Ukrainan konflikti/sota

Älkääs nyt arvon Sheriffiä kölin alle vetäkö hyvät palstaveljet.

Eihän hän sanonut että nyt kipin kapin rauha rysyjen kanssa ja annetaan omien alueiden mennä.

On täysin reaalipolitiikkaa että neuvottelupöytään on jossain vaiheessa mentävä. Ollaanhan siellä oltu aikaisemminkin.

Tällä terroriaallolla yritetään Ukrainaa siihen taivutella ja jos toteaa että siinä saatetaan onnistua, ei tee kenestäkään mitään illegaalia agenttia.

Kyllä Sheriffi, siinä missä minä ja tekin, on sitä mieltä että rysyt niskaperseotteella helvettiin ja mielellään siihen kylmään sellaiseen.

Sitä odotellessa voi vaikka aina silloin tällöin istua rysyjen kanssa neuvottelupöytään ja aloittaa vaikka aina aamun katsomalla päivän luvut yhdessä heidän kanssaan. Ikään kuin ice breakeriksi 😉
Tässä nyt vasta roiskitaan risteilyohjuksia joista pudotetaan valtaosa. Pelkään niitä Iranin ballistisia joilla menee kortteli sitten kerralla.
 

Puolan isot mediat (Telewizja Polska & Polskie Radio) ei ainakaan vielä näyttäisi tuosta uutisoivan. Tämä löytyi paikallisuutisista. Räjähdys, mutta syytä tässä ei vielä kerrota tai spekuloida kun Googlen kääntäjän kautta ajoin läpi.

 
On uutisoitu myös UK:ssa

https://www.express.co.uk/news/worl...dium=amp&int_campaign=continue_reading_button

Puolan isot mediat (Telewizja Polska & Polskie Radio) ei ainakaan vielä näyttäisi tuosta uutisoivan. Tämä löytyi paikallisuutisista. Räjähdys, mutta syytä tässä ei vielä kerrota tai spekuloida kun Googlen kääntäjän kautta ajoin läpi.

 
Tässä nyt vasta roiskitaan risteilyohjuksia joista pudotetaan valtaosa. Pelkään niitä Iranin ballistisia joilla menee kortteli sitten kerralla.
Se Iranin ballistinen on tulosta ohjauksen lisäämisestä aiempaan Iranin ballistiseen joka on kopio Neuvostoliiton ballistisesta tyhmästä raketista vuodelta 1962. Ja siinä on suunnilleen yhtä iso/pieni taistelukärki kuin kh-101ssä.

Pelkäämistä voi toki jatkaa, mutta irrationaalisista syistä.
 
Back
Top