Ukrainan konflikti/sota

Oikeastaan koko sodan ajan on ollut erinäisiä spekulointeja ja arveluita mitä putteli tietää ja kuka tätä ryssintää oikein pyörittää. Näissä asiaoissa pitää aina palata juurille, eli perinteikkääseen venäläiseen johtamiseen. Maassa on zaari ja pajarit. Näistä zaari käskee ja pajarit suorittaa. Erityinen huomio nyky-ryssälään pitää kohdistaa pajarien erilaisuuteen. Turvallisuuspuolella on selkeästi seuraavat toimijat: FSB, GRU+armeija, kansalliskaarti, SVR ja normaali poliisilaitos. Näiden lisäksi sitten vielä mafia. Loput pajarit sitten toimii muilla aloilla kuten ulkomaan politiikassa, taloudessa, vientikaupassa jne.

Pajarit eivät pääosin tee yhteistyötä vaan kilpailevat raa'asti keskenään zaarin suosiosta. Asetelman tarkoitus on myös pitää valta zaarilla, jos joku pajareista kääntyy zaaria vastaan niin muut pajarit omine armeijoineen pystyy kaatamaan kapinoivan pajarin helposti.

Tästä seuraa sitten tietysti zaarille myös ongelmia, systeemi on tehoton ja kyvytön varsinkin isoissa ongelmissa kun kaikki ovat yhteistyökyvyttömiä keskenään. Tunnetaan meillä käsitteellä ryssintä. Jokainen tavoittelee vain ja ainoastaan omaa etuaan jolloin kokonaisetua ei kukaan aja. Tästä on hyvä esimerkki diman heiluminen nahkatakissaan teollisuuspajarien tontilla. Teollisuus osoittautui kuvyttömäksi palvelemaan puttelin-zaaria niin tuli sarja yllättäviä ikkunaonnettomuuksia ja toinen pajari tuli johtamaan toimintaa. Tämä on esimerkki siitä että zaarin valta on sementoitu ja ote pysyy. Ainoa mikä voisi uhata tätä on laajamittainen kansannousu.

Yhteistyökyvyttömyys ja ehdoton oman edun tavoittelu johtaa myös tähän ryssän pelaamaan nollasummapeliin. Kun mitään yhteistä etua ei kyetä tunnistamaan niin yhteisen kokonaisedun kasvattaminen on vastaava täysin tunnistamaton asia. Luullaan että hedelmiä on vakiomäärä joten ainoa vaihtoehto on pyrkiä varastamaan itselle ne kaikki. Ei tajuta että niitä hedelmiä voi kasvattaa enemmän niin että kaikille riittää enemmän. Tätä ei ryssä tajua eikä käsitä. Tuolta idästä ei ole tullut yhtään menestyvää bisnestä mihinkään eikä koskaan. Tämä kertoo oikeastaan kaiken ryssästä.

Sama pajaria-asetelma johtaa täälläkin alunperin arvioutuun ja myöhemmin USA:n vuotamaan raportointiin puttelille. Kun jokainen pajari on riippuvainen zaarin suosiosta niin kaikki toiminta tähtää puhtaasti siihen että zaarin suosio säilyy. Alunperin pajarit haki lisää maaorjia Ukrainasta, idea oli saada lisää läänityksiä ja erityisesti hiilivetymonopolin vahvistusta. Näin se asia myytiin zaarillekkin. Nyt kun tuo homma meni reisille niin ensiijaisesti yritetään pelastaa oma nahka, toissijaisesti soditaan Ukrainassa. Tämän seuraus on että sotakääpiö saa pehmennettyjä raportteja joissa erityisesti tappiot loistaa poissaoloillaan. Näin tappioista ei tarvitse välittää, eihän niistä ole tietoa! Tämän takia pakotteet ja itse sota pitää oikeasti viedä sinne loppuun asti että alkaa tapahtumaan: niin kauan kuin pajarit pystyy pimittämään tiedon niin millään ei ole väliä. Mutta kun ryssät tapetaan joltain alueelta loppuun ja alue menetetään, silta räjäytetään poikki tai lippulaiva ei palaa satamaan niin nämä viestit menee perille. Tälläisiä asioita pajari ei pysty piilottelemaan.

Ehdoton totuus ryssälässä on se että pajari lupaa suorittaa jonkin asian. Muut sitten nojaa toimintansa tähän. Armeija on luvannut tuoda Ukrainan joten poliittisen puolen pajarit nojaa toimintansa tähän perustaan, samoin talouden tai teollisuuden pajarit. Siksi pezkoi pajattaa ryssän valhetta eli Ukraina kaatuu, tässä on vain vähän työtä. Tästä samasta syystä se ryssän totaalinen tappio on tärkeää: kaikki pajarit jotka ovat tätä ryssän riehumista tukeneet pitää poistaa. Hiilivetyteollisuus, mineraaliteollisuus, talous ja itse sota pitää kaikilta osiltaan polkea suohon. Näin ryssä ymmärtää että pajarit ryssi ja putteli luotti vääriin henkilöihin. Riittävän monta pajaria kun kaatuu niin ne vievät sitten puttelin mennessään. Tuleeko tästä jotain parempaa? Tuskin, sieltä tulee uusi paskanvatkaaja sukupolvi johtoon joka ei käsitä että sen paskan vatkaamisen siasta sillä kannattaisi lannoittaa peltoja ja kasvattaa vaikka auringonkukkia. Näin paska pysyy paskana ja ryssä elää paskassaan.
 
Hitaasti sodanvastustus lisääntyy. Toisaalta venäläisiin kyselyihin ole mitään luottamista.
Nämä julkaistavat ryssän mielipidetiedustelut on ihan täysin keksittyjä, tavoite on vain ja ainoastaan muokata kansan mielipidettä. Jatkuvat tappiot johtaa siihen että puttelille tulee kiire lopettaa sota niin kansaa pitää valmistella tähän lopputulemaan. Sota Ukrainassa ei lopu kansanmielipiteeseen vaan siihen että se sota hävitään. Tämän takia normi-ryssälle pitää syöttää idea että kansa halusi lopettaa sodan että saadaan demokratian illuusiota pidettyä yllä. Eihän putteli tekisi mitään mitä ei kansa halua!
 
Oikeastaan koko sodan ajan on ollut erinäisiä spekulointeja ja arveluita mitä putteli tietää ja kuka tätä ryssintää oikein pyörittää. Näissä asiaoissa pitää aina palata juurille, eli perinteikkääseen venäläiseen johtamiseen. Maassa on zaari ja pajarit. Näistä zaari käskee ja pajarit suorittaa. Erityinen huomio nyky-ryssälään pitää kohdistaa pajarien erilaisuuteen. Turvallisuuspuolella on selkeästi seuraavat toimijat: FSB, GRU+armeija, kansalliskaarti, SVR ja normaali poliisilaitos. Näiden lisäksi sitten vielä mafia. Loput pajarit sitten toimii muilla aloilla kuten ulkomaan politiikassa, taloudessa, vientikaupassa jne.

Pajarit eivät pääosin tee yhteistyötä vaan kilpailevat raa'asti keskenään zaarin suosiosta. Asetelman tarkoitus on myös pitää valta zaarilla, jos joku pajareista kääntyy zaaria vastaan niin muut pajarit omine armeijoineen pystyy kaatamaan kapinoivan pajarin helposti.

Tästä seuraa sitten tietysti zaarille myös ongelmia, systeemi on tehoton ja kyvytön varsinkin isoissa ongelmissa kun kaikki ovat yhteistyökyvyttömiä keskenään. Tunnetaan meillä käsitteellä ryssintä. Jokainen tavoittelee vain ja ainoastaan omaa etuaan jolloin kokonaisetua ei kukaan aja. Tästä on hyvä esimerkki diman heiluminen nahkatakissaan teollisuuspajarien tontilla. Teollisuus osoittautui kuvyttömäksi palvelemaan puttelin-zaaria niin tuli sarja yllättäviä ikkunaonnettomuuksia ja toinen pajari tuli johtamaan toimintaa. Tämä on esimerkki siitä että zaarin valta on sementoitu ja ote pysyy. Ainoa mikä voisi uhata tätä on laajamittainen kansannousu.

Yhteistyökyvyttömyys ja ehdoton oman edun tavoittelu johtaa myös tähän ryssän pelaamaan nollasummapeliin. Kun mitään yhteistä etua ei kyetä tunnistamaan niin yhteisen kokonaisedun kasvattaminen on vastaava täysin tunnistamaton asia. Luullaan että hedelmiä on vakiomäärä joten ainoa vaihtoehto on pyrkiä varastamaan itselle ne kaikki. Ei tajuta että niitä hedelmiä voi kasvattaa enemmän niin että kaikille riittää enemmän. Tätä ei ryssä tajua eikä käsitä. Tuolta idästä ei ole tullut yhtään menestyvää bisnestä mihinkään eikä koskaan. Tämä kertoo oikeastaan kaiken ryssästä.

Sama pajaria-asetelma johtaa täälläkin alunperin arvioutuun ja myöhemmin USA:n vuotamaan raportointiin puttelille. Kun jokainen pajari on riippuvainen zaarin suosiosta niin kaikki toiminta tähtää puhtaasti siihen että zaarin suosio säilyy. Alunperin pajarit haki lisää maaorjia Ukrainasta, idea oli saada lisää läänityksiä ja erityisesti hiilivetymonopolin vahvistusta. Näin se asia myytiin zaarillekkin. Nyt kun tuo homma meni reisille niin ensiijaisesti yritetään pelastaa oma nahka, toissijaisesti soditaan Ukrainassa. Tämän seuraus on että sotakääpiö saa pehmennettyjä raportteja joissa erityisesti tappiot loistaa poissaoloillaan. Näin tappioista ei tarvitse välittää, eihän niistä ole tietoa! Tämän takia pakotteet ja itse sota pitää oikeasti viedä sinne loppuun asti että alkaa tapahtumaan: niin kauan kuin pajarit pystyy pimittämään tiedon niin millään ei ole väliä. Mutta kun ryssät tapetaan joltain alueelta loppuun ja alue menetetään, silta räjäytetään poikki tai lippulaiva ei palaa satamaan niin nämä viestit menee perille. Tälläisiä asioita pajari ei pysty piilottelemaan.

Ehdoton totuus ryssälässä on se että pajari lupaa suorittaa jonkin asian. Muut sitten nojaa toimintansa tähän. Armeija on luvannut tuoda Ukrainan joten poliittisen puolen pajarit nojaa toimintansa tähän perustaan, samoin talouden tai teollisuuden pajarit. Siksi pezkoi pajattaa ryssän valhetta eli Ukraina kaatuu, tässä on vain vähän työtä. TästäA samasta syystä se ryssän totaalinen tappio on tärkeää: kaikki pajarit jotka ovat tätä ryssän riehumista tukeneet pitää poistaa. Hiilivetyteollisuus, mineraaliteollisuus, talous ja itse sota pitää kaikilta osiltaan polkea suohon. Näin ryssä ymmärtää että pajarit ryssi ja putteli luotti vääriin henkilöihin. Riittävän monta pajaria kun kaatuu niin ne vievät sitten puttelin mennessään. Tuleeko tästä jotain parempaa? Tuskin, sieltä tulee uusi paskanvatkaaja sukupolvi johtoon joka ei käsitä että sen paskan vatkaamisen siasta sillä kannattaisi lannoittaa peltoja ja kasvattaa vaikka auringonkukkia. Näin paska pysyy paskana ja ryssä elää paskassaan.
Ansiokasta pohdintaa. Haluaisin kuitenkin nostaa esille sellaisen seikan, että putin ei syntynyt kultalusikka suussaan, vaan on myös ollut itse siellä pajariosastolla kiipimässä. Tuli tavallaan villinä korttina jeltsinin jälkeen nostetuksi asemaansa. Oletan hänen olevan sen verran fiksu, että tuntee tuon systeemin, ja osannee lukea rivien välistä - ellei sitten ole sairastunut omnipotenttiuteen tsaariutensa aikana.
 
Nämä julkaistavat ryssän mielipidetiedustelut on ihan täysin keksittyjä, tavoite on vain ja ainoastaan muokata kansan mielipidettä. Jatkuvat tappiot johtaa siihen että puttelille tulee kiire lopettaa sota niin kansaa pitää valmistella tähän lopputulemaan. Sota Ukrainassa ei lopu kansanmielipiteeseen vaan siihen että se sota hävitään. Tämän takia normi-ryssälle pitää syöttää idea että kansa halusi lopettaa sodan että saadaan demokratian illuusiota pidettyä yllä. Eihän putteli tekisi mitään mitä ei kansa halua!

Eikö Levada-keskuksen tutkimuksia pidetä lännessäkin ihan oikeasti puolueettomina ja luotettavina?
 
OT . Niin, joku on joskus arvuutellut miksi Sillanpää pokkasi sen Nobelin. Oli talvisodan Ruotsissa paossa ja jatkosodan hoidossa, Wilkuna oli tässäkin kummisetänä . Oon ollut liikaa mukulana äijien kanssa saunassa, lyriikka oli eri. Ei maistunut varusmiesaikana tuo laulu eikä vieläkään. Ne laulakoon, joilla on lauluääntä. /OT
Ei siinä mitään arvuuttelemista ole. F. E. Sillanpää oli ollut jo pitkään eurooppalaisen kirjallisuuden suuresti arvostettu mestari, jolle ennustettiin Nobelin kirjallisuuspalkintoa jo 1933. Silloin asian esteeksi tuli Sillanpään itsensä vaikutusvallan ulkopuolella ollut syy, Suomessa käynnissä olleet ylioppilaiden kieliriidat Helsingissä. 1935 kirjallisuuden Nobelia ei jaettu ollenkaan. Syksyllä 1939 Sillanpää oli Nobel-keskusteluissa jälleen mukana ja sai palkintonsa 9.11.1939. Osittain Suomen ahdinko vaikutti siihenkin, että kieliriidat olivat unohtuneet kun maassa oli muutakin mietittävää. Sillanpää voitti palkintoäänestyksessä merkittävät vastaehdokkaansa, joista ainakin toinen, Herman Hesse lienee edes nimeltään viitteellisesti tuttu jos on hiemankin kirjallisuutta seurannut, koska Sillanpään tuotannon palkintoraati katsoi täyttävän paremmin Alfred Nobelin palkinnon myöntämiselle määräämät kirjallisen tuotannon aatteelliset edellytykset.

Ja koska pelkkää OT:ta en halua tännekään tuottaa, niin pysähdytään pelkäämään Valkoryssänmaasta tulevaa hyökkäystä. Kuperkeikkamiehiä löytyy sieltäkin.

 
Yksi suurimpia harhoja tällä foorumilla on ollut tulkinta siitä, miten Venäjä suhtautuu omiin tappioihinsa.

Sodan alussa moni esitti lukuja, paljonko Venäjä kestäisi tappioita ennenkuin olisi rauhan aika. Kaikki nämä käsitykset ovat perustuneet ajatukseen, että Venäjä käsittelisi omat tappionsa sodassa jokseenkin samoin kuin länsimaat. Katsotaanpa asiaa tarkemmin.

Putin on pitkään haikaillut Neuvostoliiton perään ja nostanut ideologisiksi sankareikseen Leninin ja Stalinin. Tämän lisäksi luulen, että metodien osalta Putin arvostaa myös Trotskia, vaikka Trotski hävisikin Stalinille valtakamppailun. Länsimaisesta ajattelutavasta katsottuna luulisi, että nykyvenäjä pitäisi omia tappioitaan asiana jota tulisi välttää. Näin ei välttämättä ole.

Sen sijaan että Venäjällä asuisi 100 onnellista elämää elävää kansalaista, hallinto suosinee mallia jossa onkin 95 kansalaista, jotka kaikki ovat pelko perseessä ja tekevät juuri sen mitä olettavat että heiltä toivotaan. Loput 5 voi sitten kuolla ja kuolema ja terrori onkin parhaita tapoja vaikuttaa jäljelle jäävien asenteisiin. Yli 100 miljoonan kansassa tämä tarkoittaa sitä, että voidaan olla valmiita uhraamaan / tappamaan / tapattamaan useampi miljoona.

STALININ AIKA 1922-1952
------‐-----------------‐-----‐------------
Koko Stalinin aika oli julmaa. Stalin ei missään vaiheessa luopunut terrorista, mutta huippunsa se saavutti vasta ennen toista maailmansotaa.

Stalin järjesti 1936 suuren vainon, joka tunnetaan nimellä Great Purge. Uhriluku vaihtelee noin miljoonassa riippuen siitä, kuka lukumäärää arvioi

Stalin had 30,000 members of the Red Army executed. Historians estimate that 81 of the 103 generals and admirals were executed.

In all, about one-third of the Communist Party’s 3 million members were purged.

While most Russians regard the event as a horrific incident in history, others believe Stalin helped strengthen and propel the Soviet Union to greatness, despite his murderous, barbaric tactics.


LENININ AIKAKAUSI 1918-1922
-----------‐--‐----‐------‐------------------------
Lenin kannatti punaista terroria, ja arviot kuolleista vaihtelee sadasta tuhannesta yli miljoonaan.

The death toll of the Red Terror may have been much larger—by some accounts, up to 1.3 million may have been its victims. However, due to secrecy, censorship, and the summary nature of many of the executions, the true extent of the Red Terror will likely never be known.

Pahimmat sitaatit olivat Leninin aikakauden muilta vaikuttajilta:
------
Martin Latsis, chief of the Ukrainian Cheka, stated in the newspaper Red Terror:

We are not fighting against single individuals. We are exterminating the bourgeoisie as a class. Do not look in the file of incriminating evidence to see whether or not the accused rose up against the Soviets with arms or words. Ask him instead to which class he belongs, what is his background, his education, his profession. These are the questions that will determine the fate of the accused. That is the meaning and essence of the Red Terror.
-----
The bitter struggle was described succinctly from the Bolshevik point of view by Grigory Zinoviev in mid-September 1918:

To overcome our enemies we must have our own socialist militarism. We must carry along with us 90 million out of the 100 million of Soviet Russia's population. As for the rest, we have nothing to say to them. They must be annihilated.

PUTININ AIKAKAUSI
‐-‐---‐--------------------------

Putin on pitkään haikaillut entisen Neuvostoliiton perään. Tämä Neuvostoliitto toimi siten, että valtio saattoi milloin tahansa lähettää kenet tahansa vankileirille tai tuomita kuolemaan. Putin halunnee tätä samaa.

Summittainen terrori on aina ollut Neuvostoliiton työkalu ja Putin on rakentanut koneistoaan tukemaan tätä samaa mallia. Tässä ajattelutavassa yksittäisen kansalaisen/sotilaan/musikan tehtävä on pelätä ja kuolla kun aika tulee.

Ajatus siitä, että Venäjän hallinto sortuisi 100 000 kuolleen jälkeen tai edes miljoonan kuolleen jälkeen perustuu toiveajatteluun. Putin voi myös ajatella että miljoona kuollutta tarvitaan iskostamaan kansalle että länsi ja länsiaseet on pahoja ja Venäjön pitää varautua isompaan sotaan kaikin mahdollisin keinoin. Omat turvallisuusjoukot pamputtaa vankilaan ne, jotka miettii syyt ja seuraukset omilla aivoillaan ja lopputuloksena on alistettu ja militarisoitu kansa, joskin karsittuna miljoonalla tai parilla.

RATKAISU
--‐-------------

Venäjä ei välitä omista kuolleistaan ja saattaa jopa itse tappaa omia kansalaisiaan, jos ei saa niitä kuolemaan sodassa. Mutta omasta suurvalta-asemastaan Venäjä välittää.

Jos sodan seurauksena Venäjän suhteellinen puolustuskyky uhkaa romahtaa tavalla, joka mahdollistaisi muidenkin alueiden irtautumisen Venäjästä, Venäjä kyllä peruuttaa.

Suhteellinen vahvuus voi tapahtua joko Venäjän oman sotilaallisen voiman rampautumisena tai naapurimaiden voiman kasvamisena.

Siksi Ukrainan sotilaallinen vahvistuminen on Venäjälle myrkkyä. Ja se että länsimaat laittaisivat oman sotateollisuutensa rattaat pyörimään totaalisen sodan vaatimalla tavalla.

Länsimaiden tulee asteittain kasvattaa tukea Ukrainalle ja vahvistua sotilaallisesti itsekin nopeammin kuin Venäjä kykenee samaan. Jossain vaiheessa Venäjä haluaa katkaista tuon kehityksen kun tajuaa että kehitys on tekemässä siitä sotilaallisesti heikon.
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti niillä on perustettu kaatuneiden evakuointiasemia, niitä tulee tulemaan kasoittain jos lähtevät yli rajan.
Tässä ryssän syvin huoli on että menetetään Ukrainan lisäksi myös potaattimaa. Ukrainan osalta yritetään pitää kiinni krimistä ja *staneista. Potaatimaa halutaan pitää kokonaan. Eli näiden osalta pelataan erillistä peliä jotka ei liity toisiinsa, muuten ne potaattimaahan tulleet ryssät olisi jos rintamallla kuolemassa, nyt ne sementoi puttelin läänitystä.
 
Eikö Levada-keskuksen tutkimuksia pidetä lännessäkin ihan oikeasti puolueettomina ja luotettavina?
Pidettiin. 2016 viranomaiset ilmoittivat tutkivansa sitä ulkomaiseen rahoitukseen liittyen, eli siis vakoilusta/maanpetoksellisesta toiminnasta. Tuon jälkeen Levadan tuloksia ei ole pidetty enää ihan yhtä luotettavina. Lisäksi toinen ongelma on ihmisten kasvanut varovaisuus, eli ei voida enää luottaa, että ihmiset vastaavat rehellisesti.
 
Back
Top