Ukrainan konflikti/sota

Olen hiukan harmissani mediamme päättelykyvyn puutteesta, kun eri alustat vieläkin tarjoavat näitä ilmarikäihkömäisiä Aleksanteri-teatterin teorioita siitä, että Nova Kakhovkan pato olisi sortunut itsestään tai Ukraina tai Venäjä voisi olla syyllinen.

Pato räjäytettiin, ja se on Venäjän miehittämä ja vartioima. Ei sinne sissi pysty viemään sitä määrää räjähteitä ja asentaa niitä insinööritaidolla niin, että pääsisi tulokseen. Sen sijaan tiedustelupalveluilla on ollut jo kauan viitteitä siitä, että Venäjä on valmistautunut kauan sen räjäyttämiseen tarvittaessa eli miinoittanut sen.

Totta kai ajattelua sekoittaa, jos aletaan puntaroida asiaa sen kannalta, kuka hyötyy, ja käyttää mitä villeimmin mielikuvitusta. Siinä onkin sitten jo harmaampi alue. Nyt Ukraina ei mitenkään pääse joen yli. Leveimmillään Dnepr kasvoi viisikilometriseksi. Venäjän vaivalla kaivetut puolustusasemat jäävät veden alle, mutta toisaalta se saa joukkoja irrotettua muualle vastahyökkäyksen torjuntaan. Tulva riittää luonnolliseksi esteeksi. Siihen tarkoitukseen sopi hävittää kokonainen joukko-osasto. Käsittääkseni siellä uiskentelee ainakin yksi kokonainen rykmentti, johon ei ole saatu mitään yhteyttä. Tätä ei uskoisi kukaan, mutta näinhän jo Stalin pelasi: välittömiä kuolleita oli kymmeniä tuhansia ja välillisesti tauteihin meni satatuhatta neuvostokansalaista, joita siis suojeltiin saksalaisilta.

Venäjä on huomannut, että länsi on heikko myös informaatiolle. Sitä ei ole saatu nalkkiin mistään rikoksesta kunnolla. Itä-Ukrainassa oli vain traktorikuskeja ja kaivosmiehiä. Meni läpi Suomen mediassa ja kaiken maailman tompackalenieni kallossa. Kesti vuosia ennen kuin Bellingcat esitti luotettavat todisteet MH17:n pudottajasta nimiä myöten. Siihen asti laskettiin liikkeelle harhauttavia tarinoita ukrainalaisista hävittäjistä ym. Itämeren kaasuputkista sumutetaan edelleen ja media toistaa kuin papukaija Venäjän liikkeelle laskemia kertomuksia, joissa ei ole päätä eikä häntää. Uskoakseni se tietää saavansa työrauhan nytkin, koska länsi on aina länsi ja sen luonteeseen kuuluu moniäänisyys.
 
Viimeksi muokattu:
Edelleen ukrainan luvuissa lasketaan mukaan ihan kaikki putket, myös krh:t ja mahdollisesti jopa ATGM:t. Niille ei ole omaa kategoriaa olemassa.
Noissa tappioiden ilmoittamisessa suurin ongelma on standardoinnin puute. Vaikka olisi ilman propagandaa jo pelkkä terminologia erehdyttää. Lisäksi sodassa yleensä lasketaan tappiot moninkertaisiksi, koska useat toimijat raportoi samoja kohteita. Siihen vielä ihmisen vahvistusharha suurentaa koettuja asioita.

Eli molempien puolien ilmoitukset ilman maskirovkaa jo ovat virheellisiä. Meillä on yksi Euroopan suurimmista tykistöistä ja se olisi tuolla tappiotahdilla saatettu täysin toimintakyvyttömäksi noilla tappioluvuilla kahdessa kuukaudessa.

Eli luvuissa paljon ilmaa.
 
New York Timesin uutisen mukaan jonkin sikäläisen asiantuntijan arvion mukaan pato olisi räjäytetty sisältä käsin, ulkoinen hyökkäys tai yksinkertainen rakenteiden pettäminen olivat epätodennäköisiä vaihtoehtoja.

Olen hiukan harmissani mediamme päättelykyvyn puutteesta, kun eri alustat vieläkin tarjoavat näitä ilmarikäihkömäisiä Aleksanteri-teatterin teorioita siitä, että Nova Kakhovkan pato olisi sortunut itsestään tai Ukraina tai Venäjä voisi olla syyllinen.

Pato räjäytettiin, ja se on Venäjän miehittämä ja vartioima. Ei sinne sissi pysty viemään sitä määrää räjähteitä ja asentaa niitä insinööritaidolla niin, että pääsisi tulokseen. Sen sijaan tiedustelupalveluilla on ollut jo kauan viitteitä siitä, että Venäjä on valmistautunut kauan sen räjäyttämiseen tarvittaessa eli miinoittanut sen.

Totta kai ajattelua sekoittaa, jos aletaan puntaroida asiaa sen kannalta, kuka hyötyy, ja käyttää mitä villeimmin mielikuvistusta. Siinä onkin sitten jo harmaampi alue. Nyt Ukraina ei mitenkään pääse joen yli. Leveimmillään Dnepr kasvoi viisikilometriseksi. Venäjän vaivalla kaivetut puolustusasemat jäävät veden alle, mutta toisaalta se saa joukkoja irrotettua muualle vastahyökkäyksen torjuntaan. Tulva riittää luonnolliseksi esteeksi. Siihen tarkoitukseen sopi hävittää kokonainen joukko-osasto. Käsittääkseni siellä uiskentelee ainakin yksi kokonainen rykmentti, johon ei ole saatu mitään yhteyttä. Tätä ei uskoisi kukaan, mutta näinhän jo Stalin pelasi: välittömiä kuolleita oli kymmeniä tuhansia ja välillisesti tauteihin meni satatuhatta neuvostokansalaista, joita siis suojeltiin saksalaisilta.

Venäjä on huomannut, että länsi on heikko myös informaatiolle. Sitä ei ole saatu nalkkiin mistään rikoksesta kunnolla. Itä-Ukrainassa oli vain traktorikuskeja ja kaivosmiehiä. Meni läpi Suomen mediassa ja kaiken maailman tompackalenieni kallossa. Kesti vuosia ennen kuin Bellingcat esitti luotettavat todisteet MH17:n pudottajasta nimiä myöten. Siihen asti laskettiin liikkeelle harhauttavia tarinoita ukrainalaisista hävittäjistä ym. Itämeren kaasuputkista sumutetaan edelleen ja media toistaa kuin papukaija Venäjän liikkeelle laskemia kertomuksia, joissa ei ole päätä eikä häntää. Uskoakseni se tietää saavansa työrauhan nytkin, koska länsi on aina länsi ja sen luonteeseen kuuluu moniäänisyys.
Näinhän se on ja tämän vuoksi on tärkeää että Ukraina siirtää sotimista ryssän maalle. Jlkisesti tuota voi joku vähän nuhdella mutta oikea tuki tuosta tuskin horjuu minnekkään. Loppuneuvotteluissa Ukrainalle on tärkeää että ryssän armeija on tuhottu ja Ukraina miehittää sopivaksi katsomaansa palaa ryssälästä. Maa-aluetappio on ainoa minkä ryssä ymmärtää oikeana rangaistuksena toimistaan. Oli se sitten joku vapaa oma valtionsa tai de-militarisoitu puskurivyöhyke.
 
Ukraine Readies 10,000 Drone Pilots Ahead of Counteroffensive: Official​

Ukraine has now trained 10,000 drone pilots as Kyiv seeks to exploit its technological edge over occupying Russian troops, ahead of the long-awaited Ukrainian spring counteroffensive Kyiv hopes can liberate significant swaths of territory.

Mykhailo Fedorov, Ukraine's deputy prime minister and minister for innovation, development of education, science and technology, and its minister of digital transformation, told a Ukrainian Rada TV channel telecast on Thursday that Kyiv has raised hundreds of millions of dollars to fund the country's so-called "Drone Army."

"We have recently completed the first part of the UAV pilot training project; 10,000 pilots have been trained during this time," Fedorov said. "That is, the Drone Army is about the comprehensive development of the UAV sector, both from the point of view of production and from the point of view of their use."

Ukrainan sodasta Klaanien sotaan... ja Venäjä voi syntyä uudestaan vasta koettuaan sodassa täydellisen tappion, kuten Saksa toisessa maailmansodassa.
”Ilman perinpohjaista Putinin ajan laittomuuksien selvittämistä Venäjällä ei ole tulevaisuutta.”
 
Noissa tappioiden ilmoittamisessa suurin ongelma on standardoinnin puute. Vaikka olisi ilman propagandaa jo pelkkä terminologia erehdyttää. Lisäksi sodassa yleensä lasketaan tappiot moninkertaisiksi, koska useat toimijat raportoi samoja kohteita. Siihen vielä ihmisen vahvistusharha suurentaa koettuja asioita.

Eli molempien puolien ilmoitukset ilman maskirovkaa jo ovat virheellisiä. Meillä on yksi Euroopan suurimmista tykistöistä ja se olisi tuolla tappiotahdilla saatettu täysin toimintakyvyttömäksi noilla tappioluvuilla kahdessa kuukaudessa.

Eli luvuissa paljon ilmaa.
Todennäköisesti liioittelua voi olla, mutta Venäjällä monta kertaluokkaa enemmän. Jotakuinkin jo Oryxin yms. ylläpitämät listat vahvistavat Ukrainan ilmoittamien tappioiden olevan todennäköisempiä kuin kuin ryssän ilmoittamat. Totuus varmaan ei koskaan täysin selviä.
 
Viimeksi muokattu:
Olen hiukan harmissani mediamme päättelykyvyn puutteesta, kun eri alustat vieläkin tarjoavat näitä ilmarikäihkömäisiä Aleksanteri-teatterin teorioita siitä, että Nova Kakhovkan pato olisi sortunut itsestään tai Ukraina tai Venäjä voisi olla syyllinen.

Pato räjäytettiin, ja se on Venäjän miehittämä ja vartioima. Ei sinne sissi pysty viemään sitä määrää räjähteitä ja asentaa niitä insinööritaidolla niin, että pääsisi tulokseen. Sen sijaan tiedustelupalveluilla on ollut jo kauan viitteitä siitä, että Venäjä on valmistautunut kauan sen räjäyttämiseen tarvittaessa eli miinoittanut sen.

Totta kai ajattelua sekoittaa, jos aletaan puntaroida asiaa sen kannalta, kuka hyötyy, ja käyttää mitä villeimmin mielikuvistusta. Siinä onkin sitten jo harmaampi alue. Nyt Ukraina ei mitenkään pääse joen yli. Leveimmillään Dnepr kasvoi viisikilometriseksi. Venäjän vaivalla kaivetut puolustusasemat jäävät veden alle, mutta toisaalta se saa joukkoja irrotettua muualle vastahyökkäyksen torjuntaan. Tulva riittää luonnolliseksi esteeksi. Siihen tarkoitukseen sopi hävittää kokonainen joukko-osasto. Käsittääkseni siellä uiskentelee ainakin yksi kokonainen rykmentti, johon ei ole saatu mitään yhteyttä. Tätä ei uskoisi kukaan, mutta näinhän jo Stalin pelasi: välittömiä kuolleita oli kymmeniä tuhansia ja välillisesti tauteihin meni satatuhatta neuvostokansalaista, joita siis suojeltiin saksalaisilta.

Venäjä on huomannut, että länsi on heikko myös informaatiolle. Sitä ei ole saatu nalkkiin mistään rikoksesta kunnolla. Itä-Ukrainassa oli vain traktorikuskeja ja kaivosmiehiä. Meni läpi Suomen mediassa ja kaiken maailman tompackalenieni kallossa. Kesti vuosia ennen kuin Bellingcat esitti luotettavat todisteet MH17:n pudottajasta nimiä myöten. Siihen asti laskettiin liikkeelle harhauttavia tarinoita ukrainalaisista hävittäjistä ym. Itämeren kaasuputkista sumutetaan edelleen ja media toistaa kuin papukaija Venäjän liikkeelle laskemia kertomuksia, joissa ei ole päätä eikä häntää. Uskoakseni se tietää saavansa työrauhan nytkin, koska länsi on aina länsi ja sen luonteeseen kuuluu moniäänisyys.
Menee ohi aiheen mutta sanonpa silti... Suomen iltapäivä lehdet alkaa oleen seiska lehden tasoa. Esim nyt pinnalla oleva Rammstein jupakka.... Media antanut jo tuomion tästä vaikka todisteita ei ole löytynyt. Pelkkiä klikkejä vaan keräävät. Toki on meillä yle mutta senhän tietää kaikki mihinpäin se toimisto on kallellaan.
 
Olen hiukan harmissani mediamme päättelykyvyn puutteesta, kun eri alustat vieläkin tarjoavat näitä ilmarikäihkömäisiä Aleksanteri-teatterin teorioita siitä, että Nova Kakhovkan pato olisi sortunut itsestään tai Ukraina tai Venäjä voisi olla syyllinen.

Pato räjäytettiin, ja se on Venäjän miehittämä ja vartioima. Ei sinne sissi pysty viemään sitä määrää räjähteitä ja asentaa niitä insinööritaidolla niin, että pääsisi tulokseen. Sen sijaan tiedustelupalveluilla on ollut jo kauan viitteitä siitä, että Venäjä on valmistautunut kauan sen räjäyttämiseen tarvittaessa eli miinoittanut sen.

Totta kai ajattelua sekoittaa, jos aletaan puntaroida asiaa sen kannalta, kuka hyötyy, ja käyttää mitä villeimmin mielikuvistusta. Siinä onkin sitten jo harmaampi alue. Nyt Ukraina ei mitenkään pääse joen yli. Leveimmillään Dnepr kasvoi viisikilometriseksi. Venäjän vaivalla kaivetut puolustusasemat jäävät veden alle, mutta toisaalta se saa joukkoja irrotettua muualle vastahyökkäyksen torjuntaan. Tulva riittää luonnolliseksi esteeksi. Siihen tarkoitukseen sopi hävittää kokonainen joukko-osasto. Käsittääkseni siellä uiskentelee ainakin yksi kokonainen rykmentti, johon ei ole saatu mitään yhteyttä. Tätä ei uskoisi kukaan, mutta näinhän jo Stalin pelasi: välittömiä kuolleita oli kymmeniä tuhansia ja välillisesti tauteihin meni satatuhatta neuvostokansalaista, joita siis suojeltiin saksalaisilta.

Venäjä on huomannut, että länsi on heikko myös informaatiolle. Sitä ei ole saatu nalkkiin mistään rikoksesta kunnolla. Itä-Ukrainassa oli vain traktorikuskeja ja kaivosmiehiä. Meni läpi Suomen mediassa ja kaiken maailman tompackalenieni kallossa. Kesti vuosia ennen kuin Bellingcat esitti luotettavat todisteet MH17:n pudottajasta nimiä myöten. Siihen asti laskettiin liikkeelle harhauttavia tarinoita ukrainalaisista hävittäjistä ym. Itämeren kaasuputkista sumutetaan edelleen ja media toistaa kuin papukaija Venäjän liikkeelle laskemia kertomuksia, joissa ei ole päätä eikä häntää. Uskoakseni se tietää saavansa työrauhan nytkin, koska länsi on aina länsi ja sen luonteeseen kuuluu moniäänisyys.

Media ei ole puolessatoista vuodessa kehittynyt asian suhteen. Venäjän tiedustelun ennakkoon valmistelemia artikkeleita sekä valtion edustajien kertomia tarinoita julkaistaan laajalti, vaikka valtaosa toimittajista lisää artikkeliin kohdan "venäjä väittää" tai "venäjän mukaan".

Silti venäjän tavoite informaatiotilan hallussapidosta täyttyy osittain, koska heidän narratiivinsa julkaiseminen tuoreeltaan vaimentaa ja hämärtää tilannekuvaa ja antavat vahvistusta niille, jotka naapuria uskovat tai niin haluavat tehdä.

Olisi suotavaa suurien toimijoiden osalta (HS, YLE, Alma), jotka muuten toimivat erittäin asiallisesti uutisoinnissa ja venäjän valheiden torppaamisessa, jättää venäjän tiedotteet odottamaan ja julkaista ne vasta muutaman viikon viiveellä, mikäli niissä on totuuspohjaa. Tällöin journalistinen etiikka tasapuolisuudesta tulee hoidettua, mutta venäjän jutut tietäen niitä päätyisi julkisuuteen vain murto-osa nykyisestä ja aikaviiveestä johtuen tavoite informaatiovaikuttamisesta olisi oleellisesti vähäisempi.
 
Viimeksi muokattu:
Noissa tappioiden ilmoittamisessa suurin ongelma on standardoinnin puute. Vaikka olisi ilman propagandaa jo pelkkä terminologia erehdyttää. Lisäksi sodassa yleensä lasketaan tappiot moninkertaisiksi, koska useat toimijat raportoi samoja kohteita. Siihen vielä ihmisen vahvistusharha suurentaa koettuja asioita.

Eli molempien puolien ilmoitukset ilman maskirovkaa jo ovat virheellisiä. Meillä on yksi Euroopan suurimmista tykistöistä ja se olisi tuolla tappiotahdilla saatettu täysin toimintakyvyttömäksi noilla tappioluvuilla kahdessa kuukaudessa.

Eli luvuissa paljon ilmaa.
Oryxin listassa vahvistettuja ryssätappioita n. 200 vedettävää tykkiä, n. 400 itseliikkuvaa ja n. 100 raketinheitintä. Jos noita lukemia soveltaisi Suomen tykistöön (esim. niin, että vedettävien tykkien puolelle siirrettäisiin telatykkien tappioiden puolelta se osa, jota Suomella ei telatykkien vähäisyyden takia ole) menisi meilläkin hyvin huonosti.

Ukrainalaisten tappiot n. 120/160/24, eli huomattavasti siedettävämmät. Mutta nämä ovat todennettuja tappioita molemmin puolin. Mikäli kuva-aineistoa tulee tasapuolisesti kummaltakin puolelta, olisivat ukrainalaiset siinä tapauksessa kyvykkäämpiä vastustajan tykistöaseiden tuhoamisessa/kaappaamisessa.

EDIT: Oryxin lukemissa vain kanuunat, haupitsit, raketinheittimet ja krh:sta vain telakranaatinheittimet. Ukrainalaisten omissa ilmoituksissa käsittääkseni myös kevyet krh:t, mutta pst-ohjusjärjestelmiä en usko niissä olevan. En usko, koska olisi erikoista käsitellä niitä tykistönä, mutta en toki ole mitenkään varma.
 
New York Timesin uutisen mukaan jonkin sikäläisen asiantuntijan arvion mukaan pato olisi räjäytetty sisältä käsin, ulkoinen hyökkäys tai yksinkertainen rakenteiden pettäminen olivat epätodennäköisiä vaihtoehtoja.

Eiköhän juurikin noin, siellä on kuitenkin huoltotunnelia toinenkin sata metriä, aikaa on ollut piikata Hiltillä vaikka minkälaista koloa seiniin surutulitteille. BUM! ja veden uskomaton paine hoitaa loput.
 
Nyt Ukraina ei mitenkään pääse joen yli. Leveimmillään Dnepr kasvoi viisikilometriseksi. Venäjän vaivalla kaivetut puolustusasemat jäävät veden alle, mutta toisaalta se saa joukkoja irrotettua muualle vastahyökkäyksen torjuntaan. Tulva riittää luonnolliseksi esteeksi.
Miksi tulva olisi este ? Sehän on tuollaisen matalassa jokisuistossa vain hyvä asia. Veneet mahtuu uimaan kunnolla.
 
Koko padon räjäytys ja tulavan aiheuttaminen jatkaa täysin ryssän sotataktiikkaa, eli kostetaan siviileille sitä että eivät suortu zaarin vallan alle. Mitään sotilaallista merkitystä tällä ei ole. Sota kestää vielä ainakin kuukausia ellei vuosia niin muutaman päivän tulva ei sitä muuta mihinkään.

Näillä ryssän sotarikoksilla noin muutenkaan ei ole ollut mitään merkitystä sotilaallisesti, lähinnä niillä on varmistettu Ukrainan tuki lännessä.
 
Miksi tulva olisi este ? Sehän on tuollaisen matalassa jokisuistossa vain hyvä asia. Veneet mahtuu uimaan kunnolla.

Ensin pitäisi kalusto ja miehet uittaa paikoin viisikilometriseksi levenneen joen yli ja sitten jatkaa tulvivassa muhennoksessa alajuoksulla, saada raskas kalusto mukaan. Venäjällä on epäsuoraa tulivoimaa.

Siitä tulisikin näky.
 
Jos tämän sodan seurauksena pääryssät ja ryssän "göppelssit" ei istu linnassa tai roiku hirressä, niin maailmassa ei ole oikeutta. Jos kansainvälinen oikeus ja mahdollinen "uusi ryssä" ei puhdista pesää, niin toivon Ukrainan sitten toteuttavan Mossad tyylistä oikeuden jakamista. Ryssä puhuu punaisesta viivasta ja sitten itsekin siirtää koko ajan sitä viivaa omilla teoillaan. Padon tuhoaminen ja satojen, ellei tuhansien siviilien kuolema on jo sitä tasoa, että ei siitä ole pitkä matka ydinvoimaloiden paskomiseen ja siitä ei sitten olekaan enää kuin pieni askel taktisten käyttöön.

Saas nähdä mitä tässä vielä käy kun ryssä alkaa tosissaan ottamaan osumaa. Hitlerinkin mielestä sodan loppupuolella Saksan kansan piti taistella kuolemaan asti ja täydellinen tuho oli parempi kuin häpeällinen häviö.
 
Ensin pitäisi kalusto ja miehet uittaa paikoin viisikilometriseksi levenneen joen yli ja sitten jatkaa tulvivassa muhennoksessa alajuoksulla, saada raskas kalusto mukaan. Venäjällä on epäsuoraa tulivoimaa.

Siitä tulisikin näky.
Veneilyä myös helpottaa tieto mistä vesi alkaa, mihin se vastarannalla päättyy, miten syvää vesi on ja miten voimakas on virtaus.

Tällä hetkellä nämä muuttuu koko ajan.
 
Mitään sotilaallista merkitystä tällä ei ole. Sota kestää vielä ainakin kuukausia ellei vuosia niin muutaman päivän tulva ei sitä muuta mihinkään.
Sodan kuvassa juu. Mutta on sillä paikallista sotilaallista merkitystä paljonkin. Eteläsuunta ei ole hetkeen vastahyökkäysmielessä painopiste. Välilliset vaikutukset ovat kauaskantoiset, esimerkiksi Krim on nyt ilman vettä ja toisaalta Ukrainan keikkuva talous joutuu entisestään koville.
 
Back
Top