ukrainaan. Se antoi toivoa. Moni näytti uskovan, että maa selviää.
Ralf Sirén Javorivin tukikohdassa. Kuva on otettu muutama päivä Venäjän ohjusiskun jälkeen, kun tuhoja oli jo siivottu. © Ralf SirénSirén nousi Lvivin kaupunkiin vievään junaan. Se oli hetkeä aiemmin tuonut maasta paenneita. Eväspapereita ja vesipulloja lojui vaunujen lattioilla.
Matkustajat siivosivat junan. Sirén ajatteli, että sitä ei normaaleissa oloissa koskaan tapahtuisi.
Ukraina oli ilmoittanut edellisenä päivänä, 27. helmikuuta, että se perustaa kansainvälisen legioonan. Tietoa sen sijainnista oli kuitenkin vaikea saada. Sirén tutustui junassa ukrainalaiseen tutkijaan, joka lupasi auttaa etsinnässä.
Lvivin asemalle tutkija järjesti Siréniä vastaan nuoren lääkärin. Tämä vei Sirénin vanhempiensa luo, ja vastassa oli kolmen ruokalajin illallinen. Sen jälkeen lääkäri tarjosi yösijan kodissaan.
Koko seuraavan päivän tutkija kyyditsi Siréniä autollaan varuskunnasta toiseen.
Sirén oli lukenut jostain, että sota tuo esiin ihmisen parhaat ja pahimmat puolet. Nyt hän koki itse, miten ihmiset auttavat toisiaan pyytämättä mitään vastineeksi.
Oikea tukikohta löytyi hieman ennen puoltayötä. Tiistaina 1. maaliskuuta Sirénistä tuli Javorivissa legioonan ensimmäisen pataljoonan vapaaehtoinen numero 13.
Hän kertoi asiasta Twitterissä.
”Kuulun nyt Ukrainan kansainväliseen legioonaan. Suomalaisesta reserviläisestä Ukrainan asevoimien vapaaehtoiseksi. Ihmiset kaikkialta maailmasta ovat tulleet auttamaan Ukrainaa puolustautumaan. Minulla on norjalainen ja amerikkalainen tupakaveri. Täällä on vielä hyvin tilaa useammalle!”
Alun perin hän oli ajatellut, ettei halua legioonaan liittyessään nimeään julkisuuteen, mutta muutti mielensä, kun ymmärsi, että esillä oleminen voisi houkutella lisää vapaaehtoisia.
Sirénin elämän kahdesta ensimmäisestä tviitistä jälkimmäinen saavutti seitsemän miljoonaa katselukertaa ja yli 130 000 tykkäystä.
Eri puolilta maailmaa tuli niin paljon yhteydenottoja, että legioonan kaksi kielitaitoisinta ryhtyivät täyspäiväisesti antamaan kysyjille saapumisohjeita.
Aluksi Sirénin tehtävänä oli hankkia legioonalle puhelimia, tietokoneita ja muuta tarpeistoa.
Ne vapaaehtoiset, joilla oli taistelukokemusta, vietiin suoraan bussilla rintamalle. Heille annettiin kypärä, sirpaleliivi, Kalašnikov ja kertasinko.
Mukaan lähti myös sellaisia, jotka väittivät sotineensa aiemmin.
Sirén ei vielä halunnut lähteä taisteluihin. Sotilaat eivät tunteneet toisiaan, eivätkä joukot olleet edes järjestäytyneet.
Legioonalaiset harjoittelivat panssarintorjuntaa toistensa opastuksella. ©Ralf Sirén
Telttoja oli pystytetty tiiviiksi riveiksi kolmelle avonaiselle kentälle. Sirén kauhistui: helppo maali viholliselle.
Vierastaistelijat oli siirretty Javorivin iskun jälkeen Rivnen tukikohtaan, reilut 200 kilometriä koilliseen. Valko-Venäjälle sijoitetut Venäjän joukot olivat entistä lähempänä.
Sirén vaati, että joukkojen pitäisi yöpyä metsässä. Vasta päivien kuluttua tukikohdan johto taipui. Halukkaat voisivat seuraavasta päivästä alkaen yöpyä metsässä.
Isku ehti tulla ennen kuin lupa oli astunut voimaan. Legioonalaisiin ei osunut, mutta kahden muun telttakylän alueelta nousi räjähdyksen synnyttämä sienipilvi. Toiselta aukiolta tuhoutui puolikkaan jalkapallokentän kokoinen alue. Hyökkäyksessä menehtyi ukrainalaisia sotilaita. Vierastaistelijoille ei kerrottu kuolleiden määrää.
Pataljoona vietti Rivnessä useita viikkoja. Sirén ajatteli, että Ukrainan asevoimien toiminnassa näkyi se, että korkeista upseereista vanhimmat on koulutettu neuvostoaikana ja nuorimmat saman perinteen mukaisesti. Hajautetusti toimiminen oli heille vierasta.
Vapaaehtoisille annetut aseet ja varusteet jättivät toivomisen varaa. Sirén hankki Kalašnikoviinsa omilla rahoillaan punapistetähtäimen. Kun hän sai amerikkalaisen M4-rynnäkkökiväärin, hän osti siihen tähtäimen, joka suurensi kohteen nelinkertaiseksi.
Ukrainan armeija ei tuntunut myöskään tietävän, kuinka hyödyntää vierastaistelijoita. Isäntien antama koulutus oli niukkaa, ulkomaalaiset oppivat enimmäkseen toisiltaan. Rintamalle pääsy venyi.
Suomalaiset odottivat ampumaradalla harjoitusvuoroaan. Sadevaatteita ei vielä ollut jaettu. © Ralf Sirénin joukkuetoveriSirén kokosi tukikohtaan saapuneet neljätoista suomalaista samaan ryhmään. Yksi rakensi siviilissä kattoja, toinen oli hoitaja, kolmas portsari. Yhteinen kieli ja samanlainen varusmiespalvelus sujuvoittivat ryhmän toimintaa.
Suomalaiset opettivat muille metsäsotataitoja. Suojautumista ja maaston muotojen hyödyntämistä. Hajauttamista.
Sirénin johtamaan joukkueeseen kuului suomalaisten lisäksi toinen ryhmä, jossa oli miehiä useista eri maista. Kaikki eivät hallinneet edes perustaitoja. Joillekin täytyi opettaa, kuinka rynnäkkökiväärillä ammutaan.
Kerran eräs kanadalainen jätti kipinävuorossa kamiinan savupellin kiinni. Kun teltta täyttyi savusta, hän luuli, että se kuuluu asiaan. Ryhmän pelasti häkämyrkytykseltä luultavasti Venäjän ohjusiskun aiheuttama ilmahälytys, joka herätti miehet.
Ennen rintamalle menoa suomalaiset yöpyivät hylätyssä rakennuksessa Harkovan rintaman läheisyydessä. Makuualustoina oli pahvilaatikoita. © Ralf Sirén
Suomalaiset asettautuivat ryhmäkuvaan huhtikuussa. © Ralf SirénHuhtikuun lopussa pataljoona lähetettiin Harkovan rintamalle, jossa tilanne oli kääntymässä Ukrainan hyväksi.
Komennus ei alkanut lupaavasti.
Vierastaistelijat etenivät siviiliautoilla kohti etulinjaa. Sirén ajoi kuhmuista Volkswagen Passatia, jonka oli ostanut Harkovasta. Pataljoonan tehtävänä oli hakeutua asemiin kylään, jonka piti olla tyhjä. Paikan päällä osoittautui, että siellä asuikin vielä ihmisiä.
Matka jatkui kohti etulinjaa. Yhtäkkiä letka muutti suuntaansa. Osa joukoista eksyi. Etelästä kuului konekivääritulitusta, pohjoisesta ja luoteesta tykistön epäsuoraa tulta.
Päivä vaihtui illaksi ja ilta pimeni yöksi. Saattueen autot törmäilivät toisiinsa, sillä vain osalla kuljettajista oli pimeänäkölaitteita. Ei ollut edes karttoja.
Etulinja oli ehkä viiden kilometrin päässä, mutta Sirén ei tiennyt, missä olivat omat ja missä vihollisen joukot. Myös hänen joukkueensa sijainti ja tehtävä olivat epäselviä.
Suomalaiset hajautuivat säkkipimeään metsään. Moni pelkäsi kuolevansa.
Venäjän tykistökeskitystä ei kuitenkaan tullut.
Seuraavana päivänä komppania lähti etenemään kohti uusia asemia. Sirénin joukkue käveli edellä.
Perässä tuli joukkue, jonka kärjessä kulki 55-vuotias hollantilainen. Rauhallinen ja pidetty mies, jolla oli sotakokemusta. Hän oli aiemmin ollut Sirénin johtamassa joukkueessa, mutta anonut siirtoa toiseen, jossa oli hänen maanmiehiään.
Joukkueiden väliin putosi rypälepommin ammus. Lääkintämies juoksi paikalle ja totesi muutamassa sekunnissa, että hollantilainen oli kuollut. Sirpale oli lävistänyt hänet sivultapäin.
Suomalaiset päättivät jättää pataljoonan. Syynä oli pataljoonan komentaja, joka oli heidän mielestään tarpeettomasti vaarantanut henkiä.
Vierastaistelijat kirjoittivat komentajastaan useita valituksia. Sirén osallistui niistä kolmen tekoon.
He raportoivat, että komentaja oli herättänyt toiminnallaan huolta jo aiemmin. Hän oli muun muassa nimittänyt alaisekseen oman poikansa, syyttänyt useampaa vierastaistelijaa aiheetta vakoojaksi, uhkaillut sotilaita ja antanut harkitsemattomia käskyjä.
Myös pataljoonan varusteita oli kadonnut epäilyttävästi.
Muillakin rintamilla taistelleet ulkomaalaiset valittivat heikosta johtamisesta. Ukrainalainen The Kyiv Independent kertoi kansainvälisen legioonan toisen haaran upseereista, jotka olivat lehden lähteiden mukaan saattaneet käskyillään sotilaansa suotta hengenvaaraan, uhanneet näitä aseilla, komentaneet ryöstämään kauppoja ja ahdistelleet naispuolisia lääkintäsotilaita.
Toukokuussa suomalaiset tutustuivat toiseen joukko-osastoon, mutta havaitsivat, että toiminta siellä oli vielä amatöörimäisempää kuin legioonassa.
Sirén palveli hetken aikaa myös erikoisjoukoissa, mutta koska tarjolla ei ollut upseerin tehtäviä, hän ei viihtynyt siellä pitkään.
Muut suomalaiset hajaantuivat eri yksiköihin. Osa lähti kotiin.
Toukokuun puolivälissä tuli tieto, että legioonan ensimmäisen pataljoonan komentaja siirretään toisiin tehtäviin.
Sirén päätti ainoana suomalaisena palata vanhaan yksikköönsä. Siellä tarvittiin vahvistusta. Komppanian belgialainen varapäällikkö oli juuri ajanut miinaan ja menettänyt molemmat jalkansa. Mutta ehkä tärkein syy paluuseen oli ontuva pieni ukrainalainen, joka oli haavoittunut Hostomelin taistelussa sodan alkupäivinä. Hän oli jäänyt tappelemaan Venäjän eliittisotilaita vastaan, vaikka puolet hänen taistelutovereistaan oli paennut.
Sirénille nuori komppanian päällikkö edusti sankaria.
Sirén yllään saksalainen kypärä, ukrainalainen maastopuku ja amerikkalainen suojaliivi. Hän kantaa M4-rynnäkkökivääriä. © Ralf Sirén
Ovi irtosi Sirénin joukkueen ajoneuvosta, kun sen kylki osui puuhun. Uutta ovea ei hankittu, koska näin autosta pääsi nopeasti ulos. © Ralf SirénSirén makasi metsikössä joen penkalla ja katseli kiikareillaan, kuinka venäläiset sotilaat pulikoivat vastarannalla. Helteisenä kesäkuun päivänä vilvoittelua ei tuntunut häiritsevän se, että joessa kulki rintamalinja.
Miehet saattoivat olla tšetšeenejä tai kuulua ”kansantasavaltojen” joukkoihin. Ammattisotilaita he eivät ainakaan olleet. Heidän radiokeskustelunsa eivät olleet salattuja, joku oli kiroillut hukanneensa kypärän.
Sirénin joukkue oli miinoittanut joen penkkaa ja kartoittanut väijytyspaikkoja venäläisten hyökkäysten varalle. Veden yli oli käyty satunnaisia tulitaisteluja.
Nyt Sirén tyytyi vain tarkkailemaan uimareita. Kiväärituli kannatti avata ainoastaan silloin, kun omalla puolella oli ylivoima. Ja siinäkin tapauksessa piti olla suunnitelma, kuinka suojautua. Jos alkoi ampua, saattoi olla varma siitä, että vihollisen tykistö vastaisi nopeasti.
Lähitaisteluja vältettiin puolin ja toisin. Sirénin komppanian sotilaista vain yksi oli saanut luodista osuman ja hänkin selvinnyt raapaisulla. Monet eivät olleet nähneet venäläistä kertaakaan omin silmin.
Jalkaväen tärkein tehtävä oli tiedustella vihollisen asemia. Kun ne oli selvitetty, ampuminen jätettiin tykistölle.
Ison osan ajasta jalkaväen sotilaat piilottelivat paikallaan. Öisin ei uskaltanut käyttää edes puhelimen taskulamppua, sillä se saattoi paljastaa sijainnin viholliselle.
Poteroissa oli aikaa keskustella. Kerran Sirén seurasi, kuinka kaksi hänen taistelutoveriaan väitteli tuntikausia Cormac McCarthyn postmodernin western-romaanin Veren ääriin merkityksestä.
Näennäisen rauhallinen tunnelma tosin saattoi katketa milloin tahansa. Ilmassa kierteli vihollisen lennokkeja, joista edistyneimmät oli varustettu pimeänäkö- ja lämpökameroilla. Tykitys oli jatkuvaa. Yö toisensa perään Sirén katseli venäläisten kranaatinheitinten suuliekkejä.
Eräänä aamuna parinsadan metrin päässä yöpynyt ryhmä joutui keskityksen kohteeksi.
Yksi miehistä oli pesemässä hampaitaan puun alla, kun kranaatti putosi kohdalle. Puu katkesi, ja mies kuoli sirpaleisiin.
Amerikkalainen tarkka-ampuja työskentelee siviilissä vuoristo-oppaana. Hänestä tuli Sirénin läheinen ystävä legioonassa. © Ralf SirénLähtö Ukrainasta tuli yllättäen.
Kesäkuun lopussa Sirénille nousi korkea kuume. Kun kolmen päivän kuuri tulehduskipulääkettä ei auttanut, hänet vietiin Harkovaan. Ensin ambulanssilla sotilassairaalaan, sitten infektiosairaalaan.
Kuumetta oli 40 astetta ja veriarvot muistuttivat syöpäpotilaan arvoja, mutta kukaan ei osannut selittää, mistä se johtui.
Lääkärit halusivat pitää Siréniä osastolla vielä viikkoja. Ajatus hirvitti häntä, sillä venäläiset pommittivat sairaalaa ja hänen huoneensa sijaitsi sen ylimmässä kerroksessa.
Sirén päätti lähteä Hollantiin. Hän matkusti junalla, tuttavansa autolla, taksilla ja lentokoneella. Matka kesti 50 tuntia. Hän piikitti lihaksiinsa antibiootteja ja muita lääkkeitä, joita oli saanut sairaalan apteekista ja harkovalaisten perustamasta sota-ajan avustuskeskuksesta.
Sairaalassa Rotterdamissa oireet helpottivat muutamassa päivässä. Taudin aiheuttaja ei selvinnyt.
Autot olivat lujilla Harkovan alueen liejuisilla syrjäteillä. ©Ralf Sirén
”Hätkähdin yhtenä aamuna, kun äiti avasi keittiössä rullaoven. Siitä lähti samanlainen ääni kuin ohjuksesta”, Ralf Sirén sanoo.
”Posttraumaattinen stressireaktio.”
Sirén palasi Suomeen heinäkuun lopussa ja asuu tällä hetkellä vanhempiensa luona Kirkkonummella.
Tapaamme helsinkiläisessä ravintolassa. Sirén on siististi pukeutunut, ”työskentelee asiantuntijatehtävissä”, arvaisi ulkopuolinen.
Sirén kertoo tunteneensa Ukrainassa välillä sellaista kuolemanpelkoa, jota ei usko kenenkään kokevan muualla kuin sodassa.
”Se on hieman samanlaista kuin jos menettää kovassa vauhdissa autonsa hallinnan. Ero on siinä, että taistelussa se hetki vain jatkuu ja jatkuu.”
Pahinta sodassa oli hänen mielestään näkymättömän vihollisen kaaressa ampuma epäsuora tuli.
Kun Venäjä tulitti kranaatinheittimillä, välimatka oli niin lyhyt, että puolustajat kuulivat lähtölaukausten tumahdukset. Aikaa suojautua oli viisi sekuntia.
”Nappaat lähimmän mahdollisen suojan ja tajuat, että se on ihan surkea. Mitään ei voi tehdä.”
Kun Venäjä ampui kaukaa järeällä tykistöllä, sen tiesi vasta, kun vieressä räjähti. Henkiin jääminen oli arpapeliä.
Kun vihollinen ampui, osa sotilaista lamaantui. Sirén yritti pitää itsensä rauhallisena hengittämällä rytmikkäästi: Sisäänhengitys neljä sekuntia. Pidä neljä sekuntia. Puhalla ulos neljä sekuntia.
Hän pelkäsi myös miinoja ja väijytyksiä. Hänen silmänsä harjaantui arvioimaan tienvarsia. Jos pusikko näytti auton ikkunasta sellaiselta, että siellä kelpaisi piileskellä, miksei sieltä voisi tulittaa vihollinen.
Jalkaväen haavoittuvuus kirkastui. Ohjukset, tykistö, lentokoneet ja taisteluvaunut olivat kaikki vahvempia kuin mies ja kivääri. Yksi viidestä Sirénin kanssa taistelleesta legioonalaisesta kaatui tai haavoittui.
Sodan tapahtumat valvottavat toisinaan. Äskettäin Sirén mietti kokonaisen yön, mitä olisi voinut tehdä toisin erään joukkueensa sotilaan kanssa.
Espanjalainen radiotekniikan insinööri oli taitava rakentamaan salattuja viestintäyhteyksiä, mutta hän voi huonosti. Jossain vaiheessa hän lakkasi Sirénin mukaan tottelemasta käskyjä, lopulta katosi. Kun mies ilmestyi takaisin, Sirén ja komppanian johto ilmoittivat, että hänet lähetetään pois rintamalta. Espanjalainen sanoi siinä tapauksessa tappavansa itsensä.
Sirén otti mieheltä rynnäkkökiväärin ja lähetti hänet vartijan kanssa tukikohtaan. Seuraavana päivänä mies lainasi toiselta sotilaalta rynnäkkökiväärin. Hän ampui itseään sarjatulella päähän.
”Olisin varmaan voinut hoitaa sen tilanteen paremmin. Jos vain olisin pystynyt keskittymään häneen. Mutta silloin oli muuta mietittävää.”
Mieleen on syöpynyt myös hetki, jolloin hän astui sisään venäläisten keskityksen kohteeksi joutuneeseen taloon. Lattialla makasi tutun ihmisen hiiltynyt ruumis.
Sirén käy terapiassa.
”En häpeä sitä. Jokainen sodassa ollut tarvitsee apua.”
”Uskon, että pääsen jonain päivänä eroon traumaperäisistä stressireaktioista.”
Hän sanoo oppineensa Ukrainassa, kuinka pelkoa voi hallita.
”Sodassa ihmiset kaipaavat käskyjä. Kun tilanne oli tiukka, pistin miehet kaivamaan poteroita tai kantamaan tavaroita, jotta he eivät alkaisi pohtia liikaa.”
Hänelle itselleen oli tärkeää minimoida riskit. Vaikka osa yöpyi teltoissa, Sirén nukkui makuupussissa poterossaan. Kun ahdistus iski, hän muistutti itseään keisari Aureliuksen opista: asiat voisivat olla pahemminkin. Hän ei sentään ollut joutunut sotavangiksi ja kidutettavaksi.
Sirén yritti myös luoda rakennetta kaaoksen keskelle. Aikatauluttaa päiviä, jakaa vastuuta. Yhden piti huolehtia ruoasta, toisen varusteista, kolmannen ajoneuvoista.
Rutiinit auttavat häntä myös arjessa.
Sirén epäilee, että kaikki vierastaistelijat eivät sodan raakuuksista toivu, ainakaan omin avuin.
Eniten hän murehtii niitä taistelutovereita, jotka jatkavat elämäänsä vakavasti vammautuneina. Hän oli perustamassa heitä tukevaa yhdistystä ja pitää yhteyttä ystäväänsä, joka menetti jalkansa. Tovi sitten belgialainen lähetti iloisen kuvan.
”Hänet oli päästetty sairaalasta ensimmäisen kerran käymään oluella.”
Partio tiedusteli kesäkuussa uutta turvallista kulkureittiä legioonalle. © Ralf SirénSirén ei aio palata Ukrainaan.
”Olen tehnyt oman osani. Pelastin ihmishenkiä ja onnistuin kehittämään asioita.”
Sirénin tiedossa ei ole, että hänen tulitukseensa olisi kuollut venäläissotilaita. Hän on kuitenkin katsellut porukassa dronen ottamia kuvia, joissa kranaatinheittimen ammus putosi hänen joukkueensa tiedustelutoiminnan ansiosta vihollisen sotilaan päälle.
”Kun näimme räjähdyksen, kaikki hurrasivat. Olivathan venäläiset tappaneet useita meistä.”
Jälkikäteen tuli toisenlaisia tuntemuksia.
”Ajattelin, että sama voisi käydä myös minulle. Silloin tunsin sympatiaa kuollutta kohtaan.”
Juttua varten on haastateltu myös Ralf Sirénin joukkuetoveria. Sirénin kertomia asioita on tarkistettu asiakirjoista siinä määrin kuin mahdollista.
Kalvosinappi
Kersantti
Vaimennin pienentää huomattavasti ääntä vaikka toki isosta kivääristä iso pamaus lähtee myös vaimentimen kanssa. Lisäksi se pienentää/poistaa suuliekin ja pienentää rekyyliä. Siitä on siis monessa suhteessa hyötyä myös tarkka-ammunnassa, vaikkei se toki ääntä kokonaan poistakaan.
On se huomattavan paljon pienempi ääni kun äänenvaimennin päässä, plus vaimennin vie rekyyliä pois ja kadottaa suuliekin, ei sokaise hämärällä ampujaa jos pitäisi kohde pitää tähtäimissä vielä ampumisen jälkeenkin