Ukrainan konflikti/sota

Ei
Suunnilleen tämä todennäköisesti. Loppupeleissä ainut tarkoitus on säilyttää puten oma valta koska tietää että huonosti käy muuten. Siihen toimii vain jonkunlainen voitto. Kyllä tietää ettei koko Ukrainaa vallata enää millään, se ikkuna meni jo. Jäätynyt konflikti olisi putelle hyvä.
Ei ole jäätynyt konflikti hyvä. Jos katsoo eri propagandistien ja poliitikkojen kommentteja, niin kukaan ei ole mitenkään tyytyväinen nykytilaan, kun kalustoa kuluu tyhjäntoimittamiseen.

Tietty tähtäin saattaa olla ensi vuonna 2024 edessä siintävissä Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa tai EU- vaaleissa, mutta ainakaan jälkimmäisissä ei Venäjä enää pääse pätemään.
 
Brady Africk muistuttaa kartastaan, siihen on tehty taas päivityksiä venäläisten kaivamien asemien osalta, suora linkki karttaan:

https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1rRKs40IEbGRsV0Fhky25l5OkPJ_vUvQ

-

Tässä ovat toki vain ne asemat, jotka on löydetty JA kiinteiden puolustusasemien lisäksi vihollisella on tietysti liikkuvammat joukot. Silti ei voi välttyä ajatukselta että Melitopolin seutu, Tokmat yms. ovat vahvasti kaivettuja ja arvatenkin runsaasti miinoitettuja.

Katso liite: 75995

JOS Ukrainan tavoite olisi eteläisen "maasillan" katkaisu, niin tuntuisi järkevämmältä hyökätä idempää esim. kohti Berdyanskia. Matkaa on enemmän kuin Melitopolin edustalle, mutta onnistuessaan hyökkäys hoitaisi saman tehtävän. En osaa sanoa, voiko kartasta vetää näin rajua johtopäätöstä: mitä enemmän kaivettuja asemia, sitä vähemmän ko. seudulla on liikkeeseen kykeneviä joukkoja?

Jos arvataan näin, silloin Berdyanskin suuntaan hyökkäävän kärjen välittämään läheisyyteen (länsipuolelle) voisi jäädä vain vähän sellaisia joukkoja, jotka kykenisivät iskemään liikkeellä kärjen sivustaan.

Käyttäjä Isoviha pohti tällaista jo lokakuun alussa, kun täällä piirrettiin nuolia kartoille, linkki hänen viestiinsä (julkaistu 6.10.2022): LINKKI

Venäläinen Rybar pelkäsi vastaavanlaisia hyökkäyksiä samaan aikaan, linkki käyttäjän e7i viestiin jossa lainattu Rybarin kirjoituksia ja karttaa (julkaistu 6.10.2022): LINKKI

Isku Melitopoliin vaatisi ei-niin-syvän läpimurron mutta tällä suunnalla on selvästi enemmän valmisteltuja asemia (ainakin tämän kartan mukaan). Isku kohti Berdyanskia puolestaan vaatisi syvemmän läpimurron ja siten enemmän joukkoja myös sivustojen suojaksi. Toisaalta riittääkö jos saisi "eteläisen rantatien" tykistön kantamalle? Ehkä. Jos taas pääsisi ihan rantaan asti, silloin voisi tuoda mm. meritorjuntaohjuksia sinne ja täten sulkea Azovinmeren laivaliikenteen pysyvästi. Samoin, jos läpimurto saadaan varmistettua, voisi tuoda tutkia ja it-ohjuksia, joilla voisi vaikuttaa Krimiltä operoiviin lentäviin.

Matka on pitkä, suunnilleen 100 km enkä odota nopeita, syviä läpimurtoja. Jos jotain, arvaan että hyökkäys näyttäisi samalta kuin Khersonin vapauttamiseen johtanut eli hidasta ja raskasta työntämistä, pakotetaan ryssää pikkuhiljaa taaksepäin. Ei optimaalista, mutta tässä vaiheessa sotaa se voi olla ainoa tapa jolla rintama muuttaa muotoa (toivotaan toki syvää ja nopeaa läpimurtoa, joka johtaisi rintaman romahdukseen - ei se ole mahdotonta, mutta vaikea nähdä missä ja miten se onnistuisi).
Olettaisin että hyökkäys alkaa muutamasta paikasta samaan aikaan Melitopolia ja Berdianskia kohti. Mitä idemmäksi menee sitä helpompi ryssällä on hoitaa omaa huoltoaan, ja venäjän puolella olevat lentokentät ovat lähempänä. Mä todella toivon että Uket saisi joukkoja pudotettua selustaan logistiikkaa sotkemaan, en vain tiedä löytyykö sellaista kykyä tarpeeksi.
 
Kyllä tuollaista maahanlaskukykyä ei taida löytyä kuin yhdeltä valtiolta maailmassa tällä hetkellä. Vaatii sen verran ison joukon ja silloin pitää ilmatila olla varmasti turvattu. Ja jos jotain menee persiilleen, niin sitten pitää tulla nopeasti tulta ja tulikiveä taivaalta avuksi.
 
Pikkuheittimellä muskoviittejä kylmäksi.
Onhan tuollainenkin näppärä, helppo liikkua, korkea tulentiheys, helppo naamioida sekä yksinkertainen kouluttaa pienille osastoille. Avomaastossa olevaa suojautumatonta vihollista vastaan saa vaikutusta, mutta eipä tuolla juuri taisteluhautoja pehmitellä. Ukrainan olosuhteisiin enemmän kuin tarpeellinen kun miehiä on enemmän kuin aseita, sitten kun tilanne on toisinpäin niin pitää keskittyä raskaisiin aseisiin enemmän. Droonit tekevät tuostakin aseesta pykälää tai kahta käyttökelpoisemman koska tuli saadaan ohjattua sinne minne pitääkin.

Ei

Ei ole jäätynyt konflikti hyvä. Jos katsoo eri propagandistien ja poliitikkojen kommentteja, niin kukaan ei ole mitenkään tyytyväinen nykytilaan, kun kalustoa kuluu tyhjäntoimittamiseen.

Tietty tähtäin saattaa olla ensi vuonna 2024 edessä siintävissä Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa tai EU- vaaleissa, mutta ainakaan jälkimmäisissä ei Venäjä enää pääse pätemään.
Heh, onhan tuo rintamalinja hyvin jäätynyt. Mitä nyt linjan pitäminen vaatii 30+ Kö/kk ja kaiken mitä ryssän teollisuudesta lähtee irti. Vaikuttaa todella stabiilille jäädytykselle.
 
Heh, onhan tuo rintamalinja hyvin jäätynyt. Mitä nyt linjan pitäminen vaatii 30+ Kö/kk ja kaiken mitä ryssän teollisuudesta lähtee irti. Vaikuttaa todella stabiilille jäädytykselle.
Ryssä on kyllä höökinyt, mikä aiheuttaa menetyksiä.
Jäätynyt konflikti, jossa molemmat osapuolet kaivautuvat ja ainoastaan tykistö toimii harvakseltaan on se mitä ryssä tässä nyt hakee voittona. Niille olisi lottovoitto jos rintamalinjat vakiintuisivat edes johonkin yli 2014 vuoden tasosta ja pääsisivät rauhassa rakentamaan uudelleen ja esim. 10 vuoden kuluttua yrittää uudelleen.

Ihan samalla tavalla kuin totesivat 2014, että ei Ukraina tähän hybridiuhkaan kaadukkaan, pitää kehittää sotilaallista kykyä. 2022 luulivat kyvyn olevan kohillaan, mutta kävi niinkuin niille aina käy. Nyt haetaan epätoivoisesti jäätynyttä konfliktia, jotta päästään rakentaan uudelleen voimaa.

Näin ajattelen. Lisäksi olen sitä mieltä, että jonkin suunitelman mukaan ryssä nytkin toimii ja se suunitelma ei enää syksyn jälkeen ole ollut Ukrainan valloitus. Oleta aina että vastustajalla on suunitelma, ota siitä selvää ja mitoita omat toimesi sen mukaan.
 
Bunkkerirunkkari purkaa pettymystään Xi:n vierailuun...

" Putin saattoi olla hyvin pettynyt siihen, mitä Kiinalla oli tapaamisessa Venäjälle tarjota. Aseita, taloudellista apua tai lupausta ostaa venäläisenergiaa alennushintaan ei Kiinalta tullut:ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:

Ja mitenkäs, heti viikonloppuna Putte ilmoittikin Venäjän sopineen Valko-Venäjän kanssa taktisten ydinaseiden sijoittamisesta Valko-Venäjän alueelle... Eikö se nyt usko vai muista, että Xi nimenomaan varoitteli leikittelemässä "nukeilla".
 
Putin pettyi "kumppaniinsa".
Putin teki peliliikkeen jolla ei ole muuta merkitystä kuin "kumppaninsa" kasvojen menetys.
"Kumppanin" kulttuurissa kasvojen menetys on erittäin suuri asia.

Mestaristrategikko on tainnut kyllästyä geopoliittiseen 4D-shakkiin ja alkanut pelata kuin pulu (koettaa kaataa nappulat ja paskoo laudalle).
 
Pikkuheittimellä muskoviittejä kylmäksi.
Onhan tuollainenkin näppärä, helppo liikkua, korkea tulentiheys, helppo naamioida sekä yksinkertainen kouluttaa pienille osastoille. Avomaastossa olevaa suojautumatonta vihollista vastaan saa vaikutusta, mutta eipä tuolla juuri taisteluhautoja pehmitellä. Ukrainan olosuhteisiin enemmän kuin tarpeellinen kun miehiä on enemmän kuin aseita, sitten kun tilanne on toisinpäin niin pitää keskittyä raskaisiin aseisiin enemmän. Droonit tekevät tuostakin aseesta pykälää tai kahta käyttökelpoisemman koska tuli saadaan ohjattua sinne minne pitääkin.

Nyt oli jo ammattimaisemman näköistä toimintaa. Eli vastinkuopat valmisteltu, mahdollisesti vakauttavat ammuttu, heittimestä pidettiin ainakin osassa laukauksia kiinni, suunnattiin, tasattiin ja ammuttiin yhteislaukauksia ja tulenjohto totutusti dronella. 4/5.
 
Ei

Ei ole jäätynyt konflikti hyvä. Jos katsoo eri propagandistien ja poliitikkojen kommentteja, niin kukaan ei ole mitenkään tyytyväinen nykytilaan, kun kalustoa kuluu tyhjäntoimittamiseen.

Tietty tähtäin saattaa olla ensi vuonna 2024 edessä siintävissä Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa tai EU- vaaleissa, mutta ainakaan jälkimmäisissä ei Venäjä enää pääse pätemään.
Kyllä.
Jäätynyt konflikti on parempi putelle kuin toinen vaihtoehto eli Ukrainan voitto. Se merkitsisi puten vallan horjumista venäjällä. Ei venäjälläkään varmaan enää uskota Ukrainan lyömiseen täydellisesti. Se on myös Kiinan etu, vie huomiota pois Aasiasta. Aika pitkään ennen tätä hyökkäystä oli jäätynyt konflikti ja hyvin toimi venäjän kannalta. Sitten yritettiin haukata liian iso pala.
 
Bunkkerirunkkari purkaa pettymystään Xi:n vierailuun...

" Putin saattoi olla hyvin pettynyt siihen, mitä Kiinalla oli tapaamisessa Venäjälle tarjota. Aseita, taloudellista apua tai lupausta ostaa venäläisenergiaa alennushintaan ei Kiinalta tullut:ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:

Ja mitenkäs, heti viikonloppuna Putte ilmoittikin Venäjän sopineen Valko-Venäjän kanssa taktisten ydinaseiden sijoittamisesta Valko-Venäjän alueelle... Eikö se nyt usko vai muista, että Xi nimenomaan varoitteli leikittelemässä "nukeilla".

Putin on johtajana usein yllättävän lapsellinen toimissaan. Venäjän johtoonkin näkyy pääsevän hyvinkin kehittymätön bunkkerikääpiö.
 
Putin on johtajana usein yllättävän lapsellinen toimissaan. Venäjän johtoonkin näkyy pääsevän hyvinkin kehittymätön bunkkerikääpiö.
Kyseessä on täysin tahallinen "kosto" Xi:lle kun ei tullut rahaa kaasuputken rakentamiseen eikä aseita. Ei ryssä osaa mitään muuta kuin voimapolitiikkaa, eli joko annat tai kärsit. Tosin tässä pelissä alkaa tulla ne rajat vastaa nyt aika äkkiä ja lopputulos on sitten, no, ryssitty.
 
Alan olemaan aika kypsyny tähän sodan venyttämiseen... En niin, että pitäis istua johonkin neuvottelupöytään( ilmeisesti pirun pitkään, jos putleri osallistuu.), vaan että taputellaan tää sota muilla keinoilla loppuun mahdollisimman nopeasti. On sitä vähäpätösemmissäkin kahinoissa laitettu kokoon monikansalliset joukot ja lopetettu sota, esmes Kuwait/Irak.... Eli ei lähtis NATO sotimaan, vaan semmoset monikansalliset joukot.... Tää maailma on niin rahavetonen, että kaikki hokaa, että sodan pitkittäminen ei ole hyvä juttu, joten lakastaan ryssät vittuun Ukrainasta mahdollisimman nopeasti ja katellaan sitte uutta maailmanjärjestystä ilman noita paskiaisia....
ps. ja jos ei muuta mahdollisuutta löydy, niin saakoon ryssät sotansa natoa vastaan, kunhan sota taputellaan nopeasti... Olkoon sitte vaikka kuinka bunkkerirotalle mediavoitto "soditaan NATO:a vastaan", kunhan sota loppuu ja ryssät tungetaan kivenkoloon maailman vallotus haaveineen....
Mikä vitun kuvitelma näillä paskakasoilla on, että länsi jotenki haluais heitä ja heidän paskastaniaansa asein?.... Perkele teitä kukaan halua minnekkään ihmisten ilmoille.... Tartte koko paskaläpi ku helvetin paljon piikkilankaa rajoille, että pysyvät täältä ikuisuuteen omassa paskakuopassaan, häiritsemastä oikeita ihmisiä.... Elelkää siellä keskenänne maailman tappiin puhumassa suuruudestanne toisillenne.....
 
Viimeksi muokattu:
Aika helvetin kylmäävä ajatuskulku. Muistelee sitten omia fiiliksiä sodan alussa, kun näytti tosi pahalta ja nyt eilisen jälkeen, kun NATO-jäsenyys alkaa oleen selvää pässinlihaa.

Kyllä tuolle Zelenskille voisi jonkin Suomen sankarin arvonimen myöntää. Mökkitontti nyt vähintäänkin?
Tontti järven rannalla ja hieno hirsimökki myös.
 
Back
Top