Ukrainan konflikti/sota

Ryhtiliike olisi paikallaan. Vuosikausia leikattiin puolustusmenoista. Ja nyt se kostautui.



Tuli kiire ostaa lisää aseita ja ammuksia ja vahvistaa paitsi Ukrainaa myös omia puolustusvoimia. Suomi ja Ruotsi päättivät liittyä Natoon. Saksa nimesi oman havahtumisensa Zeitenwendeksi ja latasi tiskiin sata miljardia euroa aseiden ostamiseksi. Saksassakin ongelmaa on kuitenkin hidas korjata, sillä puolustuksesta puuttuu rakenteita, joita vahvistaa, vaikka olisi rahaa.

Silti, runsas vuosi Venäjän suurhyökkäyksestä, puheet eurooppalaisen aseteollisuuden kiihdyttämisestä ovat yhä puheita. Pian Ukrainalle ei ole enää annettavaa. Eurooppalaisen puolustusteollisuuden nopea kiihdyttäminen ei kuitenkaan onnistu vain laukomalla sloganeita tv-kameroiden edessä.

Poliittinen yksimielisyys puuttuu yhä. Valitettavasti puolustusteollisuuden vauhdittaminen ei muutenkaan käy nopeasti. Vaikka puolustusteollisuus on megalomaanista bisnestä, se on varsin tehotonta ja sirpaleista. Toisin kuin kylmän sodan aikaan, aseteollisuus ei ole enää valtio-omisteista. Aseyhtiöt haluavat ennen suuria investointeja asiakkailtaan eli valtioilta pitkäaikaisia sitoumuksia siitä, että tuotantoa myös ostetaan.
 
Moottorin saa vaihdettua tunneissa. Reikä rungossa tai rikkinäinen tutka-antenni on aivan eri juttu.
Jep. Tuollainen tutka on todella herkkä laite ja ilman tutkaa tuon koneen hyöty taitaa olla lähellä nollaan. Jo pelkästään tuon tutkan purkaminen ja vikojen kartoittaminen voi viedä viikon tai kaksi. Ja jos jotain kriittistä on rikki, niin onko varaosia, tai kauanko niiden hankkimiseen menee? Joten, jos hyvin käy, niin tuon koneen osallistuminen tähän sotaan on ohi.

Ja se mikä täällä nostettiin jo esille, niin Venäjän on pistettävä jatkossa todella paljon paukkuja noiden suojeluun, joka taas tekee niiden käytön vaikeammaksi.

Joten 10 pisteen suoritus, ottaen huomioon käytetyt resurssit. Toki koko koneen tuhoaminen olisi ollut vielä parempi saavutus, mutta ehkä siinä olisi tarvittu vähän järeämpää kalustoa. Mutta, ensi kerralla sitten :sneaky:
 
Tietääkö joku tuotetaanko tuota määrää kuukaudessa EU:n alueella vai lähteekö omista varastoista?
Ei ole varastoissa eikä valmisteilla. Muutenhan EU olisi varmasti ja avuliaasti tästä infonnut julkisestikin (toimituksista varsinkin). EU on istunut perseellään vuoden pyöritellen muniaan ja itkuvirren sävy on ollut "pitäisi käynnistellä tuotantoa". Vain jenkeiltä tulee tavaraa tarvittavia määriä.
 
Ei ole varastoissa eikä valmisteilla. Muutenhan EU olisi varmasti ja avuliaasti tästä infonnut julkisestikin (toimituksista varsinkin). EU on istunut perseellään vuoden pyöritellen muniaan ja itkuvirren sävy on ollut "pitäisi käynnistellä tuotantoa". Vain jenkeiltä tulee tavaraa tarvittavia määriä.
Tästä ei kannata olla aivan varma. Ei voida tietää mitä oikeasti tapahtuu tehtaissa ja mitä median kautta kerrotaan julkisuuteen.
No, kun aikaa kuluu niin näemme enemmän, mutta olen täysin varma, että mitään tykkien hiljenemistä Ukrainan osalta ei tule tapahtumaan ainakaan ammusten puutteen vuoksi.


Edit: vähän taustaa.






Olemme vähän liian eurosentrisiä etenkin uutisten seurannassa, maailmaa on paljon Saksan, Italian ja Ranskan ulkopuolellakin eivätkä kaikki euromaatkaan tee numeroa siitä mitä tapahtuu pinnan alla. Kun nuo kolme isoa Euroopan maata lopulta heräävät niin homma on ryssien kannalta paketissa. UK ja USA ovat jo nousemassa täyteen vauhtiin pari mainitakseni. Mitä porukka luulee, että esimerkiksi Puolassa ja Tšekissä touhutaan? Tuskin isommin muniin puhaltelevat ammustuotanto linjoilla.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top