Ukrainan konflikti/sota

Sain, et ymmärrä mistä puhut.

Viro ohittaa Suomen BKT/capita kymmenessä vuodessa, on julkisesti ilmoittanut nostavansa puolustusmäärärahoja merkittävästi ja julkistettujen hankintojen pohjalta katsottuna rakentaa vaikutuskykyistä modernia armeijaa. Maantieteellisesti Virolla on Nato liittouma lännessä ja liittouman joukkoja maassa. Virolaiset vihaa ryssiä sydämmensä pohjasta ja muistissa on tehdyt kansanmurhaan viitannolliset venäläisten sortotoimet NL:n aikana. Jne jne.

Kansakunnan taistelutahto on sodassa kaiken keskiössä, ilman sitä ei mikään riitä ja sillä korvataan materiaalista miehistöön kohdistuvaa alivoimaa. Tämä on taas kerran nähty Ukrainassa.
Viron piti ohittaa Suomi Bkt.ssa per capita jo 10 vuotta sitten, ei ohittanut ja empä usko ehttä ohittaa nytkään 10 vuoden päässä.
 
Ei voi muuta sanoo ku hattuun nostaa. Kotisohvalta on helppo huudella, mutta missä hitossa on ryhmänjohtaja? Joku kenelle välitetään tietoa vihollisesta ja joka johtaa toimintaa. Itse näen videolla yksittäisiä taistelijoita ja taistelupareja samalla toiminta-alueella, en yhdessä toimivaa jalkaväkiryhmää.
Suomalaiselta tullu videota.
Juu, kotisohvalta on helppo huudella mutta mitä hemmetin neitimäisyyttä tuo noiden piha-aidan ovien kanssa räplääminen on? Ja se turha salvan ampuminen? Onko pää noin sekaisin tuossa tilanteessa ettei aikuinen mies saa työnnettyä aitaa auki halutessaan?
 
Viimeksi muokattu:

Saksa jatkaa vatkaamista.
Tässä vaiheessa pitäs vaan lähettää, ja ratkoa Saksan mielipide asiaan sitten jälkikäteen. Puolakin jo sanoi alkavansa kouluttaa ukrainalaista miehistöä Leopardejen käyttämiseen, ja tohon ei Saksan lupaa muutenkaan tarvitse. Voivat sit hypätä suoraan puikkoihin kun niitä lopulta alkaa tulemaan.
Ei Saksa yhtään missään asiassa puolesta taikka vastaan ole selkärankaa näyttänyt, joten tähänkin asiaan lopulta taipuvat jos tarpeeksi kättä vääntää.
Ei ole kyllä hyvä lookki Euroopan niin sanotulle johtomaalle, kun pitää itkien ja parkuen se repiä puolustamaan Eurooppaa, tai edes antamaan lupaa muiden puolustaa Eurooppaa.
 
Viimeksi muokattu:

Saksa jatkaa vatkaamista.
Tässä vaiheessa pitäs vaan lähettää, ja ratkoa Saksan mielipide asiaan sitten jälkikäteen.
Ei ne yhtään missään asiassa puolesta taikka vastaan ole selkärankaa näyttänyt, joten tähänkin asiaan lopulta taipuvat jos tarpeeksi kättä vääntää.
Ei ole kyllä hyvä lookki Euroopan niin sanotulle johtomaalle, kun pitää itkien ja parkuen se repiä puolustamaan Eurooppaa, tai edesä antamaan lupaa muiden puolustaa Eurooppaa.
Tuota nykyistä liittogansteria voi kyllä kutsua aika huoletta tämän vuosituhannen neville chamberlainiksi
 
Oli miten oli puolalaiset lähettävät Leopardeja. Tämä on kyllä Saksalle äärimmäinen (ja ansaittu) nöyryytys.


Me pyydämme lupaa (Saksalta), mutta tämä on toissijaista. Vaikka emme saisi lupaa, lähettäisimme silti tankkejamme Ukrainaan muiden maiden kanssa, Morawiecki sanoi toimittajille tänään Guardianin mukaan.

 
Mitä tuossa oikein höpötetään?

Shtora-1 on ollut asennettuna T-80UK, T-90 obr 1992 ja T-90A vaunuihin, tosin ei T-90A vaunun vientiversioihin eli T-90S vaunuihin.

Sitä EI OLE asennettu T-90M, T-80BVM eikä eri T-72B3 variantteihin.

Tästä voi myös halkoa hiuksia, mutta en ehkä sanoisi Shtora-1 järjestelmää APS-järjestelmäksi, sen vaikutuskyky on niin rajallinen. Toisaalta onhan se aktiivinen vastatoimi, eli sinänsä ei teoriassa ole väärin, mutta kun puhutaan APS-järjestelmistä niin useimmalle tulee mieleen Trophyn kaltainen järjestelmä. Näissä tehdään jakoa "softkill" ja "hardkill" tyylillä, Shtora-1 on "softkill".

Minä en näe videossa muuta kuin sen että vaunu käyttää savunheittimiä eikä videon perusteella voi sanoa, onko se manuaalisesti aktivoitu vai esim. laservaroittimen automaattisesti aktivoima, millainen ominaisuus Shtora-1 järjestelmässä voi olla - tai ehkä muistan väärin (liekö ryssä edes käyttäisi tällaista "automaattisena" vaikka sellainen optio olisi, menisi helposti savujen tuhlaukseksi).

MUOKKAUS: kuvituskuva, kun Shtora-1 on käytössä:

Katso liite: 72643

Aina oppii uutta, lainaan ylle mitä kirjoitin 10.1.2023 kun nähtiin video "Shtoran käytöstä taistelutoimissa".

En muista kuulleeni että T-90M vaunuissa olisi tätä järjestelmää mutta Jaroslaw Wolskin mukaan on tämän modernisoitu versio, tässä se mitä hän kirjoitti viitatusta videosta: LÄHDE

Oh please, probably the first recorded combat use of Sztory TSzU-1-2M on RUS T-90M near Swatów. What is the TSzU-1-2M "Sztora"? Well, it is an active soft-kill vehicle protection system, i.e. masking the vehicle with multispectral camouflage grenades.

The newer Sztora is a modernization of the TSzU-1 Sztora-1 from the 80s. Components and description below. What was the effectiveness of the original Sztory?W against the ammunition guided to the reflected laser marker (Copperhead, Maveric, Hellfire, LAHAT) up to 0.8.

1674484939854.png

ability to interfere with ATGMs Bassoon, Competition, Milan, HOT, TOW is not less than 0.6. In other words, there is a 60% chance that the TszU-1 emitters will be able to "interfere" with the guidance of the first generation SACLOS ATGM.

In the case of TOW-2, however, the chances of this are much lower - unofficially, a maximum value of 0.2 is given. Sztora is also basically helpless against fibre-guided ATGMs (like Spike ATGMs) or thermal spectrum (like Javelin).

Due to this, in the modernization of the Sztory-1, i.e. the TSzU-1-2M, the SACLOS guided ATGM jammers were removed and the detectors were improved. Their range of work and angles in which they detect the target have been extended.

1674484997341.png

Against Javelin, this won't help. But against Stugna, artillery ammunition guided to the laser marker, etc. - yes, and it will help a lot.

Finally: @PGZ_pl has its own "sztora", namely Obra, which is still being developed by PCO SA.

1674485033792.png

-

Pakko oli korjata oma virhe kun tuli uutta tietoa vastaan. Kuvassa näkyvä järjestelmä on toki helppo tunnistaa T-90M vaunujen kuvista ja videoista - jos siis se on oikeasti käytössä sotatantereella eikä ainoastaan paraativaunuissa.

MUOKKAUS: jos siis ymmärsin toimintaperiaatteen oikein niin tämä on laservalaisun tunnistin (antanee jonkin hälytyksen tai muun tiedon jos näkee jotain) sekä aktivoi savunheittimet (tämänkin oletan toimivan automaattisesti vain jos vaunun johtaja niin haluaa).

Ihmettelin aikaisemmassa viestissä että näyttää siltä että vaunu vain heittää savut eikä muuta. Jos ymmärsin oikein niin tämä modernisoitu Shtora ei teekään muuta (paitsi toki antanee miehistölle varoituksen kun näkee laservalaisun).
 
Viimeksi muokattu:
Sain, et ymmärrä mistä puhut.

Viro ohittaa Suomen BKT/capita kymmenessä vuodessa, on julkisesti ilmoittanut nostavansa puolustusmäärärahoja merkittävästi ja julkistettujen hankintojen pohjalta katsottuna rakentaa vaikutuskykyistä modernia armeijaa. Maantieteellisesti Virolla on Nato liittouma lännessä ja liittouman joukkoja maassa. Virolaiset vihaa ryssiä sydämmensä pohjasta ja muistissa on tehdyt kansanmurhaan viitannolliset venäläisten sortotoimet NL:n aikana. Jne jne.

Kansakunnan taistelutahto on sodassa kaiken keskiössä, ilman sitä ei mikään riitä ja sillä korvataan materiaalista miehistöön kohdistuvaa alivoimaa. Tämä on taas kerran nähty Ukrainassa.

Minä puhuin siitä mitä tapahtuu juuri nyt ja vastasin nimenomaan tuohon alla olevaan. Pointtihan oli nimenomaan se että ilman Natoa siellä oltaisiin aivan totaalisen kusessa nyt (yhtäkään asejärjestelmää ei tasan varmasti lähtisi maasta ulos), hyvinkin mahdollista että ryssä olisi ottanut sen ensin/samalla Ukrainaan iskemisen kanssa (noin pieni maa ei olisi kerennyt ottaa apua Ukrainan tavoin vastaan kun siitä olisi ajettu jo yli -> Suomikin olisi ollut todella pahasti helisemässä riippuen täyden LKP ajoituksesta ennen hyökkäystä) tai vähintään aivan tolkutun painostus olisi tällä hetkellä päällä. Noin pienet maat jotka ryssän tähtäimessä ei yksin voi selvitä.

"Virolla on kyllä kova luotto siihen että NATO hoitaa (ja apu tulee ajoissa)."
 

Saksa jatkaa vatkaamista.
Tässä vaiheessa pitäs vaan lähettää, ja ratkoa Saksan mielipide asiaan sitten jälkikäteen. Puolakin jo sanoi alkavansa kouluttaa ukrainalaista miehistöä Leopardejen käyttämiseen, ja tohon ei Saksan lupaa muutenkaan tarvitse. Voivat sit hypätä suoraan puikkoihin kun niitä lopulta alkaa tulemaan.
Ei Saksa yhtään missään asiassa puolesta taikka vastaan ole selkärankaa näyttänyt, joten tähänkin asiaan lopulta taipuvat jos tarpeeksi kättä vääntää.
Ei ole kyllä hyvä lookki Euroopan niin sanotulle johtomaalle, kun pitää itkien ja parkuen se repiä puolustamaan Eurooppaa, tai edes antamaan lupaa muiden puolustaa Eurooppaa.

Oli miten oli puolalaiset lähettävät Leopardeja. Tämä on kyllä Saksalle äärimmäinen (ja ansaittu) nöyryytys.


Me pyydämme lupaa (Saksalta), mutta tämä on toissijaista. Vaikka emme saisi lupaa, lähettäisimme silti tankkejamme Ukrainaan muiden maiden kanssa, Morawiecki sanoi toimittajille tänään Guardianin mukaan.

Ratkaisu tähän Leopardi-ongelmaan on hyvin yksinkertainen. Jokainen maa lähettää haluamansa määrän. Jos Saksa ei jatkossa enää myy vaunuja muille liittolaisilleen, niin omapahan on taloutensa joka siitä sakkaa. Markkinatalous pitää huolen siitä, että jonkun muun panssarivaunut menevät kyllä nykyisessä tilanteessa hyvin kaupaksi, vaikka ne eivät nyt saksalaisia olisikaan.

Eikö jenkitkin jo painostanut vähän Puolan sävyyn Saksaa, että jos Saksa ei ryhdistäydy vaunujen kanssa, niin niitä menee sitten ilman heidän lupaansa. Lähinnä haluaisivat antaa Saksalle mahdollisuuden pelastaa naamansa, jos siinä nyt on mitään pelastettavaa. Jenkeiltähän ne korvaavat vaunut tulevat Nato-maille todennäköisesti ja jenkit kiittää kun rahaa sataa heidän, eikä Saksan laariin.
 
Pari ajatusta Leo kakkosista ja Suomen osuudesta.

A6 on kuranttia kamaa vielä jonkun aikaa, mutta A4 vatii päivityksiä. Leo 2 on perusrakenteeltaan jäämässä vanhaksi, se heikko suoja sivusta. Nelosten päivittäminen on kallista, mutta ei niin kallista kuin uusien ostaminen.

Jos Leo-talkoisiin osallistustaan
-omaa puoloustuskykyä heikentämättä, niin eipä lähde kuin sormilla laskettava määrä. (tuomiojat ja muut kätyrit tulee vaatimaan erittäin pientä määrää ja perusteluna äskettäin herännyt huoli FIN puolustusvoimien kyvykkyydestä.)
-kunnon osallistuminen olisi 10-20% ja korvaavia ostoksia ei suunnitella.
-pelimiehet pistäisi menemään 100 A4 eli panssariprikaatin verran paksuja vaunuja. Kertakirpaisu ja lisää ei olisi lähettää. Tää vaatisi korvaavat hankinnat. Siihen olisi toki aikaa, sillä ruskistit ei ole ihan heti höökimässä minnekään panssariarmeijalla. Sen verran UA on tehnyt lovea ryssän inventaarioon. Rrahoitus voisi onnistua ihan PV:n budjetista, jos määrärahat aidosti nousee 2% BKT.

Naapurin T72 on kohta syöty ja ryssät yrittää tehdä seuraavasta vaunustaan paremman. Jos onnistuu, niin Leot vanhenee saman tien. Joten pelimiehen liike olisi ennakoida ja pistää A4 hyötykäyttöön. Toki vaatii uusien hankinnan. Tässä on toki haasteena Suomen onneton talouden hoitaminen ja valtion velan kasvattaminen alkaa kohta olemaan selkeä ei ei. Hyvä jos 10 milliä riittää per kpl ja reipas sata on monta. Lue miljardi euroa vähintään.

Mä olen varovasti kallellaan sadan paksun lähettämiseen ja edellytys sille on, että korvaavat pitäisi saada 5 vuoden sisään. Tuota pidän min aikana, jolla iivanat pystyy korvaamaan menetettyjä panssarilauttojaan.
 
Back
Top