Ukrainan konflikti/sota

Eikö tuo valmistautuminen paljastuisi ihan samaan tapaan kuin Ukrainan rajalla aikaisemmin. Puolassa voi kuitenkin NATO:n Sigint koneet ja global hawk dronet lentää ihan mielinmäärin tutkaillen valko-venäjää

Mitä sitten ? Estäisikö se jotenkin hyökkäystä ? Eihän se viimeksikään estänyt, vaikka oli lehdessä. Vai tarkoitatko että tästäkin olisi ollut jo juttua julkisuudessa, että JOS siellä olisi joukkoja hyökkäysryhmityksessä.

Minähän totesinkin, että melko varmasti hyökkäys epäonnistuisi.
 
Mitä sitten ? Estäisikö se jotenkin hyökkäystä ?
Ei mutta ei myöskään yllättäisi Ukrainaa housut kintuissa.

Ja juu eiköhän se epäonnistuisi, Ukraina on kuitenkin nytkin muodostamassa uusia prikaateja lännessä + paikallispuolustusprikaatit.

Venäjän ilmavoimien käytöstä. Aivan sodan alussa ilmavoimien käyttö oli laajaa ja Ukrainan ilmapuolustus oli hetken aikaan lamaantunut häirinnän yms. osalta mutta kun saivat pakan kasaan myös ilmavoimien käyttö väheni radikaalisti nykyiseen muotoonsa. Haluan tuoda tämän vain esille sillä että mielestäni Venäjä ei ole kykyään säästellyt vaan kyseistä kykyä ei ole voinut vaan hyödyntää.
 
Sen lisäksi että kyseessä on eksistentiaalinen sota Ukrainalle, kyseessä on eksistentiaalinen kriisi myös Suomelle.

Jos Venäjä voittaa Ukrainassa niin alkaa arpajaiset Venäjän seuraavasta kohteesta mihin yrittävät. Ja Suomella olisi liian monta ässäarpaa raaputettavana.

Nato tarjonnee suojaa sille, että Venäjä ei yrityksessään onnistu, mikäli valitsevat meidät kohteeksi. Mutta jo pelkästä yrityksestä aiheutuu liiallista tuhoa. Ei ole suotavaa että Imatrakaan muuttuisi Soledariksi.

Siksi Ukrainan tukeminen ei saa nyt olla rahasta kiinni. Tankkiasia on kuitenkin puolustukyvyn lisäksi myös taloudellinen asia.

Jos 200 tankkia on se mikä tarvitaan niin ostetaan niitä lisää maailmalta. On olemassa maita joilla ei ole riehuvaa naapuria, mutta silti löytyy tankkeja. Jenkeiltäkin voitaisiin ostaa varmasti 30 Abramsia jotka tulevat tänne lentokoneella viikossa kun laitetaan sopivasti Euroja kasaan.

Ja se sopivasti on murto-osa siitä, mitä maksoi Fortumin Uniper-seikkailut tai erilaiset EU:n ympäristöasetusten kustannukset. Saataisiin Ukrainan aseellinen tuki nyt edes kehitysyhteistyön tasoiseksi.

Oikeastaan Suomella ei ole varaa olla passiivinen.
 
Villi veikkaus: Jos Benäjä ja Vv lähtevät höökimään, tulee S300 ,S400 ohjusta rajan yli sakeana, niitähän on. Kaikki tunnetut paikat joissa vastaanottokomiteaa peitetään noilla, saturoidaan ilmapuolustus jne.
Vastalääkettä tuohon? Miinoitteita on jne, mutta läpituloon on aikaa ( ja mobikkeja), jos edellä kuvattu toteutuu. Toki mr Himars tekee työtä , mutta riittääkö se.
 
Ei mutta ei myöskään yllättäisi Ukrainaa housut kintuissa.

Ja juu eiköhän se epäonnistuisi, Ukraina on kuitenkin nytkin muodostamassa uusia prikaateja lännessä + paikallispuolustusprikaatit.

Venäjän ilmavoimien käytöstä. Aivan sodan alussa ilmavoimien käyttö oli laajaa ja Ukrainan ilmapuolustus oli hetken aikaan lamaantunut häirinnän yms. osalta mutta kun saivat pakan kasaan myös ilmavoimien käyttö väheni radikaalisti nykyiseen muotoonsa. Haluan tuoda tämän vain esille sillä että mielestäni Venäjä ei ole kykyään säästellyt vaan kyseistä kykyä ei ole voinut vaan hyödyntää.

Näin on. Mutta se Suomen ilmavoimien edustaja, en muista nimeä, totesi että etulinjan hävittäjäkalusto on venäjällä vielä kunnossa. Eli siellä ei ole tappioita paljon ollut. Niitähän ne tietysti säästelevät viimeiseen asti. Ajatukseni on, kun Putin all in, laittaa se nuokin vielä likoon. Ja sillä tavoin ehkä saisivat hetkittäistä ilmaherruutta ja pystyisivät tukemaan maahyökkäystä alueellisesti.
 
Jos ryssä menisi virallisesti sotatilaan, ja belaryssät lähtevät siihen mukaan niin kyllähän lännen on pakko siihen jotenkin vastata voimalla. Kuvittelisi että likasangolle ja putlerille lännen kanta ja "punainen linja" on selvästi kerrottu tuon asian suhteen.

Edit: Voihan se mennä niinkin, että bunkkerissa runkkaava hevonvitun kääpiö ilmoittaa venäjän ja valkovenäjän muodostaneen valtioliiton ja että hevonvitun kääpiö johtaa jatkossa myös belaryssää. Sitten lähtevät sillä oletuksella sieltä liikkelle, että länsi ei uskalla puuttua asiaan eskalaation pelossa.

Ryssän viime aikoina vv:lle tuomat joukot on tarkoitettu vv:n kansan kurissapitoon kun tietävät että oma armeija ei vv:n kansaa vastaan astu:unsure:
 
Viimeksi muokattu:
Sen lisäksi että kyseessä on eksistentiaalinen sota Ukrainalle, kyseessä on eksistentiaalinen kriisi myös Suomelle.

Jos Venäjä voittaa Ukrainassa niin alkaa arpajaiset Venäjän seuraavasta kohteesta mihin yrittävät. Ja Suomella olisi liian monta ässäarpaa raaputettavana.

Nato tarjonnee suojaa sille, että Venäjä ei yrityksessään onnistu, mikäli valitsevat meidät kohteeksi. Mutta jo pelkästä yrityksestä aiheutuu liiallista tuhoa. Ei ole suotavaa että Imatrakaan muuttuisi Soledariksi.

Siksi Ukrainan tukeminen ei saa nyt olla rahasta kiinni. Tankkiasia on kuitenkin puolustukyvyn lisäksi myös taloudellinen asia.

Jos 200 tankkia on se mikä tarvitaan niin ostetaan niitä lisää maailmalta. On olemassa maita joilla ei ole riehuvaa naapuria, mutta silti löytyy tankkeja. Jenkeiltäkin voitaisiin ostaa varmasti 30 Abramsia jotka tulevat tänne lentokoneella viikossa kun laitetaan sopivasti Euroja kasaan.

Ja se sopivasti on murto-osa siitä, mitä maksoi Fortumin Uniper-seikkailut tai erilaiset EU:n ympäristöasetusten kustannukset. Saataisiin Ukrainan aseellinen tuki nyt edes kehitysyhteistyön tasoiseksi.

Oikeastaan Suomella ei ole varaa olla passiivinen.
Annetaan vaikka 100, jos on täysin varmaa että korvaava hankinta toteutuu riittävän tiukassa aikaikkunassa ettei puolustuskyky kalustovajauksen takia ole heikentynyt.
Edelleen ryssän naapurina on ei-Nato maita..
 
Ihan järjetön ajatus, mitäs jos ryssä lähtisikin nyt hönkimään ei-Nato maahan vaikkakin rajoitetuin resurssein?
Huomio kääntyisi pois Ukrainasta, hetkeksi..
 
Ihan järjetön ajatus, mitäs jos ryssä lähtisikin nyt hönkimään ei-Nato maahan vaikkakin rajoitetuin resurssein?
Huomio kääntyisi pois Ukrainasta, hetkeksi..
Vaatisi sekin ensin joukkojen siirtelyitä, VV:lle sitä on jo tapahtunut. Järjellä jos ajattelee, niin vanjalla pitäisi sitten olla joku ässä hihassa tai tietää jotain,mitä me emme tiedä, jos aikovat höökimään taas lähteä isommin. Tosin heidän järkeily ei vaikuta samalta kuin meidän..
 
Niinhän se varmasti olisi, mutta maailma ei oikein toimi niin.

NATON jäsen ei olla, koska siihen ei ole haluttu liittyä. Aikaa on ollut 31 vuotta. Tilanne nyt on tämä ja sille ei mitään voi.

Suomella ei esimerkiksi ollut noita Leo 2:a kuin 100 kpl vuonna 2013. Seuraavan 100 kpl hankinta tehtiin 2014. Kuinka turvattomiksi te silloin tunsitte itsenne vuonna 2013 ? Kun oli vaan 100 kpl tst psvaunuja, apua, ryssä tappaa meidät heti nyt kaikki. Veikkaan että ette kovinkaan turvattomaksi. Poliitikotkin varmasti vakuuttivat, että suhteet itään ok, ystävällismielinen hyvä naapuri, putin stronk and cheap oil. Äänestäkää minua. Liittolaissuhteita ei ollut oikein mihinkään, mutta tosi turvallista oli.

Nyt 200 kpl tst psvaunumäärää pienentäminen esimerkiksi 185 kappaleeseen on se :"puolustuskyvyn romahduttaminen". NYT ei pysty enää mistään luopumaan, vaikka vihollisen taistelukyky on laskenut ainakin 50%.

Tämä on sellaista logiikkaa mitä minä en ymmärrä.
No oma kantani kyllä on että noita leoja voi laittaa muiden mukana, viisaammat voi arvioida montako. Tai no kiitos saksan ei ainakaan vielä voi ja tuota vatvoessa voi tehdä muutakin.

Joskus ehkä saksan muodostamaa leo kantaa odotellessa omaa tuotantoa kehiin, tässä maassa kun tehdään paljon turhempaakin julkista hankintaa. Vanhaa ukrainaan ja uutta itselle varastoon, vai onko se turhaa kamaa mitä täällä tehdään? Että odotellaan vaa josko leoja... No niinkuin kirjoitinkin niin tuota nyt on toivottavasti tehtykin.

Ja kylläpä sitä lopen tunsi Suomen enemmän uhatuksi silloin kun ryssä hööki krimille mitä nyt. Sitä en voi käsittää miten se tavallaan hyväksyttiin lopulta.
 
Venäjää vastaanhan toi "sotakoneisto" on rakennettu ja sitä vastaan niitä käytettäisiin. Onko sitten eroa sillä ammutaanko se venäjän tankki Ukrainassa vai itärajalla on minun mielestä sama asia. Ja ollaan kyllä aika kaukana "sotakaluston romuttamisesta", jos 5% tst psvaunuista vähenisi.

Itseasiassa on juuri "nenäänsä pidemmälle ajattelua" se että huolehtii mahdollisimman hyvin siitä, ettei venäjä selviydy voittajaksi. En oikein tuntisi yhtään suhteellisesti turvallisemmaksi oloa, että vaikka venäjä voittaisi, mutta meilläpä on edelleen 200 tst psvaunua !

Tuollaisen 5% lahjotustason esteenä on tasan yksi maa ja se on Saksa! Vientilupa on saatava ensin sieltä, kaikki muu on ihan turhaa jeesustelua ja asian ympärillä taivastelua! Tämän lisäksi käytännössä tarvitaan myös valmistajan ns. tuotetuki että elämää nähneet vaunut pysyy toimintakunnossa siellä Ukrainassakin.
 
Tyytymättömiä wagnereita. Ei tykistö tai tankkitukea ja yksin kaupungissa, josta eivät tiedä kenen hallussa kaupunki on. Ukrainalaiset tykistökeskittää kaiken aikaa ja oma armeijakin vittuilee. Tästä tulee vielä hyvät kähinät kun ei tule toimeen omiensakaan kanssa.

Teksitys langassa hieman alempana. En upottanut kun ohjaa ulkoiseen palveluun.

 
Back
Top