Ukrainan konflikti/sota

Täytyy muistaa että geneven sopimuksessa patojen räjäytys sotatoimena voidaan rinnastaa joukkotuhoaseiden käyttöön. Nova Kakhovkan pato on suuri ja tulvan vaikutukset valtavat.

Pelkkä tuomitseminen ei kyllä tässä vaiheessa hyökkäyssotaa riitä toimeksi ryssien padon räjäytykselle.
Kyllä. Meinasin tulla kirjoittamaan, että edes taktisella ydinaseella ei tehdä samanlaista vahinkoa. ryssät tekivät kyllä nyt oikein katalan tempun ja toivottavasti palavat helvetissä tämän takia.
 
No, DON:in virtausta voisi hieman vauhdittaa, vastavuoroisesti.
DON:in varrella olisi muutamia patoja jotka voisi kihauttaa.

esim:


Ei sitä sillälailla ettei takas lyyä kun tulee huitoon.
Myös lännellä on aika tajuta se että jos uhriin, eli tässätapauksessa Ukrainaan, kohdistetaan totaalisen sodan toimenpiteitä, niin voidaan niitä kohdistaa vastavuoroisesti venäjäänkin - ihan samalla tavalla miten länsi on niitä kohdistanut hyökkääjiin aiemmin.
Kyllä, etenkin kun moneen kertaan on todettu, että ryssä ymmärtää vain sitä kieltä mitä se itse käyttää. Että ei tässä kaiken järjen mukaan pitäisi olla mitään epäselvää, turpaan vaan niin että tukka (ja henki) lähtee.
 
Etkö todellakaan? No, palataan taaksepäin, sotaa edeltäneeseen aikaan. Sinulta lienee jäänyt huomaamatta, että Kangaspuro on ollut johdonmukaisesti sitä mieltä vuodesta 2014, että koko Ukrainan konfliktin juurisyyt ovat niin kuin Putinin Venäjä asian näkee:


..juuri ennen Venäjän hyökkäystä Kangaspuro lausui Kansan Uutisten haastattelussa:

Mediapeli Ukrainan tilanteesta on kovaa. Sitä harjoittavat median itsensä lisäksi sekä poliitikot että sotilasasiantuntijat.

Yhdysvalloissa on puhuttu, että Venäjä valmistautuu Kiovan valloitukseen.

– Ei kuulosta kovin uskottavalta. Lausunto kuuluu samaan sarjaan kuin Venäjän sotilaallinen pullistelu.


Niinhän Putin ja Lavrov vakuuttelivat, että Yhdysvallat lietsoo paniikkia ja russofobiaa hyökkäyspuheillaan - ja Kangaspuro toisteli perässä mitä isommat pojat sanoo.

Myös sodan aikana Kangaspuro on toiminut Putinin Venäjän äänitorvena, esimerkiksi surkuhupaisat kansanäänestykset Kangaspuro selitti meille suomalaisille tismalleen niin kuin Putin halusi niiden länsimaissa vaikuttavan:


En ihmettele, vaikka paljastuisi että Kangaspuro olisi Kangaskorven ja Kangaskolkan tavoin suomennettu nimi - ja sukunimen alkuperäinen muoto olisi Kozlov.
Jep. Olen tietoinen kaverin taustasta. Se siitä tekeekin jännän, että kyseinen henkilö pystyy päivänä esittämään suhteellisen neutraalia ja kuten sanoin ei ole livahtanut mitään ryssän mielistä ylen lähetyksissä.
Perus kommunisti kamaa nuo 2014 lausunnot näyttää olevan.

Olen myös huomannut että jostain syystä Yle:llä viikosta toiseen on äänessä juurikin Kangaspuro, Käihkö ja uutuutena koko kansan karttamies.
Vielä noin vuosi sitten saattoi vielä olla esim. Toveri tai Kari.
Onko poliittista vai mistä johtuu, sitä voi vain arvailla.
 
Siis tämä kangaspuro? https://skp.fi/keywords/markku-kangaspuro
Edit: lähti ennenkuin ehdin kommentoimaan. On se hassua, että mikä tahansa nimi itänaapurillamme on ja kuinka tahansa sotaisaa touhunsa on, tämä henkilö vain jaksaa pauhaa rauhanaatetta. Eiköhän se ole heitetty romukoppaan jo tsaarien aikana. Propagandaan uskojia silti riittää. Hyökkäyskin on vain rauhan edistämistä. Eikö näille yhteiskuntamme syöville mitään voi?
Täytyy muistaa että NATO se provosoi tuonkin padon räjäyttämään.
 
Lännen tekosia 🤣 ei saatana nää on sekasin, hyvin saadaan kieltämättä hävitettyä sotamenestys aiheet unholaan hetkeksi ainakin ja huomio muualle,
Linkki

nyt jos koska olisi aika uken vetästä jotain isoa kehiin vaikka se kertsin silta tuhannen paskaks oliko se joku ryssien juhlapäivä 11.6. Tms ? ni esim silloin
 
Jokohan ryssä potkittaisiin YK:sta? Vai odotetaanko että possauttavat ydinvoimalan vielä?
Ei sitä mihinkään potkita. Ei pysty potkimaan. Sai voittajavaltiona aikoinaan veto-oikeuden ja sillä se pysyy ikuisesti YK:n jäsenenä. Nimittäin YK:sta erottaminen vaatii YK:n turvallisuusneuvoston hyväksynnän ja siellähän se ryssä istua napottaa veto-oikeuksineen. Ja tiukasti. Kuin paska Junttilan tuvan seinässä. Mielestäni koko YK pitäisi rakentaa perustaltaan uudelleen ilman mitään veto-oikeuksia.
 
Kyllä. Meinasin tulla kirjoittamaan, että edes taktisella ydinaseella ei tehdä samanlaista vahinkoa. ryssät tekivät kyllä nyt oikein katalan tempun ja toivottavasti palavat helvetissä tämän takia.
Niin tänään on moni sanonut täällä tänään, että lännen asevarastot nyt auki, nyt on sen paikka antaa kaikenlaista puikkoa ja mitään eskalaation vaaraa ei ole rajat on mennyt nyt helvetin kauas esim, eilisestä päivästä. Länsi lupautunut uudelleen rakentamaan ukrainaa, ihan vitusti halvempaa hommaa versus antaa kunnolla niitä ohjuksia, maksaa se sitten 1-2miljoonaa puikko ihan sama. Tämä päivä tuo varmasti vähintään tuhansien miljoonien eurojen edestä vahinkoa +20 kylää/kaupunkia jo alkanut täyttymään vedestä.. Suurin osa näistä taloista pitää purkaa myöhemmin, viemäröinti, sähköt jne..
 

"Venäjän intressissä on tuhota Ukraina niin, ettei maan taloudellinen kehitys, demokratian vahvistuminen ja läntinen liittoutuminen voi edetä.

Syynä on se, että Venäjän johto ei halua Ukrainan positiivisesta kehityksestä mallia omille kansalaisilleen, jotka voisivat ryhtyä kapinoimaan valtaapitäviä vastaan".

Saatanan kostonhimoiset örkit, vielä nahkurin orsilla tavataan🤬😤😡
 
Kaikki mihin vesi on koskenut patoaltaassa, voi olla säistä riippuen useamman vuoden käyttökelvotonta. Siellä ei välttämättä ole kunnon kasvustoa pohjassa sitomassa sitä maa-ainesta kantavuutta tuoden, ja se maa-aines on jokien tapauksessa todella hienojakoista. Kapeissa kohdissa on virtausta joten niissä ei ole senkään vertaa kasvustoa, leveissä kohdissa virtaukset rauhoittuu ja veteen sekoittunut maa-aines vajoaa pohjaan. Englanniksi sana on silt, suora käännös on liete. Kertonee tarpeeksi.

Pikkutyttönä leikin kevättulvan jälkeen joenpenkereellä, jossa tulva oli tuonut suppaan hienoa hiekkaa ja mutaa. Upposin hetkessä munia myöten siihen hyiseen velliin ja kun riittävä apu eli kaksi aikuista sai mut sieltä ylös, suppaan jäi sekä housut että saappaat.

Tuo on rosputitsa 10-20 kertaa syvempänä.
Tulva-aallon välittömien vaikutusten lisäksi, kun virtaus noin olennaisesti muuttuu padon poistuttua "yhtälöstä" voi eroosiota aiheutua yllättävissäkin paikoissa myös yläjuoksulla, käytännössä joki hakee uuden uoman - tasapainottaa joen uuteen tilanteeseen virtauksen, vesimäärän yms tekijöiden suhteessa. Esim sillat ja muut vesistörakenteet riskissä
 
Back
Top