Ukrainan konflikti/sota

Deep State mapissa on kohtuu iso siirtymä Ukrainan hyväksi (muutama km2) toissapäivän ja eilisen välillä Velyka Novosilkan alueella.
DS mapin sanotaan olevan 2 vrk perässä OPSEC syistä.

RFU kertoo alueen tapahtumista taas kiintoisasti. Ukraina pystyi tosiaan etenemään 2-3 km kahdessa suunnassa Pryitnen viereen. Tästä oli huhua jo muutama päivä sitten, mutta raportit tulevat perässä.

Tässä tapauksessa eteneminen perustui yllätykseen, eli Ukraina hyökkäsi suunnasta joka oli vaikeampi kuin ilmeinen suunta, johon ryssä oli keskittänyt joukkonsa.

Tämmöiset siirtymät kyllä antavat toivoa siitä, että hyvänä päivänä tullaan menemään useita kilometrejä kerrallaan. Voittamattomia miinakenttiä ei ole joka paikka täynnä.

Oma mutu fiilis on että ryssän linnoitteet on pienempi ongelma kuin miinakentät. Kaikki linnoitteet on tiedossa ja kun aika koittaa niin sinne tulee JDAM, HIMARS, ATACMS jos ei ihan perusmurkula riitä.

 
Se jalkauttava ajoneuvo voi tietysti myös laukaista sen telamiinan.
Ei-pioneerin mielestä tuolla pitäisi olla jotain kauko-ohjattavia, halvasti massatuotettavissa olevia raivaushärveleitä jotka ainakin osan miinoista saisivat raivattua vaikka eivät yhtä tehokkaita olisikaan kuin nämä Suomenkin lähettämät tankin kokoiset raivausajoneuvot. Vähän sama idea kuin Iranin Shahed-droneissa joita lähetetään suuri määrä kerralla kun ovat halpoja tehdä. Samalla tavalla hyökkäyksessä voisi olla mukana suuri määrä halpoja raivausajoneuvoja, kun yksi tuhoutuu niin seuraava jatkaa. Ei ainakaan hyytyisi eteneminen heti kun pari raivausajoneuvoa törmää telamiinaan. Se yksi ukrainalainen maanviljelijähän rakensi kauko-ohjattavan miinanraivaajan traktorista ihan oman tilansa peltojen raivauskäyttöön.

USA:lta näköjään löytyykin ainakin tällainen. Ei ehkä ihan niin halpa kuin ajattelin, mutta varmaan selvästi edullisempi kuin tankin kokoiset

Ei tähän hätään mitään tuollaisia keretä tuottamaan, ryssäläiset kmt-jyrät massamaisesti käytettynä olisi minusta nyt ratkaisu, niitä pitäisi löytyä valmiina Ukrainastakin (yhden videon olen tainnut nähdä) ja maailmalta sitten kaikki mitä irti lähtee. Edelleen, sen voi pultata vaikka minkä varikon perältä henkiin herätetyn T-sarjan alustan keulaan.
 
Ei tähän hätään mitään tuollaisia keretä tuottamaan, ryssäläiset kmt-jyrät massamaisesti käytettynä olisi minusta nyt ratkaisu, niitä pitäisi löytyä valmiina Ukrainastakin (yhden videon olen tainnut nähdä) ja maailmalta sitten kaikki mitä irti lähtee. Edelleen, sen voi pultata vaikka minkä varikon perältä henkiin herätetyn T-sarjan alustan keulaan.
Joku saaliiksi saatu T-62 olisi erinomainen peli miinanraivaukseen. Torni pois ja vähän plootua tilalle Serhin verstaalla, niin liikkuvuuskin paranee.
 
Neuvostoliiton aikana valmistettujen panssarivaunujen osuus Oryxin listaamista kuukausimenetyksistä on ollut viime kuukausien aikana selvästi yli 50%, kesäkuun 2023 numero oli 73%.

Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen valmistettujen ja modernisoitujen vaunujen osuus oli 27%.

Oryxin lista ei tietysti ole koko totuus, mutta nämä osuudet ovat vaihdelleet kiehtovasti tämän sodan aikana:

WAR IN #UKRAINE: Tank losses by age

A long overdue update (kiitos @Ilcaccio for the nudge!). The share of older tanks has been well above average in the last two months.


https://lookerstudio.google.com/reporting/dfbcec47-7b01-400e-ab21-de8eb98c8f3a?s=staTP1OHo_A

1688900234632.png

 
Mitä sanoo asiantuntijat, onko tosiaan puskuleoissa lämpenemisongelmia? Vai onko tämä nyt taas jotain Bulgarialaisten paskaa.. Äkkiä luulisi, että Ukrainalaiset jos jotkut osaisi jonkun lämpö-ongelman ratkaista. Enkä itse näe tuota edes ongelmana, tuskin ne pellolle jääneet keittämisen takia sinne jäi..
En ole asiantuntija mutta voihan se hyvin olla, että vaikka tehoa löytyy moottorista, niin sitä ei ole suunniteltu ajettavaksi noin korkealla pitkäaikaisella kuormituksella, mikä syntyy kun aurataan peltoa kilometrikaupalla putkeen.
 
Viimeisessä tarkoitus hypätä vanhaan räjähdekuoppaan, mutta painavat varusteet aiheuttavat sen että jalat ei kanna ja kaadutaan yli missä sitten räjähtää. Näin sen uhri itse kertoi.

Siitä on tuo ihan viimesen päälle tarkka video ilman mitään sensurointeja 9:20 alkaen, isolta näytöltä kun katsoo, niin ukko pysyyn helposti kokoajan sen ruohosta paljaan räjähdys kohdan päällä (eli ei kaadu siitä mitenkään yli), sehän tuosta oudon tekeekin. Se miina laukeaa jossain ihan polven alapuolella ja jalka menee siitä poikki.

Siinä mihin oikea polvi lopulta ottaa maahan, on jotain rinkulan muotoista maata vähän vaaleampaa tuossa ympyröimäni alueen keskellä:
Screenshot 2023-07-09 14.05.07.png

Olisko tuolla sitten myös maahan kaivettuja jv-miinoja ja sekaan siroitettu sitten vielä perhosia... muutenhan tuossa ei kaiken järjen mukaan toinen kahdesta perhosesta pitäisi olla vanhassa räjähdyskohdassa enää toiminnassa :unsure: Tai sitten kaikki käsin maahan kaivettuja:unsure: Pirun tiheässä noita kuitenkin on ja jossain keskellä peltoa, mikä puhuisi kyllä taas siroitteen puolesta.
2:10 kohdassa ajemmin kypärätön ukko kävelee tismallee samasta kohtaa yli eikä mitään tapahdu, melko uskomaton tämä koko episodi🤯2.png
 
Tämän mukaan Puolasta on kaikessa hiljaisuudessa siirtynyt hekoja Ukrainalle, alkaa noitakin olemaan, joskin monella koneyksilöllä on isosti tunteja takanaan jo ennen tähän sotaan lähtöä. Tuovat kuitenkin tasoitusta tällä rintamalla.


Tässä menee ryssien kallis vastatykistötutka Zoopark savuna ilmaan, harmi homma.


Ovelana venäläiset piilottaneet Rapiran tuollaisen putkisillan alle, mutta kyllä drooni sinne paukun sai perille. Entinen tykki.

 
Viimeksi muokattu:
Hyvällä englannin kielisellä tekstityksellä.

"Who am I to sit at home when Ukraine defends the whole of Europe?" International Legion of GUR, report
Several international units have been created in Ukraine, where foreigners fight. The ButusovPLUS team had the opportunity to work with one who is part of the Main Directorate of Intelligence of the Ministry of Defense. Volunteers from the USA, Poland, Sweden, Belarus and other countries serve here. Most of them have previous combat experience in Iraq or Afghanistan. Due to the specifics of the tasks, we cannot show them in the work, but we managed to record conversations with some foreign fighters.
We are preparing separate interviews with each hero you saw in the report.

P.S. The video has both Ukrainian and English subtitles.
 

Kommenttikentän on vallanneet naziryzzien kätyrit ihan täysin.. Taitaa olla uusin Skabajevan ohje olla iskeä epämieluisiin uutisiin täydellä teholla 😆

Mitä sanoo asiantuntijat, onko tosiaan puskuleoissa lämpenemisongelmia? Vai onko tämä nyt taas jotain Bulgarialaisten paskaa.. Äkkiä luulisi, että Ukrainalaiset jos jotkut osaisi jonkun lämpö-ongelman ratkaista. Enkä itse näe tuota edes ongelmana, tuskin ne pellolle jääneet keittämisen takia sinne jäi..

Ihan sama kapistushan tuo on alustan osalta kuin normi Leo-2, mutta onhan tuossa varmaan koneella about maximikuorma päälllä kun tuollaista auraa pusketaan edellä maan alla ja etäisyydet pahillaan km luokissa :unsure: Kait se kovalla helteellä voi olla liikaa, mutta tokkopa nuo laitteet samaan kohtaan olisi kaikki keittäneet, kun eivät ole edenneet ns. rinnakkainkaan. Teoriassa varmaan mahdollista, mutta tuossa meidän menetettyjen 2R tapauksessa jääneet peltoon kyllä varmasti jostain muusta syystä.
 
Tämä yksikkö joka nyt höykyttää tuota Yakolivkan/Soledarin aluetta tekee lähes parhaimpia videokoosteista tapahtumista. Odotettavissa siis lähikuvaa kun Petsamon 200. Prikaatin miehet kuolevat tyhjän takia tuonne juoksuhautoihin, tai ei aivan tyhjän vuoksi, perheet saavat aikansa haaveilla niistä Ladoista kunnes valkenee, että sekin oli paskapuhetta.

Miettikääpä jokainen tuota Lada kaatuneen perheelle lupaustakin. Kuinka se uppoaa kuin häkä vaikka rosvovaltiolla ei ole edes antaa kenkiä tai kypärää sotilaalle niin sillä olisi mukamas mahdollisuus antaa uusi Lada kun sotilas on alle viikon kuluttua varustamisesta kuollut, hitokseen äkkiä valtio tuossa välissä vaurastuu.


Tässähän hyökätään ryssien selkään.
Varsinaiset kaivetut puolustuslinjat on tuosta hyökkäysurasta LÄNTEEN. Ne sieltä painanteesta Kornetteja ampuneet ryssätkin jäi aikalailla puoliksi mottiin, jos eivät ole hiton kovia juoksemaan.

 
Viimeksi muokattu:
Tilanteen ollessa tuo videon kaltainen en ymmärrä ollenkaan ettei maata yritetä hakata ja jv-miinoja räjäyttää muutaman metrin päästä esimerkiksi asehihnan kanssa tai vaikka omalla plate carrierilla (toki ei niin lujaa, että telamiinaan osuessa se räjähtää). Kaikki varusteet on tuossa tilanteessa uhrattavissa ja mikä tahansa on parempi vaihtoehto kuin, että miina räjähtää jalan alla. Matkan ollessa ajoneuvolle muutama metri tuo olisi ihan tehtävissä.

Katsoin videon jälleen läpi ja tuossa samassa montussa räjähtää toisen kerran jo 3:30 kohdassa ja lopussa siis jo kolmannen kerran 🤯 Tuo on sellainen sekamelska jälkeenpäinkin ilmasta katsottuna että voin vaan kuvitella mitä päässä pyörii tuolla olevilla, tilanne on lievästi ilmaistuna toivoton... Pakko tuossa ainakin on olla maahan kaivettuja jv-miinoja, ne ryssän PMN jv-miinat ei ole maanpinnalle mitään sakaraa jättäviä,ei siinä auta hihnoilla piekseminen... Nuohan on voitu kaivaa maahan jo keväällä ennen ruohoa.

Ei aukea kyllä edelleenkään miten alle metrin sisällä voi olla kolme miinaa, keskellä helvetinmoista aukeaa🤯:oops:
 
Eikös tohon jalkautumiseen kelpaisi ihan perus putkiraivain? Vaunun päältä/sisältä vaan putkea jalkautumisereitille ja vaunulla pakkia se 10m. Sitten ajetaan takaisin ja jalkaväki menee räjäytettyä uraa pitkin kohteeseen. Toki tossa on riskinä että putkea laskiessa raivain laukaisee miinan ja putki räjähtää käsille..

Tässä tapauksessa mihin kohteeseen, haavoittuneen luo tungetaan putkiraivain? Ajetaan vaunuilla pahimmalle tuhoamisetäisyydelle asemien eteen ja aletaan virittelemään avoimesta takaloosterista putkiraivainta?
Ei jalkautuksessa ole mitään ongelmaa jv-miinojen suhteen kun ajetaan vaunuilla suoraan asemiin sisään/niistä yli. Jyrävaunut pitää saada keulille ps-miinoja varten. Jos miinoite osoittautuu liian vaikeaksi läpäistä, pitää vaihtaa paikkaa eikä hakata päätä seinään.
 
Siitä on tuo ihan viimesen päälle tarkka video ilman mitään sensurointeja 9:20 alkaen, isolta näytöltä kun katsoo, niin ukko pysyyn helposti kokoajan sen ruohosta paljaan räjähdys kohdan päällä (eli ei kaadu siitä mitenkään yli), sehän tuosta oudon tekeekin. Se miina laukeaa jossain ihan polven alapuolella ja jalka menee siitä poikki.

Siinä mihin oikea polvi lopulta ottaa maahan, on jotain rinkulan muotoista maata vähän vaaleampaa tuossa ympyröimäni alueen keskellä:
Katso liite: 80662

Olisko tuolla sitten myös maahan kaivettuja jv-miinoja ja sekaan siroitettu sitten vielä perhosia... muutenhan tuossa ei kaiken järjen mukaan toinen kahdesta perhosesta pitäisi olla vanhassa räjähdyskohdassa enää toiminnassa :unsure: Tai sitten kaikki käsin maahan kaivettuja:unsure: Pirun tiheässä noita kuitenkin on ja jossain keskellä peltoa, mikä puhuisi kyllä taas siroitteen puolesta.
2:10 kohdassa ajemmin kypärätön ukko kävelee tismallee samasta kohtaa yli eikä mitään tapahdu, melko uskomaton tämä koko episodi🤯

800px-PMN_(rechts)_und_PMN_2.jpeg
 
Back
Top