Ukrainan konflikti/sota

Saattaapi Leopardit tulla myöhässä, jos ryssällä oikeasti on nyt jonkinlainen isompi suunnitelma ja etenkin ukot olemassa sitä varten...saa nähdä minkälainen kevät tulee. Lännessä olisi mahdollisuus jarrua painaa, ilmoitus atamcseista ja Leopardeista tekisi höpöä mutta kyllä tässä nyt annetaan asioiden kehittyä huonoon suuntaan ja korjaaminen maksaa sitten kyllä ukkoa ja rautaa.Jos siihen sitten edes lähdetään, suositellaan jonkinlaista rauhansopimusta ottamaan...

Kyllä aika selkeästi taas USA:n tiedustelu tiesi etukäteen että jotain isoa on tapahtumassa jo 2 vko sitten.Silloinhan alettiin kokoamaan kiireessä pakettia noista IFV:stä. Ja samalla alettiin Saksan myllyttäminen Leopardien ympäriltä. Mutta nyt siis alkaa vaikuttamaan, että ne Leopardit on kyllä sen verran myöhässä, etteivät tähän lähtöön ehdi.

Minun veikkaus on, että Putinin lausunto
on jokin VV:n ja venäjän yhteinen sodanjulistus Ukrainalle.

Ukraina on nyt valmiimpi puolustautumaan isoa hyökkäystä vastaan kuin vuosi sitten.

24.2.2022 alkoi iso rynnistys, parituhatta tankkia ja kaikki muu kalusto päälle eikä Ukrainalla ollut paljoakaan länsiaseita. Nyt USA on toimittanut sotakampetta yli 20 miljardilla ja muiden maiden tuki on tullut tähän päälle. Toki iso osa tuesta on käytetty, Himarsit ovat osuneet kohteisiin, Javelineja ja NLAW-ohjuksia on paukuteltu tankkeihin, 122, 152 ja 155 mm kranaatteja on ammuttu enemmän kuin osataan tuottaa ja osuumaakin on otettu.

Silti sotimaan on opittu, liikekannallepano on jonkintasoisena suoritettu, koulutus jatkuu koko ajan, tehokkaita länsiaseita on käytössä eikä Venäjä voi enää ryhmittäytyä vapaasti.

Mistä Venäjä nyt hankkisi sellaisen hyökkäysvoiman, että onnistuisi kukistamaan vahvistuneen Ukrainan? Venäjä on kuitenkin menettänyt koulutetuimpia miehiään, tuhatmäärin raskasta kalustoa ja täsmäohjuksiakaan ei ole käytettävissä samaa määrää kuin vuosi sitten?

Jotain miehiä on rekrytoitu, mutta onko koulutuksen taso edes sama, kuin vuosi sitten hyökänneessä joukossa? Sotakokemusta omaava väki on jo rintamalla joten täydennykset on koulutuksen varassa.

Lisäksi puolustuksessa tankit eivät ole yhtä tärkeitä kuin vastaiskussa. Jalkaväki ohjuksilla pystyi jo edellisellä kerralla tuhoamaan Venäläisten mekanisoidun kärjen.

Kyllä Leopardit ennättää tähän sotaan hyvinkin. Niiden aika saattaa vain tulla vasta, kun Venäjän oma piilokärkikin on muuttunut romuraudaksi.

Toki voi olla, että Saksa vain torppaa kaiken avun minkä voi, eikä Leopardit päädykään koskaan saksaan.
 
Tätä mä olen toivonut alusta asti. Usa pystyisi jo nykyisillä merivoimien tomahawkeilla tuhoamaan käytännössä koko ryssän hyökkäysvoiman Ukrainassa. Mutta se eskalaatio 🥱

Edelleen ryssä ei edes tietäisi, mitä tapahtui, kun tutkan alla tulisi puikkoja maaleihin. Jälkikäteen kerrottaisiin, että on tehty maalta ammuttava tomahawk ja annettu Ukrainan käyttöön 🤷 ja joo, olisipa se näin yksinkertaista.
Tuota noin. Payload on 450 kg. Miten nuilla tuhotaan niks naks koko Ukrainassa oleva ryssien voima? Aikamoisen mattopommituksen vaatisi? Vai meinasitko, että käytettäisiin ydinkärkiä?
Miksi ne Jenkit pitää yllä ihan perinteistä sotavoimaa, jos hyökkäysarmeijan tuhoaminen onnistuu sotakirveillä?
Kyllä siellä pitää kähmyjen käydä homma hoitamassa ja siihen tarvitaan raskasta rautaa telaketjuilla: "Boots on the ground", niinko Amerikkalainenkin sanoo.

Edit. typo
 
Ei valkoryssät mihkään sotaan liity, kansa siellä tietää, että se on tuhon tie... likasanko laitetaan ennemmin huoltoaseman lyhtytolppaan, ku rintamalle lähetään... Mahtaa pian tulla mielenkiintosia ampumahiihto kisoja, ryssät ja valkut toimii maaliosastona, hiihtovauhdilla ei niinkään ole väliä ;)
Miksi valkovenäläiset olisivat sen hanakampia laittamaan vastaan kuin venäläisetkään? Aseikäiset valkkarit ovat olleet kauemmin puhtaan diktatuurin alla kuin (iso)venäläiset. Kyllä Likasanko keinot tarvittaessa keksii; niitä metkuja on suunniteltu ja hiottu riittävän kauan, miten pulliaisten häntä saadaan koipien väliin. Perheen uhkailu, työpaikan menettäminen ym. ym. Pari vuotta sitten olleet mielenosoituksetkin tukahdutettiin kokonaan. Likasanko on nyt täysin riippuvainen Putinista. Kun Kremlistä käy käsky, lähtee tuo onneton joukko kohti surmansuuta.
 
Ukraina on nyt valmiimpi puolustautumaan isoa hyökkäystä vastaan kuin vuosi sitten.

24.2.2022 alkoi iso rynnistys, parituhatta tankkia ja kaikki muu kalusto päälle eikä Ukrainalla ollut paljoakaan länsiaseita. Nyt USA on toimittanut sotakampetta yli 20 miljardilla ja muiden maiden tuki on tullut tähän päälle. Toki iso osa tuesta on käytetty, Himarsit ovat osuneet kohteisiin, Javelineja ja NLAW-ohjuksia on paukuteltu tankkeihin, 122, 152 ja 155 mm kranaatteja on ammuttu enemmän kuin osataan tuottaa ja osuumaakin on otettu.

Silti sotimaan on opittu, liikekannallepano on jonkintasoisena suoritettu, koulutus jatkuu koko ajan, tehokkaita länsiaseita on käytössä eikä Venäjä voi enää ryhmittäytyä vapaasti.

Mistä Venäjä nyt hankkisi sellaisen hyökkäysvoiman, että onnistuisi kukistamaan vahvistuneen Ukrainan? Venäjä on kuitenkin menettänyt koulutetuimpia miehiään, tuhatmäärin raskasta kalustoa ja täsmäohjuksiakaan ei ole käytettävissä samaa määrää kuin vuosi sitten?

Jotain miehiä on rekrytoitu, mutta onko koulutuksen taso edes sama, kuin vuosi sitten hyökänneessä joukossa? Sotakokemusta omaava väki on jo rintamalla joten täydennykset on koulutuksen varassa.

Lisäksi puolustuksessa tankit eivät ole yhtä tärkeitä kuin vastaiskussa. Jalkaväki ohjuksilla pystyi jo edellisellä kerralla tuhoamaan Venäläisten mekanisoidun kärjen.

Kyllä Leopardit ennättää tähän sotaan hyvinkin. Niiden aika saattaa vain tulla vasta, kun Venäjän oma piilokärkikin on muuttunut romuraudaksi.

Toki voi olla, että Saksa vain torppaa kaiken avun minkä voi, eikä Leopardit päädykään koskaan saksaan.
Valko-Venäjän puoleinen rajaseutu olisi mukavasti HIMARS-kantaman sisällä, mutta mitenköhän USA siihen suhtautuisi, että sitä alettaisiin pommittamaan jos VV yhtyisi sotaan... Lupaa tuskin oletuksena on vaan se pitäisi varta vasten saada.
 
Tuota noin. Payload on 450 kg. Miten nuilla tuhotaan niks naks koko Ukrainassa oleva ryssien voima? Aikamoisen mattopommituksen vaatisi? Vai meinasitko, että käytettäisiin ydinkärkiä?
Miksi ne Jenkit pitää yllä ihan perinteistä sotavoimaa, jos hyökkäysarmeijan tuhoaminen onnistuu sotakirveillä?
Kyllä siellä pitää kähmyjen käydä homma hoitamassa ja siihen tarvitaan raskasta rautaa telaketjuilla: "Boots on the ground", niinko Amerikkalainenkin sanoo.

Edit. typo
Tämä jo kertaalleen käytiin läpi vajaa vuosi sitten, mutta mitäpä lottoat, käytäisiinkö tätä sotaa, jos ryssä olisi ampunut 6000 ampumaansa risteilyohjusta _jenkkien_ tiedustelutiedoilla Ukrainan armeijaan eikä kävelysiltoihin? Jenkeiltä ei irtoaisi alku iskuun kuin muutamia satoja sotakirveitä, ja Ukrainalaiset olisi boots on the ground.. khyyllä, väitän, että vaikuttavuus ei häviäisi Irakissa nähtyyn.
 
Vanha prussilainen viisaus: si vis pachem, para bellum.
Hyvä yritys, mutta lausahdus "Si vis pacem, para bellum" ja ajatus sen takana ovat vähän vanhempaa perua.
Roomalainen Flavius Vegetius Renatus kirjoitti jo 300-luvun lopulla "Igitur qui desiderat pacem, praeparet bellum" eli "Siksi ne, jotka haluavat rauhaa, valmistautuvat sotaan". Renatus oli todennäköisesti tutustunut Platonin "Lait" dialogiin, joka julkaisiin n. vuonna 350.
Dialogin 8. kirja, joka käsittelee mm. sotilaiden kouluttamista esittää saman ajatuksen.

George Washington puheessaan kongressille sanoi vuonna 1790 "To be prepared for war is one of the most effectual means of preserving peace."

Preussin pääkaupungissa Berliinissä pääkonttoria pitänyt Deutsche Waffen- und Munitionsfabriken AG, eli DMW otti lauseen "Si vis pacem, para bellum" motokseen vasta 1800-luvun lopulla.
 
Jos Valko-Venäjä todellakin hyökkäisi niin mikä on palstan arvio voimasuhteista. Muuttaisiko se mitään kentällä?
Maallikkojäsen vastaa, että voimasuhteilla ei ole niin suurta merkitystä.

Kun ryssä avaa uuden rintaman, on Ukrainan pakko ottaa se huomioon. Sillä ryssä pyrkii helpottmaan hyökkäystään muualla. Jos V-v suuntaa ei oteta tarpeeksi vakavasti, voi edetä siellä.

Jonkin madonluvun putin on lukalle lukenut. Siellä voi alkaa olemaan tunnelma, että tarttis tehrä jotain ettei tule turpaan. Ja äkkiä
 
Useampi taho möykkäsi ennen 24.2, että Venäjä ei aloita sotaa, koska kansa ei suostu. Kannattaa katsoa, että mikä on tilanne nyt. Aivan samalla tavalla tulee käymään Valko-Venäjän kohdalla. Oppositio on heitetty vankilaan ja Lukasenka saa takuulla apua Putlerin Rosgardijalta, joten samalla tavalla tulevat menemään kiltisti teuraalle kuin varsinaiset ryssätkin.

Jäämme odottamaan miten käy.

Eräiden spekulaatioiden mukaan Valko-Venäjä aloittaisi mobilisaation 16.1.2023 eli eilen. Ei tapahtunut vaan ehkä ennuste oli aikainen ja tämä nähdään tammikuun aikana?

Pian tulee 11 kuukautta Venäjän aloittaman sodan osalta, toistaiseksi Valko-Venäjä on pysynyt irti siitä. Huomattavan pitkä aika, mitä Lukashenko on odottanut? Jos hän ei pelkää oman kansan reaktiota niin miksei liittynyt sotaan pian sen alkamisen jälkeen? Ehkä hän uskoi Venäjän kykenevän hoitamaan homman yksin? Viimeistään kesällä 2022 oli selvää ettei Ukrainan valtaaminen onnistu sinne hyökänneillä joukoilla. Miksei Lukashenko liittynyt mukaan siinä vaiheessa?

Putin ja kumppanit ovat varmasti lyöneet painetta kokoajan lisää ja lisää. Silti Valko-Venäjä on pysynyt irti sodasta. Miksi? Jos kansaa ei tarvitse pelätä ja Putin lupaa pitää huolen kävi miten kävi niin miksei liittyisi mukaan? Jos se on niin helppoa?

Mitä tulee Rosgvardiaan niin heitä voi olla 100 000 tai 200 000 mutta ei siitä riitä pamppumiehiä joka paikkaan.

Valko-Venäjällä oli levotonta 2020-2021 eli ei kovin kauaa sitten. Ei johtanut Lukashenkon kaatumiseen mutta eiköhän nuo ole hänen mielessään kun pohtii mobilisaatiota. Venäjän hyökkäyksen aikana helmikuussa ja maaliskuussa oli myös paljon rautateiden sabotaasia mitkä osalta vaikeuttivat logistiikkaa ja hyökkäyksen jatkamista. En laittaisi valkovenäläisiä samaan kategoriaan venäläisten kanssa kun mietitään kansan passiivisuutta ja lammasmaisuutta.

Vaan tiedäpä näistä, ehkä mobilisaatio julistetaan huomenna ja hyökkäys alkaa Venäjän suurhyökkäyksen kanssa samaan aikaan (ehkä tammikuun loppu, ehkä helmikuu, kuka tietää). Ehkä vastarintaa ei nähdä ja väki marssii Ukrainaan tapettavaksi. Ehkä Lukashenko istuu valtaistuimella vielä vuosikymmenten ajan ja hänestä päästään eroon vasta kun kuolee vanhuuteen.
 
Toisaalta juuri ennen Ramsteinin kokousta (20.1. oleva) olisi venäjältä hyväkin hetki tehdä suuria peliliikkeitä, ainakin omasta mielestään. Ryssä on usein ennen isoja lännen kokouksia tehnyt jotain "suurta" ja sellaista joka ei käy länsimaiseen järkeen sitten mitenkään.
Huhut ennakoivat että peliliike olisi taas valmisteilla.

Ja ei kyllä käy järkeen.

 
Uskaltasivatkohan kuitenkaan esim. Puolaa, Suomea ym. kohtaan? Kukaan ei ostaisi heidän vehkeitään sen jälkeen. Puolustusteollisuudelle aika varma kuolinisku.
Saksan, Ranskan, Sveitsin ja Israelin selkäranka ryssälää vastaan on nähty. Suomen ja muiden Euroopan maiden olisi syytä joko hankkia näistä maista hankittuihin asejärjestelmiin sodanajan ammukset ja varaosat nyt kun ryssän huomio on Ukrainassa. Tai lahjoittaa kalusto Ukrainaan ja tilata korvaava varustus joko kotimaasta tai USA, UK, Puola tai E-Korea kaltaisista maista. Ei koskaan enää puolustusvarustusta ryssän kätyreiltä!
 
Asiaa jälleen kerran. Lukusuositus.

Pesonen puhuu kyllä asiaa. Aivan naulan kantaan. Minuakin on pidempään naurattanut nämä Suomen selittelyt. Fakta on, että apu on ollut pientä.
 
Miksi valkovenäläiset olisivat sen hanakampia laittamaan vastaan kuin venäläisetkään? Aseikäiset valkkarit ovat olleet kauemmin puhtaan diktatuurin alla kuin (iso)venäläiset. Kyllä Likasanko keinot tarvittaessa keksii; niitä metkuja on suunniteltu ja hiottu riittävän kauan, miten pulliaisten häntä saadaan koipien väliin. Perheen uhkailu, työpaikan menettäminen ym. ym. Pari vuotta sitten olleet mielenosoituksetkin tukahdutettiin kokonaan. Likasanko on nyt täysin riippuvainen Putinista. Kun Kremlistä käy käsky, lähtee tuo onneton joukko kohti surmansuuta.
Viime vaaleissa kun 3% luka ns. valittiin presidentiksi Valko-Venäjällä oli suurmielenosoituksia joihin taisi parhaimmillaan osallistua satojatuhansia ihmisiä, puheita oli myös miljoonasta, mutten osaa sanoa varmaksi tähän. Mielenosoittajat hakattiin ruotuun lopulta ryssän pamppujoukkojen avulla, koska maan omat joukot ei riittänyt.

Tavallinen kansa ei varmasti lähde hyökkäämään Ukrainaan, en usko että edes aseella uhattuna. Jos kansaa aletaan aseistamaan niin ensimmäisenä aseet osoittavat nykyiseen hallitsijaan. Ainoat jotka Valko-Venäjällä voitaisiin saada aseisiin on palkkasotilaat, jos heille luvataan kunnon kamppeet ja palkat. Valko-Venäläiset eivät ole lampaita, kuten pääryssät.
 
Ukraina on nyt valmiimpi puolustautumaan isoa hyökkäystä vastaan kuin vuosi sitten.

24.2.2022 alkoi iso rynnistys, parituhatta tankkia ja kaikki muu kalusto päälle eikä Ukrainalla ollut paljoakaan länsiaseita. Nyt USA on toimittanut sotakampetta yli 20 miljardilla ja muiden maiden tuki on tullut tähän päälle. Toki iso osa tuesta on käytetty, Himarsit ovat osuneet kohteisiin, Javelineja ja NLAW-ohjuksia on paukuteltu tankkeihin, 122, 152 ja 155 mm kranaatteja on ammuttu enemmän kuin osataan tuottaa ja osuumaakin on otettu.

Silti sotimaan on opittu, liikekannallepano on jonkintasoisena suoritettu, koulutus jatkuu koko ajan, tehokkaita länsiaseita on käytössä eikä Venäjä voi enää ryhmittäytyä vapaasti.

Mistä Venäjä nyt hankkisi sellaisen hyökkäysvoiman, että onnistuisi kukistamaan vahvistuneen Ukrainan? Venäjä on kuitenkin menettänyt koulutetuimpia miehiään, tuhatmäärin raskasta kalustoa ja täsmäohjuksiakaan ei ole käytettävissä samaa määrää kuin vuosi sitten?

Jotain miehiä on rekrytoitu, mutta onko koulutuksen taso edes sama, kuin vuosi sitten hyökänneessä joukossa? Sotakokemusta omaava väki on jo rintamalla joten täydennykset on koulutuksen varassa.

Lisäksi puolustuksessa tankit eivät ole yhtä tärkeitä kuin vastaiskussa. Jalkaväki ohjuksilla pystyi jo edellisellä kerralla tuhoamaan Venäläisten mekanisoidun kärjen.

Kyllä Leopardit ennättää tähän sotaan hyvinkin. Niiden aika saattaa vain tulla vasta, kun Venäjän oma piilokärkikin on muuttunut romuraudaksi.

Toki voi olla, että Saksa vain torppaa kaiken avun minkä voi, eikä Leopardit päädykään koskaan saksaan.

Olisi kyllä aikamoista jos rysyt lähtisi samalla kaavalla VV:lta kun helmikuussa.

Saataisiin nähdä sellaiset määrät tankkien raatoa että Oryx:illa menisi täysin pasmat sekaisin.

Lisäksi sitä vispilöiden määrää joka valaisisi taivaat tehdessään legendaarisia ”hallittuja laskeutumisia”, olisi kyllä hienoa seurata.

Epäilen lisäksi etteivät rysyt ”valitettavasti” pääsisi tällä kertaa niin pitkälle etenemään että saisimme vielä juhlistaa uutta hyvän tahdon elettäkin tähän päälle, vaan saisimme tyytyä muistelemaan edellisiä...
 
Back
Top