Ukrainan konflikti/sota

Ainoa mitä Svatoven suuntaan liittyi (paitsi ryssän juoksuhautakuviot). Mahdollisesti UA edennyt Raihorodkaan suoraan Svatoven länsipuolelle noin 10 km. Tämä perustuen UA:n kello 18.00 tiedotteen epäsuorien listaan.

Hersonin suunnasta NOEL:lla oli myös maininta, että UA olisi välittömästi Myloven ulkopuolella.

Ryssä (rybar yms) myös pitänyt yllä pari päivää juttua Kreminnan suunnan vastahyökkäyksestä, jossa ovat vallanneet kaikenlaisia. Useampi kommentaattori totesi paskapuheeksi, mitään kuvallisia ei ole. Päinvastoin pro-UA tahot julkaisi päinvastaisia todisteita, osin sen takia että ukrainalaiset huolestui. Ryssä on vastahyökännyt mutta vailla erityistä menestystä, tämä on yleistulkinta.

 
Hitlerillä oli sariinia, somaania ja tabuunia, jota olisi voinut laittaa V1:siin, V2:siin. Tai lentopommeihin ja tykistökranaatteihin. Hän ei laittanut. Liittoutuneilla ei ollut noita lainkaan. Kyseessä oli saksalaisten keksimät hermokaasut.

Sodan jälkeen pelkästään Itämereen upotettiin Saksan kemiallisia aseita 50 000 tonnia... Joten tavaraakin olisi piisannut.

Vaikea ymmärtää, miksi Putin päätettäisiin laukomaan nukeja. Tulee sellainen sotku Venäjälläkin, joka ei ole mitenkään suhteessa Ukrainalta vietyihin alueisiin.

Se oli silloin se ja nyt on nyt... Noiden kaheleiden kanssa on vähän sama homma, kun maakunnassa ajat kolmion takaa valtatielle: "Ei sieltä tähän aikaan ketään tule niin en jaksa katsoa" Yleensä ei, mutta sen kerran kun tulee niin mitäs sitten?
Itse uskon, että Putin on jo ilmoittanut haluavansa nukettaa koko länttä, mutta lähipiiri teki oharit tietäen sen olevan varma hirttotuomio Venäjän tappion jälkeen. Mikäli sota olisi edennyt ryssälle paremmin tähän asti niin me kirjoiteltaisiin näitä viestejä vihreän hehkun keskellä, kilpirauhaset täynnä jodia.
 
"Haluaisin tässä esittää kysymyksen toisesta ryssän magiasta: aloitin inttini Hiukkavaaran korohorossa,
ja siellä kiersi sitkeänä tieto, että tulenjohtajan elinikä ensimmäisen komennon jälkeen on 3-5 sekuntia.
Koska ryssä alkaa välittömästi haarukoida tulenjohtajan signaalien lähdettä,"

Tota juttua kuuli jo 70-luvun puolivälissäkin, meillä sinkosimoilla oli sentään 20 sekunttia elinaikaa. Yksityiskohdat oli yksinkertaisempia mutta kuitenkin tehokas opetus kun vieläkin muistaisi olla varovainen.
"60 % sisseistä on kuollut kahdessa viikossa sodassa Neuvostoliittoa vastaan."
 
Viimeksi muokattu:

Ukrainalta hurja suoritus Venäjän ohjusraivon edessä – Suomella ei ole kykyä torjua ballistisia ohjuksia​

Suomella on käytössä useita erilaisia ilmatorjuntajärjestelmiä, mutta yhdellekään niistä ei torjuta ballistisia ohjuksia.

 
Tämän mukaan reserviä löytyy, mutta määristä ei puhu. Minusta puhdistus osoittaa hiukan hiipumista, joten luuloni on että "varavoimaa" olisi kovin rajoitetusti. Tuota lähdettä en ole googlannut, joten paha sanoa luotettavuudesta. On hyvän aamun uutinen.
 

Ukrainalta hurja suoritus Venäjän ohjusraivon edessä – Suomella ei ole kykyä torjua ballistisia ohjuksia​

Suomella on käytössä useita erilaisia ilmatorjuntajärjestelmiä, mutta yhdellekään niistä ei torjuta ballistisia ohjuksia.

No mitäs ne NASAMsit on?
[EDIT] Jostain syystä luin "risteilyohjuksia". Ukrainaanhan nimenomaan iskettiin risteilyohjuksilla eikä ballistisilla ohjuksilla. mitäs tämä tarkoittaa?!?
 
Ei ne sitä tjp:n viestiliikennettä lennosta purkamaan pysty, salattua kun on. Täten sen tulenjohtajan tunnistaminen "signaalista" ei ole vanjalle helppoa. Lisäksi on naamioinnit, harhamaalit, kiikarit ja haarakaukoputket, kaukokäyttölaitteet ja radiot kauempana. Tänä päivänä jo varmasti sivistyneempiäkin tapoja, kuten paikantavat etäisyysmittarit, joista tieto saadaan joko suoraan sanlalle tai peräti salattuna suoraan verkkoon. Etäisyysmittarin Laser-pulssin vihu voi tietysti havaita, mutta ei todennäköisesti saa siitä irti muuta kuin suunnan. Suurempi ongelma on, että se toiminta tulenjohtopaikalla on aika selväpiirteistä ja jos visuaalinen havainto saadaan, pyritään siihen eittämättä vaikuttamaan välittömästi, koska tulenjohtaja on korkealla vanjankin maalihierarkiassa.
Kiitos kattavasta vastauksesta. Ajattelinkin etteihän se voi olla niin että noin tärkeä toimija vain jätetään kuolemaan,
ja laitetaan 5 sekunnin päästä uusi kaveri yrittämään.
Kuulostaisi ihan ryssä-meiningiltä: "Ne nyt vaan kuolee sinne heti, ei sille voi mitään, ainakaan ei kannata yrittää mitään."
 
Tämä Shchebekino muuntoaseman isku tyo erittäin hyvin esille mitä tarkoittaa länsimainen vaikuttaminen vs ryssintä.
1665551837923.png
Kyseinen asema on siis vastaava AC-DC-AC mikä löytyy Suomi-Mordor väliltä, tosin nyt käyttämättömänä. Samaan kompleksiin tietysti laitettu muutakin. Kun kyseisellä asemalla varastetaan sähköä Ukrainan verkosta niin täyisin laillinen kohde. Kohteena mysö ns. herkullinen eli rakennettu 80-luvulla ja tuon aikakauden tekniikkaa. Vaikea korvata, varsinkin kun noita on kannibalisoitu muiden varaosiksi ja korvattu länsitekniikan laitoksilla. Nykytilassa ryssä ei tuota korjaa.

Sähköverkkohan on edelleen yhtenäinen Ukrainassa, verkkoinfran erotukset yms. vie vuosia. Joten sekä Mordorin valtaamat että Ukrainan hallussa olevat voimalat työntää sähkön yhteiseen verkkoon. Ukrainalla ei ole motivaatiota pimentää vallattuja alueita kokonaan ja ryssä taasen ei voi katkoa verkkoa kun Mordorin hallinnoimat alueet pimenisi. Energian osalta tilanne on tietysti sitten kissanhännänvetoa, sen liikkeitä on vähän vaikea rajoittaa. Nuo siirtoasemat Ukrana-Mordor välillä on siis hyvä tapa rajoittaa energian siirtoa Mordoriin.
 
No nyt ne iirikset on Ukrainassa, suorituskyky korkeusulottuvuuden osalta reippaasti parempi kuin NASAMS:illa ja vaakaulottuvuus kait sama.

https://yle.fi/uutiset/3-12314941

Ukraina sai tehokkaita ilmatorjuntaohjuksia Saksasta​

Saksa on toimittanut Ukrainaan neljä huippunykyaikaista Iris-T-ilmatorjuntaohjusjärjestelmää. Asiasta kertoo saksalaislehti Der Spiegel.

Uutistoimisto Reuters vahvistaa Saksan puolustusministeriöltä, että järjestelmät saapuivat Ukrainaan eilen tiistaina.

IRIS-T SLM -ohjusten kantama on noin 40 kilometriä ja ne yltävät 19 kilometrin korkeuteen.

Ohjukset hakutuvat kohteen läheisyyteen tutkatiedon avulla ja tekevät lopullisen lähestymisen omalla infrapunahakupäällään.

Ohjukset valmistanut Diehl Defence -yhtiö lupaa, että Iris-T on tehokas kaikenlaisia ilmamaaleja vastaan. Se tuhoaa lähestyvät lentokoneet, helikopterit, risteilyohjukset kuin myös suuntaansa lennon aikana vaihtelevat täsmäohjukset.

Lähde: Reuters
 
Back
Top