Ukrainan konflikti/sota

Eilinen RFU. Tämä keskittyy lähinnä Prigozhinin pitkään haastatteluun ja siinä yhteydessä kerrottuihin Wagnerin tappioihin. Wagnerin Bakhmutin taisteluiden alussa 8 kk sitten heillä oli 85 km rintamavastuuta, loppuvaiheessa 5 km. Kanava spekuloi, että käytettävissä olevat muusikot on tippunut lähes samassa suhteessa.

Mainittakoon vielä, että Prigozhin haastattelussa todennut kaikki faktat. "Erikoisoperaatio" mennyt täysin perselleen (tulos tähän asti lähes päinvastainen kuin haluttiin), natseja ei Wagner ole vieläkään nähnyt, Ukraina on vahvistunut kansakuntana niin koti- kuin ulkomailla, armeija on vahvistunut aivan uudelle tasolle jne.


 
Kts.tapaus Sevastopol ja pikakelaa nykypäivään.

Kyllä, minkä pitäisi antaa aihetta huolestumiselle, jos on kazakstanilainen tai johtaa Kazakstania. Varsinkin kun muistetaan että kyseinen maa on pinta-alaltaan laaja, mutta sen asevoimat ovat melko pienet.

Ehkä siinä on syy, miksi ovat hakeneet läheisempää yhteistyötä "turkkilaisten veljiensä" Azerbaijanin ja Turkin kanssa sekä toisaalta Kiinan ja myös Euroopan kanssa.

Toki ei pidä silti kuvitella liikoja, väitetysti suuri määrä sanktioiden kiertoa tapahtuu Kazakstanin kautta. Sieltä virtaa mm. droneja ja muuta elektroniikkaa mitä ryssä tarvitsee sodan jatkamiseen.

Liekö sitten samanlainen aidan päällä keikkuja kuin Valko-Venäjän Lukashenko? Toisaalta Kazakstanin nykyinen presidentti on tuominnut sodan ja moittinut Putinia useammankin kerran - pelkkää teatteria vain, eikä anneta sen häiritä "kanssakäymistä"? Vaikea sanoa.
 
Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n päällikön haastattelu. Tämä on se karun näköinen kaveri. Kuuluu samaan korkeamman tason "mennyt vuosi" haastattelusarjaan kuin edellinen Zaluzhnyn haastattelu. En ole vielä itse katsonut.

Enkkutekstit löytyy.

 
Onko muille tuttu kanava? Tuli vastaan pari päivää sitten ja mielestäni ihan hyviä analyysejä sodasta tällä kaverilla.
Kiitos tästä, tässä oli hyvää infoa ja spekulointia.
Olisiko tuon vapaavenäläisten viikinkireissun tarkoitus voinut olla pakotettujen miehistösiirtojen lisäksi se, että alueelle olisi käyty viemässä ja jättämässä sabotöörejä varusteineen? Jotenkin semmoinen kutina että kun nyt vastahyökkäys ja liikesota alkaa, rupeaa ryssän puolella olevilla huonommin suojatulla alueilla oleva huolto isompien ja isompien kolttosten kohteeksi..

Siitähän ei ihan tarkkaa tietoa ole missä pyörivät ne pari päivää, siinä ehtii täydentää hallin jos toisenkin miinoilla, singoilla, räjähteillä, paremmilla pommidroneilla..
Aika paljon tämän osalta on puhuttu siitä, että onnistunut PR ja rekrykampanja jos näin voi sanoa. Yhdessä haastattelussahan sanottiin, että tarkoituksena ei ollut vallata mitään isompaa kaupunkia koska siihen ei ole miehiä, huoltoa eikä varusteita tarpeeksi.

Plussana vielä se, että kyllähän tässä yhtenä tarkoitusperänä on ollut myös pelkkä trollaus ja venäjän "puolustuksen" naurunalaiseksi saattaminen. Varmaan jossain vaiheessa sodan jälkeen saadaan tietää mitä kaikkea muuta sinne matkan varrella jätettiin, otettiin ja tuhottiin jotka eivät vielä ole uutisoinnin aiheena.
 
Tällaista juorua Abrams-koulutuksesta Saksassa:

400 Ukrainian servicemen begun training on US Abrams tanks in Germany the next 10-12 weeks


-

Nyt eletään toukokuun viimeisiä päiviä 2023, joten 10-12 viikkoa tarkoittaisi 2,5-3 kuukautta.

JOS näin menee, silloin koulutuksen pitäisi olla valmis elokuun puolivälissä tai elokuun lopussa. Ehtisivät siis mukaan touhuun syksyn aikana, jos ei tapahdu viivästyksiä. Huonommalla tuurilla syksyn sadekausi pehmentää maan ja talvella liikkuva sota jäänee vähemmälle - jos edellistä talvea voidaan käyttää suunnannäyttäjänä.

-

MUOKKAUS: parempi lähde tälle, New York Timesin artikkeli joten voinee pitää vahvistuksena

Ukrainian soldiers began training on Abrams tanks, reports The New York Times

"The training will take 10 to 12 weeks. The first group of trainees includes 400 people. Earlier, the US Department of Defense sent 31 tanks to Germany to train Ukrainian soldiers," the newspaper said.


 
Viimeksi muokattu:
Sen verran tarkennusta ettei Prizo mitään sataa miljardia/vuosi tuolta Afrikasta saa.. kukaan ei tiedä onko wagner siellä pelkästään putlerin juoksupoikana jolloin korvaus tulee tehdyistä työkuukausista/sotilas vai onko hänellä noista kaivoksista jotain omia diilejä..

Ulkopuolisten lähteiden mukaan Prizon omaisuus on jotain 1-2 miljardin välillä, on siinäkin tietty +60v ukolla eläkepäivien turvaa.. Ukrainassahan Wagner on Kremlin palkkasotilaina joten ei siellä olemiseen yhtiön omia rahoja tarvitse käyttää.. Ellei astu putlerin varpaille turhan kovaa. Mikä on jo muutaman kerran tuntunut olevan lähellä.

Vertailuksi noista miljardeista kun puhutaan.. Elon Musk joka on yksi maailman rikkaimmista. Hänen netto omaisuus on n. 200 miljardia.. bunkkerwankerin tarkasta omaisuudesta ei ole kenelläkään tietoa. Tuo ryssälän omaisuuskuvio on niin omalaatuinen ettei siitä ota mitään selvää.
Hippi arvioikin tuon sadan miljardin potentiaalin olevan liikevaihtoa. Kukaan ei tiedä, paljonko nettoavat. Julkiset lähteet tosiaan arviovat prigon omaisuuden miljardin ruplan ja parin miljardin dollarin välille, mikä on aika iso skaala ja kertoo jotain siitä, miten hyvin omaisuus on piilotettu.
 
Kiina antaa Venäjän odottaa kaasuputken rakentamisen osalta, tämä putki hahmoteltiin jo kymmenen vuotta sitten, vaan odottaa vielä että sovitaan rakentamisen aloittamisesta.

Financial Timesin tuore artikkeli Kiinan ja Venäjän kaasuputkikuviosta (artikkeli julkaistu 25.5.2023):

Power of Siberia: China keeps Putin waiting on gas pipeline

Beijing is driving a hard bargain as Moscow presses for a new Sino-Russian pipeline through Mongolia

Power of Siberia: China keeps Putin waiting on gas pipeline

Beijing is driving a hard bargain as Moscow presses for a new Sino-Russian pipeline through Mongolia

1685182996045.png
While visiting the Kremlin in March, Xi Jinping, left, skirted around the Power of Siberia 2 project while Vladimir Putin spoke about the plan as if it were a done deal © FT montage/AFP/Getty Images

Anastasia Stognei in Riga, Joe Leahy in Beijing and Yuan Yang in London
MAY 25 2023

Russia’s prime minister left China this week without a reward Moscow has long prized: a clear commitment from Beijing on Power of Siberia 2, a grand gas pipeline project to transform energy flows across Asia.

Conceived more than a decade ago to help Russia “turn to the east”, the pipeline through Mongolia to China was a way to diversify gas sales, bolster revenues, and give the Kremlin more diplomatic clout.

That project, first dubbed “Altai” after the mountainous region of southern Siberia, has taken on new urgency since the invasion of Ukraine, with Moscow seeking new outlets for gas that flowed to Europe before sanctions stood in the way.

The hitch for Moscow is that Beijing — a crucial economic partner since the full-scale invasion of Ukraine — appears in no rush to engage. It is a reticence that analysts say shows how weak wartime Moscow’s bargaining power has become when dealing with its economically more powerful neighbour.

Another Russian pipeline, the Power of Siberia, was launched in 2019 and is expected to reach its maximum capacity of 38 bcm per year by 2024. But this pipeline relied on developing new gasfields in eastern Siberia, which had never sent the fuel to Europe — making it less useful to Moscow’s diversification strategy.

The PS-2, in contrast, aims to supply China with gas from the north-eastern Yamal peninsula, which historically served the European market through several pipelines, including the Nord Stream, whose supplies had ceased to flow in disputes with the EU even before it was sabotaged in 2022.

1685183345885.png

Seeking alternatives has moved from being a strategic choice on Russia’s part to its only option.

“Beijing has a history of prolonging negotiations to get a better deal — this was the case when the Power of Siberia 1 was negotiated,” said Alicja Bachulska, a China policy expert at the European Council on Foreign Relations. “As Russia’s aggression against Ukraine has turned into a protracted war, Beijing believes that its bargaining position vis-à-vis Moscow can only get stronger.”

Taking its time may enable China to secure a lower price for gas through the pipeline, she added.

Sino-Russian talks over the pipeline had intensified in the months before the war. During the Beijing Olympics, Vladimir Putin and Xi Jinping signed a 25-year contract for the far-eastern route and “definitely talked about the PS-2”, said Tatiana Mitrova, a research fellow at Columbia University’s Center on Global Energy Policy.

But since then, while Russia has repeatedly emphasised its readiness to launch PS-2, Beijing has been conspicuously silent. While visiting the Kremlin in March, Xi skirted around PS-2 — while Putin spoke about the plan as if it were a done deal, saying “practically all parameters . . . have been finalised”.

1685183386263.png
Mikhail Mishustin, prime minister of Russia, left, and Xi Jinping during a meeting at the Great Hall of the People in Beijing on Wednesday © Sputnik/AlexanderAstafyev/Pool/Reuters

Careful not to depend too heavily on any one supplier, China has been active in securing natural gas contracts for larger quantities than it actually needs, said Gergely Molnar, the International Energy Agency gas analyst.

China relies on Russia for just over 5 per cent of its gas supply, he said. Together with planned increases in supply through existing routes from Russia, agreement on PS-2 would increase that share to about 20 per cent by the early 2030s.

China does stand to gain from the pipeline. It is keen to diversify the country’s energy sources, especially overland supplies from Russia and Central Asia that would be more secure than sea routes in the event of geopolitical or military tensions with the west.

“The transportation of gas is safer to go through Russia, through land transport, compared with [the] faraway Middle East,” said Lin Boqiang, the head of the China Institute for Studies in Energy Policy, Xiamen University.

1685183421304.png
From left, Gazprom chief executive Alexei Miller, Russian president Vladimir Putin and Chinese vice-premiere Zhang Gaoli attend the ceremony marking the welding of the first link of the Power of Siberia in 2014 © Alexey Nikolsky/RIA NOVOSTI/AFP/Getty Images

There are geopolitical complications to agreeing the deal against the backdrop of war in Ukraine. But some China policy experts believe a deeper energy partnership with Russia is only a matter of time.

“No one should really expect that China should cut off its access to Russian oil and gas,” said Victor Gao, vice-president of the Beijing-based Center for China and Globalization. “This kind of trade is normal, it’s peaceful trade.”

He said the huge energy trade between Russia and China would “eventually lead to a reconfiguration of the oil and gas supply in the world . . . and the west should not be surprised by that”.

For Russia, the construction of the PS-2 is the only way to compensate for at least part of the EU market it has lost. That market accounted for most of the gas produced from the Yamal peninsula. But this means there is no particular incentive for China to agree to the new pipeline now.

1685183505800.png

China, indeed, has been busy developing other overland supplies. At a summit with Central Asian countries last week, Xi championed the construction of the so-called Line D pipeline, which would be China’s fourth in the region bringing gas from Turkmenistan.

About 35 bcm of gas were exported to China via three pipelines from Turkmenistan last year. That compares with 16 bcm sent by Russia via Power of Siberia.

Even with the PS-2 pipeline in place, Russia would not be able to match what it has lost in European sales. The price of this gas would also be lower. Gas sent through the first Power of Siberia pipeline — on terms struck when Russia’s negotiating position was much stronger — is priced well below the European market rate.

Sergei Vakulenko, a former strategy director for Gazprom Neft and a senior fellow at the Carnegie Endowment for International Peace said Russia fails to even match the price China pays for pipeline imports from other suppliers.

Given these factors, PS-2 would generate an estimated $12bn a year for Gazprom, of which the state would receive about $4.6bn in duties and tax, according to Ronald Smith, senior oil and gas analyst at BCS Global Markets.

This sum, equivalent to less than half of Russia’s average monthly energy revenues in 2023, would hardly be transformative. But the Kremlin is desperate for additional revenue as its budget deficit balloons, its war costs increase, and its European gas sales wane.

Mitrova of Columbia University said: “This gas has nowhere else to go.”


-

Lyhyesti tiivistettynä: Kiina on hidastanut uuden kaasuputken rakentamista Venäjältä ja samaan aikaan solminut sopimuksia muiden naapurimaiden kanssa. Asiantuntijat olettavat että uusien öljy- ja kaasuputkien rakentaminen Venäjän ja Kiinan välille on silti vain ajan kysymys - molemmat hyötyvät niistä.

Toisaalta Kiina ei halua kasvattaa liiaksi riippuvuuttaan venäläisestä kaasusta: sen osuus Kiinan kaasumarkkinoista on tällä hetkellä 5% mutta Power of Siberia 2 putken valmistumisen jälkeen (yhdessä muiden kaasunvientiä lisäävien toimien kanssa) tämä osuus voisi olla noin 20 % jossain vaiheessa 2030-luvun alkupuolella (eli kymmenen vuoden kuluttua).

Toisaalta Kiinan markkinat eivät kykene korvaamaan Venäjälle sitä mitä he ovat menettäneet Euroopassa: myytävän kaasun määrä on pienempi ja kaasusta maksettu hinta alhaisempi. He häviävät siis paitsi määrän niin myös hinnan puolesta MUTTA toisaalta kaasulle ei oikein ole muuta paikkaa. Kaasun osuus Venäjän energianviennistä on noin neljäsosa ja energianvienti (öljy, kaasu, kivihiili ja näiden erilaiset sivutuotteet) muodostavat leijonanosan Venäjän valtion tuloista (osuus vaihtelee lähteestä riippuen).

-

MUOKKAUS: nyt kun kaasusta oli puhetta, niin lisätään vielä tämä - maakaasun hinta Euroopassa on palannut takaisin sotaa edeltäneelle tasolle. Käytännössä ollaan samoissa hinnoissa kuin viimeisen kymmenen vuoden keskiarvo (onko tämä pysyvä tilanne, sitä on toki liian aikaista sanoa):

The price for natural gas in the EU (Amsterdam) closed on Friday at below 25 EUR/MWh and has basically reached the mean level of the last 10 years.

Just in case for those asking whether we ever needed Russian gas or Nordstream. We didn't.


 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta Kiinan markkinat eivät kykene korvaamaan Venäjälle sitä mitä he ovat menettäneet Euroopassa: myytävän kaasun määrä on pienempi ja kaasusta maksettu hinta alhaisempi.
Millähän muuten kiina maksaa kaasusta? Yuaneilla, ruplilla vai dollareilla?
 
Millähän muuten kiina maksaa kaasusta? Yuaneilla, ruplilla vai dollareilla?

Tuo artikkeli ei maininnut maksuvälinettä, mutta minulle on jäänyt mieleen parin viikon (alle lainattu artikkeli julkaistu 8.5.2023) takainen uutinen Venäjän ongelmasta rupiin kanssa (Intian rahayksikkö): LÄHDE

Russia has billions of Indian rupees that it can’t use: Foreign minister Lavrov​

Bloomberg | | Posted by Singh Rahul Sunilkumar
May 08, 2023 06:16 PM IST

The imbalance in trade with India has led Russia with “the volume of ‘frozen funds’ can reach tens of billions of dollars.

Russia has accumulated billions of rupees in Indian banks which it can’t use, Foreign Minister Sergei Lavrov said Friday, pointing to a ballooning trade surplus with the South Asian nation.


“This is a problem,” Lavrov told reporters in India’s western state of Goa on the sidelines of the Shanghai Cooperation Organization meeting. “We need to use this money. But for this, these rupees must be transferred in another currency, and this is being discussed now.”

India’s total exports to Russia shrunk 11.6% to $2.8 billion in the first 11 months of the 2022-23 financial year, while imports rose nearly fivefold to $41.56 billion, according to data from the Ministry of Commerce and Industry. That surge came as Indian refiners have scooped up discounted Russian oil in the past year that’s been shunned by the West in response to President Vladimir Putin’s invasion of Ukraine.

Imports of Russian crude by India reached a record 1.68 million barrels a day in April, up sixfold on a year earlier, according to Vortexa Ltd, a data intelligence firm.

The Kremlin initially encouraged India to trade in national currencies following sanctions on Russian banks and a ban on transactions using the SWIFT messaging system.

But volatility in the ruble soon after the war began meant plans for a rupee-ruble mechanism for oil imports were abandoned. India has resisted pressure from the US to scale back relations with Moscow since the invasion of Ukraine.

‘Frozen Funds’

The imbalance in trade for Russia means “the volume of ‘frozen funds’ can reach tens of billions of dollars,” said Alexander Knobel, director of the Institute of International Economics and Finance of the Ministry of Economic Development. “The situation is aggravated by India’s historically high aggregate trade deficit, which reduces the possibilities of clearing settlements with third countries.”

Russia is India’s largest supplier of weapons and military hardware, though defense supplies to the South Asian nation have stalled for lack of a payment mechanism that doesn’t violate US sanctions.

Indian payments for weapons amounting to more than $2 billion have been stuck for about a year as New Delhi has been unable to settle the bill in dollars because of concerns about falling foul of secondary sanctions, while Russia is reluctant to accept rupees for purchases.

Indian oil refiners have been trying to settle payments for discounted crude using United Arab Emirates dirhams, rubles and rupees. Trades can be exempted from international restrictions if they are priced below the $60-a-barrel price cap set by the Group of Seven nations and their European Union partners.

Indian lenders opened special vostro accounts at Russian banks including Sberbank PJSC and VTB Bank PJSC to facilitate overseas trade in rupees and keep crude flowing.

Currency restrictions mean Russian exporters face difficulty in repatriating rupees, Bank of Russia Governor Elvira Nabiullina said on April 28.

-

Tämän mukaan, ainakin näin sota-aikana Kreml on kannustanut kansallisten rahayksikköjen käyttöä, mutta viennin ja tuonnin epätasapaino on johtanut siihen, että Venäjälle on kertynyt suuri potti rupiita, jotka pitäisi pystyä vaihtamaan johonkin toiseen rahayksikköön, jotta olisivat helpommin käytettävässä / siirrettävässä muodossa. Kaupankäynnin jatkuessa ovat kokeilleet useita eri rahayksiköitä: rupii, rupla ja Saudi-Arabian dirhameita.

Toisaalta Intia ei ole voinut maksaa aseostojaan, koska maksuväline on dollari - artikkelin mukaan 2 miljardia dollaria on odottanut maksua jo noin vuoden verran.

Sanktioiden takia tämä ei ole ihan helppoa.
 
Ukraina on virallisesti pyytänyt Saksalta Taurus-risteilyohjuksia: LÄHDE

#Ukraine's asked Germany to supply it with Taurus cruise missiles, an air-launched weapon with a range of 500km (310 miles), spokesperson for defence ministry in Berlin said today. These would enable Ukraine to hit all occupied regions, including #Crimea.

https://www.theguardian.com/world/live/2023/may/27/russia-ukraine-war-live-us-and-eu-decry-moscows-plan-to-deploy-nuclear-weapons-in-belarus?CMP=share_btn_tw&page=with:block-6471c2af8f0879b44af7eb07#block-6471c2af8f0879b44af7eb07

2h ago10.04 BST

Ukraine has asked Germany to supply it with Taurus cruise missiles, an air-launched weapon with a range of 500 km (310 miles), a spokesperson for the defence ministry in Berlin said on Saturday.

Germany received the request several days ago, the spokesperson said, confirming a report by Frankfurter Allgemeine Zeitung. She declined to provide further details or say how likely it was that Germany would supply the missiles to Ukraine.

If it supplied the missiles, Germany would be following in the footsteps of Britain, which earlier in May became the first country to publicly provide Kyiv with long-range cruise missiles.

The United States has so far declined to supply Ukraine with the 297-km range Army Tactical Missile System (ATACMS) missiles amid concerns that Ukraine could use them to strike inside Russia’s internationally recognised borders.

Ukraine has been asking for months for these kind of weapons, but support from western allies has focused on shorter-range weapons

-

Updated at 10.09 BST

1685186429724.png

 
Hyvin hurjia huhuja parin ohjusiskun aiheuttamista tappioista:

Russian voenkor

Mariupol and "Storm Shadow"

450+ dead orks + military equipment

1685187129939.png



-

Mahdotonta sanoa, pitääkö paikkansa mutta tämän mukaan viikko sitten tehdyssä iskussa olisi kuollut yli 200 sotilasta ja eilisessä iskussa kuolleita olisi yli 250. Lisäksi puhutaan paitsi sotilaista niin myös ajoneuvoista.

Sanotaan että nämä tuoreemmassa iskussa kuolleet olisivat kokeneempia / paremmin koulutettuja joukkoja (erikoisjoukot ja merijalkaväki nimetään), jotka olivat saapuneet Mariupoliin päivää aikaisemmin. Spekuloidaan että joku olisi antanut vinkin joukkojen sijainnista.

Onko tämä sitten Storm Shadowien tekosia? Luulivat olevansa turvassa, kunhan pysyvät HIMARS-ohjusten kantaman ulkopuolella eli noin 100 km rintamalinjan takana? Siksi voidaan yöpyä ja muuten majoittua suuremmissa porukoissa ja samoissa tiloissa?

Helppo uskoa tämä selitys, mutta parasta ottaa tämä toistaiseksi pelkkänä juoruna. Väittää siteeraavansa Venäjän MoD lähdettä, mutta ilman vahvistusta on riski että tämä on propagandaa.
 
Viimeksi muokattu:
As a result of the operation in the Belgorod region, important information for Ukrainian intelligence was collected
May 27, 2023
Andriy Yusov, a representative of the Main Intelligence Directorate of the Ministry of Defense of Ukraine, announced this on the air of the "New Count" project on 26.

According to the representative of the GUR of the Ministry of Defense of Ukraine, the current task of the Russian partisans is to liberate the state from the regime of Vladimir Putin. Andriy Yusov informed that the resistance forces operate both in the border villages of Russia and in the capital region of the aggressor country.

"Their task at the moment, if we are talking about Belgorod Oblast, is the liberation of these lands from the rule of Putin's regime, which for the inhabitants of these territories - representatives of different peoples, different nationalities - is clearly a regime of internal occupation. And if we are talking about a number of peoples who have a higher level of a certain political consciousness, then this is not even an internal occupation, it is, in fact, a direct external occupation — for example, if we are talking about the peoples of the Caucasus or Tatarstan," he explained.

The intelligence representative warned that Ukrainians should not overestimate the Kremlin's reaction to the LSR and RDK operation in the Belgorod region in the context of the situation at the front. However, according to him, the Russian leadership is forced to regroup its troops in response to events in the region. Andriy Yusov called the volunteers' breakthrough across the border an unconditional consequence of the Russian Federation's full-scale invasion of the territory of Ukraine.

"Geographical and political names of territories can change. The territory, which is currently called the Russian Federation, includes various historical lands that were called differently at different stages. That is why this name is like this today, we will see," he emphasized. .

The representative of the GUR of the Ministry of Defense of Ukraine informed that as a result of the operation in the Belgorod region, valuable information for Ukrainian military intelligence was collected, which for obvious reasons will not be disclosed. However, part of this data, which he briefly characterized as "the king is naked", was received by the whole world. As Andriy Yusov explained, it is about the exhaustion of Putin's power apparatus and Russia's vulnerability to internal attacks.
 
Dronella hyökätty rajan yli Bryanskin oblastin alueella, kaksi kuollutta sotilasta / rajavartijaa:

1685187593079.png

Lainaan kuvan tekstit alle:

1685187707587.png

Klimovsky district sijainti kartalla:

1685187667168.png

-

HUOM: voi liittyä tähän tuoreeseen huhuun, tässä nimetyt kylät sijaitsevat Klimovsky district alueella ihan Ukrainan ja Venäjän rajan tuntumassa. JOS joku yritti rajasta yli, nämä kylät tulevat ensimmäisinä vastaan (kyseisellä kohdalla rajaa):

BREAKING: Ukrainian saboteurs have tried to break into the village of Sushany and around Brovnichi, Bryansk region. Fighting is ongoing and shots are heard in the street. Edelweiss plan introduced, source say - Mash

https://t.me/breakingmash/44397

-

Lainaan tekstin tuon linkin takaa:

Mash

Ukrainian DRG tried to break into the village of Sushany, Bryansk region. It is also reported about an attempt to break through near the village of Brovnichi, there are now fighting. The Edelweiss signal has been announced. Information provided by our source. The civilians are hiding in the basements, shots are heard in the street.

The first attempt of the DRG to break into Sushany was in March of this year . Then the saboteurs broke into the villages of Sushany and Lubechan. Explosions destroyed an electrical substation and a gas station. Local residents were taken hostage, cars and equipment were taken away.

Subscribe to Mash
t.me/breakingmash/44397
92.4Kviewsedited
May 27 at 14:20

1685187939402.png

 
Viimeksi muokattu:
Tämän mukaan, ainakin näin sota-aikana Kreml on kannustanut kansallisten rahayksikköjen käyttöä, mutta viennin ja tuonnin epätasapaino on johtanut siihen, että Venäjälle on kertynyt suuri potti rupiita, jotka pitäisi pystyä vaihtamaan johonkin toiseen rahayksikköön, jotta olisivat helpommin käytettävässä / siirrettävässä muodossa. Kaupankäynnin jatkuessa ovat kokeilleet useita eri rahayksiköitä: rupii, rupla ja Saudi-Arabian dirhameita.

Toisaalta Intia ei ole voinut maksaa aseostojaan, koska maksuväline on dollari - artikkelin mukaan 2 miljardia dollaria on odottanut maksua jo noin vuoden verran.

Sanktioiden takia tämä ei ole ihan helppoa.
100:lla rupialla saa noin yhden euron. Rupia ei ole kauhean yleinen maksuväline kansainvälisessä kaupassa, joten ei ihme, että venäjällä on tässä(kin) ongelma.
 
Back
Top