Ukrainan konflikti/sota

Mitä hittoa, eikö Novorussian suurlähettiläänä Suomessa (monen muun homman ohella) toimiva herra Bätman olekaan mukana vaalitarkkailussa. Eikäs hän ollut ihan persoonakohtaisesti Krimillä toteamassa vaalit täysin laillisiksi. Onko mies sairas tai jotain ?

Novorussia haluaa noudattaa ehdotonta lainkuuliaisuutta ja siksi J.Bätmän on jätetty pois tarkkailijoista. Eihän olisi lainkaan sopivaa että DNR:n virallinen edustaja toimisi vielä vaalitarkkailijana. Vai oisko joku käyny katsomassa Johanin facea ja todennut: Mein gott, tämä ei käy!!
 
Kun on saanut puoli vuotta kuunnella härskejä valheita, minkään ei pitäisi yllättää. Somepurskeesta seulottu seuraavia vihjeitä (jotka voivat tietysti olla aivan puuta heinää)

a) Itä-Ukrainaan on tullut tunnuksetonta kalustoa mutta osaan vaunuista oli maalattu ukrainalaiset tunnukset.
b) SBU:n mukaan kapinallisilla on tuhansia kansalliskaartin univormuja.
c) Venäjän valtiomediasta toimittajilta kuuluu sellaista, että he valmistautuvat ukrainalaisten terroristien hyökkäykseen Venäjälle.
d) Pohjois-Krimillä oleville joukoille on jaettu Khersonin, Mykolaivin ja Odessan kartat.
 
Vaalitulokset selvisivät vartti sitten.

Ääniä annettiin 100,1%!!!! Kuva on AITO.

B1dwp6eIAAESkIT.jpg
 
:confused: :eek:

Tuosta lähtee mielikuvitus liikkeelle nin villisti, etten uskalla kirjoittaa omia päätelmiäni ekana...

Pelkurimaisesti turvaudunkin kysymään: Mikä on oma arvauksesi tulevasta?
 
+34 ajoneuvon kolonna

Колонна военных машин. Донецк/Military convoy in Donetsk
 
Jotain tapahtuu pian kertoo il toimittaja joka paikanpäällä. Niin separit,ukrainan sotilaat kuin siviilitkin sanovat samaa. Asekolonnia on virrannut venäjältä. Toimittaja myös muistuttaa,että aina kun jotain tapahtuu on venäläiset toimittajat jo valmiiksi paikalla. Nyt niitä oikein parveilee siellä. Tosin vaaleillakin osuutta. Mariuopol menee ekana. Toivottavastl tuo varustautuminen tähtää vain maayhteyden luomiseen Krimille pahimmillaan. Ukraina täytyy taistella kansana,mutta mikäs sitä Vanjan ikeen alla eläessä. Siihen on totuttu.
 
Kun on saanut puoli vuotta kuunnella härskejä valheita, minkään ei pitäisi yllättää. Somepurskeesta seulottu seuraavia vihjeitä (jotka voivat tietysti olla aivan puuta heinää)

a) Itä-Ukrainaan on tullut tunnuksetonta kalustoa mutta osaan vaunuista oli maalattu ukrainalaiset tunnukset.
b) SBU:n mukaan kapinallisilla on tuhansia kansalliskaartin univormuja.
c) Venäjän valtiomediasta toimittajilta kuuluu sellaista, että he valmistautuvat ukrainalaisten terroristien hyökkäykseen Venäjälle.
d) Pohjois-Krimillä oleville joukoille on jaettu Khersonin, Mykolaivin ja Odessan kartat.

Venäjä on nyt pitänyt kaikilla rintamilla huolta siitä, ettei sillä juuri ole ystäviä tai diplomaattisesti enempää menetettävää, kauppa takertelee ja talous alkaa olla kuralla. Hyökkäys Ukrainaan ja maayhteyden luominen Krimin niemimaalle saattaa jo olla houkutteleva vaihtoehto. Suhteita voidaan sitten parannella myöhemmin. Alueen teollisuus ei sekään olisi huono saalis. En pane pahakseni vaikka olisin väärässä.

En tunne yhtään venäläistä, mutta minulla ei myöskään ole mitään heitä vastaan. Alueelle on ilmeisesti muuttanut useampikin perhe. Valtiona Venäjästä ja etenkin sen poliittisesta johdosta alkaa kuitenkin valitettavasti muodostua tahmean limaisen epämielyttävä kuva, kuva jonka jaan monen muun kanssa. Tämä kuva elää pitkään, eikä voi olla vaikuttamatta myöskään maittemme välisiin kauppasuhteisiin. Sääli, meillä olisi ollut paljon positiivista annettavaa toisillemme!
 
Transnitria hoidetaan kotiin samoilla pakotteilla. Novorussia on pian tosiasia.
 
:confused: :eek:

Tuosta lähtee mielikuvitus liikkeelle nin villisti, etten uskalla kirjoittaa omia päätelmiäni ekana...

Pelkurimaisesti turvaudunkin kysymään: Mikä on oma arvauksesi tulevasta?

Uskoakseni Debaltseve on piikki lihassa, lentokenttä tietysti ihan periaatteesta, Luhanskissa laajennetaan (kapinallistavoitteet) mutta Berdyansk on Venäjän tavoite. Siihen Venäjä ottaa mukaan Krimiltä joukkoja mikäli niitä tarvitaan eli jos nämä "tunnuksettomat hybridivenäläiset" ja separatistit eivät menesty ilman.
 
Uutisointia Venäjän malliin: Länsimedia vaikenee, järkyttävä salaliitto kansanmurhan salaamiseksi. Satoja naisia surmattu ja raiskattu Ukrainassa. Vankeja kidutetaan, pidetään nälässä ja murhataan sen jälkeen kun heitä on hakattu ja pidetty nälässä. Maassa on humanitäärinen hätätila, joka on Kiovan juntan syytä jne. jne.

"Ukraine: Hundreds of women have been found with bullets in their skulls, most of them have been raped. Prisoners falling into the hands of fascist junta forces are tortured, abused and murdered execution style after suffering beatings and starvation. There is a humanitarian crisis in Novorossiya but Russian aid is hampered."

Entä jos Suomesta kirjoitettaisiin samaan malliin? Johan on Bäckmann paree blogissaan kyllä parastaan yllyttääkseen tähän.

"Venäläiset vaativat kokoomuspuolueen lakkauttamista ja sen jäsenten rankaisemista Irina Kirillovan murhasta: "Kokoomus nostaa valtaan tappajia ja murhaajia. Pian murhamiehet hallitsevat Suomea"

Kokoomusnuorten toiminnanjohtaja Jukka Romppaisen murhaaman venäläisen Irina Kirillovan läheiset ovat lähettäneet Venäjän tiedotusvälineille, kansanedustajille ja viranomaisille kirjeen, jossa vaaditaan kokoomuspuolueen lakkauttamista sekä kokoomuspuolueen jäsenille virkakieltoa. Jne, jne...

Ukraine: New World Odor - Shocking Conspiracy to Hide a Genocide
02.11.2014
http://english.pravda.ru/world/europe/02-11-2014/128943-ukraine_conspiracy-0/
 
Uutisointia Venäjän malliin: Länsimedia vaikenee, järkyttävä salaliitto kansanmurhan salaamiseksi. Satoja naisia surmattu ja raiskattu Ukrainassa. Vankeja kidutetaan, pidetään nälässä ja murhataan sen jälkeen kun heitä on hakattu ja pidetty nälässä. Maassa on humanitäärinen hätätila, joka on Kiovan juntan syytä jne. jne.

Tällaista Venäjän diktaattorien propaganda on ollut aina..

Ikävää tässä on vain se että usein ne massamurhat jne. joista Venäjän media syyttää ulkopuolisia ovat hyvin usein todella tapahtuneita. Niiden tekijöinä ovat kuitenkin olleet venäläiset itse.

Eihän tällainen ole mitenkään uutta maailman historiassa. Kautta vuosituhansien ovat diktaattorien suorittamat kansanmurhat lavastettu muiden syyksi....Hitler ja Stalin olivat tällaisiin valheisiin oikein erikoistuneet. Näyttää siltä ettei Putler halua jäädä näitä edeltäjiään huonommaksi.

Lännessä olisi kuitenkin syytä dokumentoida tapaukset. Lisäksi pitää huolta että Venäjän hirmuhallintoa (ainakin välillisesti) tukevat oligarkit ym. johtajat nostetaan esille julkisuuteen. Vaikka heitä ei heti ensivaiheessa saataisikaan tuomittavaksi oikeuden eteen. Lopputulema heidän osaltaan on kuitenkin tiedossa.

Hyvin todennäköisesti Venäjään (erityisesti sen diktatuurihallintoon) joudutaan jo lähitulevaisuudessa kohdistamaan yhä pidemmälle meneviä pakotteita. Näillä tullaan eristämään Venäjän diktatuurihallintoa vapaasti ja demokraattisesti toimivasta kansainvälisestä yhteisöstä. En usko että esim. Jalkapallon MM-kisoja vuonna 2018 tullaan pitämään Venäjällä. Saattaa olla ettei muitakaan kansainvälisiä urheilu- yms. tapahtumia voida enää järjestää Venäjällä. Sama koskee myös venäläisten, ainakin ns. virallisia hallinnon tukemien organisaatioiden, vierailuja länteen. Tähän lienee Venäjällä jo valmistauduttukin. Putlerin hallinto on mm. kieltänyt valtion palveluksessa olevien virkamiesten matkustamisen ulkomaille.

Kehityksen suunta on ikävää. Venäjä jatkaa rikoksiaan naapurimaitaan kohtaan. Lännessä ei voida kuitenkaan katsoa läpi sormien ja antaa minkäänlaista tukea tai hyväksyntää Venäjän miehittämillään alueilla tekemille rikoksille. Lännessä Venäjän rikoksiin ja propagandaan voidaan vastata avoimuudella ja tuomalla ne maailman tietoisuuteen. Oikeuden ja tuomioiden aika koittaa myöhemmin.

Ukrainan omalle maanpuolustukselle on syytä toimittaa myös aseita ja muuta kalustoa. Sodan jatkuessa jää nähtäväksi miten Ukrainaa on autettu vain onko mitenkään. Sen toimittaminkaan ei ole täysin ongelmatonta. Venäläismielisiä agentteja ja myyriä toimii omien korruptoituneiden rikollisten ohella edelleenkin Ukrainan puolustushallinnossa. Niitä lienee myös armeijassa ja ikävä kyllä jopa johtavissa asemissa. Mutta putken päässä on jo valoa. Sitä mukaa kun Ukrainan hallintoa saadaan puhdistettua vihollisen väestä, maan puolustuskyky myös paranee.
 
Vaalitulokset selvisivät vartti sitten.
Ääniä annettiin 100,1%!!!! Kuva on AITO.

Tais olla kuitenkin vain ovensuukyselyn tulos. Toki 100,1% siinäkin on aika kertova tyhjentävä lopputulos.
(tyhjää äänestävä ei saa eläkettä tai ruokaa???)

"Tämä on hauska. Asemies katsoo lipun ennen kuin se laitetaan uurnaan."

Virheellisesti äänestäneet ohjataan ulos takaovesta....
 
Kun on saanut puoli vuotta kuunnella härskejä valheita, minkään ei pitäisi yllättää. Somepurskeesta seulottu seuraavia vihjeitä (jotka voivat tietysti olla aivan puuta heinää)

a) Itä-Ukrainaan on tullut tunnuksetonta kalustoa mutta osaan vaunuista oli maalattu ukrainalaiset tunnukset.
b) SBU:n mukaan kapinallisilla on tuhansia kansalliskaartin univormuja.
c) Venäjän valtiomediasta toimittajilta kuuluu sellaista, että he valmistautuvat ukrainalaisten terroristien hyökkäykseen Venäjälle.
d) Pohjois-Krimillä oleville joukoille on jaettu Khersonin, Mykolaivin ja Odessan kartat.

Suuremman salaliiton sijaan epäilisin ensisijaisesti korruptiota. Ukrainan armeijassa sivupurot verottavat kalustoa ja kentälle asti ei tahdo päästä oikein mitään. Venäjän voisi kuvitella järjestävän separatisteille rahaa paikallishankintoja varten. Hyötyjä on useampikin. Ensinnäkin vältytään käyttämästä venäläistä kalustoa, toisekseen separatistit saavat edullisesti varusteensa ja kolmanneksi Ukrainan asevoimat menettää kalustoa. Toimivasta panssarivaunusta saanee riittävästi rahaa kotimatkaan ja armeijasta vapautumisen vaatimiin lahjuksiin.
 
Ohessa eräs ennustus; Venäjä miehittää Ukrainan keväällä 2015. Ota noista selvää, odottavan aika on pitkä :eek: !

http://www.unian.info/politics/1004...ull-scale-invasion-from-russia-in-spring.html
Politics
US expert: Ukraine may see full-scale invasion from Russia in spring
03.11.2014 | 11:55
0 0 1 1 0
Ukraine should be preparing for a possible full-scale military invasion from Russia in the spring of 2015, a U.S. military expert has told Ukrainian television news.
1415008428-9644.jpg

Ukraine should prepare for an attack by Russia in spring, a U.S. experts warns / Photo from forum-ekonomiczne.pl
U.S. military expert and Georgetown University Professor Phillip Karber gave the warning in an interview with Ukrainian channel 1+1’s TSN news service.

"I'm talking about defending the borders, about major protection from multiple points of attack,” Karber said.

“You already you need a high degree of security now. Why? The forecast is as follows: you should expect a major Russian offensive in spring 2015, as happened in late March, early April this year. There are several reasons for this: Russia will carry out a rotation at the beginning of the year, [and] train new militants for deployment. The weather will be warmer. It is a very convenient and dangerous moment. The same events took place a year ago, so it is reasonable to assume it will happen again."

Karber said some border sections with Russia in Chernihiv, Sumy and Kharkiv regions currently remain highly vulnerable, as all of Ukraine’s military capacity has been deployed in the east and south. Therefore, Ukraine should take measures to ensure there is a thorough military defence of its north-eastern border. In addition, Russia has built up a huge number of warships in the Black Sea, he said.

Invading Russian forces may be also come from Transdnistria, the breakaway area of Moldova on Ukraine’s south-western border, Karber said. That means that Ukraine, in essence, should ensure it has a 300-degree defence of its borders. All three sides are dangerous, the expert said.
Read more on UNIAN: http://www.unian.info/politics/1004...ull-scale-invasion-from-russia-in-spring.html
 
Suuremman salaliiton sijaan epäilisin ensisijaisesti korruptiota. Ukrainan armeijassa sivupurot verottavat kalustoa ja kentälle asti ei tahdo päästä oikein mitään. Venäjän voisi kuvitella järjestävän separatisteille rahaa paikallishankintoja varten. Hyötyjä on useampikin. Ensinnäkin vältytään käyttämästä venäläistä kalustoa, toisekseen separatistit saavat edullisesti varusteensa ja kolmanneksi Ukrainan asevoimat menettää kalustoa. Toimivasta panssarivaunusta saanee riittävästi rahaa kotimatkaan ja armeijasta vapautumisen vaatimiin lahjuksiin.

Kirjoititpas taas sellaista paskaa jota ei edes painajaisissa näe/kuule. Tuosta hyvästä saatkin varmaan Kremlin ansiomitalin.

Seuraava artikkeli kertoo jotain lentokentän puolustajista ja heidän yhteenkuuluvuuden tunteestaan. Suosittelen lukemaan.
Lentokentällä sodittu raa’asti puoli vuotta terminaalien eri kerroksista – "tällaista ei ole nähty missään"
ARNO RYDMAN
6 minuuttia sitten
Donetskin lentokentällä Itä-Ukrainassa käydään rajua asemasotaa hallituksen joukkojen ja separatistien välillä.

  • ad4c4ef69210766b937e0776d59f0786ac215affc34ee7f65f91a67b96395f63

    Venäjä-mielinen separatisti astuu sisään vaurioituneeseen rakennukseen Donetskin lentokentällä.

    (Lehtikuva/AFP)
Donetskin lentokentän kaksi terminaalia ovat vahingoittuneet pahasti taistelujen aikana. Sekä uusi että vanha terminaali ovat täysin avointa aluetta, jossa tarkka-ampujien on helppo toimia, kertoo Echo of Moscow -radion haastattelema Los Angeles Timesin Ukrainan-kirjeenvaihtaja Sergei Loiko.

Voices of Ukraine -uutissivuston kääntämässä haastattelussa Loiko kertoo vierailustaan Itä-Ukrainassa Donetskin lentokentällä.

Loikon mukaan vanhalle terminaalille ei voi ajaa ollenkaan, koska se on täysin avointa maastoa. Siksi alueelle tultaessa panssaroidut miehistönkuljetusajoneuvot ajavat uudelle terminaalille.

Loiko kuvailee, kuinka vanhaa terminaalia ei ole motitettu kokonaisuudessaan kellarista ylempiin kerroksiin, mutta täysin avoin alue tekee siitä vaarallisen. Venäläisten tukemat separatistit ovat vain 300 metrin päässä ukrainalaissotilaiden asemista.

– Se on silkkaa helvettiä.

Loikon mukaan uusi terminaali on ”kauhea” paikka, koska se on motitettu kokonaan. Separatistit pitävät hallussaan terminaalin kellari- ja 3. kerrosta. Ukrainan hallituksen joukot miehittävät 1. ja 2. kerrosta. Silloin tällöin separatistit tekevät hyökkäyksiä ja rynnäköitä hallituksen joukkojen asemiin. Kumpikin osapuoli myös virittää ansoja terminaalin käytäville.

Loikon kertoo ukrainalaissotilaiden olevan motivoituneita ja innoissaan tehtävästään. Sotilaiden keskuudessa vallitsee toveruuden ilmapiiri. Sotilaat taistelevat rinta rinnan toisiinsa luottaen.

– Heidän ainoa suojansa ovat taistelutoverit. En ole koskaan nähnyt tällaista missään toisessa sodassa. Upseerit eivät käyttäydy epäkohteliaasti eivätkä ole ylimielisiä. Yli puolet miehistä on upseereita. Upseereiden ja miehistön kesken ei ole eroavaisuuksia tehtävien hoitamisessa ja kaikki sinuttelevat toisiaan. Hallituksen joukkojen riveissä palvelee 40-, 30-, 20- ja 18-vuotiaita sotilaita.

Loiko katsoo, että Ukrainassa meneillään oleva sota on erilainen muihin sotiin verrattuna, koska Ukrainan tilanteen kärjistymiseen ei ollut mitään syytä.

– Kaikki syyt ovat keksittyjä. Ne perustuvat Venäjän television levittämiin valheisiin. Ei ollut mitään syytä molemminpuolisen tappamisen aloittamiselle. Tilanne on täysin absurdi.
 
Last edited by a moderator:
Kapinalliset kuvaavat lentokentän etupeltoa, johon ampuu UA. Taitaa olla fosforia pienissä heittimen ammuksissa.

Back
Top