Ukrainan konflikti/sota

Venäjän SOF/sabotaasiryhmät on käyttänyt siviiliveneitäkin ylittäessään Dniproa, jotta eivät paljastuisi niin helposti. Käytännössä kaikki veneet joen oikealta rannalta on jo tuhottu, jotta tiedetään venäläisten tulleen maihin ja mikäli vene löytyy tarkoittaa se automaattisesti ongelmaa.
Tämä kuulostaisi kyllä järkeenkäypältä! Dronet on kyllä näppäriä moneen käyttöön :)
 
En tiedä kuinka yleistä mutta neukkuohjuksen maalintunnistus joissain ohjuksissa on niin että ajetaan alueelle karkeasti ja optisesti haetaan jotain ennalta syötetyn kohteen näköistä. Iso rakennus, laiva jne... Vaikea kuvitella että GPS-ohjausta olisi perille asti koska se on jenkkien hallussa. Glonass on niin tuore systeemi ja haavoittuvakin kaiketi että olisiko sekään ohjausperuste ? Miten sitten ballistisilla ?
GPS ja Glonass ovat ihan yhtä "tuoreita" järjestelmiä. Kummankin kehitys alkoi 70-luvulla, pitkin 80-lukua ammuttiin satelliitteja taivaalle ja kumpikin järjestelmä otettiin virallisesti käyttöön 1993. Käytännössä kummankin ekat satelliitit olivat taivaalla jo yli 40 vuotta sitten. Kumpaakin osataan vissiin häiritä ihan sujuvasti. Ehkä niissä on backuppina vanhanaikainen suunnistus eli nopeus ja suuntima -laskenta tjsp?
 
Olen varmaan liian hölmö ymmärtämään neukkukenraalien nerokasta sotastrategiaa, mutta sivustakatsojasta ohjushyökkäykset näyttää enemmän kiusanteolle kuin johdonmukaiselle strategiselle tulenkäytölle.

Surovikinin strategiana oli tuhota Ukrainan energiainfra vasten talvea ja kirjaimellisesti jäädyttää ukrainalaisten taistelutahto. Kuten tiedämme, suunnitelma oli lähtökohtaisesti epätoivoinen ja se sortui venäläisten helmasyntiin eli omien kykyjen yliarviointiin ja vastustajien aliarviointiin. Se kuitenkin oli jonkinlainen strategia.

Epäonnistunut Surovikin on jo kauan sitten vaihdettu, mutta ohjushyökkäykset jatkuvat. Mitäköhän strategista päämäärää niillä tavoitellaan?
Tämä on se kyvykkyys, joka Venäjällä vielä on olemassa parempana kuin Ukrainalla. Muut ei toimi, joten käytetään sitten tätä, jotenkin edes.
 
Järkyttävä teloitusvideo herätti kysymyksen, mikä sodassa on totta ja mikä ei – tosi videokin voi asiantuntijan mukaan päätyä levittämään valhetta

On kyllä ylellä taas niin erikoinen lähestymiskulma aiheeseen, että huoh. Että pitää ukrainan oikeen hakea moraalista oikeutusta sodalle, pikku poiminta jutusta:

"Tällä viikolla maailmaa on puhuttanut verkkoon ilmestynyt video, jossa venäläiset vaikuttavat teloittavan antautuneen ukrainalaissotilaan. Videon alkuperästä tai tapahtumista ennen kameran käynnistymistä ei ole tietoa.

Kuvamateriaali mahdollisesta sotarikoksesta ei itsessään ole propagandaa, mutta on selvää, että Ukraina käyttää videota edistämään omaa asiaansa.

– Sodalle haetaan moraalista oikeutta ja sitä kautta ihmisten tukea. Tähän propaganda ja muu viestinnällinen vaikuttaminen pyrkii, sanoo latvialaisen Digital Forensic Research Labin eli DFRL:n tutkija Nika Aleksejeva Ylelle puhelimitse."
Vahvasti tämä. Tässä mähinässä on maailman historian selkein hyvä vs paha. Mielestäni Ukraina on liiankin lempeä örkeille sotauutisoinnissaan. Ehkä sillä halutaan estää ylilyöntejä, joita ryssä väittää näytellyissä videoissaan tapahtuneen muka koko ajan.

Yle luulee olevansa propagandan yläpuolella, jakaen muka objektiivista tietoa, mutta pelkkä KRPn Ahlgrenin haastattelu kertoo, että propaganda uppoaa. Ahlgren puhui yleisesti aseiden siirtymisestä konfliktialueilta Ruotsiin ja Suomeen, joten toimittaja uutisoi, että nimenomaan Ukrainan aseita olisi tullut Suomeen. Tosiasia on, että objektiivuus tässä konfliktissa tarkoittaa zenäjän propagandan sivuuttamista täysin ja pitäytymistä totuudessa.
 
Tämä on se kyvykkyys, joka Venäjällä vielä on olemassa parempana kuin Ukrainalla. Muut ei toimi, joten käytetään sitten tätä, jotenkin edes.
Meiner Meinung nach:
Hyökkäysten maalivalinnat kertovat ryssien kyvykkyydestä hankkia tiedustelutietoa ja ripeästi maalittaa jokin uusi sotilaallinen kohde. Saavat sen parin viikon tauon aikana maalitettua ne kohteet, jotka löytyy Neuvostoliiton aikaisista paperikartoista: Kaupungit ja voimalaitokset ja aivan kuten kirjoitit; "Jotenkin edes"

Vertailukohtana Ukraina tuhoaa uudenvuoden ryyppäjäisiin kokoontuneen taistelijajoukon paikallisten asukkaiden vinkin ja datalaitteiden kihinän perusteella ilman oheisvahinkoja.

Ed. Kirkastin
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainaan tulevissa ohjaus ja mopedihyökkäyksissä pitää katsoa aina asetyyppi kerrallaan mitä ja miten siellä toimitaan.

S300 on lavetin maastakäsin ohjaama ohjustyyppi. Normikäytössä tutkalla mitataan kohde ja ohjauksen paikka, tämän pohjalta lavetti laskee kurssikorjauksen. Korjaus välitetään datalinkillä ohjukseen. Vain terminaalivaihe voi olla tyypistä riippuen ohjauksen omalla hakupäällä. Maakohteita ammuttaessa mitata tutkalla ohjauksen paikkaa ja korjataan kurssia. Tätä voi häiritä joko tutkahäirinnällä ja/tai datalinkin häirinnällä. Tiettävästi Bidenin vierailun jälkeen ryssän S300 käyttäytyi erityisen heikosti joten hyvä oletus on että Ukraina sai/teki paremman elson S300:sta vastaan. S300:sen osalta lavetin ohjauskyky heikkenee ja elso lähettimen paranee kun ohjus lähestyy kohdetta. Olettaisin että S300 on käytännössä käyttökelvoton tarkkoihin pommituksiin nimenomaan Ukrainan elso-kyvyn takia.

Erilaisiin navigaatioihin perustuvat ohjukset on sitten asia erikseen. GPS tai Glonassa ovat noin yhtähyviä, rajoitteena on ihan puhtaat fysiikanlait sateliittiyhteyksissä. Häiriönsieto ja häirittävyys sitten erikseen, siviili signaalia on helppo kopioida/siirtä/sotkea. Mutta häiriölähetteen pitää olla voimakkaampi kuin sateliitti ja tämä on vaikeaa kun ohjus on korkealla. Korkean radan ballistiset on lakikorkeudellaan käytännössä hyvässä sateliittikentässä. Kurssi saadaan siis tuolla korjattua ja laskettu innertiasuunnistukselle hyvät arvot. Paikannus ei onnistu siviili siruilla, niissä on lakisääteisesti rajoitukset. Joten ryssälle jää vain omat Glonass sirut jotka on vanhoja. GPS puolella on tullut paljon tekniikoita joilla paikannustarkkuutta parannetaan häiriöiden kompensoinnilla ja tässä on varmasti ryssän ongelma: vanhat Glonassit ei näitä sisällä kun teknologiat on kehitetty äskettäin. Joten tälläkään ei sitten osuta, se kymmenien metrien tarkkuus puolessavälissä heittää jo maalissa aikapaljon. Maali-alueelle voi huoletta olettaa vahvan sateliittihäirinnän.

Erilaiseen kuvantunnistukseen, tutkatunnistukseen ja maanpinnan muotoihin pohjautuvassa järjestelmässä ongelma on ohjelmointi. Vanhoissa järjestelmissä se vastasi ohjelmakoodin kirjoitusta. Uusissa asiaa on automatisoitu mutta tusrkin ryssä on päässyt siitä 80-luvustä tässä yli. Vie aikaa, vaatii tuoretta kuvaa/topokarttaa/sateliittikuvaa alueesta. Veikkaan ryssän kykyä näissä kaikissa paskaksi.

Mobedit tiettävästi käyttää GPS/Glonassa navigaatiota ja lisäksi vanha suunta&lentoaika. Kurssikorjaukset varmaan onnistuu matkalla mutta jälleen sateliittiyhteyden häirintä viimeistään kohdealueella estää navigaation. Tarkkuus siis jälleen huono.

Joten viimeisin ohjustauko saattoi johtu yksinkertaisesti siitä että ryssä ei kykene. Ykkösenä tuotanto-ongelmat, kakkosena sitten ohjusten ohjelmointi ja viimeisenä tuo S300:stan temppuilu elson takia. Viimeisin varmaan aiheutti tämän pitkän viivee edellisen ja viimeisen aallon välillä, saturaatio vaati ne S300 kehiin. Piti vain keksiä ratkaisu miten estetään ilmeisesti ohjuksen itsetuhon laukaisu elsolla. Ilman noita ne muutamat kinzhalit olisi näyttäneet lähinnä naurettaville.

Ukrainassa saavutetut tulokset viittaa suoraan näihin tekniikoihin ja rajoitteisiin. Kortteliin osutaan ja joskus harvoin tarkemminkin. Aidosti kohteeseen hakeutuvaa puikkoa on todella vähän tai ei ollenkaan.
 
Oliko tämä täällä aikaisemmin? Video julkaistu 5 päivää sitten, Ukrainan tiedustelupäällikön Kyrylo Budanov haastattelu, juttelee mm. ennusteestaan vuodelle 2023 ja Venäjän sotateollisuuden vaikeuksista (videosta löytyy tekstitykset ainakin englanniksi).

HUOM: en ole ehtinyt katsomaan tätä vielä joten voi olla toistoa jos tästä on lainattu esim. eri artikkeleihin mitä sitten on linkitetty tänne aikaisemmin.

Lisään vielä tämän: haastattelu tapahtui 31.12.2022 joten sinänsä vanha, mutta tämä käännös on julkaistu viisi päivää sitten.

Viimeksi muokattu:

"Venäjän joukot saattavat valmistautua uusiin hyökkäysoperaatioihin Vuhledarissa. Alue on ollut otsikoissa Venäjän siellä kokemien katastrofaalisten tappioiden takia. Niiden taustalla on asiantuntijoiden mukaan saattanut olla Venäjän asevoimien sisäinen valtapeli ja kiistely. Sen arvioidaan jatkuvan yhä ja vaikuttavan haluun jatkaa hyökkäyksiä."

"Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun on kerrottu määränneen Venäjän Itäisen sotilaspiirin komentaja kenraalieversti Rustam Muradovin valtaamaan Vuhledarin hinnalla millä hyvänsä. Tarkoituksena on väitetysti ollut panna piste Venäjän puolustusministeriön sisältä tulevalle kritiikille."
 
Nämä hinnalla millä hyvänsä käskyt on kyllä helmiä. Varma tapa tuhota iso osa joukoista päämäärättömään operaatioon. Jäljelle jääneiden taistelumotivaatio katoaa lopullisesti. Ei muuta kun lisää tälläistä.
 
Tsaarin uskollinen puolustusministeri ”rakennusinsinööri-operettimarsalkka” Shoigu käskyttämässä hinnalla millä hyvänsä haltuun hyökkäystä… vai vielä tarkoituksena panna piste ministeriön sisältä tulevalle kritiikille:facepalm:, kyllä tästä vielä muodostuu aivan jotakin muuta kuin piste. Täydellistä armeijan romahdusta ja tulevaa perikatoa kohti ollaan näillä toimilla menossa…
 
Vahvasti tämä. Tässä mähinässä on maailman historian selkein hyvä vs paha. Mielestäni Ukraina on liiankin lempeä örkeille sotauutisoinnissaan. Ehkä sillä halutaan estää ylilyöntejä, joita ryssä väittää näytellyissä videoissaan tapahtuneen muka koko ajan.

Yle luulee olevansa propagandan yläpuolella, jakaen muka objektiivista tietoa, mutta pelkkä KRPn Ahlgrenin haastattelu kertoo, että propaganda uppoaa. Ahlgren puhui yleisesti aseiden siirtymisestä konfliktialueilta Ruotsiin ja Suomeen, joten toimittaja uutisoi, että nimenomaan Ukrainan aseita olisi tullut Suomeen. Tosiasia on, että objektiivuus tässä konfliktissa tarkoittaa zenäjän propagandan sivuuttamista täysin ja pitäytymistä totuudessa.
"Propagandaa on Ukrainan sodassa riittänyt. Hyökkäyssotaa käyvät venäläisjoukot väittävät kirkkain silmin puhdistavansa maata natseista. Samaan aikaan Ukraina kiistää härkäpäisesti olevansa vastuussa marraskuussa Puolan puolelle lentäneestä ohjuksesta, joka surmasi kaksi ihmistä."

Lopetin itse ajatuksella lukemisen heti tässä kohtaa...
 
Ukrainaan tulevissa ohjaus ja mopedihyökkäyksissä pitää katsoa aina asetyyppi kerrallaan mitä ja miten siellä toimitaan.

[...]

Erilaiseen kuvantunnistukseen, tutkatunnistukseen ja maanpinnan muotoihin pohjautuvassa järjestelmässä ongelma on ohjelmointi. Vanhoissa järjestelmissä se vastasi ohjelmakoodin kirjoitusta. Uusissa asiaa on automatisoitu mutta tusrkin ryssä on päässyt siitä 80-luvustä tässä yli. Vie aikaa, vaatii tuoretta kuvaa/topokarttaa/sateliittikuvaa alueesta. Veikkaan ryssän kykyä näissä kaikissa paskaksi.

[...]

Ukrainassa saavutetut tulokset viittaa suoraan näihin tekniikoihin ja rajoitteisiin. Kortteliin osutaan ja joskus harvoin tarkemminkin. Aidosti kohteeseen hakeutuvaa puikkoa on todella vähän tai ei ollenkaan.
Samaa mieltä.

Takerrun tähän kuvatunnistukseen tässä. Ilmeisesti optisissa mikä tahansa väriero ympäristössä saa nuo "tarkat" ohjukset hakeutumaan ja osumaan muualle, ja mitä Ukraina on opettanut on, että näistä ongelmista ei olla päästy yli. Hikoiluttaisi asua talossa jossa kirkkaan värinen katto kun noita roiskitaan vielä herran vuonna 2023.

Alla mitä mainioin video aiheesta, ja opin jopa uuden vanjasanan joka sopii melkein kaikkeen mitä ryssä tekee: "smekalka".
 
Back
Top