Ukrainan konflikti/sota

Näin toki on mutta koko valtakunta kuumeisesti tarvitsisi samaa kapasiteettia. Turha makuuttaa resursseja siellä jos muualla huutava tarve.
Ettäkö pitäisi vetää IT pois Kiovasta kun sinne ei sada ryssän puikkoa juuri nyt?

Se että sinne ei sada puikkoa tarkoittaa että IT siellä täyttää tehtävänsä, myös makaamalla.

Vai saadaanko Valko-Venäjältä turvatakuu ettei ryssä enää yritä puikkoja sinne mistä Ukraina vetää pois IT:n?
 
Hei nyt hyvää päivää, näin EU kansalaisena tätä rahoittavana pitää kyllä antaa valitusta. Meille on ennakkotietoina annettu ymmärtää että tulossa olisi spektaakelimaisessa määrässä Saksalaista Kulmikasta Panssariterästä vuosikymmenten suurimman Pantzer Army:n hyökkäyksen muodossa. Sitte meille tarjoillaan tälläisiä tuorvesuokasoja ryömimässä jossain ojanpohjalla niin että ei voi tietää varmaksi minkä maan ja vuosimallin A6 siinä möllöttää. Ja muutenkin mokomat katoaa taustaan että laskenta päättyy 1,6 kappaleeseen.
Vaunun värin, savunheittimien määrän/sijainnin ja mahdollisen tornin kyljessä näkyvän ristin perusteella päättelin, että kuvassa on Saksalaisia 2A6 -malleja. Sitten tajusin, että kuvassa näkyvällä sedällä on päällä flecktarnia ja hihassa Saksan lippu... Turhaa työtä tein. :rolleyes:

Portugalilaisia nuo eivät siis ainakaan ole. "Kuvituskuva".
 
Komentaja joka laitettiin vaihtoon oli "eastern group commander", joten oletan että itäistä joukkoa käytettäisiin idän suunnalla. Väitetysti oli vastuussa ainakin Vuhledarin suunnan hyökkäyksistä, joissa Venäjä kärsi (väitetysti) raskaita tappioita.

Oletan että eri alueiden komentajat olisi kuitenkin alistettu yhden komentajan alaisuuteen, jonka vastuulla olisi laajemman kokonaisuuden hallinta ja samalla mm. risteilyohjusten käyttö. Eikös tällä hetkellä Shoigu ole ottanut "operaation komentoonsa"?

Sodan alussa tilanne oli ilmeisesti se, että jokaisen sotilasläänin (military district) komentaja oli vastuussa omasta palasestaan Ukrainaa eikä näiden välillä ollut suuremmin kommunikointia. Jokaiselle oli asetettu oma aikataulunsa ja tavoitteet jotka tuli saavuttaa siihen mennessä. Ilmeisesti viimeistään Kiovan suunnalta tapahtuneen vetäytymisen jälkeen asetettiin ylempi komentaja, jonka vastuulla olisi koko operaatio. Samalla näitä sotilasläänien komentajia olisi yritetty laittaa kuriin ja pakottaa tiiviimpään yhteistyöhön.

Ukrainan ilmoituksen mukaan Venäjä kykenisi valmistamaan 40-60 kpl uusia risteilyohjuksia per kuukausi, joten tässä mielessä iskuja pitäisi kyetä tekemään muutama per kuukausi. Ihan kaikkia varastoja ei myöskään ole ammuttu tyhjiksi, tosin mielellään näkisi Reznikovilta tuoreen katsauksen varastosaldoista, edellinen saatiin tammikuun alussa enkä ole edes yrittänyt pitää kirjaa tämän vuoden puolella tehdyistä iskuista ja kerrotuista ohjusmääristä per tyyppi.
En enää näe järkevää syytä ryssän ampua risteilyohjuksia Ukrainaan. Suurella vaivalla saavat niitä liukuhihnalta mutta suurella todennäköisyydellä ne ammutaan alas. Kenties niille olisi parempi varata köyttöä muualle tästä syystä. Mopot edullisia ja niiden toimitukset taitavat olla nyt kunnossa myös. Kaiken lisäksi Venäjän drone operaattorit ovat oppineet käyttämään niitä tehokkaammin. Tosin viime yönä taidettiin kaikki ampua alas.
 
Ettäkö pitäisi vetää IT pois Kiovasta kun sinne ei sada ryssän puikkoa juuri nyt?

Se että sinne ei sada puikkoa tarkoittaa että IT siellä täyttää tehtävänsä, myös makaamalla.

Vai saadaanko Valko-Venäjältä turvatakuu ettei ryssä enää yritä puikkoja sinne mistä Ukraina vetää pois IT:n?
Kyllä pääkaupunki tulee suojata mutta samaa kapasiteettia kaivattaisiin kuumeisesti myös rintamalla. Esimerkiksi vastahyökkäys tarvitsee voimakkasti ilmatorjuntaa suojakseen. Ryssä tulee käyttämään länsivaunuja vastaan enempi ilmavoimia. Ilmamaaleja tulee siis riittämään. Nyt Kiovan suunnan Gepardit pitäisi suojata omia panssareita mihin ne on alunperin suunniteltukin.
 
Komentajia vaihtamalla pyritään tietysti saamaan muutosta tilanteeseen, mutta on kyllä vaikea nähdä, mitä merkittävää parannusta taitavinkaan kenraali pystyisi örkkiarmeijassa tällä hetkellä tekemään.

Putinin järjestelmä on lisäksi suosinut ylennyksissä upseereja, joiden näkemykset ovat linjassa Kremlin isännän kanssa. Ei koko Venäjällä taida tällä hetkellä olla yhtään korkea-arvoista kenraalia, joka olisi kyvyiltään samaa tasoa kuin parhaimmat Neuvostoliiton ja keisarillisen Venäjän kenraalit. Homma toimi jotenkin, kun tehtävänä oli siviilien pommittaminen Syyriassa, mutta Ukraina on hieman eri luokan vastus.
 
En enää näe järkevää syytä ryssän ampua risteilyohjuksia Ukrainaan. Suurella vaivalla saavat niitä liukuhihnalta mutta suurella todennäköisyydellä ne ammutaan alas. Kenties niille olisi parempi varata köyttöä muualle tästä syystä. Mopot edullisia ja niiden toimitukset taitavat olla nyt kunnossa myös. Kaiken lisäksi Venäjän drone operaattorit ovat oppineet käyttämään niitä tehokkaammin. Tosin viime yönä taidettiin kaikki ampua alas.

Lähteestä riippuen yksi tai kaksi pääsi torjunnasta läpi:


Olen nähnyt myös väitteitä että 14 kpl olisi torjuttu. Valtaosa joka tapauksessa.

-

Voi olla, että risteilyohjuksia ammuttaan jatkossa vähemmän JOS saivat neuvoteltua kauppasopimuksen Iranin kanssa ja Shahed-136 (sekä muiden dronejen) toimitukset alkavat. Ymmärtääkseni ostivat viime vuonna suuremman määrän näitä, useita satoja, mutta niistä valtaosa käytettiin eikä lisää kuulunut. Reznikovin tuorein tilannekatsaus on annettu 3.1.2023 ja se sanoo että Shahed-136 droneja olisi hankittu 750 kpl, joista oli jäljellä 90 kpl: LÄHDE

1679987096335.png

Reznikovin kertomista numeroista voidaan laskea Shahed-136 torjuntaprosentti: 486 / 660 = 0,73636363 eli 73,64%.

Alkuvaiheessa nämä pääsivät yllättämään Ukrainan, mutta tällä hetkellä torjuntaprosentti on (väitetysti) selvästi parempi. Ukraina on myös saanut suuren määrän erilaista ilmatorjuntaa näiden dronejen ensimmäisen käytön jälkeen, mikä varmasti auttaa asiaa.

HUOM: nämä numerot saatiin 84 päivää sitten, miltei kolme kuukautta vanhaa tietoa. Tämän jälkeen on nähty useita iskuja ja Venäjä on tietysti jatkanut uustuotantoa parhaiden kykyjensä mukaisesti.

Syksyllä oli puhetta jopa 2 000 kpl Shahed-136 ostamisesta, mutta en ole nähnyt vahvistusta tälle numerolle. Ehkä Venäjä olisi halunnut ostaa tällaisen määrän, mutta Iran myös vähemmän?

JOS nyt on kaupoista sovittu ja näitä alkaa saapua tilauserä kerrallaan, niin on hyvin mahdollista että kalliimmat (ja hitaammin valmistettavat) risteilyohjukset jäävät syrjään (eli varastoidaan). Oletan että sama voi koskea Iskandereita, mutta jatkavat varmasti vanhojen varastojen tyhjennystä ainakin Kh-22/32 osalta, oletan että S-300 osalta myös.

Sanoisin, että tämä teoria saa tukea, jos seuraavien viikkojen aikana ei nähdä ohjusiskuja joissa ammutaan merkittäviä määriä Kh-101/Kh-555 ja Kalibr-risteilyohjuksia JA samaan aikaan Shahed-136 (sekä mahdollisesti muilla iranilaisilla) tehtävät iskut yleistyvät. Tässäkin toki hyvä pitää silmällä iskujen aikaväliä ja kerralla ammuttavia määriä. JOS Iran aloittaa näiden toimitukset, on kiinnostavaa yrittää arvioida, mikä määrä toimitetaan per erä. Käyttääkö Venäjä näitä sitä mukaa kun saa vai varastoiko niitä useamman erän ja käyttää kaikki kerralla? Suurempi isku mutta harvemmin?
 
Viimeksi muokattu:
En enää näe järkevää syytä ryssän ampua risteilyohjuksia Ukrainaan. Suurella vaivalla saavat niitä liukuhihnalta mutta suurella todennäköisyydellä ne ammutaan alas. Kenties niille olisi parempi varata köyttöä muualle tästä syystä. Mopot edullisia ja niiden toimitukset taitavat olla nyt kunnossa myös. Kaiken lisäksi Venäjän drone operaattorit ovat oppineet käyttämään niitä tehokkaammin. Tosin viime yönä taidettiin kaikki ampua alas.
Venäjän tulevia tekemisiä ei ainakaan viimeisen vuoden aikana koetun perusteella kannata ennustaa sen mukaan, mikä on järkevää, tai rationaalista.
 
Lähteestä riippuen yksi tai kaksi pääsi torjunnasta läpi:


Olen nähnyt myös väitteitä että 14 kpl olisi torjuttu. Valtaosa joka tapauksessa.

-

Voi olla, että risteilyohjuksia ammuttaan jatkossa vähemmän JOS saivat neuvoteltua kauppasopimuksen Iranin kanssa ja Shahed-136 (sekä muiden dronejen) toimitukset alkavat. Ymmärtääkseni ostivat viime vuonna suuremman määrän näitä, useita satoja, mutta niistä valtaosa käytettiin eikä lisää kuulunut. Reznikovin tuorein tilannekatsaus on annettu 3.1.2023 ja se sanoo että Shahed-136 droneja olisi hankittu 750 kpl, joista oli jäljellä 90 kpl: LÄHDE

Katso liite: 75994

HUOM: nämä numerot saatiin 84 päivää sitten, miltei kolme kuukautta vanhaa tietoa. Tämän jälkeen on nähty useita iskuja ja Venäjä on tietysti jatkanut uustuotantoa parhaiden kykyjensä mukaisesti.

Syksyllä oli puhetta jopa 2 000 kpl Shahed-136 ostamisesta, mutta en ole nähnyt vahvistusta tälle numerolle. Ehkä Venäjä olisi halunnut ostaa tällaisen määrän, mutta Iran myös vähemmän?

JOS nyt on kaupoista sovittu ja näitä alkaa saapua tilauserä kerrallaan, niin on hyvin mahdollista että kalliimmat (ja hitaammin valmistettavat) risteilyohjukset jäävät syrjään (eli varastoidaan). Oletan että sama voi koskea Iskandereita, mutta jatkavat varmasti vanhojen varastojen tyhjennystä ainakin Kh-22/32 osalta, oletan että S-300 osalta myös.

Sanoisin, että tämä teoria saa tukea, jos seuraavien viikkojen aikana ei nähdä ohjusiskuja joissa ammutaan merkittäviä määriä Kh-101/Kh-555 ja Kalibr-risteilyohjuksia JA samaan aikaan Shahed-136 (sekä mahdollisesti muilla iranilaisilla) tehtävät iskut yleistyvät. Tässäkin toki hyvä pitää silmällä iskujen aikaväliä ja kerralla ammuttavia määriä. JOS Iran aloittaa näiden toimitukset, on kiinnostavaa yrittää arvioida, mikä määrä toimitetaan per erä. Käyttääkö Venäjä näitä sitä mukaa kun saa vai varastoiko niitä useamman erän ja käyttää kaikki kerralla? Suurempi isku mutta harvemmin?
Oli uutisia myös suunnitelmasta rakentaa drone tehdas Venäjälle. Olikohan ankka kuitenkin?
 

Tämä on satelliittien merkitys Ukrainan sodassa – Voiko äkkiväärä päätös kääntää kaiken?​

Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkön mukaan Ukraina on riippuvainen satelliittijärjestelmä Starlinkistä.
Ukrainan käyttämä satelliittijärjestelmä Starlink on osoittautunut vallankumoukselliseksi järjestelmäksi.
Ukrainan käyttämä satelliittijärjestelmä Starlink on osoittautunut vallankumoukselliseksi järjestelmäksi.

Ukrainan käyttämä satelliittijärjestelmä Starlink on osoittautunut vallankumoukselliseksi järjestelmäksi. ZUMAWIRE / MVPHOTOS
Tekijän kuva
Aleksi Nissilä
[email protected]
Tänään klo 6:00
– Se on vallankumouksellinen tässä sodassa. Jotakin mitä emme ole nähneet vielä muualla. Jos on yksi game changer, niin se ei ole Himars vaan tämä.
Näin puhuu sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö Starlinkistä. Se on Elon Muskin SpaceX-avaruusyhtiön Ukrainalle tarjoama satelliittijärjestelmä.

Vallankumouksellisen järjestelmästä tekee Käihkön mukaan se, että se mahdollistaa jatkuvan verkkoyhteyden ylläpitämisen.
Ukrainan joukot kantavat mukanaan kevyitä lautasantenneja ja pystyvät siten päivittämään taisteluiden tilannetietoja yhteydessä esimerkiksi epäsuoran tulen johdolle.
– Varmasti Suomikin tulee miettimään, miten saisi vastaavan järjestelmän käyttöönsä.

Etu jota Venäjällä ei ole​

Tilannetietoa ukrainalaiset puolestaan ylläpitävät amerikkalaisyhtiö Palantirin kannettavilla tietokoneilla tai tableteilla käytettävällä sovelluksella. Sinne ukrainalaisjoukot pystyvät merkitsemään reaaliajassa uusia kohteita.
– Tilannetietoisuus on luultavasti parempi kuin missään sodassa tähän asti, Käihkö sanoo.
Käihkön mukaan Venäjällä ei ole mitään vastaavaa järjestelmää, mikä näkyy huomattavasti kömpelömpänä sodankäyntinä.
– He eivät esimerkiksi pysty tekemään niin sanottua kill chain (suom. tappoketju) -hyökkäystä, vaikka havaitsisivat kohteen. Kestää kauan ennen kuin tykistö tai ilmavoimat saadaan iskemään kohteeseen ja voi olla, että siinä vaiheessa mahdollisuus on jo mennyt. Ukrainalla on etu, jota Venäjällä ei ole.
– Ilman Starlinkiä etulinjassa taisteleminen on kuin taistelisi ilman asetta, on Washington Post kertonut erään ukrainalaisen komentajan sanoneen.
Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö toimii Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin vierailevana tutkijana.
Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö toimii Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin vierailevana tutkijana.

Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö toimii Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin vierailevana tutkijana. PASI LIESIMAA

Henkisesti tärkeää​

Nettiyhteydellä on myös taisteluteknistä kyvykkyyttä laajempi henkinen merkitys. Käihkön mukaan sotilaille on valtavan tärkeää, että he pystyvät kommunikoimaan perinteisten kirjeiden sijaan läheistensä kanssa suoraan – tai lepohetkinään striimaamaan elokuvia ja musiikkia.
– Tämänkään merkitystä moraalille ja sietokyvylle ei kannata aliarvioida.

Myös yksinkertaisesti tiedonvälitys on osoittautunut valtavan tärkeäksi. Pahimmassa tapauksessa Venäjän miehittämillä alueilla asuvat ukrainalaiset siviilit ovat altistuneet Venäjän propagandalle tai olleet täysin pimennossa koko miehityksen ajan, Käihkö sanoo.
Monelle vapautetulla alueella asuvalle siviilille voi olla ensimmäinen kerta viikkoihin, jopa kuukausiin, kun he voivat puhua läheistensä kanssa ja ilmoittaa, että he ovat hengissä.
Samaa totesi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi Wired-lehden haastattelussa kesäkuussa.
– Ihmiset, jotka olivat eläneet miehitetyissä kaupungeissa, joissa ei ollut Starlinkiä, sanoivat venäläisten kertoneen heille, ettei Ukrainaa ole enää olemassa ja jotkut jopa alkoivat uskomaan siihen. Olen todella kiitollinen Starlinkin tuesta, Zelenskyi sanoi.
Venäjän hyökkäyssodassa on myös näkynyt korostuneesti myös kilpailevan propagandan merkitys sympatioiden ansaitsemiseksi maailmanlaajuisesti. Käihkön mukaan Ukraina on onnistunut Venäjää huomattavasti paremmin ruohonjuuritasolta kumpuavassa viestinnässään.
– En ole vakuuttunut, että Twitteriin tulisi niin paljon lennokkikuvia ja taisteluvideoita ellei näitä järjestelmiä olisi.
Ukrainan asevoimat toivat mukanaan Starlink-antennit siviilien käyttöön Venäjältä vapauttamaansa Hersoniin marraskuussa.
Ukrainan asevoimat toivat mukanaan Starlink-antennit siviilien käyttöön Venäjältä vapauttamaansa Hersoniin marraskuussa.

Ukrainan asevoimat toivat mukanaan Starlink-antennit siviilien käyttöön Venäjältä vapauttamaansa Hersoniin marraskuussa. EPA / AOP

Vallan keskittyminen riski​

Starlinkin merkityksen arvoon arvaamattomaan on nostanut se, että SpaceX:llä on lähes monopoliasema matalalla lentävien satelliittien osalta. Käihkön mukaan yhdelläkään valtiollisella toimijalla ei ole vastaavia järjestelmiä.
Helmikuussa SpaceX ilmoitti rajoittavansa Starlinkin käyttöä lennokkien käyttöön. Yhtiö perustelee rajoitusta sillä, ettei se halua ottaa eskalaation riskejä osallistumalla hyökkäystoimenpiteisiin – edes Venäjän miehittämillä Ukrainan alueilla.
Syksyllä impulsiivisena twiittaajana tunnettu Musk puolestaan kohahdutti Ukrainan ”rauhansuunnitelmallaan”. Herää kysymys, millaisia riskejä vallan keskittyminen äkkiväärille miljardööreille sisältää.
– Sodassa valta yleensä keskittyy valtiolle, mutta isommassa kuvassa tämä sota on näyttänyt aika konkreettisesti myös sen, miten hirveästi yhdellä tällaisella ei-valtiollisella toimijalla voi olla valtaa. Ukraina on aika riippuvainen tästä järjestelmästä. Totta kai siinä on riskinsä, Käihkö toteaa.
Vallan keskittymisen riski voi konkretisoitua silloin, kun ei-valtiollisella toimijalla on valtiollisten toimijoiden kanssa ristiriitaiset intressit. Suuryritysten osalta ohjaava intressi on tietenkin ansainta. Käihkö muistuttaa, että taistelukentällä testatut, field proven, järjestelmät ovat yhtiöille hyvää mainosta siinä vaiheessa, kun muut maat kiinnostuvat niistä.
Pelkästä avokätisyydestä ei siis välttämättä ole kyse, vaikka Musk on väittänyt SpaceX:n kustantaneen Ukrainan Starlinkejä omasta pussistaan. Musk uhkasi syksyllä katkaista Ukrainan satelliittiyhteydet, ellei Yhdysvallat ryhtyisi maksumieheksi mutta pyörsi sittemmin puheensa. Washington Postin mukaan Yhdysvallat tosin on maksanut järjestelmistä miljoonia alusta asti toisin kuin SpaceX on väittänyt.
– Pitää vain toivoa, että länsimaisilla yhtiöillä on intressit ovat enemmän tai vähemmän samat kuin länsimailla. Yhteneviä toimijoita ne eivät kuitenkaan ole.



Ukrainan hyökkäys tulee olemaan mielenkiintoinen myös tästä kuvakulmasta. Luultavasti ryssäElon kuvittelee Krimin kuuluvan venäjällä, eikä annan Starlinkin toimia siellä. Toki tiedän, kuten @teknohippi on sanonutkin, että jenkit pystyvät Elonia painostamaan. Mutta Elon pystyy silti viivyttämään hommaa juuri ratkaisevalla hetkellä, jollei sitten jenkit ole jo etukäteen ilmoittanut että miten käy jos yhteydet pätkii.

En haluaisi nähdä tilannetta, että Ukraina on hyökännyt muutaman päivän ja kesken hyökkäyksen yhteydet menevät pimeäksi esimerkiksi viikoksi.
 
Oli uutisia myös suunnitelmasta rakentaa drone tehdas Venäjälle. Olikohan ankka kuitenkin?

Muistan että tästä uutisoitiin mutta en ole nähnyt vahvistusta tiedolle. Pari ajatusta (omaa spekulointia, ei varmaa tietoa):

Iran valmistaa näitä jo nykyään sanktioiden alaisuudessa, joten ovat oppineet elämään sen kanssa. Heillä on valmiit suunnitelmat ja toimivat hankintakanavat tarvitsemilleen komponenteille. Oletan että käytetään paljon kiinalaisia mutta myös länsimaisia kaksikäyttökomponentteja (joiden ostamisen estäminen on hyvin vaikeaa).

Tämä toiminta sopii hyvin Venäjälle nykytilanteessa, mutta tarvitsevat Iranilta apua, koska muuten tässä menisi liian kauan aikaa.

Kokonaan uuden tehtaan perustaminen vie yleensä vuosia, mutta tässäkin voi miettiä, millaisesta tehtaasta puhutaan. Tekevätkö kaiken itse? Voidaanko hyödyntää Venäjän olemassaolevaa teollisuutta? Saadaanko dronet Iranista kitteinä ja ainoastaan kootaan Venäjällä?

Vai toimittaako Iran dronet valmiina mutta Venäjä iskee niihin tyyppikilven, jonka mukaan "valmistus tapahtunut Venäjällä"?

Tämä voi olla yksi kaupan ehto: Iran haluaa saada maksimimäärän etäisyyttä tähän toimintaan, vaikka olisikin kaulaansa myöten osallisena. Drone ei tietysti voi olla iranilainen, jos "siinä on tyyppikilpi, joka sanoo että venäläinen on ja valmistettu Venäjällä", eihän? Tällöin puheet "tehtaan avaamisesta" tulisi nähdä osana tätä sumutusta, jolla halutaan (ainakin teoriassa) häivyttää näiden todellinen alkuperä ja valmistaja.

Vaikka näin olisikin, oletan että pidemmällä aikavälillä nämä tulevat Venäjällä tuotantoon, ehkä kuitenkin tekevät tiettyjä muutoksia ohjaukseen, älyyn yms. Ehkä jopa jossain vaiheessa korvaavat ainakin osaksi selvästi kalliimmat risteilyohjukset - ei kokonaan, mutta tietyissä tehtävissä. Miksi käyttää kallista ja vaikeammin korvattavaa, jos on halvempi vaihtoehto tarjolla?
 
Sodan alussa tilanne oli ilmeisesti se, että jokaisen sotilasläänin (military district) komentaja oli vastuussa omasta palasestaan Ukrainaa eikä näiden välillä ollut suuremmin kommunikointia. Jokaiselle oli asetettu oma aikataulunsa ja tavoitteet jotka tuli saavuttaa siihen mennessä. Ilmeisesti viimeistään Kiovan suunnalta tapahtuneen vetäytymisen jälkeen asetettiin ylempi komentaja, jonka vastuulla olisi koko operaatio. Samalla näitä sotilasläänien komentajia olisi yritetty laittaa kuriin ja pakottaa tiiviimpään yhteistyöhön. HUOM: miten hyvin tässä on onnistuttu ja mikä määrä sooloilua nähdään edelleen, vaikea sanoa.
Tuohan oli käytössä jo toisen maailmansodan aikana, eli komentajat pantiin kilpailemaan keskenään. Toisaalta motivaattirina oli maine ja kunnia, toisaalta sitten taas pelko, eli jos operaatio meni pieleen, oli syyllinen helposti löydettävissä.
 
Ukrainan hyökkäys tulee olemaan mielenkiintoinen myös tästä kuvakulmasta. Luultavasti ryssäElon kuvittelee Krimin kuuluvan venäjällä, eikä annan Starlinkin toimia siellä. Toki tiedän, kuten @teknohippi on sanonutkin, että jenkit pystyvät Elonia painostamaan. Mutta Elon pystyy silti viivyttämään hommaa juuri ratkaisevalla hetkellä, jollei sitten jenkit ole jo etukäteen ilmoittanut että miten käy jos yhteydet pätkii.

En haluaisi nähdä tilannetta, että Ukraina on hyökännyt muutaman päivän ja kesken hyökkäyksen yhteydet menevät pimeäksi esimerkiksi viikoksi.
Ei Elon Muskratilla ole mitään neuvotteluvalttia, muuta kuin menettää miljardien arvosta sopimuksia Jenkkien DoD:n sateliittien laukaisuista tulevaisuudessa (GPS ja yms. "optiikalla varustetut" :rolleyes: ) ja mahdollisesti NASA-sopparitkin. Lisäksi SpaceX on käsittääkseni jo aikeissa tarjota "Starshieldiä" tulevaisuudessa, joka on Starlinkin variaatio, mikä on suunnattu juuri esim. puolustusteollisuuden käyttöön, mm. juuri kommunikointiverkkoja varten. Ei olisi hyvää mainosta alkaa katkomaan yhteyksiä.

Musk huudattaa tuota Twitteriä vain saadakseen itselleen statusta valtapelurina, mutta todellisuudessa Pentagonista ja NASA:sta voidaan koko firman kannattavuus lopettaa halutessa, jos poliittiset suuntaukset eivät miellytä.
 
Ajatuskulku siitä, mitä olisi voinut käydä jos sota olisi mennyt Venäjän suunnitelmien mukaan
Nyt on kyllä Sasi lukenut ihan liikaa Ilkka Remeksen kirjoja. Todellisuudessan venäjä on uskaltanut hyökätä vain maihin, joissa sillä on ollut jo jonkinlainen jalansija, kuten sillä Ukrainassa oli vuoteen 2014 asti. Jos länsi olis reagoinut oikealla tavalla jo vuonna 2014, niin tätäkään sotaa ei olisi käyty tässä mittakaavassa. Toisaalta tämä Ukrainan sota on ollut silmiäavaava lännelle, mitä venäjä on pohjimmiltaan. Todella valitettavaa Ukrainalle, mutta mitä tässä tapahtuu on se, että venäjä päättää kohtalostaan nopeammalla aikataululla, mitä olisi tapahtunut ilman tätä sotaa.

Baltian maat ja Suomi olivat jo ennen sotaa täysin eri asemassa mitä Ukraina. Vaikka laajentumisella uhkaillaan, niin venäjän kohdalla puheet ja teot kannattaa erottaa toisistaan. Krimille mentiin vähin äänin ja Ukrainan hyökkäyskin kiellettiin loppuun asti.

Eli Ukraina kyllä taistelee länsimaisten arvojen ja oman itsenäisyytensä puolesta. Tämä sota on oikein kirkastanut, minkä vuoksi taistellaan.
 
Viimeksi muokattu:
Brady Africk muistuttaa kartastaan, siihen on tehty taas päivityksiä venäläisten kaivamien asemien osalta, suora linkki karttaan:

https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1rRKs40IEbGRsV0Fhky25l5OkPJ_vUvQ


-

Tässä ovat toki vain ne asemat, jotka on löydetty JA kiinteiden puolustusasemien lisäksi vihollisella on tietysti liikkuvammat joukot. Silti ei voi välttyä ajatukselta että Melitopolin seutu, Tokmat yms. ovat vahvasti kaivettuja ja arvatenkin runsaasti miinoitettuja.

1679990585692.png

JOS Ukrainan tavoite olisi eteläisen "maasillan" katkaisu, niin tuntuisi järkevämmältä hyökätä idempää esim. kohti Berdyanskia. Matkaa on enemmän kuin Melitopolin edustalle, mutta onnistuessaan hyökkäys hoitaisi saman tehtävän. En osaa sanoa, voiko kartasta vetää näin rajua johtopäätöstä: mitä enemmän kaivettuja asemia, sitä vähemmän ko. seudulla on liikkeeseen kykeneviä joukkoja?

Jos arvataan näin, silloin Berdyanskin suuntaan hyökkäävän kärjen välittämään läheisyyteen (länsipuolelle) voisi jäädä vain vähän sellaisia joukkoja, jotka kykenisivät iskemään liikkeellä kärjen sivustaan.

Käyttäjä Isoviha pohti tällaista jo lokakuun alussa, kun täällä piirrettiin nuolia kartoille, linkki hänen viestiinsä (julkaistu 6.10.2022): LINKKI

Venäläinen Rybar pelkäsi vastaavanlaisia hyökkäyksiä samaan aikaan, linkki käyttäjän e7i viestiin jossa lainattu Rybarin kirjoituksia ja karttaa (julkaistu 6.10.2022): LINKKI

Isku Melitopoliin vaatisi ei-niin-syvän läpimurron mutta tällä suunnalla on selvästi enemmän valmisteltuja asemia (ainakin tämän kartan mukaan). Isku kohti Berdyanskia puolestaan vaatisi syvemmän läpimurron ja siten enemmän joukkoja myös sivustojen suojaksi. Toisaalta riittääkö jos saisi "eteläisen rantatien" tykistön kantamalle? Ehkä. Jos taas pääsisi ihan rantaan asti, silloin voisi tuoda mm. meritorjuntaohjuksia sinne ja täten sulkea Azovinmeren laivaliikenteen pysyvästi. Samoin, jos läpimurto saadaan varmistettua, voisi tuoda tutkia ja it-ohjuksia, joilla voisi vaikuttaa Krimiltä operoiviin lentäviin.

Matka on pitkä, suunnilleen 100 km enkä odota nopeita, syviä läpimurtoja. Jos jotain, arvaan että hyökkäys näyttäisi samalta kuin Khersonin vapauttamiseen johtanut eli hidasta ja raskasta työntämistä, pakotetaan ryssää pikkuhiljaa taaksepäin. Ei optimaalista, mutta tässä vaiheessa sotaa se voi olla ainoa tapa jolla rintama muuttaa muotoa (toivotaan toki syvää ja nopeaa läpimurtoa, joka johtaisi rintaman romahdukseen - ei se ole mahdotonta, mutta vaikea nähdä missä ja miten se onnistuisi).
 
Viimeksi muokattu:
Ei Elon Muskratilla ole mitään neuvotteluvalttia, muuta kuin menettää miljardien arvosta sopimuksia Jenkkien DoD:n sateliittien laukaisuista tulevaisuudessa (GPS ja yms. "optiikalla varustetut" :rolleyes: ) ja mahdollisesti NASA-sopparitkin. Lisäksi SpaceX on käsittääkseni jo aikeissa tarjota "Starshieldiä" tulevaisuudessa, joka on Starlinkin variaatio, mikä on suunnattu juuri esim. puolustusteollisuuden käyttöön, mm. juuri kommunikointiverkkoja varten. Ei olisi hyvää mainosta alkaa katkomaan yhteyksiä.

Musk huudattaa tuota Twitteriä vain saadakseen itselleen statusta valtapelurina, mutta todellisuudessa Pentagonista ja NASA:sta voidaan koko firman kannattavuus lopettaa halutessa, jos poliittiset suuntaukset eivät miellytä.
USA:ssa on lainsäädäntö kunnossa puolustusfirmojen osalta eli loppujen lopuksi Starlink joko tekee niin kuin MoD sanoo tai itkee ja tekee. Vuosia sitten seurasin sivusta erästä tapausta missä täällä oltiin tekemässä jotain puolittain yhdentekevää vermettä jenkkien sotapuolelle. Toimitus uhkasi viivästyä kun puuttui komponentti joka oli loppujenlopuksi jenkkifirman tekemä, heillä oli tuotanto-ongelmaa joten toimitukset venyi. No asiasta informoitiin jenkkien armeijaa niin parissa päivässä tuli sikäläisen logistiikkakeskuksen sotilasjuristin planketti jossa kerrottiin että olisi ihan hyvä että komponentti toimitetaan. Laittoivat lippulappusen komponenttitoimittajalle ja sitten paripäivää myöhemmin ainoa raktio oli seurantakoodi kuriiripakettiin jossa ne komponentit oli. Eli ottivat välistä jonkun toisen toimituksesta.

Musk hämmentää twitterissä kun saa huomiota. Se mitä setä samuli ja Starlink tekevät on sitten asia erikseen. Noin muutenkin se että USA tukee avoimesti Ukrainaa tarkoittaa koko teknologia-alalla sitä että ryssä häviää. Suurin osa laitteista soittaa kotio ja hakee päivityksiä yms. , näiden päivitysten turvallisuus on pääosin jenkkifirmojen käsissä. NSA tai FBI kun tulee kylään niin nuo on 100% käytettävissä.
 
Back
Top