Siis Saksa oli 1942 jotain 1000km omien rajojensa ulkopuolella pääosin hevosvetoisella armeijalla. Se, mitä tuossa yllä ihmeteltiin (ja mitä itsekin ihmettelen) on se, että miten Ukraina ei onnistu etenemään muutamaa hassua kilometriä ja ottamaan Hersonia, kun siitä, miten siellä olevat venäläisjoukot ovat olleet murtumispisteessä huollon ja taistelumoraalin suhteen vähintäänkin syyskuun alusta lähtien.
Tai siis tarkemmin sanottuna juttua siitä, että Venäjän armeija romahtaa ihan kohta on monikin "asiantuntija" sanonut jo vähintään toukokuusta lähtien.
Ymmärrän, että sodassa pitää pitää taistelutahtoa ja kotirintaman uskoa omiin (ja tässä tapauksessa myös ulkomaiden luottamusta Ukrainan kykyyn voittaa sota) yllä sillä, että tiedotus on sitä, että "kohta tämä voitetaan", mutta kyllä se ajan myötä syö tällaisten nojatuolikenraalien luottamusta tiedotukseen, kun kerta toisensa jälkeen saa pettyä ja nähdä, että eivät ne rintamat sitten juurikaan liiku.
Se Harkovan vastaisku, vaikka hieno operaatio olikin, ei sitten loppujen lopuksi mihinkään lopulliseen läpimurtoon johtanutkaan, vaan nyt siellä taotaan hissukseen eteenpäin. Kun viittasit Saksaan 1942, niin he menivät heittämällä koko Ukrainan yli parissa kuukaudessa. Heidän tahtinsa oli kuukausitolkulla sellaista, mihin Ukraina kykeni pari viikkoa syyskuussa.
Sodan realiteetit lienevät kuitenkin edelleen ne, että Ukrainalla ei edelleenkään ole ylivoimaa panssaroiduissa ajoneuvoissa, minkä vuoksi liikuntasodankäynti on vaikeaa. Tykistössä se on varmaan saavuttanut jo vähintään tasatilanteen, mutta vie tietenkin aikansa ennen kuin se alkaa kantaa hedelmää.
Mutta suurin mysteeri itselleni on se, että vaikka kaikki on rintamalla ryssitty eikä sodalle ole mitään moraalista oikeutusta, niin jostain syystä venäläiset edelleen jaksavat taistella sen sijaan, että antautuisivat massoittain niin kuin Irakin armeija teki 2003. Jos jollain on tähän hyvä selitys, niin kuulisin sen mielelläni.