Ukrainan konflikti/sota

Tuloksista näkee selkeästi että "pätmänin" kannattajia ja muita pro-venäjämielisiä on peräti 2% väestöstä ja kun tuskin kyselyä on edes rajattu etnisiin suomalaisiin joten eipä taida anus-tappien puoluehankkeet lähteä lentoon..

Voisi päätellä tuloksesta myös sen että kelaisinta fraktiota venäläisistä voisi Suomessa kansalaisten mielestäkin harventaa. Siis kela-avustusten lopettamisilla, oleskelulupien ja kaksoiskansalaisuuksien perumisilla. Harvempaa tarvitsisi edes kuskata Vaalimaalle. No äänestelypäivänä vuokraluukuissaan kärvistelevät työttömät ja eläkeläiset taapertavat vetämään punaista viivaa yhtään tajuamatta että suuri ulkomailta tuotujen elättien joukko juuri aiheuttaa sen että heidän elintasoaan leikataan lähivuosikymmenet.
 
130K54 toiminnassa Ukrainassa. Kroatia lahjoitti noin 15 kpl Ukrainalle, ei ole hirveästi materiaali näistä saatavilla toiminnassa

 
Viimeksi muokattu:
Modernin lentokoneen tykillä? Helppoa kuin lentävän ruohonleikkurin pudottaminen.
No, luulin että oli tarkoitus tuhota tykistöllä jo maahan esim droneja. Moderni lentokone varmasti toimii joihinkin kohteisiin, mutta niitä ei piisaa jokapaikkaan ja Ukraina menetti jo yhden hävittäjän, kun ilmeisesti ruohonleikkuri meni moottoriin. Pilotti onneksi selvisi, mutta suuri menetys jo vähiin hävittäjiin ja niitä on paha saada ryssän lendleasesta lisää ehyenä.
 
Lisää infoa tulee.

Tässä google translate:

The Armed Forces of Ukraine launched an attack in the Berislav direction by two battalions for a new breakthrough attempt

According to military commissars, in the Kherson region the Armed Forces of Ukraine launched an attack. In the morning, art training was carried out, now the battle has begun in the direction of Mylovoye.

 
Luotettavan Deepstaten tiedotteen mukaan ryssällä pientä menestystä Spirnessä. Hyökkäykset Ternyyn ja Torskeen ovat ilmeisesti myös tapahtuneet (tätä kyseenalaistettiin ihan asiallisesti aikaisemmin Rybarin väittäessä). Spirnestä oli myös videota, jossa ryssä eteni jonkin matkaa tankkien tuella. Telegrammista en saa linkkiä tähän, mutta käännös:

The situation at the fronts as of October 14 On the border with White Moscow - it became known about the beginning of the deployment of a joint Moscow-White Moscow contingent of troops. Unfortunately, this error on the political map of the world continues to cause us problems. Such actions can be interpreted as passive aggression towards us for a long time. In the Svativ direction - the "Kraken" unit entered Kislivka and Kotlyarivka, but we will wait for confirmation from that area. As well as in the direction of Krokhmalnoye, where ours have already appeared on video.

The enemy continues to haunt Torske and Terny, a significant concentration of enemy troops in that area aims to capture these villages in order to secure positions in Kreminnaya and create additional problems for the defenders in the Siversk area.

The Bakhmut shade is a very difficult situation. The enemy has partial success in Spirn, on the outskirts of Soledar and Bakhmutskyi. In Mykolaivka Druga, there are enemy positions on the terrain, so the village seems to be lost. A little to the south, the enemy managed to push back a little. Bakhmut himself continues to suffer from artillery. It seems that the Katsaps set themselves the goal of capturing the city at any cost.

Avdiyiv shade - the situation has been clarified, namely the advance of the enemy in the area between Pisky and Opytny-Vodyany.

The Zaporozhye shade is unchanged.

Kherson shade - no changes yet, we are waiting.
 
Back
Top