Ukrainan konflikti/sota

Uusi saksalainen paskahousu keksimässä tekosyitä. Pikku-Schulz.

"Ei kannata kunnostaa Marder/Leopard A4:ia Ukrainaan kun sota on silloin jo ohi kun valmistuvat..."

Voi vittujen kevät. Myykää ne vaikka meille kohtuuhintaan. Saatanan saatanan saatana.

Mitä ihmettä keuhkoat, tuo puolustusasiantuntija on selkeästi parhaiten kartalla tilanteesta. Hänhän vain tuo selkeästi ilmi mistä homma kiikastaa. Artikkeli on täyttä asiaa:

Hän listaa tilanteen ongelmia. Niistä ensimmäinen on tutkijan mukaan luottamus.
– Jos alat hankkia uusia 2A7-variantteja Ukrainalle lahjoitettujen korvaamiseksi, sitoudut silloin käyttämään saksalaista tankkia seuraavien 30 vuoden ajan. Viime aikojen tapahtumien jälkeen tähän suhtaudutaan paljon aiempaa vastahakoisemmin.

Leopard 2 on tuotannossa, mutta tällä hetkellä valmistusajat on venytetty kolmeen vuoteen tankkia kohden

– Vaikka tämä onkin pitkä sota, joka tuskin loppuu tämän vuoden aikana, ovat eurooppalaispoliitikot varsin haluttomia sitoutumaan toimiin, joiden toteuttaminen kestää muutamaa kuukautta pidempään, hän toteaa.
 
Länsimaiden sotilastiedustelut tiesivät, että Venäjä hyökkäisi Ukrainaan.

Ja mitä tekee Saksan liittokansleri: hän on valmis antamaan Venäjälle maan himoitseman etupiirin ja samalla romuttamaan myös Suomen suvereniteetin.

Scholzin käytös vahvisti Suomen poliittiselle johdolle, että tosipaikassa suomalaiset eivät voisi luottaa saksalaisiin.

Suomelle Ostpolitik-nimellä kulkeva myöntyväisyyspolitiikka, josta saksalaiset sosialidemokraatit tunnetaan, on hengenvaarallista. Se välittää Kremlille viestiä, että itsenäisiä valtioita voi tuhota aseilla ja alueita liittää pakolla Venäjään tai sen etupiiriin.

Vaikka asiaa kuinka hyssyteltäisiin, totu

Vaikka asiaa kuinka hyssyteltäisiin, totuus on karu: Saksa hajottaa toiminnallaan länsiliittoumaa, vahingoittaa Euroopan suhdetta Yhdysvaltoihin ja – mikä surullisinta – pelaa tuhoamissotaa kiihdyttävän Venäjän pussiin.

us on karu: Saksa hajottaa toiminnallaan länsiliittoumaa, vahingoittaa Euroopan suhdetta Yhdysvaltoihin ja – mikä surullisinta – pelaa tuhoamissotaa kiihdyttävän Venäjän pussiin.
Jokainen voi mielessään laskeskella, että miksi Putler roikottaa Suomea ja Ruotsia NATO-limbossa Turkkia ja Unkaria bulvaanina käyttäen. Siksi, että jos ryssä voittaa sodan, palaa niiden ultimatum turvallisuusvaatimuksineen uudelleen pöydälle. Sitä ennen Putler on sopinut Saksan kanssa jälleenrakennusurakasta Ukrainassa ja sitten aletaan käymään kauppaa nahkahousu-Scholzin kanssa etupiireistä. Venäjän etupiiriin kuuluu tietenkin Suomi, jolloin se seuraavaksi hyökkää tänne kunhan on ensin muutaman vuoden kerännyt voimia.
 
Oli jo edellä... Saksa pelkää myös Ukrainan vaikuutusvallan kasvua Euroopassa jos ja kun he voittavat ryssät.
 
Mitä tulee väitettyyn rysyjen hyökkäykseen Zaporitziassa Orihkivin läheisyydessä, Deepstate toteaa seuraavaa:

In recent days, the information space has been blown up by information about a mass counterattack by the enemy in the Zaporozhye region.

We managed to find out some details. There is no major offensive, there are simultaneous local attempts to advance with forces of up to 2 platoons each.

At first, the enemy managed to push our forces to a maximum distance of 2 kilometers, but artillery and a counterattack restored the status quo.

It is interesting that even yesterday the katsaps painted themselves on the outskirts of Orikhov, and some even in the city itself, and today they claim success in the gray zone.
 
Euvostoliitosta eronnut Britannia aikoo toimittaa 14 kpl Challenger-vaunua Ukrainaan. Jos jokainen EU-maa toimittaisi edes tuon verran Leopardeja sinne, olisi kyseessä jo varsin vaikuttava panssariprikaati. Ehkä siihen vielä lisäksi USA:n lamppuöljytoimiset Abrams-vaunut
 
Mitä ihmettä keuhkoat, tuo puolustusasiantuntija on selkeästi parhaiten kartalla tilanteesta. Hänhän vain tuo selkeästi ilmi mistä homma kiikastaa. Artikkeli on täyttä asiaa:

Hän listaa tilanteen ongelmia. Niistä ensimmäinen on tutkijan mukaan luottamus.
– Jos alat hankkia uusia 2A7-variantteja Ukrainalle lahjoitettujen korvaamiseksi, sitoudut silloin käyttämään saksalaista tankkia seuraavien 30 vuoden ajan. Viime aikojen tapahtumien jälkeen tähän suhtaudutaan paljon aiempaa vastahakoisemmin.

Leopard 2 on tuotannossa, mutta tällä hetkellä valmistusajat on venytetty kolmeen vuoteen tankkia kohden

– Vaikka tämä onkin pitkä sota, joka tuskin loppuu tämän vuoden aikana, ovat eurooppalaispoliitikot varsin haluttomia sitoutumaan toimiin, joiden toteuttaminen kestää muutamaa kuukautta pidempään, hän toteaa.

Niin mutta kun se on saksalainen. Kärsikööt muittenkin puolesta. Venäläiset on paskoja. Saksalaiset on paskoja. Piruako niitä erittelemään.

Ok, ok... hengitän syvään ja rauhallisesti.

EDIT: On se kuitenkin ihan paska. Kirjoittaa: "Will other leaders coordinate procurement for a defence good not manufactured in their country? I doubt."

No mitäs tanskalaiset sitten tekee? Paistaa läpi että kirjoittaja on niin omaan napaan tuijotteleva saksalainen ettei pääse siitä irti. Tottakai tässä ollaan valmiita koordinoimaan asehankintoja vaikka tuottaja ei ole kotimainen. Voiko kukaan muu kuin täysin sairaalloisella itsekeskeisyydellä varustetun kansallisluonteen omaava heittää tuollaista sontaa?

Kuten arvon kansallissosialistit totesivat WW2:n alla tai aikaan, Saksa on Euroopan maha.

No mitäs se tuottaa?

Niinpä.
 
Viimeksi muokattu:
Tämän mukaan karjalainen pataljoona Ukrainan armeijaan

Edit:
Tuommonen vain Telegramissa nähtävissä oleva "Karjala on oleva vapaa" video tuolla pataljoonan kanavalla.
Edit2:
Osa ensimmäisestä viestistä käännettynä englanniksi kääntäjällä:

Sitten on vapaaehtoiseksi hakevien vaatimukset joihin kuuluu perinteiset pohjoismaiset arvot, halu vapauttaa Karjala ja voittaa Putinin terroristinen hallinto.
Yhteistietojen jälkeen jatkuu:

Sitten on jotain mielenkiintosen näköstä tarinaa toisessa postauksessa tästä herrasta, mutta se on ehkä toisen ketjun asia kunhan jaksan perehtyä tarkemmin, että mitä.
Edit: Toki pieni epäilys, että olisi Kremlin propagandaa, mutta voihan se olla, että Prokopenkon porukka olisi esimerkiksi tämän takana.
Näiden kanssa täytyy olla tarkkana, koska nämä ovat mahdollisesti ryssän propagandaa ja tekosyiden etsimistä Suomea vastaan. Esimerkiksi Karjalan Liiton jäseniä on lähestytty ja pyydetty huonolla Suomella vaatimaan Karjalaa takaisin. Samaan aikaan on tuhottu mm. Koiviston suomalainen sotilashautausmaa ja Putler puhui alkuviikosta, että "olemme hyvien naapurisuhteiden vuoksi välttäneet fasistisen perinnön esiintuomista" Kaikki haiskahtaa siltä, että operaatio Suomen demonisoimisesta on alkamassa ja jokainen tietää, että mihin se Ukrainan kohdalla johti.
 
Joo, ei kannata paljoa kiinnittää tähän huomiota. Voi olla pienen ryhmän pyrkimyksiä, joilla ei ole oikeasti mitään todellisuus pohjaa reaalimaailmassa. Jos on jotain muuta, niin se selviää myöhemmin. Ryssät tästä saa ainakin vettä myllyyn, oli miten oli.
 
Tämän mukaan karjalainen pataljoona Ukrainan armeijaan

Edit:
Tuommonen vain Telegramissa nähtävissä oleva "Karjala on oleva vapaa" video tuolla pataljoonan kanavalla.
Edit2:
Osa ensimmäisestä viestistä käännettynä englanniksi kääntäjällä:

Sitten on vapaaehtoiseksi hakevien vaatimukset joihin kuuluu perinteiset pohjoismaiset arvot, halu vapauttaa Karjala ja voittaa Putinin terroristinen hallinto.
Yhteistietojen jälkeen jatkuu:

Sitten on jotain mielenkiintosen näköstä tarinaa toisessa postauksessa tästä herrasta, mutta se on ehkä toisen ketjun asia kunhan jaksan perehtyä tarkemmin, että mitä.
Edit: Toki pieni epäilys, että olisi Kremlin propagandaa, mutta voihan se olla, että Prokopenkon porukka olisi esimerkiksi tämän takana.

Sanoisin, että 99,99% todennäköisyydellä rysyn propagandaa. Miksikö? Karjalaisia, jotka lähtisivät tuollaista tekemään, ei yksinkertaisesti enää ole. Karjalan ja suomen kielet Itä-Karjalassa ovat mummojen kieli. Siellä asuvat venäläiset tuskin identifioituvat etnisiksi karjalaisiksi ja haluaisivat eroon Venäjästä.

Vähän saman tasoinen juttu kuin oli jAnus Putkosen Karjalan KarhuMäkki-kuormuri, jossa oli muka lavallinen suomea puhuvia sotilaita. Tämä kannattaa ehdottomasti ampua heti alas.
 
Ylivoimaisesti paras/realistisin kirjoitus aiheesta tähän asti :salut:

Kuvaa kuitenkin poliitikkojen tilannekuvaa vain Saksassa, Euroopan mahassa.

Ei muualla, paitsi tietenkin ehkä Ranskassa.

Suomessa annetaan omasta vähästä ja luotetaan ruotsalaiseen aseteollisuuteen + konkreettiseen apuun sotatilanteessa. Tanskassa annetaan Ukrainalle tuliterää ranskalaisen aseteollisuuden valmistamaa Caesaria. Eli toimitaan juuri niin kuin tämä saksalainen asiantuntija arvelee epätodennäköiseksi.

Mutta ehkäpä sakukirjoittaja tarkoitti että sakemanneilta ei enää tilata tämän jälkeen ja vaikea olla siinä eri mieltä.
 
Back
Top