Ukrainan konflikti/sota

Eiköhän se todellisuus ole valjennut sille jo aikaa sitten. Mutta ei voi pakittaa, koska on toistuvasti puhunut viimeiset 20 vuotta paskaa Venäjän suuruudesta ja etevyydestä muihin verrattuna. Mieluummin siis vetää päätyyn saakka ja tuhoaa armeijansa kuin vetää joukkonsa pois.
Opponoin sen verran, että suurelle johtajalle on kerrottu sitä mitä hän haluaa kuulla, viimeiset 20 vuotta. Äijä ei ole kässännyt, että samanlaisia varkaita ja huijareita se lähipiirikin on ollut kuin hän itse, koko ajan. Mutta kuvitteli päässeensä jonkinlaiseen koskemattoman johtajan rooliin raivaamalla tieltään milloin ketäkin. Raivaustyö jatkuu, ukkoja putoilee ikkunoista ja hukkuu kylpyammeisiin, mutta raivaajia taitaa olla jo useampia, kun tämä nerokas sotaretki ei nyt mennytkään ihan niin kuin oli suunniteltu
 
Mutta miksi näin vähän? Olisiko syy näyttää että peli on avattu? Että nyt sakut kaivakaa ne pallit esiin!
USA:n aseapu ei ole ollut yhdenkään asetyypin osalta kertaluontoista.

Kun apua alkaa tulla tietyssä aselajissa, apu toimitetaan pidemmällä ajalla. Apu kuitenkin jatkuu ja kokonaisuudessa onkin sitten massiivista. Syitä voi olla esimerkiksi:

- koulutuksen järjestäminen käyttöön ja huoltoon
- kaluston huoltaminen luovutusvalmiiksi
- kaluston muokkaustarpeen selvitys
- eskalaation välttäminen, pieniin yksittäisiin eriin Venäjän on vaikeampi reagoida
- ja sammakko pitää keittää asteen kymmenys kerrallaan.
 

Mikähän helvetti tuota Käihköä vaivaa koko ajan, kun täytyy inistä että ryssän tuhotessa Ukrainaa ja pommittaessa siviilikohteita onkin iskut Venäjälle jotenkin "ongelmallisia" Käihkön jorinat muuttuivat heti, kun tämä meni Venäjän ymmärtämisen Aleksanteri-instituuttiin duuniin, jossa vaikuttaa mm. Kangaspuro ja muita kommareita.
Koitappa kertoo se sille, alta ajan tulee blokki
 
No nyt on virallista Bradleyt ja Marderit. Plus Saksa laittaa kaupan päälle Patriot patterin:
 
Viimeksi muokattu:
USA:n aseapu ei ole ollut yhdenkään asetyypin osalta kertaluontoista.

Kun apua alkaa tulla tietyssä aselajissa, apu toimitetaan pidemmällä ajalla. Apu kuitenkin jatkuu ja kokonaisuudessa onkin sitten massiivista. Syitä voi olla esimerkiksi:

- koulutuksen järjestäminen käyttöön ja huoltoon
- kaluston huoltaminen luovutusvalmiiksi
- kaluston muokkaustarpeen selvitys
- eskalaation välttäminen, pieniin yksittäisiin eriin Venäjän on vaikeampi reagoida
- ja sammakko pitää keittää asteen kymmenys kerrallaan.
Juuri näin.
Nyt putler ruikuttaa aselepoa näin alkuun pariksi päiväksi...
 
...tai Staliniin, joka sanoi, että "Neuvostoliitto ei halua tuumaakaan vierasta maata".
No kun kattoo noita venäläisten juttuja niin vissiin koko maapallo on heidän mielestä omaa maata. Saksassa oli yksi kaveri 1900-luvun alussa joka ajatteli samalla tavalla. On niin paljon vertailukohtia näiden välillä että epäilen Putinin katsoneen kaikki Aatu dokumentit. Kannattaisi katsoa se loppu myös.
 
Saksa toimittaa nyt tiiviissä yhteistyössä kansainvälisten kumppaneiden kanssa #Ukraine :lle Marder-panssarivaunuja ja Patriot-järjestelmän.
@Bundeskanzler
Scholz soitti
@POTUS
Bidenille tänään:
Eipä nuo vaunut yhtäkkiä ole luovutuskunnossa, vaan noita on vahattu ja puunattu jo jonkin aikaa. Tiedustelutietoa puttelin eskalaatiosta eli LKP:n suurentamisesta on varmasti odotettu ja kun se realisoitui niin sitten tässä on se vastareaktio.

Normaalistihan tuolla on toimittu siten että asiasta ehkä keskustellaan, sitten on hiljaista ja aseistus vain ilmestyy Ukrainaan. Parhaimmillaan sitten ryssä alkaa ulista kun raatoa tuleekin taas pykälää nopeammin ja samalla sitten kerrotaan että joo, saatettiin toimittaa niitä 5kpl. Tosin se 50 kpl sisältä kolmas lisäerä on jo menossa. Nyt ilmeisesti haluttiin vähän näpäyttää vastapalloon kun LKP lähtee isommin liikkeelle ryssälässä. Patriotit kuuluu samaan kategoriaan, niitäkin ilmaantunee sitten useampi järjestelmä tässä nyt.

Länsimaat on paskoja siinä mielessä että kun jotain toimitetaan niin samalla halutaan pitää kiinni omasta suorituskyvystä. Tarkoittaa että romua tulee sitten tipoittain ja mitä nyt tuotanto/huolto/varikko saa toimitettu ilman että kovasti tarvitaan lisämäärärahaa. Tässä on nähty että ei tämä ole kuukaudessa tai kahdessa ohi, vaan pitää jaksaa vääntää ehkä vielä vuosia. Näin sitten pitää pitää kiinni siitä että se apu on kestävällä tasolla antajamaan kykyyn verrattuna. Ero ryssään on selvä, siellä kaadetaan kaikki mitä irtilähtee heti etulinjaan ja toivotaan voittoa. Sitä ei ole tulossa. Näin länsimaiden pitkäjänteinen avustusten ylläpito tulee imemään ryssälän kuiviin. Mutta ei aiheuta taloudellisia ongelmia länsimaille.
 
Back
Top