Ukrainan konflikti/sota

Ukraina hoitaa tiedotusta taitavasti: vuoronperään melkein kaikki ohjukset on saatu torjuttua, asuintaloja on räjähdellyt tai koko maa on ilman sähköjä.

Ryssän puuhastelu alkaa olla nyt enemmän sitä mitä jotenkin odotin jo keväällä kun osa palstalaisista ei yhtynyt näkemykseeni että ryssä todellakin käy vielä jotain omituista erikoisoperaatiotaan. Nyt rysy on siirtynyt enemmän "oikeaan" sodankäyntiin mitä siltä on pelätty ja oletettu Suomenkin osalta: pommitetaan energia-infra paskaksi. Tänpäivän kaltainen ohjusisku keväällä olisi lamauttanut koko Ukrainan sähköverkon helvetin pitkäksi aikaa, nyt onneksi ukrainalla oli jo enemmän torjuntakalustoa. Sadasta risteilyohjuksesta jos 5 meni perille ja puoli maata on pimeänä niin voitte kuvitella tuhot jos 95 ristelyohjusta olisi mennyt perille ja 5 torjuttu.
Mistä noin alhainen luku. Niitä meni noin 20 perille. Kiovassa kolme.
 
Puolan Jaroslaw Wolski kirjoittanut tunti sitten iskusta. Hän on aina varovainen kommenteissaan, nytkin kirjoittaa että "jotain osunut" tosin arvioi että näyttää eksyneeltä risteilyohjukselta: LÄHDE

Okay, kidding aside, the situation is serious. In fact, "something" fell on Przewodów in Hrubieszów County. 2 people are dead. The crater, however, points to a crusie rocket that may have "lost". So did the remains found on the spot. The Ukrainians will see the F-16 faster than it seems. A very serious international incident

In other words, there are only two options:

- "stray" Russian cruise missile
- a missile of the Ukrainian air defense, which did not work samolikwidator

Both possibilities are equally probable, but the nature of the crater and the lack of fragmentation of the tractor and trailer with debris points to No. 1

I join the appeal @PEmeryt : Dear followers. Please stay calm. And regardless of your political sympathies, trust official government announcements (yes, I know, I hear those laughter) and don't panic. Let's wait for the official announcement.
 
Viimeksi muokattu:
Jos tää pitää paikkansa, niin ei taida köysiä riittää tarpeeksi pitämään Puolan pojat puissa kiinni.
Tuli mieleen tää kuva muutaman viikon takaa, Puolalaisia rajamiehiä Valko-Venäjän rajalla. Tästä oli tehty se hieno versio, jossa oli photoshopattu Winged Hussars -siivet vielä selkään, mutta en onnistunut löytämään. V*ttuilevat kyllä väärille miehille!

0ymt0ov3jz281.jpg
 
Tuli mieleen tää kuva muutaman viikon takaa, Puolalaisia rajamiehiä Valko-Venäjän rajalla. Tästä oli tehty se hieno versio, jossa oli photoshopattu Winged Hussars -siivet vielä selkään, mutta en onnistunut löytämään. V*ttuilevat kyllä väärille miehille!

0ymt0ov3jz281.jpg

Meikäläisen tuttavapiiriin kuuluu puolalaisia rajamiehiä. Inhoavat ryssää yli kaiken. Olen viimeksi ottanut 2019 Varsovan reissulla kuppia heidän kanssa. Katynin murhat ja talvisota käytiin yhteisesti tarkasti läpi ryssää lämmöllä muistaen.
 
Viimeksi muokattu:
Siinä on sellainen porukka, jota ei kannata suututtaa.

Erikoinen detalji, Ruotsi on kouluttanut puolalaisia SOF joukkoja ja ollut myös luomassa varsinkin merellistä osaa.
GROM oli kova poppoo jo Varsovanliiton aikana. Olen muistaakseni Gdyniassa ostanut oluen yhdelle jäsenelle.
Pitkä matka tästä on vielä Puolan lähtemisestä sotaretkelle. Toki sitä toivoisin sydämmeni pohjasta mutta ss perkelöitää tilanteen Euroopassa ja etenkin Itämerellä. Bensa menisi kolmeen euroon.
 
5. artikla punnitaan nyt.
ohjusisku risteilyohjuksilla natomaahan lienee riittävä peruste vaatia toimia vaikka onkin kyse varmaan harhautuneista ohjuksista.
Nyt olisi oiva hetki määrittää lentokieltoalue jos ei koko Ukrainan yläpuolelle niin edes Länsi-Ukrainan ylle. Puolalaiset varmaan mielellään osallistuisvat ilmavalvontaan.
 
Kyllähän tosta joku isku tulee Natolta jos on venäläisiä ohjuksia eikä Ukrainan karanneita SAM:eja.

Luulen kuitenkin ettei vielä isketä venäjän maaperälle vaan Donbassiin, Krimille (se mustanmeren laivasto?) ja muualle joka nyt miehitettynä.

Näytetään että kuitataan mutta ei vielä eskaloida täydellä voimalla koska viljakuivuri ei liene kuitenkaan ollut kohteena vaan karannut raketti kyseessä.
 
Ryssä pommittaa nyt Ukrainan neuvottelupöytään. Uskokaa tai älkää. Perseestä mutta valitettavasti totta.
Hohhoijaa, ei pommita. Otetaan vertailuksi vaikka pelkkä Talvisota. Talvisodan aikaan Suomeen tehtiin 2726 pommituslentoa, jokaisella pommituslennolla keskimäärin kymmenen konetta. Näillä pommituksilla ei ollut mitään vaikutusta, ainoa mikä merkitsi oli ryssän maavoimien eteneminen. Kun katsotaan Ukrainan ohjusiskuja niin olla vielä jollain 10% määrissä noista täällä koetuista. Ukraina on isompi ja väkirikkaampi maa niin tälläinen pommitus on aika yhdentekevää. Lähinnä siviili-infran pommitukset tuo pimeyttä ja kylmää mutta tuolta on jo eniten kärsivä osuus väestöstä lähtenyt evakkoon.

Jos jotain vertailukohtaa haetaan lisää, niin sellainen 1000x kertainen pommitus kohdistui Saksaan WW2 lopulla. Tälläkään ei ollut vaikutusta mihinkään muuhun kuin öljyteollisuuteen. Pommitukset kohdennettiin ensisijaisesti juuri öljynjalostamoihin. Tankkeja ja lentokoneita riitti mutta ei polttoainetta niihin.

Ukrainan sotiminen ruokitaan Euroopasta joten pommittamalla ei pystytä vaikuttamaan Ukrainan sotilaalliseen kykyyn. Varsinkaan kun ryssän täsmäaseilla näyttää osuvan lähinnä korttelin kokoisiin kohteisiin. Helsingissäkin paleltiin ja kannettiin vettä sotimisen aikaan, ei se ole Ukrainassakaan sen ihmeempää. Infra sitten korjataan aikanaan.

Pommituksilla on aseapua terävöittävä vaikutus. Ja jos tuo räiskiminen jatkuu sittenkin kun ryssät on tapettu pois Ukrainan alueelta niin sitten Ukraina saanee riittävää kalustoa vaikkapa Moskovan pimentämiseen.
 
Eikös tuo ollut sotilaallinen hyökkäys Nato-maata kohtaan, mikä vaatii toimenpiteitä muilta Nato-mailta
Paljon on Puolasta kiinni, heidän pitäisi ensin triggeröidä Artikla 5.

Mutta todennäköisesti tätä ei tulkita hyökkäykseksi vaan vahingoksi. Mutta silti Puolan sisäpolitiikka vaatii toimenpidettä. Kyse on siitä kysyykö Puolan johto ensin USA:lta ja liittolaisilta, vai toimivatko ensin? Nyt olisi hyvä paikka toimia ensin, koska USA ja liittolaiset eivät halua suurennella tätä.

Jos Puola esim kostaisi tämän omalla ohjusiskullaan heti niin NATO joutuisi seisomaan Puolan takana, koska kaikki muu näyttäisi tyhmältä. Sen sijaan jos Puola jää odottelemaan niin todennäköisyys että he tekevät mitään vähenee.
 
Back
Top