juu on on,mutta silti?
Stanley
Kapteeni
Nää orbanit on just niitä, joille kuulijakunta määrää puhutut jutut. Ei varmaan ollut puhumassa zenäjän zuurlähettiläälle?
Hilan lukko
Ylipäällikkö
On ne saattanut hakeakin jotain kampetta sieltä. Luulisi Ukrainan suunnalla nyt olevan tarvetta, tai ainakin kohta.
skärdis
Greatest Leader
Mitä tämä Orbaani oikein solkkaa? Hakee jotain Itävalta-Unkarin revanssia?
No ilmankos Itävalta on pidättäytynyt kaikesta kun puolueettomuus kuulemma kärsisi.
Isoalaviiva
Majuri
Viimenen oli sen verran viisas että löi kaverin päähän ton... kipsin??
Kommunismin tuloshan tuo on. Samaa jossain määrin on aiheuttanut kymmenien vuosien sosialismi Suomessa.
Juu. Jos Länsi nyt kuumentaa kattilaa hiljalleen, ettei ryssä huomaa hypätä pois, on ryssä tehnyt itse ihan samaa ainakin 15 vuotta. Nostanut panoksia pikku hiljaa: epävakautusta siellä, konflikti tai sota tuolla, vihreitä miehiä ja huonoja naisia eri puolilla.
Putikalla ja diktaattoreilla on myös paljon paremmat mahdollisuudet pelata pitkää peliä kuin meillä, missä valta tulee ja menee poliitikoilta 4 vuoden (tms.) sykleissä. Jos poliitikko ottaa ns. jyrkän linjan ryssään ja mitään ei tapahdukaan, niin minkäs teet. Väärässä olit. Vielä kun Saksa - tai ensi kerralla joku muu - käärii kermoja päältä halvalla kaasulla..
Voi siis hyvin olla, että vaikka 2008 olisi tiedetty, mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan, olisi houkutus ollut suuri toivoa parasta ja tehdä niin kuin tehtiin. Toivoa ettei tarvitse omalla vuorolla lapioida.
Lohdullista toki on, että ei Putlerin hovissa kovin taitavasti sitä pitkää peliä ole pelattu. Ainakin näyttää kovasti menevän **tuiksi.
Toivottavasti Kiinan ei anneta yrittää yhtä vapaasti.
Surovikinista on sanottu, että oli Prigozhinin kaveri. Antoi wagnerille liian höveliäästi materiaalia ja tukea. Voi ehkä sanoa, että mahdollisti wagnerin nousun Bakhmutin-Soledarin aallonharjalle.
Surovikinin aloittamat massiiviset infra-terrori iskut ovat myös olleet suuressa suoriossa ryssänmaassa, kenties hän alkoi saada liikaa nimeä "kansan" keskuudessa tai ainakin sodasta kiinnostuneen bloggari/ultra-nationalisti porukan parissa.
Sellainenkin on mahdollista, että Hersonista luopuminen on katsottu virheeksi nykytilanteen valossa. Eli kun saatu hiukan "menestystä" ja aloite takaisin niin ahneus on kasvanut.
Tästä on pidempikin versio, jossa näkyy useampia ajoneuvoja / tankkeja ja hyökkäävät metsänrajaan mukavasti levitettynä. M113aa ainakin näyttäisi olevan pari-kolme-neljä eli tuollainen muutaman tankin (tai yksi) ja APCn hööki, miehistö varmaan jalkautuu. Tuosta tankin liikkeestä oli myös jossain sanottu, että parempi liikkua niin vaikeuttaa ATGM osumista (toki siltkin voi osua).
edit: varmuutta ei ole onko koko pätkä samasta ajankohdasta / hyökkäyksestä, koska puolessa välissä videota on ainakin auringonpaistetta (alussa ei), tokihan taistelu on voinut kestää useamman tunnin.
edit2: Ivanivsken lähettyvillä Bakhmutissa
Viimeksi muokattu:
drone fanit diggaa 
eli maavoimien 10. erillinen vuoristohyökkäysprikaati niittää mainetta .
maavoimien 10. erillinen vuoristohyökkäysprikaati Ukrainan asevoimien sai kunnianimen "Edelweiss".
Tämä todetaan 14. helmikuuta 2023 annetussa asetuksessa nro 80/2023 Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin .
On huomattava, että prikaati sai kunnianimen "Edelweiss", koska henkilöstö suoritti esimerkillisesti sille osoitetut tehtävät Ukrainan alueellisen koskemattomuuden ja itsenäisyyden suojelun aikana.
eli maavoimien 10. erillinen vuoristohyökkäysprikaati niittää mainetta .
maavoimien 10. erillinen vuoristohyökkäysprikaati Ukrainan asevoimien sai kunnianimen "Edelweiss".
Tämä todetaan 14. helmikuuta 2023 annetussa asetuksessa nro 80/2023 Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin .
On huomattava, että prikaati sai kunnianimen "Edelweiss", koska henkilöstö suoritti esimerkillisesti sille osoitetut tehtävät Ukrainan alueellisen koskemattomuuden ja itsenäisyyden suojelun aikana.
Kannattaa lukea tai kuunnella äänikirjana "Sota vai rauha - Kirjoituksia Venäjästä ja lännesta. Avaa perin pohjin juurikin tätä Venäläistä tyhmyyttä, on muuten todella syvällä siellä.
Ryssällä *pitäisi* olla käteisongelma noin muutenkin Q1 2023 päällä. Hintakatto on purrut ja vasta tammikuussa on tapahtunut raju raaka öljytulojen väheneminen. Sitten helmikuun alussa tuli jalosteiden rajoitukset mikä oli erittäin tärkeä koska jalosteisiin menee merkittävä määrä öljyä. Kaasuun moskoviitilla ei ole LNG kapaa ja putket vetää huonosti. Lainaa ei ryssä saa ja rahastot on aika pitkälti blokattu MUTTA moskoviitilla on kultaa paljon (jemmattu ihan sotaa varten) jota sitten myyvät ilmeisesti halvalla koska sitä länsi ei osta ja pitää nk. myydä pöydän alta. Kullalla ja muulla rahalla sekä säännöstelyllä on saatu inflaatio kuriin niin kotona on pysyneet eläkeläiset jutussa mukana mutta nyt on toivoa että homma lähtee laukalle kun kassa alkaa oikeasti tyhjenemään. Oma ajatus on että kyllä tässä on kestänyt mutta niin se demokratia toimii, hitaasti lähtee käyntiin pakotteet ja mutta sitten tulee joskus jälkeäkin.
Lähde kun sitä kuitenkin joku osaa pyytää:
Viimeksi muokattu:
skärdis
Greatest Leader
Vaikka Hesari onkin monen mielestä täyttä kuraa niin nyt on sunnuntaisivuilla sellainen juttu, että kannattaa lukea ja katsoa videot. Nuori naiskandanedustaja poseeraa rynnäkkökiväärinsä kanssa ja kertoo hyökkäystä seuranneen aamun tilanteesta parlamentissa kun pelkona oli venäjämielisen puolueen liittyneen salaliittoon. Ryssämielisen puolueen edustajat olivat saaneet tiedon hyökkäyksestä jo ennalta ja olivat lähteneet turvaan. Osa sentään erosi ja liittyi puolustamaan omaa maataan.
Mukana on myös ryssien maahanlaskujoukkojen kuvaamaa materiaalia Hostomelin lentokentälle aivan sodan alussa tehdystä maahanlaskusta, joka tunnetusti meni vihkoon. Videossa materiaalia lentokoneen sisältä maahanlaskussa ja tämä koneellinen selvisikin ainakin maahan ehjänä.
Jutun mukaan tullimies Antti Hartikainenkin on jo palannut Kiovan asukkaaksi. Sodan alkaessa oli pakomatkalla autoillut liki piiritetystä kaupungista luottavaisena "ettei venäläiset siviilejä ammu".
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009338471.html?share=03f5e916122bced806efa80d41526f6b
Mukana on myös ryssien maahanlaskujoukkojen kuvaamaa materiaalia Hostomelin lentokentälle aivan sodan alussa tehdystä maahanlaskusta, joka tunnetusti meni vihkoon. Videossa materiaalia lentokoneen sisältä maahanlaskussa ja tämä koneellinen selvisikin ainakin maahan ehjänä.
Jutun mukaan tullimies Antti Hartikainenkin on jo palannut Kiovan asukkaaksi. Sodan alkaessa oli pakomatkalla autoillut liki piiritetystä kaupungista luottavaisena "ettei venäläiset siviilejä ammu".
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009338471.html?share=03f5e916122bced806efa80d41526f6b
Viimeksi muokattu:
Tilaajalle
Mikfin70
Ylipäällikkö
Veikkaan kyllä ihan feikkivideoiksi, koska vaunuissa ei ole vakaimet päällä, kun edetään kosketukseen ja ammutaan. Voi toki ampua ilmankin, mutta ei osu järkevästi mihinkään.
YliKoo
Greatest Leader
Tilaajalle
Kiovassa käytiin vuosi sitten taistelu, joka oli ratkaiseva sekä Ukrainalle että Suomelle. Kansanedustaja Kira, baarimikko Dmytro, kriisinhallintajohtaja Antti ja venäläisiä vastaan rintamalle päätynyt majuri Jouni kertovat nyt, mitä Kiovassa todella tapahtui kohtalonhetkinä helmi–maaliskuussa 2022.
Puhelin hälytti asunnossa Solomjanskyin kaupunginosassa kello 5.10 aamulla.
Kansanedustaja Kira Rudyk heräsi soittoon ja nousi vastaamaan.
Kira Rudyk
Puhelimen toisessa päässä oli joku virkailija Verhovna Radasta eli Ukrainan parlamentista. Soittaja välitti jostakin ylempää tulleen käskyn: joka ikisen Kiovan lähistöllä olevan kansanedustajan oli hankkiuduttava aamuseitsemäksi parlamenttitalolle.
Hinnalla millä hyvänsä.
Rudyk ei sitä vielä tiennyt, mutta pienet Venäjän aseistetut soluttautujaryhmät olivat jo Kiovan kaduilla. Ne pyrkivät kohti Kiovan hallintokeskusta.
"Me aloimme soitella puolueittain, montako edustajaa saisimme koolle", Rudyk muistelee.
Oli aamuyö 24. helmikuuta 2022. Parlamentin kokoontumiselle oli ennennäkemätön hätä: koko Ukrainan alueelle oli äänestettävä vielä aamun aikana sotatila.
Venäjän ensimmäiset ohjukset olivat joitakin minuutteja aiemmin osuneet strategisiin kohteisiin Kiovan ympäristössä. Pienet soluttautuneet erikoisjoukot olivat jo Kiovassa, ja VDV-maahanlaskujoukkojen ensijoukkoa tuotiin sotilashelikoptereilla Hostomelin rahtilentokentälle Kiovan luoteispuolelle.
Länsimielisen Holos-puolueen puheenjohtaja Rudyk lähti ajamaan Solomjanskyista kohti Kiovan hallintokortteleita.
Hän ajoi halki neljän miljoonan asukkaan metropolin, jota pohjois-eteläsuunnassa halkoo Dnepr-joki. Reitillä Solomjanskyistä ydinkeskustaan sijatsee Kiovalle tunnusmaisia maamerkkejä: monumentaalisia neuvostorakennuksia, kirkkojen kullattuja sipulikupoleja, tehtaanpiippuja, kulttuuripalatseja ja kadunvarsibaareja.
Mutta kansa jännitti asunnoissa, pommisuojissa ja kellareissa.
Kaduilla oli aavemaisen hiljaista.
Rudik saapui parlamentille Hruševskoho-kadulle.
Stalinin kaudella rakennetun neuvostorakennuksen ikkunat oli peitetty hiekkasäkeillä, valot oli himmennetty. Totiset sotilaat ohjasivat kansanedustajat parlamentin istuntosaliin, jossa kansanedustajille oli annettu turvallisuussyistä vain kymmenen minuuttia aikaa.
Siinä ajassa täytyi äänestää ja julistaa sotatila voimaan koko Ukrainassa. Siihen meni korkeintaan seitsemän minuuttia, sillä lopuksi Rudyk ja muut kansanedustajat ottivat toisiaan kädestä ja lauloivat seisten Ukrainan kansallislaulun.
Ukrainan parlamentissa alettiin päättää istuntoja kansallislauluun hyökkäyksen ensimmäisestä aamusta lähtien. Video on maaliskuun alusta 2022.
”Se oli yksi elämäni koskettavimmista hetkistä”, Rudyk sanoo.
Parlamentissa oli edelleen kaksi Venäjä-mielistä puoluetta, ja niillä oli yhteensä parikymmentä kansanedustajaa. Entä jos heidät oli jo ujutettu Venäjän hyökkäyksen juoneen mukaan?
"Myöhemmin selvisi, että osa heistä oli paennut jo edellispäivänä maasta, sillä heillä oli etukäteistietoa hyökkäyksestä. Osa taas tuli parlamenttiin ja vaihtoi Ukrainan puolelle", Rudyk sanoo.
Parlamentin 450 edustajasta paikalle oli ehtinyt 310. Heistä 300 äänesti puolesta, nolla vastaan. Kymmenen äänesti tyhjää.
Presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoitti asetuksen 64/2022, joka julisti sotatilan voimaan koko Ukrainassa aluksi 30 vuorokaudeksi.
Parlamentille oli tehty jo selväksi, että valtion ylin johto ei poistu Kiovasta. Myös kansanedustajien odotettiin jäävän puolustuslinjaan.
Parlamenttitalolta Rudyk ajoi suoraan poliisiasemalle. Kansanedustajia oli kehotettu noutamaan henkilökohtaiset rynnäkkökiväärit.
Osasi niitä käyttää tai ei.
odan ensimmäisten aamuyön tuntien yksityiskohdat Kiovan ydinkeskustassa ovat osin sumeita.
44-vuotias presidentti Volodymyr Zelenskyi oli herännyt sisäministeri Denys Monastyrskyin aamuöiseen soittoon.
Ukrainan ylin johto kerättiin kasaan. Sen jälkeen Zelenskyi vietiin bunkkeriin, joka on tiettävästi syvällä maan alla presidentin virkatalon yhteydessä.
Useat lähteet kertovat, että Venäjän pieniä erikoisjoukkoja oli jo aamuyöllä soluttautuneena ydinkeskustan liepeille. Yksi iskuryhmä pysäytettiin ja eliminoitiin väitetysti pääbulevardi Peremohylla eli Voitonkadulla.
Ensitehtävä oli tappaa tai vangita Zelenskyi ja tämän ydinpiiri.
Kun se olisi tehty, perässä Kiovaan tulisivat sotilashelikoptereilla Venäjän erikoisjoukkojen VDV-maahanlaskujoukot, jotka ottaisivat haltuunsa ainakin parlamentin, presidentinhallinnon, valtiolliset tv-kanavat ja armeijan päämajan.
Miehitystaktiikka oli kopio Neuvostoliiton puna-armeijan historiasta: elokuussa 1968 Prahassa ja jouluaattona 1979 Kabulissa puna-armeija miehitti liittolaismaiden pääkaupungit pitkälti samalla taktiikalla.
Zelenskyin ensituntien suojaaminen oli paniikinomainen operaatio. Henkivartijakaartin kerrottiin tukkineen kulkuväyliä presidentin virkataloon millä tahansa, mitä käsiin osui. Pääportille kasattiin poliisin ajoesteitä ja vanerilevyjä hätärakennelmaan, joka muistutti kaatopaikkakasaa.
Kello 8.06 Zelenskyi kertoi sosiaalisen median kanavissa, että hän oli aamulla keskustellut puhelimitse jo Yhdysvaltain presidentin, Saksan liittokanslerin, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, Puolan presidentin ja Britannian pääministerin kanssa.
Hän pyysi jokaiselta yhtä asiaa: soittakaa Putinille, taivuttakaa hänet pysäyttämään hyökkäys.
Siihen ei kukaan uskonut. Niinpä kello 11.54 Zelenskyi avasi portit koko Ukrainan siviiliväestön mobilisoimiselle. Hän viestitti kaikissa kanavissa: Me ryhdymme jakamaan aseita kenelle tahansa, joka haluaa puolustaa maata. Ole valmiina tukemaan Ukrainaa kaupunkiemme kortteleissa.
Kiovalainen baarimikko Dmytro Dobrovolskyi lähti heti aamusta kotoaan Holosiivskyin kaupunginosasta, joka sijaitsee Kiovan lounaispuolella.
Dmytro Dobrovolskyi
Hän käveli läheiselle urheilukeskukselle ja asteli jonon viimeiseksi.
25-vuotias Dobrovolskyi oli kuullut Zelenskyin vetoomuksen. Hän halusi liittyä aluepuolustusjoukkoon. Se tarkoitti vapaaehtoisten siviilien aseellista joukkoa. Aluepuolustusjoukkojen rekrytointi kiihtyi aamupäivällä eri puolilla Ukrainaa.
”Olin jo etukäteen päättänyt, että jos sota alkaa, en pakene. Taistelen vihollista vastaan. Suojelen kotejamme”, Dobrovolskyi kertoo.
Dobrovolskyi muistelee, että jonossa oli satoja miehiä. Juteltiin. Sotauutisia seurattiin kännykästä. Kuten monet muut, Dobrovolskyi oli odottanut, että jos Venäjä todella hyökkää, se tekee sen Itä-Ukrainan Donbasissa, jossa oli sodittu jo vuodesta 2014.
Mutta venäläiset lähestyivät Kiovaa, Dobrovolskyin ja hänen vaimonsa Julijan kotikaupunkia.
Kymmeniätuhansia kiovalaisia siviilejä liittyi Kiovan puolustusrintamaan. Eri puolille kaupunkia perustettiin tee-se-itse -pajoja, joissa kyhättiin omatekoisia Molotovin cocktaileja eli räjähtäviä polttopulloja.
Aluepuolustusjoukkojen rekisteröintipaikalla jonossa oli opettajia, rakennusmiehiä, yliopistotutkijoita, yrittäjiä. Dobrovolskyi oli töissä kiovalaisessa Chivas-baarissa, ja vapaa-aikanaan hän oli tehnyt venäjänkielistä rapmusiikkia. Venäjän hyökättyä hän päätti, ettei hän esiinny enää koskaan venäjäksi.
Vanhat biisinsä hän poisti Youtubesta.
Lopulta jonotus oli ohi. Sitä seurasi lyhyt haastattelu. Dobrovolskyi rekisteröitiin aluepuolustusjoukkoihin ja hänelle ojennettiin rynnäkkökivääri. Hän oli teini-iästä lähtien käynyt ahkerasti ampumaradalla, mutta se oli harmiton harrastus.
Ei hän ollut koskaan ajatellut joutuvansa ampumaan muuta kuin maalitaulua.
Osaatko ladata, haastattelija kysyi.
”Osaan”, Dobrovolskyi vastasi.
Kansanedustaja Kira Rudyk opetteli rynnäkkökiväärin purkamisen ja kokoamisen.
Kansanedustaja Kira Rudyk ei sen sijaan ollut koskaan edes koskettanut asetta.
Hänelle ojennettiin poliisiasemalla AK74-rynnäkkökivääri, joka on yksi versio maineikkaasta AK47:stä. Hän jakoi kuvan itsestään Instagramissa ja Twitterissä.
”Pelkäsin, että muutaman päivän sisällä joutuisin käyttämään asettani”, Rudyk sanoo.
Hän ajoi kivääri takakontissa kotiinsa Solomjanskyin kaupunginosaan. Illalla hän oli kiovalaisella tv-studiolla haastateltavana, mutta sieltäkin oli lähdettävä kesken lähetyksen. Venäläisjoukkojen kerrottiin olevan vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä Hostomelin rahtilentokentällä.
Rudyk pelkäsi, että venäläiset onnistuvat piirittämään kaupungin pitkäksi aikaa.
”Suurin pelkoni oli, että kuolisimme juomaveden puutteeseen.”
Uhka oli todellinen. Pohjois-Kiovan Obolonin lähiöstä ei ole kuin viitisen kilometriä ydinkeskustaan. Siellä jyrisi jo ainakin kaksi venäläisten panssaroitua ajoneuvoa.
Venäläisten etujoukot yrittivät puskea läpi sekä Kiovan länsi- että itäpuolella. Tuhotuista venäläisten miehistönkuljetusvaunuista löytyi myöhemmin paraatiasuja, joita venäläiset oletetusti käyttäisivät voitonparaatissa Kiovan pääbulevardeilla.
Rudyk kertoo soittaneensa Kiovan pormestarille Vitali Klytškolle, entiselle ammattilaisnyrkkeilyn raskaan sarjaan maailmanmestarille.
Rudyk kysyi, miten hän voisi kansanedustajana auttaa.
”Klytško sanoi, että nyt tarvitaan vain mahdollisimman paljon ihmisiä, myös siviilejä, aseisiin.”
Rudyk muistuttaa, että kiovalaiset ovat tottuneet aseellisiin konflikteihin jo ennen helmikuuta 2022. Metropolin nuorisokin on parkkiintunut 2000-luvun aiemmissa konflikteissa.
”Täällä on ollut kaksi vallankumousta. Tiedämme jo, millaista se on”, hän sanoo.
Talvella 2004–2005 kansa nousi Kiovassa barrikadeille, kun Venäjä-mielinen Viktor Janukovytš valittiin presidentiksi härskin vilpillisissä vaaleissa. Niin kutsutusta oranssista vallankumouksesta selvittiin vielä yhdellä kuolonuhrilla, ja siinäkin oli kyse sydänkohtauksesta.
Helmikuun 2014 vallankumous olikin sitten jo aivan muuta. Raakaa armeijan ja poliisin erikoisjoukkojen väkivaltaa.
Presidentiksi oranssin vallankumouksen jälkeen palannut Janukovytš ajettiin maanpakoon Venäjälle, mutta hinta oli kova: 121 ihmistä oli kuollut viiden vuorokauden rajuissa taisteluissa kansannousun ja hallinnon asejoukkojen välillä.
Kiovan Maidan oli vuorokausien ajan täysimittainen taistelukenttä.
Putin raivostui vallankumouksesta. Jo helmikuun lopulla 2014 hän määräsi tunnuksettomat venäläisjoukot miehittämään Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan.
Silloin alkoi sota, joka nyt kiihtyy.
Kiovan asukkaat hakivat suojaa metroasemalta 24. helmikuuta 2022, kun Venäjän ohjuksia iskeytyi kaupunkiin hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä. (VIACHESLAV RATYNSKYI / REUTERS)
Kiova autioitui ulkomaalaisista jo suurhyökkäyksen ensimmäisenä aamuna.
Kansainvälinen metropoli muuttui hetkessä vain ukrainalaisten kaupungiksi. Kaupunkiin jäi lähinnä yksittäisiä ulkomaalaisia: sotakirjeenvaihtajia, vapaaehtoisia taistelijoita, seikkailijoita, ja todennäköisesti joitakin läntisiä asiantuntijoita, jotka konsultoivat Ukrainan viranomaisia ja asevoimia.
Antti Hartikainen
Suomalaisen everstin Antti Hartikaisen asunto on aivan Maidanin eli Itsenäisyyden aukion kupeessa, Kiovan sydämessä.
Jo aamuyön tuntien aikoihin Kiovan ydinkeskustan ulkopuolella operoi joitakin venäläisten pieniä erikoisjoukkoja, joista ainakin osa oli tiettävästi naamioitunut ukrainalaisiksi poliiseiksi.
Ne pyrkivät kohti Kiovan hallintokortteleita.
Hartikainen on entinen upseeri ja Suomen tullin entinen pääjohtaja, joka työskentelee Kiovassa EUAM:n eli EU:n siviilikriisinhallintaoperaation johtajana. Hän lähti asunnostaan noin kilometrin päähän EUAM:n päämajalle. Se sijaitsee ydinkeskustan itälaidalla Kiovan Filharmonian vieressä.
Suursodan alkua oli vielä vaikea hahmottaa. Metropoli vasta heräili järkyttävään todellisuuteen. Paniikkia Hartikainen ei nähnyt.
Joukkopako oli toki alkamassa. Parin tunnin kuluttua Pasažyrskyin rautatieasemalla oli jo tuhansittain vakavaa väkeä matkalaukkuineen, hieman kuin vanhoissa mustavalkokuvissa eri puolilta Eurooppaa vuonna 1940.
”Kyllä sen näki, että ihmiset olivat jännittyneitä ja hermostuneita. Osa enemmän, osa vähemmän”, Hartikainen sanoo.
Häntä huolestutti, että Venäjä onnistuisi saartamaan Kiovan.
Se johtaisi pitkään ja tuskalliseen piiritykseen, joka näännyttäisi kaupunkilaiset hitaasti ja varmasti.
Hartikaisella oli edessään vaikea operaatio.
Hänen tuli johtaa EUAM:n koko henkilökunta ja heidän perheensä evakkokolonnassa ulos Kiovasta. Päämääränä oli ajaa yli 600 kilometriä halki koko läntisen Ukrainan Puolaan.
Ensin kolonnat lähtivät suoraan Kiovan keskustasta länteen. Päätiet olivat tukossa. Jonossa oli tuhansia tai kymmeniätuhansia autoja. Hartikainen näki uutisista, että Kiovan länsilaidalla on taisteluita.
”Siinä joutui miettimään, että mitäs tehdään, jos törmätään venäläisjoukkoihin. Ajattelin silloin, että tuskin ne heti alkavat siviilejä ampumaan”, Hartikainen sanoo.
Jälkikäteen Hartikainen ymmärsi, kuinka virheellinen hänen ajatuksensa oli ollut. Ei venäläisjoukoilla ollut kuria. He ampuivat ensin ja katsoivat vasta jälkikäteen, oliko kyse sotilasajoneuvosta vai siviileistä.
Hartikaisen johtama EUAM-kolonna ajoi yli 20 tuntia ensin Kiovasta etelään ja sieltä länteen ja rajan yli Puolaan. Osa kuskeista oli jo valmiiksi kuolemanväsyneitä, koska sodan uhka oli nostanut stressipiikin ja aiheuttanut unettomuutta.
”Kiovassa oli oltu aika varpaisillaan jo puolitoista viikkoa”, Hartikainen sanoo.
Peräti neljä Hartikaisen johtaman kolonnan autoa suistui maantieltä ulos pientareelle tai ojaan.
He olivat nukahtaneet rattiin.
Ukraina tuhosi sodan alussa sillan Irpinin ja Kiovan välillä vaikeuttaakseen venäläisten etenemistä pääkaupunkiin. Irpinissä taistellut Dmytro Dobrovolskyi palasi kaupunkiin HS:n kanssa tammikuussa 2023. (SAARA MANSIKKAMÄKI / HS)
Baarimikko Dobrovolskyi sai hyökkäyksen toisena päivänä koodinimen.
Hän palveli nyt aluepuolustusjoukossa, jossa koodinimi annettiin jokaiselle. Dobrovolskyin nimeksi tuli Savu. Hänet komennettiin kuuden hengen ryhmään, jota johti poliisina työskennellyt vanhempi mies.
Dobrovolskyin ryhmän tehtäväksi tuli partioida Kiovan katuja ja tarkistaa epäilyttävät kulkijat. Kaupungissa tiedettiin olevan venäläisiä soluttautujia.
Dobrovolskyin ryhmälle annettiin käyttöön kaksi asevoimien maastokuvioitua autoa, ja ylleen he saivat vanhat asepuvut. Rynnäkkökiväärit kädessä he näyttivät Dobrovolskyin mukaan ”lähestulkoon sotilailta”. Mutta muita varusteita ei ollut, ei esimerkiksi radiopuhelimia viestimiseen. Ryhmä sai Kiovan aluepuolustusjoukkojen johdolta komennot kännykkään Telegram-sovelluksen kautta.
Toisena päivänä Dobrovolskyin ryhmä sai pelastustehtävän. Irpinistä, Kiovan itäpuolen esikaupungista, piti evakuoida ryhmä 12-vuotiaita poikia, jotka olivat olleet siellä amerikkalaisen jalkapallon turnauksessa.
Pojat olivat jääneet vaille paluukyytiä. Venäläisjoukkojen kärki taas lähestyi Irpiniä pohjoisesta.
Nuorukaiset saatiin noukituksi Irpinistä autoihin. Paluumatkalla Dobrovolskyi oli muutaman pojan kanssa täyteen ahdetussa autossa. Kun he lähestyivät Kiovan päärautatieasemaa, kuului laukauksia. Heidän maastokuvioitua autoaan ammuttiin.
Laukaukset tulivat venäläisten soluttautujien autosta, joka kaasutti paikalta. Baarimikko Dobrovolskyi työnsi rynnäkkökiväärinsä ulos auton ikkunasta.
”Silloin laukaisin aseeni ensimmäisen kerran.”
Yhden ukrainalaisen propagandavideon merkitystä on vaikea ylitulkita.
Sillä saattoi olla ratkaiseva merkitys koko Kiovan kohtalon – ellei jopa Euroopan kohtalon – suhteen.
Suurhyökkäyksen toisen päivän iltana, 25. helmikuuta, Zelenskyi ja muu valtiojohto julkaisi Zelenskyin ottaman käsivaravideon, joka oli kuvattu pimeällä kadulla Kiovan hallintokeskustassa.
Venäläiset olivat ensitunnista alkaen levittäneet väitteitä, että Zelenskyin hallinto on paennut maasta.
Käsivaravideon viesti oli se, että maan johto on pääkaupungissa, ja sinne se myös jää. Viisikko oli riisunut poliitikkomaiset pikkutakkinsa ja vaihtanut ne pysyvästi armeijanvihreisiin villapaitoihin ja huppareihin.
Zelenskyi:”Puoluekoalition johtaja – tut (täällä)! Presidentinkanslian johtaja – tut! Pääministeri – tut! Podoljak – tut! Presidentti – tut! Ukrainan kansalaiset – tut! Me kaikki olemme täällä puolustamassa itsenäisyyttämme ja maatamme. Ja pysymme. Slava Ukrajini!”
Muut neljä: ”Herojam Slava!”
Se oli Kiovan selviytymisen kannalta välttämätön video. Maan johdon paniikki ja evakuoituminen läntiseen Ukrainaan olisi johtanut valtatyhjiöön.
Kaaos olisi lähes väistämättä avannut venäläisille tien pääkaupunkiin.
Presidentti Volodymyr Zelenskyi julkaisi illalla 25. helmikuuta videon, joka näytti hänen ja muun valtiojohdon olevan yhä Kiovassa.
Zelenskyi pysyi bunkkerissa ainakin sodan ensimmäisen kokonaisen viikon.
Maaliskuun alkupäivinä, noin viikko hyökkäyksen alusta, hän tuli tiettävästi ensimmäisen kerran ulos talostaan. Presidentti, presidentinhallinnon johtaja Andri Jermak ja pieni henkivartijatiimi ajettiin äärimmäisen salaa virkatalolta Bankova-kadulta Kiovan pohjoislähiöihin, rintaman lähelle.
Ajelusta sovittiin niin pienessä piirissä, että osa Zelenskyin avustajista luki siitä vasta kaksi kuukautta myöhemmin yhdysvaltalaisen Time-lehden haastattelusta.
Zelenskyillä oli tarve nähdä Kiovaa omin silmin, jutella rintamasotilaiden kanssa. Avustajat kutsuivat ajoreissua myöhemmin ”borssi-reissuksi”, sillä vapaaehtoiset tarjosivat Zelenskyille rintaman takana borssia.
Kiovan koko pohjoispuolella käytiin raakaa sotaa etenkin kahdessa tavallisessa pikkukaupungissa, joiden nimet tulivat myös suomalaisille hyvin synkällä tavalla tutuiksi.
Ne olivat hieman kuin Kiovan Espoo ja Vantaa.
Irpin ja Butša.
elmikuun viimeisenä päivänä Valko-Venäjän puolelta Hdzenin kylästä liikkeelle lähti todellinen maailmanlopun ajoneuvokolonna. Matkaa Hdzenistä Kiovaan oli hieman yli sata kilometriä. Satelliittikuvien mukaan käärmemäisen kolonnan kokonaispituus oli 64 kilometriä. Siinä oli tuhansia ajoneuvoja: tankkeja, miehistönkuljetusvaunuja, säiliöautoja, sotilasrekkoja.
Kolonna ajoi ensin Ivankiviin, josta oli enää noin 60 kilometriä Kiovan kaupungin rajalle. Muutaman päivän kuluttua kolonnan kärki oli jo Hostomelin lentokentällä, alle kymmenen kilometrin etäisyydellä Kiovan luoteisrajasta.
Kiovalainen baarimikko Dmytro Dobrovolskyi taas oli toisella lentokentällä, Žuljanyssa Kiovan lounaispuolella. Hän opetteli panssarintorjuntaohjuksen käyttöä. Kentälle oli perustettu koulutuskeskus uusille taistelijoille.
Vielä runsasta viikkoa aiemmin hän oli sekoitellut drinkkejä ja täyttänyt oluttuoppeja baarissa.
Kentällä Dobrovolskyi liittyi varsinaisiin Ukrainan asevoimiin. Hän sai uuden asepuvun, maihinnousukengät, kypärän, kuulosuojaimet ja suojalasit. Koulutuksessa käytiin pikavauhtia läpi sotilasryhmän liikkumista, ensiaputaitoja ja aseiden käyttöä.
Dobrovolskyista koulutettiin panssarintorjuntamiestä. Koulutus oli kuitenkin hätäistä. Lisäoppia Dobrovolskyi etsi verkosta.
”Googletin paljon”, Dobrovolskyi kertoo. ”Aina kun oli aikaa, etsin tietoa sotilastaktiikoista ja aseista.”
Kun Dobrovolskyi oli ollut koulutuksessa noin kaksi viikkoa, tuli tieto, että Ukrainan puolustajat Kiovan esikaupungissa Irpinissä ovat ahdingossa. Sinne tarvittiin vahvistuksia, ensi alkuun 40 vapaaehtoista.
”Ilmoittauduin heti. Minua ei valittu ensimmäiseen ryhmään, ja olin todella pettynyt. Mutta pääsin toiseen ryhmään.”
Dobrovolskyi kuljetettiin Irpiniin. Loppumatka piti marssia, koska kaupunkiin johtava silta oli murskana. Irpinin pohjoispuolella oli venäläisjoukkojen valtaama Hostomelin lentokenttä.
Siellä oli jo käärmemäisen venäläiskolonnan kärki.
On tuskin liioittelua todeta: Taistelu Kiovasta helmi-maaliskuussa 2022 oli Euroopan kohtalokkain ja ratkaisevin taistelu sitten kevään 1945.
Entä jos Venäjä oli vallannut Kiovan?
Venäjän voimaantunut miehitysarmeija saattaisi olla nyt Puolan, Slovakian, Unkarin, Romanian ja Moldovan rajoilla. Liittolaisensa Valko-Venäjän ja Kaliningradin alueen kautta se saattaisi yrittää epävakauttaa Itämeren aluetta.
Silloin konflikti olisi jo Suomen rajoilla.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen uskoo, että jos Kiova olisi kaatunut, Suomen ja Ruotsin Nato-tie olisi noussut toistaiseksi pystyyn. Euroopan keskeisissä Nato-pääkaupungeissa Berliinissä ja Pariisissa ei taatusti uskallettaisi ottaa askelia Naton laajentumiseen.
Vaikka Suomi tekee Naton kanssa syvää yhteistyötä, se olisi jäänyt harmaalle alueelle ilman Naton viidennen artiklan ja ydinasepelotteen suojaa.
”Suomalaisilla on aitoa syytä kiitollisuuteen ukrainalaisten puolustustaistelusta”, Vanhanen sanoo.
Pahimmassa tapauksessa Suomi saattaisi nyt valmistautua eduskuntavaaleihin jonkinlaisessa sotilaallisessa valmius- ja hätätilassa.
Kiovalaisten torjuntavoitto ei ollut kuitenkaan lainkaan selviö. Se saattoi olla vain hiuskarvan varassa. Se saattoi olla lopulta kiinni yhdestä taistelukentästä, Hostomelistä.
ÄÄNET PÄÄLLE
Venäjän asevoimien videossa näkyy, kun maahanlaskujoukot hyökkäävät Hostomelin lentokentälle.
YliKoo
Greatest Leader
Hostomelin lentokenttä sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä kaupungin rajasta, metropolin luoteiskulmassa. Venäjän tarkoituksena oli vallata Hostomel maahanlaskupaikaksi, jonka kautta kulkisi Venäjän hyökkäyksen valtava logistinen ihmis- ja tavaraliikenne.
Kun Hostomel olisi vakaasti venäläisten hallussa, kentälle kulkisi venäläisten lähes tauoton lentorahti, joka kuljettaisi Pihkovan sotilastukikohdasta Venäjältä joukkoja, panssarivaunuja, tykkejä, ammuksia ja polttoainetta.
Mitä tahansa Kiovan valtaamiseen tarvittaisiin.
Venäläiset eivät kuitenkaan saaneet Hostomelia hallintaansa. Ukrainan tykistö onnistui useissa väijytyksissä, joissa tuhottiin jopa kymmeniä venäläisiä sotilasajoneuvoja.
Onni onnettomuudessa oli myös se, että Venäjän 64-kilometrisen sotilaskolonnan kulku oli pysähtynyt mystisesti maaliskuun alkupuolella. Selvisi, että kolonnalta olivat loppuneet polttoainevarastot.
Valkovenäläiset siviilit kertoivat myöhemmin, että kolonnan venäläissotilaat olivat rahoittaneet ryyppäämistään myymällä kolonnan dieselvarastoja paikallisille.
Sotilailla ei ollut etukäteistietoa siitä, että suurhyökkäys oli todella alkamassa. Polttoainetta oli myyty joko ruplia tai viinaa vastaan.
Se oli monelle venäläissotilaalle viimeinen humala ennen kuolemaa vieraalla maalla.
Ukrainalaisia siviilejä pakeni jalkaisin Butsasta kohti Irpiniä maaliskuun 10. päivä. Kuva on otettu Soborna-kadun tiesululta, jossa Dmytro Dobrovolskyi taistelutovereineen piti tuliasemaa. (ARIS MESSINIS / AFP)
Irpinissä baarimikko Dmytro Dobrovolskyi näki ensi kerran omin silmin, miltä sota etulinjassa näyttää.
Kerrostaloja, joista oli irronnut kokonaisia ulkoseiniä paineaalloissa. Luurangoiksi palaneita autonraatoja. Räjähdyksissä sinkoillutta metallirojua autioilla pihoilla.
Dmytro Dobrovolskyi (oik.) taistelutovereidensa kanssa Irpinissä maaliskuussa 2022. Kuva on hänen kännykkäalbumistaan.
Oli maaliskuun puoliväli, Venäjän suurhyökkäyksen kolmas viikko.
Kiovan keskiluokkainen esikaupunki Irpin oli Dobrovolskyille entuudestaan tuttu. Kiovalaisilla oli tapana käydä rentoutumassa Irpinin puistoissa ja kylpylöissä.
Kun Dobrovolskyi saapui kaupunkiin osana vahvistusryhmää, kaupungista oli taisteltu kaksi viikkoa. Venäjän sotilaat hallitsivat lähes puolta kaupungista. Asukkaat olivat paenneet. Vain muutamat piileskelivät vielä kellareissa.
Dobrovolskyille esiteltiin puolustusasemat. Tärkein niistä oli hiekkasäkein linnoitettu tiesulku Soborna-kadulla, Irpinin ja Butšan rajalla.
Kun tiesululta katsoi venäläisten miehittämän Butšan suuntaan, näkyi huoltoasema, bussipysäkki ja palanut kauppakeskus. Suoraan edessä oli korkea kerrostalo. Dobrovolskyille kerrottiin, että venäläisillä on siellä tarkka-ampujia.
Vielä maaliskuun puolivälissä tiedot Butšan miehityskaupungin kammottavista tapahtumista olivat sumuisia.
Dobrovolskyin ryhmä tiesi vain, että Soborna-kadun tiesulku oli äärimmäisen tärkeä. Jos Venäjän joukot rynnisivät siitä läpi, he pääsisivät Irpinin keskustan kautta P-30-tielle, joka veisi hetkessä Kiovan läntisiin lähiöihin.
Ydinkeskustakin oli vain 20 kilometrin päässä.
”Tehtävämme oli pitää tiesulku kaikin keinoin”, Dobrovolskyi muistelee.
ÄÄNET PÄÄLLE
Sotilas Dmytro Dobrovolskyi Irpinissä tammikuussa 2023. Hän esitteli HS:lle kevään 2022 taistelupaikkoja.
Etulinjassa oli hämmentävää. Dobrovolskyille ei aluksi löytynyt tehtävää, sillä sota on epäjärjestystä, sattumia, hortoilua. Oli epäselvää, miten vahvistusjoukot liitetään kaupungissa jo olleisiin sotilasryhmiin.
”Ensimmäiset kolme päivää kuljeskelin yksikseni”, Dobrovolskyi muistelee.
Etulinjassa piti kulkea rakennusten suojassa. Avoimilla paikoilla täytyi juosta kyyryssä. Venäjän joukot tulittivat panssarivaunujen tykeillä, kranaatinheittimillä, raketeilla, konekivääreillä. Välillä vinkui, välillä räjähti.
Ja välillä laskeutui aavemainen hiljaisuus.
Alun haahuilun jälkeen Dobrovolskyille annettiin olalta laukaistava NLAW-panssarintorjuntaohjus. Se on metrin mittainen paksu putki, jonka sisällä on tuhovoimainen ontelopanos. Se kykenee tuhoamaan panssarivaunun.
Tiesulun sivustalle oli kerätty kuljetusautoja näkösuojaksi. Kahden auton välistä pystyi tähyilemään venäläisten puolelle.
Jos sieltä ilmestyisi panssarivaunu, Dobrovolskyille oli annettu selkeä komento.
Nostaa ohjusputki olalle. Laukaista.
Etulinjassa sijainneet kerrostalot Irpinissä vaurioituivat Venäjän tykkitulesta. (SAARA MANSIKKAMÄKI / HS)
Aiempi elämä, jossa Dmytro Dobrovolskyi oli ollut kiovalainen baarimikko ja räppäri, oli jo kaukana, vaikka siitä oli vain nelisen viikkoa.
Dobrovolskyi sanoo tunteneensa itsensä jo sotilaaksi.
Hän sai nukkua neljän tunnin pätkissä, joskus yöllä, joskus päivällä. Majapaikkaa kutsuttiin ”bunkkeriksi”, mutta oikeasti se oli matala tiilistä kyhätty varasto pari sataa metriä tuliasemien takana. Sisällä haisi. Lattialla makasi sotilaita, ja kun käsky vuoronvaihdosta kävi, he kävelivät samoissa vaatteissa tuliasemiin, betonisäkeillä suojattuihin maakuoppiin.
Dobrovolskyi oli jo nähnyt ruumiita. Kännykällään hän otti kuvan kolmesta palaneesta venäläissotilaasta, jotka löytyivät rautatien kupeesta. Omia taistelutovereita oli haavoittunut.
Kokemattomien ukrainalaisten taistelijoiden puolustus Irpinissä oli kuitenkin kestänyt. Venäläiset eivät olleet päässeet läpi Soborna-kadun tiesulusta.
Oli ehkä 20. maaliskuuta – Dobrovolskyi ei muista päivämääriä tarkasti, sillä sodassa vuorokausista tulee hahmotonta mössöä.
Silloin koitti hänen hetkensä.
Butšan suunnassa näkyi liikettä. Tiesulun toisella puolella esiin kurkisti lähestyvä panssarivaunu. Dobrovolskyin tehtävä oli pysäyttää se. Kertakäyttöisellä NLAW:lla voi ampua enintään 800 metrin päähän. Jos ampuu hudin, täytyy hakea toinen 12,5 kiloa painava putki.
Siihen saattaisi kulua kohtalokkaan kauan aikaa. Liian kauan.
Dobrovolskyi kertoo osuneensa. Mutta ei hän ole siitä lainkaan varma, tuhoutuiko vaunu.
Rintamalla totuus on harvoin kirkas ja selkeä.
Kotitalon laajennusremontti Etelä-Karjalan Lemillä oli vieläkin aloittamatta.
Silti eläkeläismajuri Jouni Lahti oli saapunut maaliskuussa 2022 Ukrainaan, omin teoin. Vaimolle ja kolmelle pojalleen hän oli jättänyt kertomatta, että reissu saattaa olla muutakin kuin ukrainalaisten kouluttamista.
Jouni Lahti
Että hän saattaa 64-vuotiaana olla pian sodassa venäläisiä vastaan.
Lahti on entinen jalkaväen aktiivimajuri, jolla on kriisinhallintakokemusta Lähi-idästä ja Bosniasta.
Kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen, Lahti otti yhteyttä kadettikoulun aikaiseen tupatoveriinsa. He totesivat yhdessä, että nyt on ”momentum”, hetki toteuttaa omaa kutsumustaan.
Tupatoverille tuli este, joten Lahti lähti yksin.
Ukrainalla oli ulkomaalaisten vapaaehtoisten joukkoihin periaatteessa 50 vuoden ikäraja, mutta siitä on toisinaan joustettu, jos vapaaehtoisella on ollut tarpeeksi kova kunto ja taistelemiseen ammattitaitoa. Lahti on urheillut kilpaa koko elämänsä ja läpäisi kuntokriteerit.
Hän liittyi sotilasleirillä läntisen Ukrainan Javorivissa ulkomaalaisten joukko-osastoon. Palkkaa Ukraina maksoi Lahdelle 500 dollaria kuukaudessa.
Sen lisäksi tarjottiin varusteet ja ruoka.
Yhdeksänmiehinen ulkomaalaisjoukko oli nimetty Sparta 3:ksi.
Maaliskuun 24. päivänä se lähetettiin Kiovasta autolla kohti Butšaa. Jokaisella oli aiempaa sotilaskokemusta. Porukka oli Suomesta, Espanjasta, Moldovasta, Yhdysvalloista, Perusta, Israelista, Saksasta, Ranskasta, Ukrainasta ja Liettuasta.
Ryhmässä puhuttiin neljää eri kieltä, joten sotaa käytiin tulkkien välityksellä.
”Aamulla haettiin patruunoita, käsikranaatteja ja kertasinkoja”, Lahti sanoo.
Ryhmä oli hämmentävä cocktail.
Lahden taisteluparina oli 58-vuotias ranskalainen palkkasotilas, joka oli taistellut aiemmin eri puolilla Afrikkaa. Moldovalainen taas oli sotinut jo Neuvostoliiton joukoissa Afganistanissa. Perulainen oli osallistunut maan armeijan puolella Perun kovaotteisiin huumesotiin.
Ryhmä ajettiin Kiovan pohjoisten lähiöiden halki Moštšunin metsäalueelle, jonka läpi tultiin Butšan pikkukaupungin rajalle. Moštšunin ja Butšan välissä oli aukio, jolla ei ollut juuri suojaa vihollistulelta.
Majuri Jouni Lahti (edessä) lepäsi Moštšunin metsikössä Kiovan ja Butšan välissä 29. maaliskuuta 2022.
Kuoleman alue, kuten sitä Lahden mukaan kutsuttiin.
Ryhmä jatkoi jalkaisin syvemmälle Butšaan. Ensin se otti haltuunsa tyhjentyneen omakotitalon ja seuraavana päivänä se murtautui kahdeksankerroksiseen kerrostaloon, jonka viidenteen kerrokseen ryhmä perusti tarkkailu- ja tuliaseman. Suurin osa siviileistä oli jo paennut tai tapettu, sillä Butšassa oli tapahtunut laaja verilöyly, josta maailma ei vielä tuolloin tietänyt – eikä Lahden ryhmäkään sitä ymmärtänyt.
”Ei sitä osannut vielä ajatella. Kun eräässä risteyksessä oli kaksi ruumista, joiden yli oli ajettu telaketjuilla, sitä ajatteli, että he ovat vain jääneet sodan jalkoihin”, Lahti sanoo.
”Ne hirveydet selvisivät vasta huhtikuun alussa.”
Lahden ryhmän tehtävä oli ”pitää kosketusta venäläisiin”. Se tarkoitti sitä, että heidän oli pysyttävä lähietäisyydellä venäläisjoukoista, jotka jo perääntyivät. Oli tarkkailtava venäläisten liikkeitä, sodankäyntiä ja varmistettava, että he todella ovat etääntymässä Kiovan pohjoisrajoilta.
”Tiedettiin, ettei venäläinen pääse enää eteenpäin. Oli hyvä fiilis, ajettiin niitä ahtaalle.”
Vaikka Lahti puhuu kutsumuksesta, sodan arki oli raakaa kurjuutta. Tyhjissä ja lämmittämättömissä taloissa oli maaliskuun alussa hyytävän kylmä. Uni jäi vähälle, stressi painoi Venäjän epäsuoran tulen alla. Sotilaat söivät kylmänä purkista satunnaisia säilykkeitä, joita löytyi hylätyistä asunnoista. Butšassa kuljettiin jalkaisin, ja oli raahattava henkilökohtaisia varusteita, jotka painoivat 20–30 kiloa.
Lahti oli päättänyt, että venäläisten vangiksi hän ei jäisi. Jos sellainen uhkaisi, hän lähtisi oman käden kautta ukrainalaisilta saamallaan Makarov-pistoolilla.
Olisiko lemiläismajuri runsas vuosi aiemmin voinut kuvitellakaan, että hän vielä jokin päivä päätyisi rintamalle sotimaan venäläisiä vastaan? Ei olisi, hän sanoo.
”Todella erikoinen kokemus. Mutta oli kutsumus päällä, enkä sitä miettinyt sen enempää.”
Helsingin Sanomien toimittaja Petteri Tuohinen ja kuvaaja Kalle Koponen saapuivat huhtikuun alussa Butšaan.
Ukrainan joukot olivat vapauttaneet kaupungin kolme vuorokautta aiemmin. Venäjän suurhyökkäys Kiovaan oli ohitse. Se oli päättynyt katastrofiin, ja Venäjä oli tahtomattaan paljastanut, että sen asevoimat ovat luultua heikommat. Maa nilkutti tuhottujen joukko-osastojensa riekaleilla takaisin Valko-Venäjän puolelle.
Butšassa näky oli kuin dystopiasta.
HS:n toimittaja Petteri Tuohinen raportoi Butšan joukkohautojen ääreltä 4. huhtikuuta 2022.
”Paikalle tullut saksanpaimenkoira juo kuralätäköstä ruumiskasan vieressä", Tuohinen kirjoitti reportaasissaan.
Maa-aineksen seassa ortodoksikirkon pihamaalla näkyi vaatteiden riekaleita ja irtoraajoja.
Järkytyksestä sekaisin ollut butšalaismies lakaisi katua talonsa edustalla.
Butšalaisia oli kidutettu ja raiskattu.
Lauantaina huhtikuun 2. päivä entinen baarimikko ja räppäri Dmytro Dobrovolskyi oli Soborna-kadun tiesululla, kun hän kuuli tiedon, että venäläiset olivat vetäytyneet.
Siltä se myös tuntui: tykkituli oli loppunut, Irpinissä oli täysin hiljaista. Dobrovolskyi oli pysynyt etulinjassa elossa kolme viikkoa. Ainakin 65 ukrainalaistaistelijaa Irpinissä oli kuollut.
Dobrovolskyi ja hänen taistelutoverinsa olivat kestäneet läpi puolustustaistelun, joka oli pelastanut Kiovan ja presidentti Zelenskyin hallituksen.
Kiovan kaupunkialueella oli kuollut ainakin 222 ukrainalaista hyökkäyksen ensimmäisinä viikkoina. Pohjoisten esikaupunkien karmeat tapahtumat paljastuivat vasta kevään mittaan. Pelkästään Butšassa oli tapettu ainakin 458 siviiliä.
Kiovalaiset olivat kuitenkin selviytyneet. He olivat yhä pystyssä, ottaneet torjuntavoiton Euroopan ratkaisevimmassa taistelussa sitten vuoden 1945.
Venäjän miehitys oli kaatunut virheelliseen tiedustelutietoon, armeijan korruption aiheuttamaan kalustopulaan, ukrainalaisten sotilaallista voimaa aliarvioineeseen taktiikkaan, maahanlaskujoukkojen virheisiin – ja kiovalaisten sotilaiden ja siviilien uhrautuvaan puolustussotaan.
Se oli pelastanut ehkä koko läntisen Ukrainan. Sen sijaan suurilla alueilla itäisellä ja eteläisellä Ukrainalla Venäjä jatkoi sotaa ja miehitystä.
Mutta ei tavallinen rintamamies ehdi sellaisia ajatella. On vain pysyttävä hengissä. Yrittää pysäyttää vihollista.
Nyt, helmikuussa 2023, neljä miljoonaa kiovalaista on jo sopeutunut sota-aikaan.
Arki on muokattu sodan todellisuuteen.
Ohjusiskuja on edelleen. Venäjän iranilaiset sotilaslennokit surraavat toisinaan metropolin yllä ja pudottavat räjähteitä. Sähköä kiovalaisissa asunnoissa on silloin, kun on.
Kansanedustaja Kira Rudyk jakoi hiljattain Instagramissa kuvan, jossa hän paistaa munakasta kynttilöiden tulella.
Äänistä kiovalaiset tietävät, onko kyseessä normaali ilmahälytys, johon kukaan ei enää reagoi, vai satavatko tuhansien kilojen ohjukset omaan naapurustoon, jolloin elämänlanka voi olla sekunneista kiinni.
”Eläimen vaisto, opit sen aika nopeasti”, Rudyk sanoo.
Entä nyt, keväällä 2023? Kestäisikö Kiova toisenkin Venäjän suurhyökkäyksen?
Rudyk sanoo, että kiovalaisia on tällä hetkellä noin 3,5–4 miljoonaa. He ovat paremmin varustautuneita ja linnoittautuneita, paremmin sodan todellisuuteen koulutettuja ja motivoituneita puolustautumaan.
He ovat nähneet vuoden aikana asioita, joiden jälkeen ajatus venäläisille antautumisesta on entistä vaikeampi.
Tai jos tarkkoja ollaan, mahdoton, Rudyk sanoo.
”Se on aivan selvää.”
Rintamasotilas ja ex-baarimikko Dmytro Dobrovolskyi siirrettiin taistelemaan Koillis-Ukrainaan Harkovan rintamalle, jossa hän haavoittui käsivarteen loppukesällä 2022. Hän on yhä kuntoutusvapaalla ja asuu Kiovassa vaimonsa Julijan kanssa. Huhtikuussa Dobrovolskyi aikoo palata rintamalle.
Majuri Jouni Lahti on saanut kotitalon laajennusremontin aloitettua ja suunnittelee jo seuraavaa matkaa Ukrainaan. Kyseessä olisi todennäköisesti enemmänkin sotilaskoulutuksen antaminen kuin rintamalla sotiminen.
Presidentti Volodymyr Zelenskyi johtaa edelleen Ukrainaa virkatalossaan Kiovassa.
Antti Hartikainen asuu taas Kiovassa ja johtaa EUAM:n siviilikriisinhallintaoperaatiota.
Sisäministeri Denys Monastyrskyi kuoli tammikuussa 2023, kun sisäministeriön ylintä johtoa kuljettanut helikopteri putosi lasten päiväkodin pihaan Brovaryn lähiössä Kiovassa.
Kun Hostomel olisi vakaasti venäläisten hallussa, kentälle kulkisi venäläisten lähes tauoton lentorahti, joka kuljettaisi Pihkovan sotilastukikohdasta Venäjältä joukkoja, panssarivaunuja, tykkejä, ammuksia ja polttoainetta.
Mitä tahansa Kiovan valtaamiseen tarvittaisiin.
Venäläiset eivät kuitenkaan saaneet Hostomelia hallintaansa. Ukrainan tykistö onnistui useissa väijytyksissä, joissa tuhottiin jopa kymmeniä venäläisiä sotilasajoneuvoja.
Onni onnettomuudessa oli myös se, että Venäjän 64-kilometrisen sotilaskolonnan kulku oli pysähtynyt mystisesti maaliskuun alkupuolella. Selvisi, että kolonnalta olivat loppuneet polttoainevarastot.
Valkovenäläiset siviilit kertoivat myöhemmin, että kolonnan venäläissotilaat olivat rahoittaneet ryyppäämistään myymällä kolonnan dieselvarastoja paikallisille.
Sotilailla ei ollut etukäteistietoa siitä, että suurhyökkäys oli todella alkamassa. Polttoainetta oli myyty joko ruplia tai viinaa vastaan.
Se oli monelle venäläissotilaalle viimeinen humala ennen kuolemaa vieraalla maalla.
Ukrainalaisia siviilejä pakeni jalkaisin Butsasta kohti Irpiniä maaliskuun 10. päivä. Kuva on otettu Soborna-kadun tiesululta, jossa Dmytro Dobrovolskyi taistelutovereineen piti tuliasemaa. (ARIS MESSINIS / AFP)
Irpinissä baarimikko Dmytro Dobrovolskyi näki ensi kerran omin silmin, miltä sota etulinjassa näyttää.
Kerrostaloja, joista oli irronnut kokonaisia ulkoseiniä paineaalloissa. Luurangoiksi palaneita autonraatoja. Räjähdyksissä sinkoillutta metallirojua autioilla pihoilla.
Dmytro Dobrovolskyi (oik.) taistelutovereidensa kanssa Irpinissä maaliskuussa 2022. Kuva on hänen kännykkäalbumistaan.
Oli maaliskuun puoliväli, Venäjän suurhyökkäyksen kolmas viikko.
Kiovan keskiluokkainen esikaupunki Irpin oli Dobrovolskyille entuudestaan tuttu. Kiovalaisilla oli tapana käydä rentoutumassa Irpinin puistoissa ja kylpylöissä.
Kun Dobrovolskyi saapui kaupunkiin osana vahvistusryhmää, kaupungista oli taisteltu kaksi viikkoa. Venäjän sotilaat hallitsivat lähes puolta kaupungista. Asukkaat olivat paenneet. Vain muutamat piileskelivät vielä kellareissa.
Dobrovolskyille esiteltiin puolustusasemat. Tärkein niistä oli hiekkasäkein linnoitettu tiesulku Soborna-kadulla, Irpinin ja Butšan rajalla.
Kun tiesululta katsoi venäläisten miehittämän Butšan suuntaan, näkyi huoltoasema, bussipysäkki ja palanut kauppakeskus. Suoraan edessä oli korkea kerrostalo. Dobrovolskyille kerrottiin, että venäläisillä on siellä tarkka-ampujia.
Vielä maaliskuun puolivälissä tiedot Butšan miehityskaupungin kammottavista tapahtumista olivat sumuisia.
Dobrovolskyin ryhmä tiesi vain, että Soborna-kadun tiesulku oli äärimmäisen tärkeä. Jos Venäjän joukot rynnisivät siitä läpi, he pääsisivät Irpinin keskustan kautta P-30-tielle, joka veisi hetkessä Kiovan läntisiin lähiöihin.
Ydinkeskustakin oli vain 20 kilometrin päässä.
”Tehtävämme oli pitää tiesulku kaikin keinoin”, Dobrovolskyi muistelee.
ÄÄNET PÄÄLLE
Sotilas Dmytro Dobrovolskyi Irpinissä tammikuussa 2023. Hän esitteli HS:lle kevään 2022 taistelupaikkoja.
Etulinjassa oli hämmentävää. Dobrovolskyille ei aluksi löytynyt tehtävää, sillä sota on epäjärjestystä, sattumia, hortoilua. Oli epäselvää, miten vahvistusjoukot liitetään kaupungissa jo olleisiin sotilasryhmiin.
”Ensimmäiset kolme päivää kuljeskelin yksikseni”, Dobrovolskyi muistelee.
Etulinjassa piti kulkea rakennusten suojassa. Avoimilla paikoilla täytyi juosta kyyryssä. Venäjän joukot tulittivat panssarivaunujen tykeillä, kranaatinheittimillä, raketeilla, konekivääreillä. Välillä vinkui, välillä räjähti.
Ja välillä laskeutui aavemainen hiljaisuus.
Alun haahuilun jälkeen Dobrovolskyille annettiin olalta laukaistava NLAW-panssarintorjuntaohjus. Se on metrin mittainen paksu putki, jonka sisällä on tuhovoimainen ontelopanos. Se kykenee tuhoamaan panssarivaunun.
Tiesulun sivustalle oli kerätty kuljetusautoja näkösuojaksi. Kahden auton välistä pystyi tähyilemään venäläisten puolelle.
Jos sieltä ilmestyisi panssarivaunu, Dobrovolskyille oli annettu selkeä komento.
Nostaa ohjusputki olalle. Laukaista.
Etulinjassa sijainneet kerrostalot Irpinissä vaurioituivat Venäjän tykkitulesta. (SAARA MANSIKKAMÄKI / HS)
Aiempi elämä, jossa Dmytro Dobrovolskyi oli ollut kiovalainen baarimikko ja räppäri, oli jo kaukana, vaikka siitä oli vain nelisen viikkoa.
Dobrovolskyi sanoo tunteneensa itsensä jo sotilaaksi.
Hän sai nukkua neljän tunnin pätkissä, joskus yöllä, joskus päivällä. Majapaikkaa kutsuttiin ”bunkkeriksi”, mutta oikeasti se oli matala tiilistä kyhätty varasto pari sataa metriä tuliasemien takana. Sisällä haisi. Lattialla makasi sotilaita, ja kun käsky vuoronvaihdosta kävi, he kävelivät samoissa vaatteissa tuliasemiin, betonisäkeillä suojattuihin maakuoppiin.
Dobrovolskyi oli jo nähnyt ruumiita. Kännykällään hän otti kuvan kolmesta palaneesta venäläissotilaasta, jotka löytyivät rautatien kupeesta. Omia taistelutovereita oli haavoittunut.
Kokemattomien ukrainalaisten taistelijoiden puolustus Irpinissä oli kuitenkin kestänyt. Venäläiset eivät olleet päässeet läpi Soborna-kadun tiesulusta.
Oli ehkä 20. maaliskuuta – Dobrovolskyi ei muista päivämääriä tarkasti, sillä sodassa vuorokausista tulee hahmotonta mössöä.
Silloin koitti hänen hetkensä.
Butšan suunnassa näkyi liikettä. Tiesulun toisella puolella esiin kurkisti lähestyvä panssarivaunu. Dobrovolskyin tehtävä oli pysäyttää se. Kertakäyttöisellä NLAW:lla voi ampua enintään 800 metrin päähän. Jos ampuu hudin, täytyy hakea toinen 12,5 kiloa painava putki.
Siihen saattaisi kulua kohtalokkaan kauan aikaa. Liian kauan.
Dobrovolskyi kertoo osuneensa. Mutta ei hän ole siitä lainkaan varma, tuhoutuiko vaunu.
Rintamalla totuus on harvoin kirkas ja selkeä.
Kotitalon laajennusremontti Etelä-Karjalan Lemillä oli vieläkin aloittamatta.
Silti eläkeläismajuri Jouni Lahti oli saapunut maaliskuussa 2022 Ukrainaan, omin teoin. Vaimolle ja kolmelle pojalleen hän oli jättänyt kertomatta, että reissu saattaa olla muutakin kuin ukrainalaisten kouluttamista.
Jouni Lahti
Että hän saattaa 64-vuotiaana olla pian sodassa venäläisiä vastaan.
Lahti on entinen jalkaväen aktiivimajuri, jolla on kriisinhallintakokemusta Lähi-idästä ja Bosniasta.
Kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen, Lahti otti yhteyttä kadettikoulun aikaiseen tupatoveriinsa. He totesivat yhdessä, että nyt on ”momentum”, hetki toteuttaa omaa kutsumustaan.
Tupatoverille tuli este, joten Lahti lähti yksin.
Ukrainalla oli ulkomaalaisten vapaaehtoisten joukkoihin periaatteessa 50 vuoden ikäraja, mutta siitä on toisinaan joustettu, jos vapaaehtoisella on ollut tarpeeksi kova kunto ja taistelemiseen ammattitaitoa. Lahti on urheillut kilpaa koko elämänsä ja läpäisi kuntokriteerit.
Hän liittyi sotilasleirillä läntisen Ukrainan Javorivissa ulkomaalaisten joukko-osastoon. Palkkaa Ukraina maksoi Lahdelle 500 dollaria kuukaudessa.
Sen lisäksi tarjottiin varusteet ja ruoka.
Yhdeksänmiehinen ulkomaalaisjoukko oli nimetty Sparta 3:ksi.
Maaliskuun 24. päivänä se lähetettiin Kiovasta autolla kohti Butšaa. Jokaisella oli aiempaa sotilaskokemusta. Porukka oli Suomesta, Espanjasta, Moldovasta, Yhdysvalloista, Perusta, Israelista, Saksasta, Ranskasta, Ukrainasta ja Liettuasta.
Ryhmässä puhuttiin neljää eri kieltä, joten sotaa käytiin tulkkien välityksellä.
”Aamulla haettiin patruunoita, käsikranaatteja ja kertasinkoja”, Lahti sanoo.
Ryhmä oli hämmentävä cocktail.
Lahden taisteluparina oli 58-vuotias ranskalainen palkkasotilas, joka oli taistellut aiemmin eri puolilla Afrikkaa. Moldovalainen taas oli sotinut jo Neuvostoliiton joukoissa Afganistanissa. Perulainen oli osallistunut maan armeijan puolella Perun kovaotteisiin huumesotiin.
Ryhmä ajettiin Kiovan pohjoisten lähiöiden halki Moštšunin metsäalueelle, jonka läpi tultiin Butšan pikkukaupungin rajalle. Moštšunin ja Butšan välissä oli aukio, jolla ei ollut juuri suojaa vihollistulelta.
Majuri Jouni Lahti (edessä) lepäsi Moštšunin metsikössä Kiovan ja Butšan välissä 29. maaliskuuta 2022.
Kuoleman alue, kuten sitä Lahden mukaan kutsuttiin.
Ryhmä jatkoi jalkaisin syvemmälle Butšaan. Ensin se otti haltuunsa tyhjentyneen omakotitalon ja seuraavana päivänä se murtautui kahdeksankerroksiseen kerrostaloon, jonka viidenteen kerrokseen ryhmä perusti tarkkailu- ja tuliaseman. Suurin osa siviileistä oli jo paennut tai tapettu, sillä Butšassa oli tapahtunut laaja verilöyly, josta maailma ei vielä tuolloin tietänyt – eikä Lahden ryhmäkään sitä ymmärtänyt.
”Ei sitä osannut vielä ajatella. Kun eräässä risteyksessä oli kaksi ruumista, joiden yli oli ajettu telaketjuilla, sitä ajatteli, että he ovat vain jääneet sodan jalkoihin”, Lahti sanoo.
”Ne hirveydet selvisivät vasta huhtikuun alussa.”
Lahden ryhmän tehtävä oli ”pitää kosketusta venäläisiin”. Se tarkoitti sitä, että heidän oli pysyttävä lähietäisyydellä venäläisjoukoista, jotka jo perääntyivät. Oli tarkkailtava venäläisten liikkeitä, sodankäyntiä ja varmistettava, että he todella ovat etääntymässä Kiovan pohjoisrajoilta.
”Tiedettiin, ettei venäläinen pääse enää eteenpäin. Oli hyvä fiilis, ajettiin niitä ahtaalle.”
Vaikka Lahti puhuu kutsumuksesta, sodan arki oli raakaa kurjuutta. Tyhjissä ja lämmittämättömissä taloissa oli maaliskuun alussa hyytävän kylmä. Uni jäi vähälle, stressi painoi Venäjän epäsuoran tulen alla. Sotilaat söivät kylmänä purkista satunnaisia säilykkeitä, joita löytyi hylätyistä asunnoista. Butšassa kuljettiin jalkaisin, ja oli raahattava henkilökohtaisia varusteita, jotka painoivat 20–30 kiloa.
Lahti oli päättänyt, että venäläisten vangiksi hän ei jäisi. Jos sellainen uhkaisi, hän lähtisi oman käden kautta ukrainalaisilta saamallaan Makarov-pistoolilla.
Olisiko lemiläismajuri runsas vuosi aiemmin voinut kuvitellakaan, että hän vielä jokin päivä päätyisi rintamalle sotimaan venäläisiä vastaan? Ei olisi, hän sanoo.
”Todella erikoinen kokemus. Mutta oli kutsumus päällä, enkä sitä miettinyt sen enempää.”
Helsingin Sanomien toimittaja Petteri Tuohinen ja kuvaaja Kalle Koponen saapuivat huhtikuun alussa Butšaan.
Ukrainan joukot olivat vapauttaneet kaupungin kolme vuorokautta aiemmin. Venäjän suurhyökkäys Kiovaan oli ohitse. Se oli päättynyt katastrofiin, ja Venäjä oli tahtomattaan paljastanut, että sen asevoimat ovat luultua heikommat. Maa nilkutti tuhottujen joukko-osastojensa riekaleilla takaisin Valko-Venäjän puolelle.
Butšassa näky oli kuin dystopiasta.
HS:n toimittaja Petteri Tuohinen raportoi Butšan joukkohautojen ääreltä 4. huhtikuuta 2022.
”Paikalle tullut saksanpaimenkoira juo kuralätäköstä ruumiskasan vieressä", Tuohinen kirjoitti reportaasissaan.
Maa-aineksen seassa ortodoksikirkon pihamaalla näkyi vaatteiden riekaleita ja irtoraajoja.
Järkytyksestä sekaisin ollut butšalaismies lakaisi katua talonsa edustalla.
Butšalaisia oli kidutettu ja raiskattu.
Lauantaina huhtikuun 2. päivä entinen baarimikko ja räppäri Dmytro Dobrovolskyi oli Soborna-kadun tiesululla, kun hän kuuli tiedon, että venäläiset olivat vetäytyneet.
Siltä se myös tuntui: tykkituli oli loppunut, Irpinissä oli täysin hiljaista. Dobrovolskyi oli pysynyt etulinjassa elossa kolme viikkoa. Ainakin 65 ukrainalaistaistelijaa Irpinissä oli kuollut.
Dobrovolskyi ja hänen taistelutoverinsa olivat kestäneet läpi puolustustaistelun, joka oli pelastanut Kiovan ja presidentti Zelenskyin hallituksen.
Kiovan kaupunkialueella oli kuollut ainakin 222 ukrainalaista hyökkäyksen ensimmäisinä viikkoina. Pohjoisten esikaupunkien karmeat tapahtumat paljastuivat vasta kevään mittaan. Pelkästään Butšassa oli tapettu ainakin 458 siviiliä.
Kiovalaiset olivat kuitenkin selviytyneet. He olivat yhä pystyssä, ottaneet torjuntavoiton Euroopan ratkaisevimmassa taistelussa sitten vuoden 1945.
Venäjän miehitys oli kaatunut virheelliseen tiedustelutietoon, armeijan korruption aiheuttamaan kalustopulaan, ukrainalaisten sotilaallista voimaa aliarvioineeseen taktiikkaan, maahanlaskujoukkojen virheisiin – ja kiovalaisten sotilaiden ja siviilien uhrautuvaan puolustussotaan.
Se oli pelastanut ehkä koko läntisen Ukrainan. Sen sijaan suurilla alueilla itäisellä ja eteläisellä Ukrainalla Venäjä jatkoi sotaa ja miehitystä.
Mutta ei tavallinen rintamamies ehdi sellaisia ajatella. On vain pysyttävä hengissä. Yrittää pysäyttää vihollista.
Nyt, helmikuussa 2023, neljä miljoonaa kiovalaista on jo sopeutunut sota-aikaan.
Arki on muokattu sodan todellisuuteen.
Ohjusiskuja on edelleen. Venäjän iranilaiset sotilaslennokit surraavat toisinaan metropolin yllä ja pudottavat räjähteitä. Sähköä kiovalaisissa asunnoissa on silloin, kun on.
Kansanedustaja Kira Rudyk jakoi hiljattain Instagramissa kuvan, jossa hän paistaa munakasta kynttilöiden tulella.
Äänistä kiovalaiset tietävät, onko kyseessä normaali ilmahälytys, johon kukaan ei enää reagoi, vai satavatko tuhansien kilojen ohjukset omaan naapurustoon, jolloin elämänlanka voi olla sekunneista kiinni.
”Eläimen vaisto, opit sen aika nopeasti”, Rudyk sanoo.
Entä nyt, keväällä 2023? Kestäisikö Kiova toisenkin Venäjän suurhyökkäyksen?
Rudyk sanoo, että kiovalaisia on tällä hetkellä noin 3,5–4 miljoonaa. He ovat paremmin varustautuneita ja linnoittautuneita, paremmin sodan todellisuuteen koulutettuja ja motivoituneita puolustautumaan.
He ovat nähneet vuoden aikana asioita, joiden jälkeen ajatus venäläisille antautumisesta on entistä vaikeampi.
Tai jos tarkkoja ollaan, mahdoton, Rudyk sanoo.
”Se on aivan selvää.”
KUINKA HEILLE KÄVI:
Kansanedustaja Kira Rudyk asuu edelleen Kiovassa, johtaa Holos-puoluetta ja tekee voimakkaan patrioottista ja Venäjän vastaista politiikkaa.Rintamasotilas ja ex-baarimikko Dmytro Dobrovolskyi siirrettiin taistelemaan Koillis-Ukrainaan Harkovan rintamalle, jossa hän haavoittui käsivarteen loppukesällä 2022. Hän on yhä kuntoutusvapaalla ja asuu Kiovassa vaimonsa Julijan kanssa. Huhtikuussa Dobrovolskyi aikoo palata rintamalle.
Majuri Jouni Lahti on saanut kotitalon laajennusremontin aloitettua ja suunnittelee jo seuraavaa matkaa Ukrainaan. Kyseessä olisi todennäköisesti enemmänkin sotilaskoulutuksen antaminen kuin rintamalla sotiminen.
Presidentti Volodymyr Zelenskyi johtaa edelleen Ukrainaa virkatalossaan Kiovassa.
Antti Hartikainen asuu taas Kiovassa ja johtaa EUAM:n siviilikriisinhallintaoperaatiota.
Sisäministeri Denys Monastyrskyi kuoli tammikuussa 2023, kun sisäministeriön ylintä johtoa kuljettanut helikopteri putosi lasten päiväkodin pihaan Brovaryn lähiössä Kiovassa.