Ukrainan konflikti/sota

On sanottu että kriisissä, onnettomuudessa jne... n. 10% kykenee tekemään päätöksiä ja toimimaan tehokkaasti. N. 10% on paniikissa ja n. 80% on passiivisena ja lamautuneena.... mihinköhän kastiin päättäjämme kuuluvat...
Meidä päättäjillä on sitten vielä se neljäs valinta eli pitää käyttäytyä niin että tulee uudelleenvalituksi.

Olen vahvasti sitä mieltä että ei olisi sallittua kenekään poliitikon istua kaks tai useampi kausi peräkkäin eduskunnassa. Jos saisivat olla vain sen yhden kauden niin ei tarvitse välittää tuleeko ensi vaalikaudella valituksi ja täten voi tehdä rohkeampia päätöksiä.
Yhden kauden jälkeen pitää olla ainakin yksi vaalikausi poissa ennenkuin taas saa osallistua kansanedustaja-ehdokkaaksi.
 
Hulluutta on nimenomaan tämä konflikti ja seuraukset, hulluutta on päättäjissä ja ilmeisesti joka puolella. Kovin on vaikeaa nähdä ja löytää totuus kaiken keskellä.
Alustan ensi kerralla enemmän, oli kieltämättä vähän sivusta huutelua. Sitä kuitenkin haluaisi järkeistää koko touhun, vaan kun kaikki on kaaosta.

Tuohon kuitenkin vielä itse sivusta huutelisin että pahinta, suorastaan suisidaalista hulluutta olisi nähdä vain inhimillistä mielipuolisuutta tai järjetöntä luonnonvoimien myllerrystä sellaisessa missä on kuitenkin massiivinen määrä (vähintään taktista jollei strategista) yksityiskohtaista suunnittelua takana ja hintavia resursseja aktiivisessa käytössä. Putinin Venäjää osapuolena erikseen nimeltä mainitsematta.

Jollei vielä tullut sanottua, tervetuloa foorumille. Lähdekritiikki on tosiaan hyve, mutta itsekin laitoissani olen joskus "ulkoistanut" sen, eli muut jäsenet on hyvillä huomioilla antanut terveellistä runtua pöljien laittojen perään. Ja voi olla meillä kaikilla se perimmäinen primitiivisin syy olla täällä (ainakin tässä vitjassa, normi aselaji-feelgood ja joku Iltavapaat erikseen) juurikin saada tolkkua hemmetin monimutkaisesta sopasta.
 
Tein jo viikko sitten lopullisen päätöksen Ukrainan konfliktin tavoitteista. Sen voi huomata tätäkin puuta lukeneet. Jäätynyt konflikti oli Putinin yksi vaihtoehto mitä veikkailtiin. Tämän se totta vieköön sai.
Jäähän meinaa vetää kuten tämä puukin,joka heijastaa hienosti tapahtumia. Pitäisikö näiden Aleksanteriteatterien automaattien tulla täältä seuraamaan. Kun on jäässä niin on jäässä. Tällä hetkellä katsotaan mihin kehittyy ja ainoa joka katsoo on Vanja.
 
Jenkkien mukaan Ukrainan armeija käytti tykistöään väärin:

"Ukrainalaiset ampuvat väärin" - Eivät noudata Yhdysvaltojen merijalkaväen taktiikkaa

Hmmm. Tekniikka & Talous siteeraa Popular Mechanicsia joka jutussaan siteeraa toista PM:n artikkelia USMC:n taktisesta näkemyksestä Pohjois-Korean suhteen. Ytimenä että "hyi ei saa käyttää tykistöä jollei myös hyökkää ja valloita keskityksen jälkeen!!?!" Itse väittäisin vastaan että ukrainalaiset alkavat vihdoinkin osata Pallimeren™ -- turha edetä ja pyrkiä sen sun tämän alueen hallintaan [ja jäädä lopulta vain sumppuun ja väijytykseen/vangiksi], riittää mainiosti että vastapuolelle tuottaa ruumispussiin/metallijätelavalle kotiin viemisiä, joilla sitten omat isot kerrannaisvaikutuksensa.
 
Tein jo viikko sitten lopullisen päätöksen Ukrainan konfliktin tavoitteista. Sen voi huomata tätäkin puuta lukeneet. Jäätynyt konflikti oli Putinin yksi vaihtoehto mitä veikkailtiin. Tämän se totta vieköön sai.
Jäähän meinaa vetää kuten tämä puukin,joka heijastaa hienosti tapahtumia. Pitäisikö näiden Aleksanteriteatterien automaattien tulla täältä seuraamaan. Kun on jäässä niin on jäässä. Tällä hetkellä katsotaan mihin kehittyy ja ainoa joka katsoo on Vanja.

Syksy ei ole vielä kovin pitkällä ja tämä jää saattaa sulaa äkkiä. Jokin syy venäläisillä on joukkojen liikutteluun, mutta aikaa käytetään sen verran että pystytään herpaannuttamaan vastapuolen valmiutta.

Minskissä on tulossa kokous Ukraina-Venäjä-OSCE, jossa ilmeisesti katsotaan tulitaukosopimuksen tilannetta.Venäjä saattaa epäsuorasti luoda painetta Ukrainalle neuvotteluun joukkojen liikuttelulla.
 
Viimeksi muokattu:
Hmmm. Tekniikka & Talous siteeraa Popular Mechanicsia joka jutussaan siteeraa toista PM:n artikkelia USMC:n taktisesta näkemyksestä Pohjois-Korean suhteen. Ytimenä että "hyi ei saa käyttää tykistöä jollei myös hyökkää ja valloita keskityksen jälkeen!!?!" Itse väittäisin vastaan että ukrainalaiset alkavat vihdoinkin osata Pallimeren™ -- turha edetä ja pyrkiä sen sun tämän alueen hallintaan [ja jäädä lopulta vain sumppuun ja väijytykseen/vangiksi], riittää mainiosti että vastapuolelle tuottaa ruumispussiin/metallijätelavalle kotiin viemisiä, joilla sitten omat isot kerrannaisvaikutuksensa.


Kyllä tuossa ihan oikeassa olet, en lukenut tekstiä ja ottanut lähdetiedoista tarpeeksi hyvin selvää.
USAn armeijalla on kyllä kokemusta kuinka hyökkäys pysäytetään tykistön avulla, niinhän kävi Ardenneilla ja Korean sodassa, mutta onko siitä niin kauan aikaa, että vanha tietotaito alkaa unohtua?
 
  • Tykkää
Reactions: TT
"Tulitauko" jonka aikana sepot käyttää tykistöä, ei ole tulitauko :mad: ja suomalaisen median kiinnostus konfliktiin näyttää lopahtavan, en ymmärrä.
Foliohattu päähän...Hallitus kieltänyt uutisoinnin, haittaa ydinvoimalabisnestä...Foliohattu pois päästä
 
Kyllä tuossa ihan oikeassa olet, en lukenut tekstiä ja ottanut lähdetiedoista tarpeeksi hyvin selvää.
USAn armeijalla on kyllä kokemusta kuinka hyökkäys pysäytetään tykistön avulla, niinhän kävi Ardenneilla ja Korean sodassa, mutta onko siitä niin kauan aikaa, että vanha tietotaito alkaa unohtua?

Pitäisi saada yksityiskohtaisempaa tietoa. Puusta katsoen Urainan tykistöllä ja aktiivisilla vapaaehtoispataljoonilla yhteistoiminta oli olematonta, samoin UA:n ja Dnepr1:n + Donbas--pataljoonan keskinäinen kieli oli nolla.

ATO-operaatiossa melkoiseen syvyyteen lähetettiin jokin pataljoonakoon tai prikaatin osien joukko-osasto ikään kuin pitämään jokin kylä, kukkula tai alue "hallinnassa". Sivustoihin ei kiinnitetty huomiota. Chernovopartyzanskiin "unohdettu" prikaatin puolikas on varmaan surullisin esimerkki. Tämä toimisi salamasodassa, jossa mekaaninen kärki ajaa syvyyteen ja perässä tulee heti murtoaukkoa laajentavaa leveyttä, joka puhdistaa sitkoilemaan jääneet pikkufästningit.

Voi olla että vastassa oleva voima arvioitiin väärin eli venäläisten voiman lisäys tilassa lopulta yllätti - vaikka ei olisi pitänyt. Joukkojen siirrot rajan yli tulivat kuitenkin Ukrainan tiedottamina.

Venäjän elokuun lopun vastahyökkäys muistutti järkevää, aika perinteistäkin, sotataitoa sekä M03:n, H21:n että M04:n suunnissa. Tykistöisku, haltuunotto, joukot tasalle, uudestaan. Joukoilla oli koko ajan yhteys toisiinsa, sitä ei kadotettu missään vaiheessa. Ei lähdetty jollain pataljoonalla keulimaan jonnekin Horlivkaan, kun päävoimat ovat vielä vaikka Krasnyi Luchin tasalla.
 
Tuo on hollantia ja siihen voi käyttää vaikka kuukkelikääntäjää, mutta 30 hollantilaista tutkijaa tulee pois Ukrainasta, koska MH17:n putoamispaikka on tulitauonkin aikana epävakainen ja myös ETYJin ajoneuvoja on sielläpäin tulitettu. Turha lyödä korttia Harkovassa ja ryypätä. Ihmeellistä sikäli, että UA:n joukkoja ei ole ollut pitkään aikaan putoamispaikan lähimaillakaan, taitaa olla maratonmatka lähimpään tsekkariin, ellei enemmän. :)

http://www.defensie.nl/actueel/nieuws/2014/09/19/militairen-en-agenten-terug-uit-oekraine
 
Jälleen tälläista :

" osa 19. aluellisen pataljoonan sotilaista ( n. 80 ) jättivät ATO alueen "
" meidät piti lähettää Nikolaeviin tiesuluille vartiointitehtäviin "
" jostain syystä meidät lähetettiinkin Donetskin rintamalle "
" siellä jouduimme tulituksen kohteeksi ilman aseita "
" emme halua olla tykinruokaa "
" jos sotilaille olisi annettu aseita , he olisivat pysyneet paikallaan ja taistelleet "

http://glavnoe.ua/news/n192358
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Poliittista tyytymättömyyttä , mihin asti tuo kasvaa , kukapa tietää.

Timoshenko kritisoi parlamenttiä ;

" Ukrainan parlamentti laillisti Donbassin miehityksen "
http://112.ua/glavnye-novosti/ukrai...al-okkupaciyu-donbassa-timoshenko-115558.html

" Jarosh uhkasi Poroshenkoa uudella Maidanilla "
" kansa hylkää Poroshenkon jos Donbassin suhteen strategia ei muutu "
http://glavnoe.ua/news/n192155
Mitäs jos Poroshenko onkin Putinin miehiä, ihan oikeasti. Ja yrittää näyttää että tehdään mutta sabotoi koko ajan salaa.
 
Kiovalaiset ovat olleet kärsivällisiä.

Lehtimiehet kysyivät pormestari Klitskolta milloin vihdoin kaikki Kiovan asukkaat saavat lämmintä vettä.
Lämmin vesi on ollut poikki Kiovassa jo noin pari kuukautta useilla asuinalueilla.

Klitsko :
" me voimme antaa lämmintä vettä "
" jotta kylmä vesi muuttuu kuumaksi , sitä pitää lämmittää "
" ymmärrättekö ?
" siihen tarvitaan kaasua "
" kaasutilanne . . . "
" odotamme että milloin meille annetaan kaasua "
" kaasua ei ole "

http://ru.tsn.ua/kyiv/recept-vodosn...olodnuyu-vodu-nado-podogret-video-387345.html
 
Jälleen tälläista :

" osa 19. aluellisen pataljoonan sotilaista ( n. 80 ) jättivät ATO alueen "
" meidät piti lähettää Nikolaeviin tiesuluille vartiointitehtäviin "
" jostain syystä meidät lähetettiinkin Donetskin rintamalle "
" siellä jouduimme tulituksen kohteeksi ilman aseita "
" emme halua olla tykinruokaa "
" jos sotilaille olisi annettu aseita , he olisivat pysyneet paikallaan ja taistelleet "

http://glavnoe.ua/news/n192358

Perkasin tuon sinun Glavnoesi. Lehti linkittää Novorossija-infoon eli Donetskin ja Luhanskin sisältä tuleviin uutisiin ja Kremlin versioon Amerikan-uutisista (Golos-Ameriki.ru) ym. Kaikki Ukrainan uutiset - siisa likimain jokainen - on skandaaliuutinen Ukrainan korruptiosta, mulkuista ministereistä, ATO:n surkeudesta ja armeijan moraalisesta rappiotilasta.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Back
Top