Nyt se saksalainen saa selittää.
Tätä sotaa on kestänyt jo yhdeksän kuukautta, ja koko ajan tehokasta sotilasapua on jarruttanut sama taho, Saksa.
Miksi?
Euroopan johtava maa, rikas ja mahtava Saksa. Epäröi ja epäröi.
Kaikki Euroopassa näkevät, mitä Ukrainassa tapahtuu. Venäjä harjoittaa siellä sellaista raakuutta, jota ei tulla unohtamaan sukupolviin. Venäjä murhaa, raiskaa ja kiduttaa kuin sanoakseen: katsokaa, mitä teen, olen hirviö, nautin tästä, pelätkää minua.
Ja niinhän me pelkäämmekin.
Sekö Saksankin saa himmailemaan?
Sodan alussa Saksa lupasi Ukrainalle vain komposiittikypäriä. Huhtikuussa kävi ilmi, että Saksan liittokanslerin toimisto oli poistanut Ukrainalle toimitettavien aseiden listasta raskaita aseita. Saksa on myös kieltänyt muita maita viemästä Ukrainalle saksalaisia aseita, kuten Leopard-panssarivaunuja.
Saksa, joka on maailman suurimpia aseiden viejiä. Mutta nyt Ukrainalta pihdataan sen tarvitsemia raskaita aseita.
Tästä kaikesta saa nyt vastata mies, joka avaa juuri kotinsa oven, jossa lukee Schatz.
Hän on Bundeswehrin eli Saksan puolustusvoimien Hauptgefreiter eli pääkorpraali Roman Schatz, jota ei ole tosin laskettu Saksassa armeijan vahvuuteen 1980-luvun jälkeen.
Silloin hän muutti Suomeen, ja samalla hänet poistettiin Bundeswehrin reservistä. Hänhän oli siirtänyt kotipaikkansa ei-luotettavaan valtioon.
Nykyisessä Saksassa Schatz ei ole varsinaisesti koskaan asunut. Kun hän muutti kotimaastaan, maa oli Länsi-Saksa, ja sen vieressä oli toinen maa, toinen Saksa, Itä-Saksa eli DDR.
Schatz keittää kahvit. Sen kanssa hän tarjoaa Stollenia, saksalaista joulupullaa, jota hän on ostanut Lidlistä.
”Näitä mä joskus kaipaan”, hän sanoo. ”Ja alkuaikoina kaipasin myös kielellisiä vitsejä. Nyt voi keksiä niitä suomeksikin.”
Roman Schatz
Roman Schatz
Roman Schatz on tunnettu siitä, miten hyvin hän osaa suomea.
Kirjoissaan hän välillä briljeeraakin sillä. Lapin sodasta kirjoittaessaan hän kysyy näin: ”Missäköhän tunnelmissa, millaisellakohan motivaatiolla ja milläköhän tunteella Lapissa mahdettiin taistella syksyllä ja talvella 1944—45?”
Siis missäköhän, milläköhän ja millaisellakohan — aika hyvin taivuteltu ulkomaalaiselta.
Onhan Schatz toki ollut Suomessa pitkään, elokuusta 1986.
Silloin hän tuli naisen vuoksi Suomeen, joka oli aika erilainen maa kuin tämä Schatzin nykyinen kotimaa.
Vuonna 1986 maata hallitsi Kalevi Sorsan neljäs hallitus ja Teatterikoulua Jouko Turkka. Leffateattereissa pyörivät Jaakko Pakkasvirran Kafka-filmatisointi Linna ja Juha Rosman ydinsotaa pohtiva Huomenna, mutta Renny Harlinin esikoiselokuva Jäätävä polte juuttui elokuvatarkastamoon ulkopoliittisesti arveluttavana. Elokuun 9. päivänä vuonna 1986 mies räjäytti Mikkelin torilla autonsa, itsensä ja panttivankinsa ryöstettyään sitä ennen pankin Jakomäessä, mutta Schatz ei olllut lähelläkään. Hän tuli Suomeen yhdeksän päivää myöhemmin.
Hän asui Kruununhaassa sen suomalaisen Leenan luona, jonka perässä hän oli Suomeen tullut.
Eräänä päivänä Schatz oli menossa kotiin Senaatintorin halki.
”Siellä oli torvisoittokunta, kukkameri, sotilaita — mitä helvettiä täällä tapahtuu?”
Se oli syyskuun 7. päivä, ja Tuomiokirkossa pidettiin valtiolliset hautajaiset. Urho Kekkonen oli kuollut.
Schatz oli 26-vuotias. Hän sai töitä laitosapulaisena saksalaisen seurakunnan vanhainkodista Munkkiniemessä.
”Se oli ihana duunipaikka.”
Vanhainkodissa asui vielä silloin paljon vanhuksia, jotka olivat lapsina paenneet Venäjän vallankumousta.
”Aatelisia tyyppejä. Ne ei ehkä tienneet, mikä päivä tänään on, mutta ne osasivat viittä kieltä sujuvasti.”
Pian Schatz sai uuden työn. Hänen piti toimittaa Yleisradiolle saksankielisiä lyhytaaltolähetyksiä. Siitä se sitten lähti, Schatzin ura suomalaisessa mediassa. Vähitellen hänestä tuli Saksan epävirallinen lähettiläs Suomessa, kuten hän itse kirjoissaan luonnehtii.
Siksi hän saakin nyt tulkita meille toisen kotimaansa ärsyttävän varovaista politiikkaa.
Suomella on Saksaan erityinen suhde, mikä onkin Roman Schatzin kirjoissa toistuvan hupailun aihe.
Suomalaiset arvostavat saksalaista tehokkutta — ja yliarvioivat sitä räikeästi, Schatz väittää.
”Suomalaiset on perinteisesti katsoneet saksalaisia ikään kuin ne osaisi jotain paremmin. En tiedä, mistä se on keksitty.”
Saksan yhteiskunta on iso ja jäykkä. Sitä on vaikea muuttaa.
Schatz on kotoisin eteläisestä Baden-Württembergin osavaltiosta aivan Sveitsin rajalta, Boden-järven rannalta. Pelkästään siinä osavaltiossa on yli kaksi kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa.
Saksan liittotasavallan perustuslaki varmistaa osavaltioille hyvin suuren itsemääräämisoikeuden, jottei joku uusi Hitler enää ikinä saisi koko maata valtaansa. Mutta siksi Saksaa on myös vaikea ohjata.
Eniten suomalaiset ja saksalaiset eroavat kuitenkin suhteessaan toiseen maailmansotaan.
Saksalle se on kansallisen häpeän aihe.
Suomalaisille kaikkea muuta.
”Suomalaisia ei niinkään hävetä se, että maa taisteli enimmäkseen natsi-Saksan puolella, vaan pikemminkin se, että Suomi vaihtoi epäurheilijamaisesti puolta kesken loppuottelun ja jatkoi Neuvostoliiton leirissä”, Schatz kirjoittaa.
”Suomalaiset kaipaavat urheaa sotaisaa menneisyyttään” niin kovasti, että eivät tyydy puhumaan vain maan roolista toisessa maailmansodassa vaan ”ahneesti merkkaavat vuosien 1939—45 tapahtumat kolmena erillisenä sankarillisena sotana”.
Tosin, Schatz huomauttaa, suomalaiset eivät juuri lainkaan hehkuta Lapin sotaa, vaikka se on näistä kolmesta sodasta ainoa, jonka ”Suomi teknisesti ottaen voitti”.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, suomalaisten kollektiivinen tajunta tunnisti tilanteen heti: Nyt on sota. Uskomatonta mutta totta. Kuin talvisodan alku.
Sota on osa meitä. Toisin on Saksassa.
”Olen kasvanut Länsi- Saksassa, ja siellä sota oli kielletty aihe”, Schatz sanoo. ”Ei sitä saanut edes ajatella. Sota kuuluu historiaan.”
Suomessa taas joka toinen mies on sotahistorian asiantuntija, Schatz sanoo. He osaavat Saksankin sotahistorian paremmin kuin saksalaiset.
Saksassa kukaan ei esimerkiksi ole kuullutkaan lento-osasto Kuhlmeystä, jonka Saksa lähetti auttamaan Suomea Kannaksen torjuntataisteluissa kesällä 1944. Mutta Suomessa Oberstleutnant Kurt Kuhlmeytä muistetaan. Kesällä 1994 osasto Kuhlmeylle pystytettiin Immolan lentokentälle Imatralle oma muistokivi.
Niihin aikoihin Schatz jutteli Saksan lähetystön lehdistöattasean kanssa. Tämä kertoi, että Saksan suurlähettilästä oli pyydetty kunniavieraaksi kiven paljastustilaisuuteen.
Attasea ihmetteli: eivätkö nämä suomalaiset tajua, ettei Saksan liittotasavallan suurlähettiläs voi osallistua jonkin natsiupseerin muistokiven paljastustilaisuuteen?
Eivät ne tajua, Schatz vastasi.
Jos Suomessa helmikuun lopussa kansallinen muisti virkistyi heti ja sen jälkeen virisi harras maanpuolustushenki, Saksassa ei virkistynyt eikä virinnyt mikään.
Kaikkein vähiten Saksassa virisi militaristinen innostus.
”Eihän se militarismi koskaan oikein onnistunut”, Schatz sanoo Saksasta.
”Nimimerkki yritetty on.”
Saksassa reagoitiin Ukrainan sotaan epäuskolla: ei näin pitänyt käydä. ”Siellä oltiin miettimässä, miten saataisiin hyönteiset taas viihtymään Saksassa. Ihmiset oli alkaneet tehdä hunajaa omalla parvekkeellaan. Maailman piti olla love parade. Ja sähköautot. Ja seksuaalivähemmistöt. Eihän tämä sovi nyt ollenkaan meidän maailmankuvaan, feng shui menee sekaisin!”
Tämä on Roman Schatzin punnittu, tasapainoinen mielipide Saksasta:
”Saksastahan on kasvanut ylipainoinen, diabetes kakkosesta kärsivä rupikonna.”
Hän täsmentää hieman.
”Elintaso yli kaiken”, Schatz sanoo. Sillä hän viittaa Saksan kansallislaulun ensimmäiseen säkeistöön, jota ei enää lauleta.
”Perusongelma on se, että Saksassa halutaan olla rikkaita ja käydä kauppaa koko planeetan kanssa, mutta samalla halutaan olla moraalisesti puhtaita.”
Venäjän-politiikassaan Saksa on uskonut iskulauseeseen Wandel durch Handel, muutos kaupankäynnin kautta. Ajatus oli, että kun Venäjä sidotaan länteen taloussuhteilla, siitä tulee vaaraton ja se alkaa muuttua.
Juuri näin kävi monien saksalaisten mielestä Neuvostoliiton kanssa. Saksa alkoi tuoda maakaasua putkea pitkin jo vuonna 1973 Leonid Brežnevin johtamasta maasta. Se oli osa Länsi-Saksan uutta idän politiikkaa, Ostpolitikia. Kun Berliinin muuri murtui, Neuvostoliiton osuus Saksan kaasuostoista oli jo kolmasosa.
Sen jälkeen Handelia eli kauppaa on vain laajennettu.
”Mutta kaupankäynti oli pelkästään kaasua ja öljyä.”
Wandel eli muutos ei ollut se, mitä oli toivottu.
”Muutos oli se, että oligarkit vahvistuivat.”
Nyt sitten on nähty, mihin Venäjä tarvitsi energiakaupalla hankkimansa varat. Ei suinkaan hyvinvointiyhteiskunnan ja demokratian rakentamiseen vaan sotaan.
Tutkija Minna Ålanderin mukaan merenpohjassa Venäjältä Saksaan kulkeva Nordstream oli Angela Merkelille tapa turvata Saksan ja Venäjän hyvät energiasuhteet. Kun kaasu kulkisi kansainvälisillä vesillä, Saksa ei olisi riippuvainen Ukrainan kautta kulkevasta kaasuputkesta. Silloin se ei joutuisi mukaan Ukrainan ja Venäjän konfliktiin.
Toisin kävi. Nyt Nordstream-putket on räjäytetty rikki ja koko Eurooppa on tukemassa Ukrainan puolustustaistelua. Myös Saksa, vaikkakin kovin vastahakoisesti.
Se on outoa. Saksa on vuosikymmeniä tehnyt kaikkensa, jotta Hitlerin hirmuteot eivät koskaan enää toistuisi. Luulisi siis, että juuri Saksa ensimmäisenä näkisi vaaran, kun diktaattori hyökkää Euroopassa toisen maan kimppuun.
”Kyllä Saksa näkeekin. Mutta Saksa haluaa hoitaa kaiken rahalla. Saksa on pilalle hemmoteltu yhteiskunta, se on ollut niin vauras niin pitkään. Ongelmat on aina pystytty hoitamaan pistämällä sata miljoonaa sinne ja sata miljoonaa tänne.”
Schatz seuraa Saksan mediaa tiiviisti.
”Eniten mua ärsyttää se, että teema numero uno on energian hinta. Se mietityttää enemmän kuin kuolonuhrit Kiovassa. Kyllä hävettää entisenä saksalaisena ja kaksoiskansalaisena.”
Suomessa on ajateltu, että Saksa on vahva ja se johtaa Eurooppaa päättäväisesti. Mutta Schatzin kuvailema Saksa on maa, joka haluaa ennen kaikkea vaurastua lisää ja sen lisäksi säilyttää puhtautensa.
Onko Saksa siis enemmän Ruotsi kuin Suomessa on ymmärretty?
”Saatana. Pahasti sanottu. Mutta joo, saksalaiset on pahempia ruotsalaisia kuin ruotsalaiset itse. Nyt Saksan ministerit ovat lähteneet ostamaan Qatarista kaasua. Se tästä moraalisesti hyvyydestä.”
Vielä vähän yli 30 vuotta sitten oli kaksikin vahvaa saksalaista armeijaa. Oli Länsi-Saksan Bundeswehr ja rajan toiselle puolella Itä-Saksan Nationale Volksarmee, DDR:n kansanarmeija.
Kun Saksa yhdistyi, armeijatkin yhdistyivät. Saksalla oli hetken valtavasti sotilaallista voimaa.
Se oli epämukavaa sekä Saksasta että sen naapureista. Eikä Saksalla ollut enää tarvetta jättiarmeijalle, sillä Saksojen armeijat oli suunniteltu sotimaan toisiaan vastaan.
Bundeswehr supistettiin nopeasti.
Saksan halki oli kulkenut kylmän sodan jakolinja, ja jos kolmas maailmansota olisi syttynyt, jakolinja olisi ollut myös maailmansodan etulinja.
”Sen takia tuntui niin ihanalta, ettei enää tarvittu sotilaita niin paljon. Tämä homma oli ohi.”
Se oli Saksassa optimistista aikaa. Historia oli loppunut.
”Saksalaiset uskoivat, että vihdoinkin voidaan olla kaikki homoja ja pössytellä ja kuunnella kivaa musiikkia. Harrastaa liberaalia, postmodernia elämää.”
Ääri-islamin nousu 2000-luvullakaan ei saanut Saksaa havahtumaan, mutta sai se heidät vähän hätkähtämään.
”Että mikä vittu niitä vaivaa, kun maailma voisi olla niin kiva mesta.”
Vuonna 2011 Saksa lakkautti yleisen asevelvollisuuden. Se oli osa Angela Merkelin hallituksen talouskurinpitoa.
Ursula von der Leyen oli Saksan puolustusministeri kuuden vuoden ajan ennen kuin siirtyi Euroopan komission johtoon.
Sinä aikana Bundeswehrin surkea tila tuotti monta huonoa uutista. Saksa esimerkiksi lupasi Naton nopeiden toiminnan joukkojen käyttöön 44 kappaletta Leopard 2 -panssarivaunua mutta sai liikkeelle vain yhdeksän. Loppuvuodesta 2018 alle joka kolmas Saksan Eurofighter-hävittäjä oli lentokelpoinen.
Saksan armeijalta puuttuu kaikkea hämäränäkölaitteista talvialusvaatteisiin. Ammukset riittäisivät kahden—kolmen päivän sotimiseen.
Saksassa on luotettu toisaalta Naton voimaan. Toisaalta sotaa on pidetty mahdottomana.
”Varmaan muiden on sitä vaikea uskoa, mutta Saksassa oltiin niin naiiveja, että uskottiin, ettei näin voi enää tapahtua”, Schatz sanoo. ”For Christ’s sake, mehän lakkautettiin omat puolustusvoimat, koska luultiin, ettei niitä enää tarvita!”
Toisaalta Bundeswehrin alasajon piti varmistaa Eurooppaan rauha. Saksalaisella logiikalla ainoa mahdollinen sodan aloittaja Euroopassa oli Saksa itse.
”Kuka aloitti kaksi maailmansotaa? Kuka hävisi ne molemmat?”
”Saksalaisille toinen maailmansota on suurin häpeätahra kautta aikojen ikinä. Me aloitettiin se sota, ja vielä typerästä ideologisesta syystä. Herrarotu ja muuta paskaa. Me hävittiin se, ja maine meni pitkäksi aikaa.”
”Suomalaisille toinen maailmansota taas on suuri selviämistarina: maailman suurin valtio hyökkäsi teidän kimppuunne, ja te pärjäsitte. Välillä piti tehdä sopimus itse pirun eli Saksan kanssa, mutta siitäkin päästiin.”
Venäjään Saksalla on siten aivan erilainen suhde kuin Suomella.
”Tähän asti meidän on täytynyt pyytää venäläisiltä anteeksi. Venäjä ei ole koskaan hyökännyt meidän kimppuun. Me ollaan kyllä hyökätty sinne.”
Saksalle on kauhea ajatus, että saksalaiset panssarivaunut jälleen ajaisivat Ukrainan aroilla. Se on juuri niitä historian kuvia, jotka sukupolvesta toiseen painavat saksalaista mieltä.
”Jos Saksa nyt ottaisi johtajan roolin ja toimittaisi aseita Ukrainalle, Saksa profiloituisi Venäjän viholliseksi. Sitä Saksa ja Scholzin hallitus haluaa välttää kuin ruttoa.”
Saksa on myös reagoinut Putinin uhkailuihin herkemmin kuin monet muut. Der Spiegel -lehden haastattelussa huhtikuussa liittokansleri Scholz sanoi, että hänen tärkein päämääränsä Ukrainan sodassa on estää sen eskaloituminen Venäjän ja Naton väliseksi. Ja kun ei voi tietää, missä Venäjän mielestä raja kulkee, pitää olla hyvin varovainen.
”Ydinpelote toimii Saksassa paremmin kuin Suomessa”, Schatz kommentoi.
Kylmän sodan aikaan Länsi-Saksa oli kuin tarjottimella Varsovan liiton ydiniskuille ja Itä-Saksa Naton iskuille.
Saksalla on myös pahemmat kokemukset sodasta kuin ehkä millään toisella Länsi-Euroopan maalla.
Toisen maailmansodan aikaan länsiliittoutuneet terroripommittivat Saksan siviilikohteita vielä paljon julmemmin kuin Venäjä nyt tekee Ukrainassa. ”Voi olla, että Saksassa on vielä kollektiivinen trauma sodasta. Tehdään ihan mitä vain, ettei niin käy uudestaan.”
Saksalaisten omia kärsimyksiä sodassa ei ole Saksassa käsitelty.
”Ei. Toinen maailmasota on mustavalkoinen tarina, jossa me saksalaiset olimme pahiksia, Hitlereineen ja muine oopperahahmoineen. Liittoutuneet oli hyviksiä. Eivätkä britit olisi pommittaneet Dresdeniä, jos me emme olisi aloittaneet.”
Suomen maabrändi on saanut Ukrainan sodasta aivan uutta buustia. Talvisotaa ei ole kertaakaan vuoden 1940 jälkeen tunnettu niin laajasti kuin nyt. Kansainväliset kommentaattorit ovat toistuvasti verranneet Venäjän hyökkäystä Ukrainaan talvisotaan.
Talvisota on jälleen osa suomalaisuutta.
Ja me tosiaan käytämme sanaa suomalaisuus.
”Suomessa suomalaisuus on ihan tavallinen, normaali sana. Mutta sana saksalaisuus, Deutschtum, Deutschheit — et sä voi sitä edes käyttää, kukaan ei käytä sitä. Deutschheit — oletko 1800-luvulta? Onko kyse Wagnerin oopperoista?”
Varusmiespalveluksensa Roman Schatz suoritti vuosina 1979—1980.
Peruskoulutuskauden jälkeen hän työskenteli ilmavalvontatehtävissä yhdessä yhdysvaltalaisten, kanadalaisten, brittiläisten ja ranskalaisten Nato-sotilaiden kanssa. Yksikkö toimi maanalaisessa bunkkerissa ja valvoi osaa Etelä-Saksan ilmatilasta.
”Olin ilmavoimissa, mutta kaksikymmentä metriä maan alla.”
Sen jälkeen Schatzin sotilasura on ollut täysin fiktiivinen. Hän on saanut näytellä monessa suomalaisessa elokuvassa saksalaista sotilasta. Elokuvassa Hakaristin varjo (1991) Schatz esitti natsi-Saksan armeijan yliluutnanttia. Raja 1918 -elokuvassa (2007) hän oli ensimmäisen maailmansodan aikainen saksalaismajuri. Myrskyssä (2008) hän esitti itäsaksalaista rajavartijaa. Kuuhun panneista natseista kertovaan Iron Sky -elokuvaan hän sai jopa kirjoittaa kuunatsien saksankieliset repliikit.
Schatz iloitsee siitä, että iän myötä hänen sotilasarvonsa on ollut rooleissa nousemaan päin.
Mutta mitä hän tekisi nyt, jos hän olisi nyt kenraali ja Bundeswehrin komentaja?
”Minulla olisi armeija, joka koostuu ammattilaisista. Miesvahvuus on surkea. Ensimmäinen käsky olisi: korjatkaa kaikki helikopterit, panssarivaunut, rynnäkkökiväärit, polkupyörät niin, että ne toimii. Mutta en tiedä, olisiko mulla budjettia siihen.”
On tultu pitkä matka siitä, kun Roman Schatz jätti yksiönsä Länsi-Berliinin Kreuzbergissä ja muutti Nato-maa Länsi-Saksasta Suomeen, jolla oli Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimus.
”Nauran ääneen sille, että onneksi asun Suomessa. Täällä sentään maanpuolustusasiat on kondiksessa.”
www.hs.fi
