Löytyi mielenkiintoinen kolumni>>
Ukrainan aseteollisuus on kriisin ydin
Presidentti Vladimir Putinista tuli hetkessä Venäjän kansallissankari. Krimin kaappaus hiveli korskeaa suurvenäläisyyttä eikä tuntunut maksavan mitään. Nyt rahaa tarvitaan kuitenkin äkkiä ja paljon. Presidentti joutuu ryöväämään sitä uskollisilta oligarkeiltaan ja kansallisista vararahastoista. Nämä tahot eivät luultavasti enää pidä Krimin valtausta hyvänä ideana.
Krimillä toteutettu operaatio oli tarkoitus toistaa Donbassissa, mutta kaikki menikin pieleen. Kapinallisten johtoon ilmaantui sekalainen joukko paikallisia kuumakalleja, satunnaisia pyssymiehiä ja mafiapomoja. Osa heistä ei ottanutkaan vastaan Putinin käskyjä, mutta Venäjän aseet kyllä kelpasivat.
Venäjän sekaantuminen Ukrainan sisällissotaan maksaa sotilaiden verta. Venäläiset eivät siedä poikiensa tapattamista pelkän kansallisylpeyden vuoksi. Viime maaliskuussa 74 prosenttia venäläisistä kannatti sotilasoperaatiota Ukrainassa. Nyt sen tuki on 41 prosenttia. Samaan aikaan sodankäynnin vastustus on noussut 13 prosentista 43 prosenttiin.
Lännen sanktiot purevat. Suurbisneksen rahoituksen päivittäinen pyöritys ei taidakaan olla ihan yksinkertaista. Isojen kaupunkien vauras keskiluokka ei luultavasti ilahdu kun länsimaisen elämän makeudesta nauttiminen käy yhä hankalammaksi ja kalliimmaksi.
Putin kukistaa Ukrainan, mutta menettää ukrainalaiset ja joutuu hautaamaan unelmansa Euraasialaisesta unionista. Krimillä hankittu kunnia voi vielä muuttua häpeäksi Ukrainassa.
Putinin hovissa kaikki ei ole hyvin. Ennuste on huono, eikä se lupaa hyvää meille ulkopuolisillekaan. Ansaan mennyt karhu on vaarallinen.
Putinin toimien kauhistelu ja hämmästely on ehkä jättänyt varjoon koko ongelman ytimen. Neuvostoaikana nykyisen Ukrainan alueelle rakennettiin korkean teknologian aseteollisuuskeskus. Venäjä on siitä yhtä riippuvainen kuin oli Neuvostoliitto, mutta äkkiä se alkoikin liukua Kremlin ulottumattomiin.
Brittien arvovaltainen RUSI-ajatushautomo arvioi keväisessä raportissaan Ukrainan aseteollisuuden merkitystä Venäjälle. Järjestelmien ja komponenttien vienti ei ole järisyttävän suurta, mutta sen strateginen merkitys on lähes suunnaton. Kolmannes siitä on teknologiaa, joita Venäjä ei pysty hankkimaan muualta eikä kehittämään itse, ei ainakaan lähivuosina.
Venäjän jättimäiset, jopa kymmentä taistelukärkeä kantavat mannertenväliset SS-18-ohjukset suunniteltiin 1970-luvulla Ukrainan neuvostotasavallassa. Nykyisin Venäjän strategisen iskukyvyn järeimmän järjestelmän huollosta ja päivityksestä vastaa sen rakentajayritys itsenäisessä Ukrainassa, joka hamuaa kohti Euroopan unionia ja unelmoi Nato-jäsenyydestä.
Mannertenvälisten SS-25 ja SS-19-ohjusten ohjausjärjestelmät ovat ukrainalaisia. Yhdessä SS-18-ohjusten kanssa ne ovat yli puolet Venäjän strategisesta iskukyvystä. Ukraina valmistaa myös lentokoneiden ja helikoptereiden moottoreita, ilmataisteluohjuksia ja lentokoneiden hydraulijärjestelmiä. Venäjä on sitoutunut toimittamaan lähivuosina eri maihin 260 helikopteria, joissa on ukrainalaiset pää- tai apumoottorit. Lehtitietojen mukaan Ukrainan asetehtaiden toimitukset Venäjälle ovat jatkuneet separatistien kapinasta ja Kievin määräämästä vientikiellosta huolimatta. Ei olisi ihme jos elokuun massiivisen humanitaarisen rekkakaravaanin paluukuormassa olisi kulkenut Venäjän asevoimille korvaamatonta Ukrainassa rakennettua tai huollettua asekalustoa.
Putinin päätavoite on luultavasti ukrainalaisen strategisen aseteollisuuden kaappaus Venäjän hallintaan. Ylenmääräisen kansalliskiihkon lietsonta peittää tämän raadollisuuden armeliaalla sumuverholla. Venäjä on naamioinut samalla tavalla kaikki aikaisemmatkin uusimperialistiset operaationsa.
Jos kriisi joskus loppuu jonkinlaiseen sopimukseen Donbassin itsehallinnosta, siinä on varmasti myös klausuuli, jolla Venäjä rajaa Ukrainaan jäävän aseteollisuuden sekä Kievin keskushallinnon että Donbassin paikallishallinnon ulottumattomiin.
Ukraina menetti Putinin sodassa Krimin, kuten Suomi Stalinin sodassa Karjalan. Mutta Ukraina menettää käytännössä myös Donbassin, vaikka Venäjä ei liitä sitä valtioalueeseensa. Putin kaappaa alueen aseteollisuuden ja uraani- ja kivihiilikaivosten tuotannon, ja se riittää. Muuten Krimillä ja Donbassissa asuu ankeus ja kurjuus kuten Neuvosto-Karjalassa.
Aikaa varmasti kuluu ennen juonen paljastumista. Putinin monikantaneuvottelun peruskaava on askel eteen, kaksi taakse ja sama uudestaan. Aikaa kuluu, uutisotsikoita syntyy, ja Putinin juoni kypsyy hiljalleen kohti täyttymystään. Putin peittää aikeensa orwellilaiseen propagandaan. Musta on valkoista, ja sitä ei tarvitse todistaa. Tyyli on sama kuin neuvostoradion sodan aikaisessa Suomi-propagandassa. Lähetykset olivat silkkaa tyhmyyden komiikkaa ja niiden uutisankkuri sai lempinimen Moskovan Tiltu.
Putinin väki ei ole oppinut alkeitakaan siitä, minkä osoitti jo Moskovan Tiltun typerehtiminen 1940–1944. Kun propagandan älyttömyys ylittää kohtuuden, se herättää vain pilkkaa ja myötähäpeää. Nykyisen Venäjän tiltut aiheuttavat sen, että kukaan ei enää usko yhtäkään Moskovasta tulevaa uutista tai kommenttia, ei vaikka joku niistä sattuisi olemaan tosi ja järkevä.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.