Ukrainan konflikti/sota

Lukemisen arvoinen juttu samoin kuin tämä vähän vanhempi juttu, johon tuo viittaa: https://www.csis.org/analysis/mapping-ukraines-military-advances

Uutta tuossa jutussa oli minulle se, että Venäjä on kuulemma luopunut kokonaan niistä BTG:stä eli pataljoonataisteluryhmästä, joiden piti kyetä itsenäiseen taisteluun ja siirtynyt vanhan kunnon prikaateihin ja pataljooniin.

Selitystä tälle ei annettu. Oma veikkaus on se, että siellä ei ole tarpeeksi kyvykästä upseeristoa niiden BTG:n johtamiseen, vaan ne ovat jumiutuneet paikoilleen aina, kun on tullut jotain vastoinkäymisiä, mitä sitten ylempien upseerien piti mennä selvittämään. Siirtymällä suoraan prikaateihin on se ylempi porras automaattisesti siinä kuulolla.

Toki koko armeijan taistelujärjestelmän uudelleenorganisointi keskellä sotaa ei ole niitä fiksuimpia tekoja.
Upseeripula vaikuttaa varmasti. Itse arvioisin että yhtä merkittävää on kalusto pula ja tukijärjestelmien pula. Ukraina on tuhonnut hurjaa tahtia kaiken mallisia höökivaunuja ja epäsuoraa. Tilalle on saatu kakkosluokan kamaa ja jalkaväkeä. BTGt ei ole enää taisteluvoimaisia, joten ryssä on pakotettu yhdistämään niistä prikaateja, jotta saadaan edes mahdollisesti toimivia taistelupumppuja aikaiseksi.

Helmi-maaliskuussa oli puhetta siitä, että ryssän btg rakenteen ongelma on, että sivustojen ja taustajoukkojen suojaamiseen ei riitä jalkaväkeä. Kärki oli terävä, mutta varsi oli höttöä. (Toi kärjen terävyys on tietenkin suhteellista, kuten huomattiin, mutta aikakin näin ryssä oli asian suunitellut) Joukot jäivät jääkäritoiminnalta suojattomiksi. Nyt tilanne on toinen. Kärki on tylsä ja varsi on paksumpi, mutta ihan yhtä höttöä.
 
Saksa on kyllä sekava maa....

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta

20 t ·

Saksa uhkaa Sveitsiä: jos Sveitsi ei myy Ukrainalle ilmapuolustusammuksia, niin Saksa ei osta Svetsiltä enää aseita. Asiasta uutisoi Süddeutsche-lehti.
#saksa
Munitionslieferung an die Ukraine: Deutschland droht der Schweiz

SUEDDEUTSCHE.DE
Munitionslieferung an die Ukraine: Deutschland droht der Schweiz
Sollte die Schweiz weiter die Genehmigung für die Lieferung von Flugabwehrmunition
No ei auta todellakaan valittaa. Kauan siinä kesti mutta alkoi lopulta mennä jakeluun. Sveitsillä paine saisi kasvaa enemmänkin. Ei voi aina olla puolueeton ja hyötyä kaikista osapuolista.
 
Hd Chuckle GIF

Christolta lyhyt threadi siitä miten ryssä käyttää EU-maiden mediaa feikkien levittämiseen.
Suosittelen lukemaan-asteikolla 8/10.
 
Kokonaisuudessaan komeimpia lukuja kaikilta osin sodan ensimmäisen muutaman viikon jälkeen. Nuppiluvultaan selvästi kovin, edellinen huippu oli Balaklyan/Kupyanskin yhteydessä parina päivänä 650.

Siinä meni käytännössä kokonaisen BTG:n paksut ja ohuet ja pari patteria tykistöä.

Olisiko nuppiluvuissa mukana seuraavia
* eilen/toissapäivänä oli väite UA:n iskusta miehitettyyn Ukrainaan (kaupungin nimeä en muista), sanottiin 300 nuppia
* Bakhmutin peruslihamylly tuottaa joka päivä isoja lukemia
* eilen sanottiin, että ryssä teki Kreminnan suunnalla järjettömiä ja itselleen tuhoisia vastahyökkäyksiä (vastaavia oli Kupyanskin valtauksen jälkeen, jolloin spook-kanavalla kuuleman mukaan oli ruumiskasaa toisensa perään).

En usko, että mukana on Sevastopolin hyökkäykseen liittyviä juttuja, siitä ei ole vielä saaatu konkreettista tietoa, ellei tänään ole ollut.
 
Jotakin virallisempaa tietoa italian toimittamista telatykeistä.
"20-30 kpl M109L" -La Republicca
Giorgia Meloni on päättänyt näyttää ettei ole mikään Putinin juoksutyttö.

Tämä on sikäli kokoaan suurempi asia, että Putinin harhaiseen toiveajatteluun perustuvan ”strategian” kulmakivi on kaasupulassa palelevan lännen kyllästyminen Ukrainan tukemiseen. Italian (laita)oikeiston voitto piti olla askel tähän suuntaan, mutta oikeasti vaikutus onkin päinvastainen.
 
Jotakin virallisempaa tietoa italian toimittamista telatykeistä.
"20-30 kpl M109L" -La Republicca
M109:stä on pakko tulla Ukrainan telatykistön selkäranka. Mitään muita telatykkejä ei ole saatavilla satamäärin. Caesar, PHZ, Suzana ja Krab erinomaisia laitteita mutta määrät vähäisiä.

Oryxin luettelon mukaan M109 on tällä hetkellä lahjoitettu >68 kpl, Italian tykit mukaanlukien. Sen sijaan USA:sta noita ei ole vielä annettu, paikka sielta pystyisi irroittamaan satamäärin. Kenties jatkossa Lend leasen muodossa näitä alkaa tulemaan.

Vedettävien puolella rakennetaan M777:n varaan. Taisi olla maininta parin viikon sisään, että noita on ruvettu uudelleen valmistamaan erinomaisen "asiakaspalautteen" takia.

Oma epäilykseni on, että annettavan tykistön määrää rajoittaa enemmän 155 mm ammusten varasto- ja tuotantokapasiteetti. Ukrainalla on nyt se lukumäärä, mitä voidaan jatkuvasti tukea. Hyvä puoli on se, että tuhoutuneita M109/M777 tykkejä pitäisi pystyä ongelmitta korjaamaan ja korvaamaan.

Tykkien logistiikka- ja huolto on oma taiteenlajinsa, ja UA pystyy varmaan pidemmän päälle hoitamaan näitä M109/M777 asioita pitkälle itsenäisesti.

Caesar, PZH, Suzana, Krab on sitten sellaisia jotka korjataan jossain muualla. Tässä on valmistavillä yrityksillä ja niiden isäntämailla myös kaupallisia intressejä mukana. Oma lukunsa sitten on lähivuosien tapahtumat. Puolustusteollisuutta ajetaan varmasti ylös kaikkialla Euroopassa ja nämä pienemmät "merkit" voivat saada suurempaa uudistuotantoa yhtä lailla.

Lisätään vielä, että 105 millisten sarja on täysin oma lukunsa. Nämä ovat loistavia tykkejä paikallisjoukoille ja aivan eturintamassa käytettäksi, kevyitä vedettäviä ja uusimmilla kranaateilla myös kohtuupitkät kantamat (luokkaa 15 km).

Tuota tavaraa on saatavilla myös paljon ja muistelen lukeneeni kommentin, joiden perusteella kranaattien varastotilanne on erinomainen.

Oryxin listan mukaan Englanti on antanut 36 kpl, Liettua tuntemattoman määrän syyskuussa, ja USA sanonut antavansa 36 kpl.
 
Back
Top