Ukrainan konflikti/sota

Oma veikkaus on, että ainakin meidän Leo-alustaiset raivausvaunut lähtee. Se oli meille epäonnistunut ratkaisu ja ne on jo varastoitu, Ukrainan maaperään niiden voisi kuvitella toimivan itseasiassa hyvin. Näitä on kuusi kappaletta, joten määrällisestikin se on kokonaisuudessa merkittävä määrä. Näillä voi käydä vaikka auraamassa ne ryssän naurettavat lohikäärmeenhampaat helvettiin😆 Voisi ajatella, että näiden lisäksi lähtee myös jokunen A4
Vähän Ot mutta miksi Leo raivausvaunut oli epäonnistunut?
 
Suolahippusen kera, mutta wagner-paskaa on kaikesta päätellen muuttunut tehokkaasti lannoitteeksi Ukrainan pelloille.

On tästä wagnerin tuhosta ollut useammalta suunnalta juttua, vihjettä ja huhua. Koko Bakhmut oli alunperin ryssän armeijan näytönpaikka mutta se hyytyi tappavaksi lihamyllyksi. Tähän sitten wagnerin piti tuoda muutos Soledarissa mutta lopputulos taisi olla että wagnerista se sotiva osuus kuoli sinne. Tuon jälkeenhän pääkokki joutui puttelin puheille ja sen jälkeen wagnerista ei ole ollut otsikoissa isommin. Ja loppujen lopuksi meni sitten ryssän armeijan johtokin uusiksi tämän häkellyttävän, suunnitelmaa noudattavan menestyksen ansiosta.

Bakhmutissa siis ensin poltettiin se 20k mobikkia ja kun se ei tehonnut niin sitten 40k wagneria huumattuna hautaan. Tästä ei ole paljoa hehkutettu, kun ryssän on pakko tälläinen tappio pimittää ja Ukrainalle ei ole ollut edukasta kertoa että örkkisilppuri on tehokas. Ennemmin kerrotaan että vaikeaa on, kuten onkin ja että tehokkaampia aseita kaivataan.

Itse olen taipuvainen siihen että ryssän Bahmutin operaatio vei sen vajaan 100 000 örkkiä hautaan ja sairaalaan ilman mitään mainittavaa menestystä. Tähänhän puttelit, pazkoit ja muuta ryssät uskoi ja sen takia uhosivat että ryssän armeija hoitaa asian kun sopimalla ei maata irtoa. No ei irronnut 100 000 örkilläkään. Halpa on henki ryssänmaalla joten ilmeisesti se miljoona on pienin luku joka Kremlissä ymmärretään kun tappioista puhutaan. Alle tuon tappioilla ei ole merkitystä.
 
Venäjä käy vielä järkeen, sen kun on pakko välillä koittaa. Se on sen luonto.
Mutta noi muut saatanan luopiot.
Täytyy laittaa joku panta piähän, rupiaa juimimaan.😳
Ei unohdeta Itävaltaa! Kaikessa hiljaisuudessa koko ajan napisseet Venäjää ymmärtävästi. Kuten todettua, eihän niille anneta NATOsta edes tiedustelutietoja tällä hetkellä kun Moskovan palkoilla koko maa.
 
On tästä wagnerin tuhosta ollut useammalta suunnalta juttua, vihjettä ja huhua. Koko Bakhmut oli alunperin ryssän armeijan näytönpaikka mutta se hyytyi tappavaksi lihamyllyksi. Tähän sitten wagnerin piti tuoda muutos Soledarissa mutta lopputulos taisi olla että wagnerista se sotiva osuus kuoli sinne. Tuon jälkeenhän pääkokki joutui puttelin puheille ja sen jälkeen wagnerista ei ole ollut otsikoissa isommin. Ja loppujen lopuksi meni sitten ryssän armeijan johtokin uusiksi tämän häkellyttävän, suunnitelmaa noudattavan menestyksen ansiosta.

Bakhmutissa siis ensin poltettiin se 20k mobikkia ja kun se ei tehonnut niin sitten 40k wagneria huumattuna hautaan. Tästä ei ole paljoa hehkutettu, kun ryssän on pakko tälläinen tappio pimittää ja Ukrainalle ei ole ollut edukasta kertoa että örkkisilppuri on tehokas. Ennemmin kerrotaan että vaikeaa on, kuten onkin ja että tehokkaampia aseita kaivataan.

Itse olen taipuvainen siihen että ryssän Bahmutin operaatio vei sen vajaan 100 000 örkkiä hautaan ja sairaalaan ilman mitään mainittavaa menestystä. Tähänhän puttelit, pazkoit ja muuta ryssät uskoi ja sen takia uhosivat että ryssän armeija hoitaa asian kun sopimalla ei maata irtoa. No ei irronnut 100 000 örkilläkään. Halpa on henki ryssänmaalla joten ilmeisesti se miljoona on pienin luku joka Kremlissä ymmärretään kun tappioista puhutaan. Alle tuon tappioilla ei ole merkitystä.

Samalla tuli tehtyä palvelus vankeinhoitojärjestelmälle kun putsattiin väki kalterien takaa suoraan hautaan. Ja epäilemättä saatiin vankiloihin tyhjää tilaa tulevia poliittisia vankeja varten mikäli kansa alkaisi napista ja nousta barrikaadeille.
 
Tuntuupa oudolta.
Viikon aikana on muodostunut sellainen "pahan akseli" tänne lähialueelle.
Turkki, Unkari ja Saksa.
Näiden kanssa ei halua olla missään tekemisissä, puhumattatakaan Venäjästä.
Saksa voi vielä nousta nopealla korjausliikkeellä, muut eivät.
Onpa masentavaa.
Eipä se täydentävä Itävaltakaan oo kunnostutunut positiivisesti
 
Ryssä on omassa propagandassaan omille kansalaisilleen jo julistanut, että uljas putinstan onkin sodassa koko länttä vastaan, Ukraina natsihallintoineen vain ensi askel koko venäjän alistamiseksi natsien valtaan. Siksipä tuo "erikoisoperaatio", eli hyökkäys Ukrainaan oli täysin välttämätön ja vain ennaltaehkäisevä keino sodassa natsismia vastaan, mutta julma länsi on nyt valjastanut koko sotateollisuutensa venäjää vastaan, koska putinstanin erikoisoperaatio kohtasi ensi alkuun ennaltaodottamattomia vastoinkäymisiä, kieron lännen toimesta. Tällaista sontaa syötetään venäläisille tuutin täydeltä, ja meidän ikiomat dosentit ja desantit komppaavat. Kyllä se olisi paree lyödä puutin polvilleen nyt, ei se edes vaatisi kuin pienen murto-osan lännen koko kyvystä. Muuten tulee se jatkuva pelko
 
Suomellehan luvattiin jo pbudjetin tuntuvaa lisäystä, eli rahaa on. Ja niin vain alkaa tämä meidän touhu muistuttamaan germaaneja. Viikkotoista sitte oli että joo, parikymmentä joutaa. Viikko sen jälkeen iski kauhea hätä että jos ne hyökkääki suomeen ja Häkkänen lupas 2. Onneksi älys perua nuo kaksikin. Olisin ukrainalaisena ottanu tuon vi..uiluna.

Tästäki hommasta pitäis nuo meidän poliitikot pelata talvilomalle tai jonneki ja annettais ammattilaisten hoitaa tämä keissi.
Sepä on ihan sama mitä "jotkin poliitikot" lupailee tai on luvannut. Puolustusvoimien edustajat ei ole luvanneet yhtään vaunua. Sekin on ihan sama mitä Häkkänen on sanonut. Puolustusvoimien tehtävä on turvata maamme puolustus. Puolustuksemme tietoinen tai tiedostamaton heikennys ei tule kyseeseen. Me emme voi antaa sinne 100 vaunua. Voimme ehkä pohtia kannattaako antaa 10-20 vaunua vai mielummin muuta osaamista huolto, koulutus jne. maista joilla ei rajayhteyttä venäjään vaunuja voidaan antaa.

Edit. Lisätään vielä se että emme tiedä mikä on tilanne maapallolla puolen-vuoden päästä. Onko Konflikteja muuallakin kuin Ukrainassa. Mikä on Kiinan ja Taiwanin tilanne. Israel vs Iran. Säilyykö rauha balkanilla jne. Eli mahdollisia vaunun tarvitsijoita olisi silloin muitakin kuin me.
 
Viimeksi muokattu:
Ois noille rahoille inhimillisempiäkin käyttökohteita
Se mikä tässä sotimisen innossa tuppaa unohtumaan että sotimiseen ja varusteisiin laitettu raha on aina yhteiskunnan kannalta hukkaanheitettyä. Tämän vuoksi ne sotilasmenot pyritään pitämään pieninä myös näinä oikeasti vaikeina aikoina. Lännen talous kestää tälläise sotimisen ilman isompia ongelmia ja ryssän metkut taloudessa korjautuu itsenäisesti kuukausissa - parissa vuodessa.

Asian toinen laita on että ryssän talous ei tätä kestä. Vaikka kuinka laittaa sotatalouden pystyyn niin sotimiseen uhratut resurssit on poissa muualta. Tätä faktaa ei kyennyt kiertämään edes Speer, eikä sitä kierrä putteli eikä ryssät. Tältähän se ryssän sota on alkanut näyttää, eli musikkaa riittää mutta muutapa alkaa näkyä harvakseen etulinjassa. Ei siinä mitään, mahtavaa voimaanhan konetuliasein varustettu miljoon massa edustaa mutta sellainen lakoaa äkkiä kun vastustajalla on jotain modernimpaa käsillä. Ja riittävästi omia miehiä käyttämään niitä tappovälineitä.

Tässä nähdään taatusti vielä se 10x isompi ihmisaalto, siihen ryssällä on resurssit mutta sen jälkeen tulee aidosti laarin pohja vastaan.
 
Sepä on ihan sama mitä "jotkin poliitikot" lupailee tai on luvannut. Puolustusvoimien edustajat ei ole luvanneet yhtään vaunua. Sekin on ihan sama mitä Häkkänen on sanonut. Puolustusvoimien tehtävä on turvata maamme puolustus. Puolustuksemme tietoinen tai tiedostamaton heikennys ei tule kyseeseen. Me emme voi antaa sinne 100 vaunua. Voimme ehkä pohtia kannattaako antaa 10-20 vaunua vai mielummin muuta osaamista huolto, koulutus jne. maista joilla ei rajayhteyttä venäjään vaunuja voidaan antaa.
Höpön pöppöö. Voidaan hyvin antaa aaneloset vaikka kaikki oikeisiin hommiin. Ne tehköön Ukrainassa sellaista tuhoa että aina siirtyy myöhemmäksi se aika kun ryssä on taas kykenevä uuteen sotaan. Suomi on sitä pidempään turvassa mitä enemmän Ukraina saa jauhettua Venäjän kalustoa kappaleiksi.

USA on myös luvannut täydentää Abramsseilla jos joku maa antaa Leonsa. Mutta kun logistiikka ja huolto kuuluu kohta itku. Vetäkää nyt käteen niitten kanssa, se on tahdosta kiinni vain että nekin toimii kahdelle vaunulle. Suomessa on kyllä logistinen kyky ja kapasiteetti tilanteen tullessa eteen hoitaa kaksi eri tankkia. Osaaminen ihan varmasti löytyy. Abramssit joka tapauksessa laivataan Suomeen vain, jos näyttää että tarvitaan niitä ennenkuin ollaan saatu uudet vaunut annettujen tilalle, sitä tyyppiä mitä päädytään pitämään jatkossa.

Halutaanko pitää sakemannien vaunuja tulevaisuudessa, onkin sitten myös aiheellinen kyssäri.

Ja se turbiini? Turbiini on luotettavampi, ärhäkämpi (tehopainosuhde ja vääntö) ja hiljaisempi kuin isot turbodieselit. Jos osataan huoltaa hornetit niin osataan huoltaa Abramsinkin koneet. Löpöö menee vähän enemmän kyllä, mutta kotikenttäedun pitävälle puolustaja Suomelle se ei ole ylitsepääsemätön miinus.

Aaneloset matkaan vain. Tarpeen tullen raskasta jenkkirautaa tilalle jos tuulettimeen menee Ukrainassa.
 
Kauppalehden juttu Venäläisen toisinajattelijan näkemyksistä sodan päättymisen vaihtoehdoista ja mitä sen jälkeen seuraa. Ei positiivisesti suhtaudu entiseen kotimaahansa. Pitää mm 1milj asevelvollisen katoamista Kremlin kannalta positiivisena asiana.

Venäläisen toisinajattelijan kolkko ennustus Kremlistä – listaa Putinin kolme tapaa kadota https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/c338cc3f-11de-4a2f-9bb6-f03b13f2072a
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/c338cc3f-11de-4a2f-9bb6-f03b13f2072a
 
Back
Top