Ukrainan konflikti/sota

Jokainen ammusvarasto Melitopolista länteen muuttui juuri korvaamattomaksi.
Ja kello on HIMARS o'clock.
 
Herää kysymys kumpi osapuoli on sillan pudottanut. Olisiko jokin osa naapurin armeijasta päättänyt että nyt riittää ja pistäneet yhden kriittisimmistä huoltoreiteistä nurin? Tää on kyl sellainen homma josta haluan lukea ihan kunnolla sitten aikanaan, toivottavasti ei jää mysteeriksi.

Jos tuo silta on oikeasti paskana, siirtyy kaikki logistiikka länteen yhdelle raiteelle, ja sitä riemua ei varmasti kauaa kestä?
 
Hienoin uutinen ikinä!

Ukrainalaiset osaavat aina yllättää.

Ajankohdasta voisin jotenkin kuvitella että isku oli ajoitettu Putinin syntymäpäivälle mutta syystä tai toisesta viivästyi muutaman tunnin. Tuskin se kuitenkaan ketään harmittaa. Olisi kyllä mukava nähdä se ilme kun Putin herätetään ja kerrotaan mitä on tapahtunut :ROFLMAO: Tämä jos mikään on lopun alkua Venäjälle.

Siltaa tuskin näissä olosuhteissa korjataan kun ukrainalaiset lähestyvät hitaasti mutta varmasti Krimiä. Vielä kun saavat maayhteydet poikki niin siinähän sitten venäläiset huoltavat joukkojaan laivoilla ja lentokoneilla joista osa uppoaa tai putoaa jo hyvissä ajoin ennen määränpäätä.

7e6afb615dcbb08e.jpg
 
Ilovaiskiin isketty. Ilovaisk on Donetskin kaupungin kaakkoispuolella, noin 10 km etäisyydellä.


Donetskin oblastissa on suuri määrä kohteita, niin varmasti myös Ilovaiskissa, mutta en voi olla pohtimatta: kaupungissa on suuri ratapiha ja sen läpi kulkee tärkeä rautatie joka tulee Venäjän puolelta Taganrogista. Ehkä isketty huoltoa vastaan? Juna ollut purkamassa lastia?

Kuten sanottua, kohteita on varmasti muitakin, minulla vain aina ensimmäisenä mielessä logistiikka ja junaradat.

Katso liite: 68840
 
Lauttaliikenteeksi menee mitä tuolta Telegrammin sivuilta lueskelee. Juu huolletaan Krimin väestö ja armeija lautoilla heh heh :LOL:

"Krimillä on ruokaa ja polttoainetta. Lauttayhteys on laukaisuvalmiudessa. Kaikki logistiikkasuunnitelmat hätätilanteissa on laadittu ", sanoi Krimin johtajan neuvonantaja Oleg Kryuchkov.
Eli perinteisesti. Ei mitenkään valmistauduttu. "Koska ikuinen silta"
 
"Olen suuri Tšekkoslovakia fani mutta en halua toista maailmansotaa"
t.Neville Chamberlain


Onkos tässä käynyt niin että amerikkalaiset yllättyneet liian hyvästä Ukrainan menestyksestä ja nyt aletaan lyömään jarrua koska pelkäävät ydinsotaa. Muskia varmaan painostetaan joko ryssät tappouhkailulla tai sitten muuten päätetty että sopiva keino hidastaa. Toki voi olla että on aivan omiakin ajatuksia. Sitten nämä amerikkalaisten epäluottamus höpinät mitä tullut samoihin aikoihin kun puhuttu, että Venäjä valmistelee ydiniskua. Olisi ne muuten jo antaneet parempaa kalustoa Ukrainalle ja pidemmälle yltävää ohjusta. Olen vähän pessimistinen että sori jos pilaan foorumin tunnelmaa. Toivon että olen väärässä. En vaan usko että Amerikka haluaa oikeasti katsoa sen kortin että jos ryssällä kuitenkin olisi jokin toimivakin ydinpommi ja joutuisivat sitten siihen vastaamaan kun näin ovat uhonneet. Eihän rysyillä, varsinkin ylemmällä johdolla ole enää menetettävää niin miksi eivät pelaisi kaikkia kortteja. Eikös se huippurikkailla valta mene rahojen ohi. Sodan hävittyä rahaa on, mutta valta ja uskottavuus menee niin sitä tuskin haluavat kokea.
 

500°C on kriittinen lämpötila betonin kantavuudelle.
Piti vähän kaivelle mutta löytyihän sitä kuvamateriaalia sillan raideosuuden kannesta:
1665208597344.png
Eli kansi näyttäisi betonikourulle joka on täytetty sepelillä. Kiskot sitten tuon sepelikerroksen päällä. Polttoaine valuu säiliövaunusta tuonne sepelin sekaan ja palaa hitaasti ja pitkään. Betonikourussa on vedenlaskuaukot alaosassaan ettei tuosta tule pitkää uima-allasta:
1665208797296.png
tämän kuvan perusteella polttoaine on valunut tuonne sepelillä taytetyn kourun pohjalle asti ja osa polttoaineesta valuu palavanan niistä alas. Näkyvät kapeampina tulisuihkuina säännöllisin välein kuvassa. Käytänössä tuossa on siis sellainen iso haudutuskattila jossa palaa polttoainetta suoraan betonissa kiinni. Lisäksi allaolevaa palkkia liekitetään koko korkaudeltaan.

No hyvä että tässäkin on ryssitty. Silta kun olisi pitänyt tehdä kaupunkiratatyyppisesti, eli kiskot valetaan betonilaattaan joka on sepelikerroksen päällä. Laatta tiivistetään asfaltoimalla siltakourun reunoihin. Näin suolainen vesi ei pääse rakenteisiin. Ja kun kuskataan polttoainetta niin ei myöskään onnettomuuden sattuessa pala koko silta poikki vaan palava polttoaine valuu kannen renalta mereen, ei tukipalkin sivua pitkin kuten nyt.

Jos tosiaan tuo uutiskuva palosta on täysin aito niin tuota ei hetkeen sammuteta. Tuollainen polttoaine sammuu vain vaahdolla, vettä työntämällä saa aikaan vain palon leviämisen. Vaahdottamaan pääsee vain rataa pitkin junan päästä. Eiköhän tuo säiliöjuna pala koko pituudeltaan tässä lähituntien aikana ellei silta petä sitä ennen tuosta alta.
 
Mietitääs hetki muuten tätä kuviota:

Tollainen juna rullailee 20 kilometriä ilman veturia ja täysjarrutuskin saattaa olla yli 2 kilometriä. Nyt kuitenkin juna on ehyenä (joskin tulessa) tuossa sillalla ja viereinen autosilta paskana?
Ovat kuitenkin onnistuneet räjäyttämään kummankin sillan samasta kohti.
Räjäytettiinkö sillat siis sopivasti kun juna oli lähestymässä, oliko tässä kaksi erillistä operaatiota vai millä taikatempulla sammakkoukot ovat tämän Vovan synttärilahjan taikoneet?
 
Back
Top