Ukrainan konflikti/sota

Venäjä ei siis ilmeisesti kunnioita enää Geneven sopimuksia, ja tästä on vedettävissä tulevaan aika ikäviä skenaarioita.

Venäläiseen doktriiniin on jo vuosisadat kuulunut se että sopimuksia kunnioitetaan juuri tasan niin pitkään ja niiltä osin kun siitä itselle on hyötyä.
Mikähän on Venäjän reaktio sitten jos toiminta-alueelta alkaa löytymään lisää ja yhä raskaampaa länsimaista kalustetta ja a-tarviketta? Kenties jopa "toimihenkilöitä" ?
 
No niin, olet saanut kyllä vähän liikaakin huomiota Benelli. Kuittaat aika lapsellisin kommentein aika isoja asioita, joista selvästikään et ymmärrä riittävästi.
Kyllä minä nyt sen verran ymmärrän että muun mailman tankkerit voivat vierailla samoissa Venäjän satamissa kuin EU:n tankkerit sekä kysynnän ja tarjonnan alkeet.
Edit: Olet kuitenkin kyllä aika hyvin informoitu koska esimerkiksi Puolan kaasu reservit eivät tällä hetkellä ole julkista tietoa ja näitä kasvatetaan tällä hetkellä kun uusia varastoja täytetään.

Minusta sinun kanssa on aika turha jatkaa debattia.
Älä sitten jatka.
 
Viimeksi muokattu:
Mistäpä noin päättelet?

Vedän takaisin. Löysin erilaisia versioita ison kasan, mutta myös ilmeisesti täysin identtisen ukrainalaisen:

CTAR-21 = lisenssillä tehty Fort 221

305px-Interpolitex_2011_%28405-23%29.jpg
 
Twitterissä ne, jotka ovat seuranneet ETYJin tarkkailuraportteja ja toisaalta Donetskin kenttää seuraavaa livekameraa, hermostuivat koko järjestöön. Eilen siellä todellakin oli melkoinen pommitus yhdessä vaiheessa. Tuossa pari, joista toisessa jo syytetään koko porukkaa venäjämieliseksi.

Dear @OSCE_SMM, get out of the streets and find a computer. Switch on: https://www.youtube.com/watch?v=Q-fBgVXH7Bo… I hear 5 shells in 30 seconds. Not in 1 day.

Jose de Jesus ‏@jose_m4a1 1h
@MiddleEast_BRK @OSCE_SMM The OSCE bassically is ProRussia how are they not seing what is happening on the battle field unbelievable
 
Hjuva Ile, well done... Onko parempi muodostamaan käsityksiä Tuksun ulottuvuuksista kuin tilanteesta tuossa hommassa... Mulla oli niskakarvat pystyssä samantien kun tuo epeli päästettiin ETYKiin/ETYJiin, joka kuitenkin on pulju/prosessi joka yleensä generoi ne myönteisimmät maininnat Suomesta mailman turuilla. Ou jee. Turmion iletys oikein. Vai haukunko nyt latvaa kun koko puu on aika hötöä?
 
Hjuva Ile, well done... Onko parempi muodostamaan käsityksiä Tuksun ulottuvuuksista kuin tilanteesta tuossa hommassa... Mulla oli niskakarvat pystyssä samantien kun tuo epeli päästettiin ETYKiin/ETYJiin, joka kuitenkin on pulju/prosessi joka yleensä generoi ne myönteisimmät maininnat Suomesta mailman turuilla. Ou jee. Turmion iletys oikein. Vai haukunko nyt latvaa kun koko puu on aika hötöä?

En tiedä. Kanerva on ETYJin yleiskokouksen presidentti seuraavan vuoden eli koko puljun ylin heppu. Olihan hän Neuvostoliiton hyvä ystävä vielä 1980-luvulla. Että olisiko aika vanhan koukuttajan muistuttaa?

Parempi ettei mietitä.

Kanervan sanat Ukrainalle 1.8., juuri ennen kuin Venäjä alkoi panna puita uuniin, ovat kyllä mietityttäneet:

– Tänäkin päivänä Molotov ja Ribbentrop elävät, ja jollette ota omistajuutta tästä tilanteesta, niin nämä molotovit ja ribbentropit nousevat jaloilleen ja tekevät ratkaisun ohi teidän kansallisen linjauksenne.
 
Viimeksi muokattu:
Vedän takaisin. Löysin erilaisia versioita ison kasan, mutta myös ilmeisesti täysin identtisen ukrainalaisen:

CTAR-21 = lisenssillä tehty Fort 221

305px-Interpolitex_2011_%28405-23%29.jpg

Kyllä vaan , ukrainalainen yhtiö Fort valmistaa noita lisenssillä , aloittanut vuoden 2008 lopulla.
Löytyy myös 9mm versio Fort 224.
Käytössä lähinnä sisäministeriön ja rajavertioston joukoilla.
 
Kyllä vaan , ukrainalainen yhtiö Fort valmistaa noita lisenssillä , aloittanut vuoden 2008 lopulla.
Löytyy myös 9mm versio Fort 224.
Käytössä lähinnä sisäministeriön ja rajavertioston joukoilla.

Myös Ukkiksen erikoisjoukoilla ilmeisesti noita on. Ainakin uken laskuvarjojääkäreillä olen noita nähnyt. Nyt on saattanut kyllä olla laajemmassakin jaossa.

Se on pojjaat silleensä että pietään turvat kiinni että Venäjä pitää tönöt lämpösinä. Jos ihan hiljaa ollaan nii ne ei ees välttämättä huomaa meitä!

Tai sitten ei.

Ei taida meillä kovin montaa kiinteistöä Venäjän kaasulla lämmitä? Onneksi. Ollaan vähän eri kategoriassa kuin tuolla keskisemmässä Euroopassa. Siellä kylmenee kait kokonaisia kaupunkeja?

Jonkinverta kuitenkin, Gasumin sivuilta:

Maakaasua lämmitykseen suoraan käyttävien asuinrakennusten määrä on Suomessa vielä suhteellisen pieni, mutta vakaassa kasvussa. Nykyisin jo yli 4 000 pientaloa, noin 1 000 suurempaa asuinrakennusta ja 1 000 liikerakennusta on liittynyt eri puolella Suomea sijaitseviin maakaasun jakelualueverkkoihin.


Mutta erinäköisiin teollisiin prosesseihin kaasua käytetään Suomessa eikä pelkästään lämmöntuottoon sillä puolella. Mm kotimaiset kasvihuoneet lakkaavat pukkaamasta vihanneksia kun lämpö+CO2 katoaa niistä huoneista. Plus että Helsingin kaupungin joukkoliikenne on kaasubussien varassa. Niistä en tiedä, voinko niitä edes esim. bensalla tankata. Luultavasti ei voi. Joten Stadin joukkoliikenne kusahtaa kun kaasu lakkaa virtaamasta.

Suomessakin maakaasu iskee erittäin tylysti sähköntuotantoon. Vaikka olemmekin Euroopan ydinsähkövaltaisimpia maita - ja meillä on vesivoimaakin jonkin verran, niin meillä on myös ns. sähkön ja lämmön yhteistuotantoa paljon (ns. CNP-tuotanto). Joten jossain täytyy kyllä jotakin kylmetä ja verkosta katoaa sähköntarjontaa meilläkin paljon. No, sähköomavaraisia emme ole olleet vuosiin, joten kaippa ne ruotsalaiset meille sitä sähköä myy. Hinta varmaan nousee reilusti.

Joku minua nohevampi vois äkkiseltään laskea paljonko Suomen sähköntuotannosta tippuu pois kun CNP-tuotanto putoaa pois. Samalla sähkön tarve KASVAA, koska ainakin osassa asioita ainoa mahdollinen nopea korvaaja on sähkö. Muut energiamuodot eivät ehdi peliin mukaan kompensoimaan.

Joten Suomen tarve sähköä kasvaa Z prosenttia, jossa Z= X+Y ja X on lisääntynyt sähköntarve ja Y on pois tippunut CNP-tuotanto.

Sitten eikun vertaamaan Suomeen tulevien sähkönsiirtokaapeleiden mitoitusta. Kestääkö ne lisäkuorman Z? (Venäjään meneviä linjoja älkää ottako huomioon laskelmissa, sattuneesta syystä :))

Jos eivät kestä, niin meilläkin alkaa sähkön säännöstely ja aika kurjat (hurjat!) ajat.

Ja vaikka linjat kestäisivätkin, niin meidän hyvillä naapureilla tuolla lännessä pitää olla ylijäämäsähköä jota he haluavat meille myydä. Jos ei ole, niin taas alkaa surkeat ajat.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä. Kanerva on ETYJin yleiskokouksen presidentti seuraavan vuoden eli koko puljun ylin heppu. Olihan hän Neuvostoliiton hyvä ystävä vielä 1980-luvulla. Että olisiko aika vanhan koukuttajan muistuttaa?

Parempi ettei mietitä.

Kanervan sanat Ukrainalle 1.8., juuri ennen kuin Venäjä alkoi panna puita uuniin, ovat kyllä mietityttäneet:

– Tänäkin päivänä Molotov ja Ribbentrop elävät, ja jollette ota omistajuutta tästä tilanteesta, niin nämä molotovit ja ribbentropit nousevat jaloilleen ja tekevät ratkaisun ohi teidän kansallisen linjauksenne.

Ookei, tuonhan sanoi aika kohdilleen; Shoigut ja Merkelit ei muutaman kuukauteen näyttänyt (myönnettäköön, sekasortoista) Kiovaa noteeraavan.

Ehkä en vain pidä ukon habituksesta, tai ehkä olen vain joutunut näkemään liikaa lööppejä aiheesta. (Sellainen muinoinen peräkkäisten laitettujen kirjaimien temppelikin kuin Akateeminen aleksilla/espalla alkoi karkottamaan ihmisiä laittamaan iltakolehtien lööpit oviin. "Mene pois", tulkitsin.) Ja jopa voi olla vähäisempää hinkkaamista elämänhistoriassaan kuin lööpereissä. Mutta uskottavuus suoraselkäisenä jätkänä aika nollaa, ja sellaisen (ei kovin pöljän) suoraselkäisen toivoisin tuollaisiin hommiin. -- Vaikea löytää politiikan sisältä. Tulee mieleen Vanhanen joka oli edustava ja aika liero, Soini jonka yhteistyökyky voi olla "jytky kerrallaan", ja... ? Köh, nyt maalasin itseni nurkkaan eikä väristä hajuakaan. Eip oo helppoo tuo politiikka.
 
Jonkinverta kuitenkin, Gasumin sivuilta:

Maakaasua lämmitykseen suoraan käyttävien asuinrakennusten määrä on Suomessa vielä suhteellisen pieni, mutta vakaassa kasvussa. Nykyisin jo yli 4 000 pientaloa, noin 1 000 suurempaa asuinrakennusta ja 1 000 liikerakennusta on liittynyt eri puolella Suomea sijaitseviin maakaasun jakelualueverkkoihin.

Tuo voi olla ongelma, mutta ei varmaan ole kehityssuunta tänään? (Detaljina vain; ongelma ei yhtään vähene siitä että se kenties ratkaistaan 20 vuoden päästä.) Luulisin että nuo kotitalousluvut ovat alamittaisia, Helsingissäkin on ns. täräyttävä määrä kaasuliesisiä keittiöitä. Ehkä kauko- tai keskuslämmityksellä, ehkei.

Mutta erinäköisiin teollisiin prosesseihin kaasua käytetään Suomessa eikä pelkästään lämmöntuottoon sillä puolella. Mm kotimaiset kasvihuoneet lakkaavat pukkaamasta vihanneksia kun lämpö+CO2 katoaa niistä huoneista. Plus että Helsingin kaupungin joukkoliikenne on kaasubussien varassa. Niistä en tiedä, voinko niitä edes esim. bensalla tankata. Luultavasti ei voi. Joten Stadin joukkoliikenne kusahtaa kun kaasu lakkaa virtaamasta.

Viikin kaktukset tai jonkun järjettömän valoshow-kasvihuoneiston Suomalainen™ talvikurkku loppuu, oi voi. Sporat ei kulje kaasulla eikä kovin moni dösäkään, joten sanoisin vastaan että mikään yksittäinen linja ei ole kaasuntuonnin varassa. Muistaakseni kaasumetroa ei edes harkittu. Sama läppä Pasilassa.

Suomessakin maakaasu iskee erittäin tylysti sähköntuotantoon. Vaikka olemmekin Euroopan ydinsähkövaltaisimpia maita - ja meillä on vesivoimaakin jonkin verran, niin meillä on myös ns. sähkön ja lämmön yhteistuotantoa paljon (ns. CNP-tuotanto). Joten jossain täytyy kyllä jotakin kylmetä ja verkosta katoaa sähköntarjontaa meilläkin paljon. No, sähköomavaraisia emme ole olleet vuosiin, joten kaippa ne ruotsalaiset meille sitä sähköä myy. Hinta varmaan nousee reilusti.

Nykytilanne siis on yhteinen verkko joka tasaa sähkön kulutusta ja tuotantoa. Onko Ruotsin intressissä tarjota meille käyttökelpoiseen hintaan (taistellen venäläisiä viimeiseen suomalaiseen) mitä on annettavissa ja pyrkiä kytkeytymään lisää norjalaiseen öljyilyyn, vaiko eikö?

Joku minua nohevampi vois äkkiseltään laskea paljonko Suomen sähköntuotannosta tippuu pois kun CNP-tuotanto putoaa pois. Samalla sähkön tarve KASVAA, koska ainakin osassa asioita ainoa mahdollinen nopea korvaaja on sähkö. Muut energiamuodot eivät ehdi peliin mukaan kompensoimaan.

Joten Suomen tarve sähköä kasvaa Z prosenttia, jossa Z= X+Y ja X on lisääntynyt sähköntarve ja Y on pois tippunut CNP-tuotanto.

Sitten eikun vertaamaan Suomeen tulevien sähkönsiirtokaapeleiden mitoitusta. Kestääkö ne lisäkuorman Z? (Venäjään meneviä linjoja älkää ottako huomioon laskelmissa, sattuneesta syystä :))

Jos eivät kestä, niin meilläkin alkaa sähkön säännöstely ja aika kurjat (hurjat!) ajat.

Tuo on pirun hyvä pointti. Regointinopeus muutoksiin. Häkäpöntöillä tai muulla puuvoimalla ei Suomi olisi kulkenut 50-luvun jälkeen. Eikä nyt ala kulkemaan.

Ja vaikka linjat kestäisivätkin, niin meidän hyvillä naapureilla tuolla lännessä pitää olla ylijäämäsähköä jota he haluavat meille myydä. Jos ei ole, niin taas alkaa surkeat ajat.

Pitäisi kai olla jotenkin sitoutunut jotta piuhatkin kulkisi Norjaan saakka... mutta pitäisi ensin kaivella tilastot esiin miten tuo menenee edes parhaassa tapauksessa. (Onko laittaa, pystyykö siirtämään.) Ehkä huomenna jos oikein vääntäydyn.
 
TT, tyylisi on asiatonta. Totesin vain faktat. En sanonut mitään, onko joku talvikurkun loppuminen merkittävä asia vaiko ei. Totesin vain, mihinkä kaikkeen on ryssän kaasulla MEILLÄ on vaikutusta. Ja onhan sillä, vaikkemme ole edes pahiten siitä riippuvaisia. Yllättävän paljon se iskee silti meihinkin.

Äläkä nyt iso mies ainakaan faktoista kiukuttele. Kiukuttele vasta sitten, jos joku tulee tänne itkemään, että "mä en ainakaan osallistu pakotteisiin kun kurkut menee". Mielestäni ylireagoit, kun kiukuttelet pelkistä faktan luetteloinneista. Jos stadin dösat pysähtyy, niin kait senkin saa sanoa? Sinun mielestäsi sekin on pikku asia, tuossa kohtaa rohkenen olla jo vähän eri mieltä. Ei se nyt aivan mitätön juttu ole.

Mitä tulee siirtolinjoihin, niin ne kestää sen mitä kestää. Ei ne määräänsä enempää sähköä siirrä ja sen tiedän jo Stetson-pohjalta, että ei niitä linjoja kovin hirveästi ole ylidimensoitu.

Kuten ei mitään muutakaan tässä helvetin yhteiskunnassa - sitähän tämä perkeleen nykyajan tuotantotalouden LEAN-oppi tarkoittaa: missään ei ole ylimääräistä eikä laardia - missään ei ole silloin varakapasiteettia jos vaikka nuppineulan verta tulee lisää kuormaa tai jokin paikka bragaa tai feilaa - varastotkin on vedetty olematomiksi: ne on rekkojen päällä rullaamassa tai tuolla valtamerellä vasta seilaamassa Kiinasta tännepäin: katos JOT - just in time - ei mitään vanhan ajan oikeita komponenttivarastoja minnekkään - eipä ole mitään puskureitakaan ottaa töyssyjä vastaan!

Se ylimääräinen varakapasiteetti tai varastointi kun määritellään Takida Toyotan ym. LEAN-opeissa nimenomaan tuhlaukseksi -ja arvaappa moniko konsultti on takavuosina saanut leipänsä siitä, että ovat kiertäneet karsimassa tuota "laardia" pois? Nyt se olisi kultaakin arvokkaampaa. Vaan ei sitä missään ole!

Ruotsi tai Norja tuskin näkevät taloutemme seivaamista minään taisteluna Venäjää vastaan. Sitä ei kannata sotkea aseelliseen kamppailuun olemassaolostamme. Silloin varmaan on ihan eri sävel päällä. Mutta tuskin ne rupeaa mitään Finlands ekonomi är vår kampanjaa vetämään sen vuoksi, että taloutemme kyykkää pakotteiden vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:
...Euroopalle Putin haistattaa paskat, koska meidät hän näkee köyhänä, kuihtuvana maanosana. Ilmakos Euraasian karttapiirustuksiin ei Euraasian liittoon kuulu maita Baltiaa enempää! (onkos kukaan sitä koskaan miettinyt?) Nekin Putler ottanee vain koska iso venäläisvähemmistö ja Kaliningrad.

Vastaukseni oli jo siinä samassa meilissä johon erinomaisen sekavasti vastasit.. en viitsi jatkaa sitä linjaa....

Tämä viimeinen kappaleesi ajatukset ovat myös hieman erikoisia. Olen niistäkin erimieltä.

Voisin uskoa ettei Putin ajattele Euroopasta esittämälläsi tavalla. Venäjällä tunnetaan ja jossain määrin jopa tunnustetaan tosiasiat. Eurooppa on rikas ja vahvasti eteenpäin menevä yhteisö. Se olisi Venäjälle mitä parhain kumppani mutta poliittiselta hallinnoltaan EU ei todellakaan miellytä Putinia..syynkin varmaan jokainen ymmärtää.

Sekin on ymmärrettävää että Russian Today, Komsomolskaja Pravda ja muut Venäjän propagandamediat syöttävät kaikenlaisia valheita EU:sta venäläisille. Samaa valhetta ei ehki kannattaisi toistaa enää meille..täällä kun tiedetään ihan oikeasti Euroopan asioista.


Eikä Putin tule myöskään "ottamaan" Balttian maita. Puolustusliitto NATO:n jäsenyys on siitä varmana takuuna. Olen lisäksi sitä mieltä ettei Venäjä tule menestymään edes Ukrainassa. Vapaaseen elämään tottuneet kansalaiset eivät tule hyväksymään Putinin diktatuuria ja Ukrainassa näitä ihmisiä on liki 50 miljoonaa. He haluavat mieluummin olla osana vaurasta Eurooppaa.
 
Ilovaiskista kerrottu jo monta tarinaa, mutta tämä on kyllä silti vielä ihan lukemisen arvoinen:

http://burkonews.info/story-colonel-evgeniy-sidorenko-broke-ilovaisk-russian-t-72-tank/

Tässä yksi ote taisteluista, yhden miehen panssarirynnäkkö:

The first shot from the anti-tank gun destroyed an enemy MTLB-6M, which is in service only in the Russian army. At that moment I realized that I need to cover our gun during the reload. So to divert attention from our boys I went ahead on the road, moved to the chair of the commander and opened fire with the heavy machine gun. I was a little anxious of course, I did not know who was there behind me – will they lay down covering fire, or will they run and I’ll stay here alone in an open area without any chance. But the guys were real heroes and professionals. They shot down two more enemy vehicles. The Russians opened fire indiscriminately, and under the cover of smoke and fire the three advanced armored vehicles fled, leaving their dead and one seriously injured soldier from the 31th Air Assault Brigade.
 
Nyt loppuu se hysteria.

12.8.4
Siirtyminen varapolttoaineiden käyttöön
Kun maakaasun saanti vähenee ja loppuu, kaasun käyttäjät siirtyvät vaihtoehtoisiin polttoaineisiin tai korvaavaan menettelyyn. Pääosa kaasun käytöstä on kohteissa, joissa käyttäjän vaihtoehtoinen polttoaine on kevyttä tai raskasta polttoöljyä. Eräissä käyttökohteissa korvaava polttoaine on nestekaasu. Jos maakaasun saanti keskeytyy kokonaan pitkäksi aikaa, otetaan maakaasun velvoitevarastot ja mahdollisesti myös valtion varmuusvarastot käyttöön. Ilmapropaanilaitos voidaan käynnistää vasta sen jälkeen kun paine siirtoputkistossa on laskenut alle 7 bar. Laitos tuottaa maakaasua vastaavaa kaasuseosta 350 MW:n teholla.
Teho kattaa kaasuspesifisen kulutuksen, jonka asiakkaat ovat varanneet maakaasun maahantuojan varastointivelvoitteesta oman käyttönsä pohjalta tai erillisellä vapaaehtoisella sopimuksella. Laitoksen yhteydessä varastoidaan propaania maahantuojan varastointivelvoitteiden ja tehtyjen kaupallisten sopimusten mukaisesti.
Lisäksi maakaasuverkostoon voidaan syöttää nesteytettyä maakaasua (LNG) siirrettävällä 75 MW:n höyrystimellä LNG - varastosta, jonka koko on 2000 m^3
http://www.huoltovarmuus.fi/mediabank/607.pdf

Tämä on tilannekatsaus raakaöljyn ja maakaasun mahdollisista toimitushäiriöistä Venäjän energiaviennissä Suomeen ja Keski-Eurooppaan.

Öljy ja kivihiili

Käytännössä lähes kaikki raakaöljy ja kivihiili tuodaan Suomeen Venäjältä. Suomeen ei tuoda öljyä putken kautta Venäjältä.

Suomessa jalostamot ja kivihiiltä käyttävät voimalaitokset voivat käyttää erilaisia raakaöljy- ja kivihiililaatuja. Tämä mahdollistaa raaka-aineiden hankinnan useista eri lähteistä.

Venäjältä kulkee raakaöljyputki (Eteläinen Druzhba) Ukrainan kautta Unkariin, Slovakiaan ja Tšekin tasavaltaan. Venäjältä menee öljyputki myös Ukrainan Odessaan (Mustanmeren rannikolle). Putkella kuljetetaan raakaöljyä näissä maissa sijaitseville öljynjalostamoille.

Unkari ja Slovakia tuovat Druzhban kautta kaikki käyttämänsä raakaöljyn. Tšekki tuo noin puolet.

Kaasu

Suomi tuo kaiken käyttämänsä kaasun Venäjältä Karjalan kannaksen kautta tulevalla rinnakkaisputkella. Suomeen tuleva kaasu ei kulje Ukrainan kautta. Kaasun osuus Suomen kokonaisenergiasta on noin 10 %. Gasumin kaasun hankintasopimus Venäjältä on voimassa vuoteen 2026 saakka.

Kaasun toimitushäiriön varalta kaasun kulutusta voidaan korvata öljyllä. Pienkuluttajat voivat käyttää maakaasuputkistoon syötettävää ilmapropaania.

Venäjä vie kaasua Ukrainan kautta useaan Keski- ja Etelä Euroopan maahan. Venäjä vie kaasua Eurooppaan myös kolmen muun kaasuputkiyhteyden kautta.

Sähkö

Suomi tuo Venäjältä sähköä noin 5 % sähkön tarpeesta. Tuonti on korvattavissa tuonnilla muista naapurimaista hyvistä tuontiyhteyksistä johtuen.

Huoltovarmuus

Suomessa pidetään valtioneuvoston päätöksen mukaan viiden kuukauden tuontipolttoaineiden varastot. Varastot koostuvat valtion varmuusvarastoista, yrityksien velvoitevarastoista ja muista kaupallisista varastoista.

EU:n uutta öljyvarastodirektiiviä on sovellettu vuoden 2013 alusta. Direktiivi velvoittaa pitämään 90 päivän öljyvarastoa. Suomella on OECD:n energiajärjestön (IEA) kanssa IEP-sopimus (1991) joka velvoittaa myös pitämään 90 päivän öljyvarastot.

EU:n maakaasun toimitusvarmuusasetus tuli voimaan 2010 lopulla. HVK on Suomen viranomainen kyseisessä tehtävässä.
http://www.huoltovarmuus.fi/ajankoh...aikutukset-Suomen-energiatilanteeseen-30369.a
 
Venäjä ei saa Suomea tai mitään muutakaan länsimaata viikossa, kuukausissa tai luultavasti edes vuosissa mahalleen energia-aseella, mutta se kyllä saa aikaan halutessaan aika ikävää jälkeä talouselämässä. Korvikkeita on kyllä, mutta siihen on syynsä, miksi ne ovat nimenomaan KORVIKKEITA eivätkä varsinaisia. Toisaalta sitten taas, energia-aseen käyttö olisi Venäjällekin aika huono juttu.

Jos ihan suoraan sanon, niin nähdäkseni suurin syy energiakysymyksestä "huolestumiselle" julkisuudessa on se, että Vihreät + myötäjuoksijat, ml. suurin osa toimittajista, ovat keksineet hyvän lyömäaseen inhokkivoimaansa vastaan. Nämä krokotiilinkyyneleet paljastuvat esim. siitä, että yksikään Vihreä ei missään virallisissa yhteyksissä ollut huolissaan Venäjän maakaasusta, jota kuitenkin tulee luokkaa kolmen ydinvoimalan tuotanto; taikka öljystä tahi kivihiilestä, joista tosiaan lähelle 100 % tulee idästä. Päin vastoin, vihreät ovat olleet jopa innolla ajamassa kaasun käytön lisäämistä.

Huoltovarmuuden kannalta parasta voimaa on ydinvoima. Voimalassa on aina polttoainetta vähintään vuodeksi, syksyisin noin puoleksitoista. Polttoainetta saadaan muualtakin, ja tuo vuoden varasto antaa vähän pelivaraa tilauksen jättämisen kanssa. Ja jos halutaan, niin tuon polttoainevaraston rakentaminen ei olisi mitenkään tekemätön tai edes kovin kallis pieti.

Tuuli- ja aurinkosähkökin ovat tässä mielessä ihan hyvää, mutta vielä varsin rajoitettuja.
 
Ote ETYJin tarkkailijoiden eilisestä raportista konttoriin valaisee histrorian erikoisinta tulitaukoa. Vaikuttaa siltä, että Poroshenko, EU ja ETYJ haluavat, että on tulitauko vaikka ei ole. Kyllä tämä uuspuhe tarttuu kuin täi tervaan, kun ei muuta keksitä. Nehän pitävät kaikkea aivan pilkkanaan siellä. Tästä ei muuten tarkalleen selviä, kuka ampui, ainakaan minun silmääni.

At 17:07hrs the SMM was advised by both parties to change its route, due to heavy fighting taking place in Yasynuvata (20 km north-east of Donetsk), and proceed south, i.e. towards Shakhtarsk (60 km east of Donetsk), passing through Maloorlivka and Kirovske.

At 17:48hrs the SMM arrived in Maloorlivka and, whilst moving through the last Ukrainian Army checkpoint, the SMM heard and visually observed a series of 22 loud explosions consistent with mortar impacts. These were about 50 to 80 metres away from the SMM vehicles that had been parked near a farm building, as advised by the Ukrainian Army.

Due to the proximity of the checkpoint and incoming fire, the SMM moved away on the road towards Maloorlivka in order to reach Kirovske, to the south, where the SMM was told it would be escorted by “DPR” representatives to Donetsk through Shakhtarsk. While en route to the “DPR” checkpoint, the SMM observed impacts close to the SMM vehicles, incoming from the north, and aimed at “DPR” positions. The SMM decided to pass through the first “DPR” checkpoint located at the entrance of Kirovske. The SMM could not use the parallel road as the SMM observed that this path was mined.

The armed men at the “DPR” checkpoint, ordered the SMM to immediately return to Maloorlivka. The SMM protested that this entailed a high risk for the security of the two SMM teams. “DPR” representatives nonetheless refused to allow the SMM through the checkpoint. The SMM therefore decided to try again to pass through Maloorlivka and reach Debaltseve.

http://us6.campaign-archive2.com/?u=b11aceda364f8f9afa6cadbbb&id=ce583ad124&e=3612d1ad47
 
Merkel jutteli kaasusta hanan kanssa.


President of Russia
Version for Visually Impaired People

Telephone conversation with Federal Chancellor of Germany Angela Merkel
September 15, 2014, 22:30

Tags: foreign policy, Germany

Vladimir Putin had a telephone conversation with Federal Chancellor of Germany Angela Merkel on the German side’s initiative.

The two leaders expressed their satisfaction with the agreements reached at the Russia-EU-Ukraine ministerial meeting that was held on September 12 in Brussels on postponing implementation on the Association Agreement between the European Union and Ukraine until January 1, 2016. The politicians made note of the need for further joint work to clarify practical details in that agreement.

Mr Putin and Ms Merkel exchanged views on the situation concerning Russia’s supply of natural gas to EU countries and agreed to continue consultations in a trilateral format.

The two leaders also discussed the developing situation in Ukraine, taking into account the importance for the parties in the conflict to strictly comply with the ceasefire and effective monitoring of the peace process through the OSCE.


September 15, 2014, 22:30
 
Back
Top