Ukrainan konflikti/sota

Kyllä niitä aseita siellä joutuu vääriin käsiin. Niitä on nyt huomattavia määriä myös ukrainalaisilla rosvojoukoilla, jengiläisillä, varkailla. Myös venäjämielinen ukrainalaisväestö on varmasti saanut käsiinsä monenlaista asetta, ja osa niistä tulee päätymään Suomeenkin ja niitä varmasti käytetään myös partisaanitoimintaan ukrainalaisia vastaan.

Sille nyt ei voi mitään, näin käy aina kun maa ajautuu täyteen sotatilaan. Kyllä sen ongelman nyt silti voi mainita ja yrittää esittää ideoita miten tätä ongelmaa saisi vähennettyä. On myös Ukrainan etu, että sodan aikanaan päättyessä jokaisella rosvopäälliköllä ei ole konekivääriä autotallissa ja kranaatteja hanskalokerossa. Samaten on Ukrainan etu, että Ukrainan rajojen sisällä aseita on vain Ukrainan puolella sotivilla eikä ainakaan järeämpää kalustoa ole Ukrainassa asuvien venäjämielisten saatavilla. Niitäkin Ukrainassa edelleen on, vaikka onneksi varmaan aika vähän.

Tietenkään mitään sellaisia temppuja ei voi eikä kannata tehdä, mitkä vähentävät kykyä kansakunnan puolustamiseen ja sotimiseen.

Aseiden päätyminen vääriin käsiin ei ole tässä tilanteessa minkäänlainen ongelma jos suurin osa päätyy oikeisiin käsiin eikä länsimaat vedä herneitä nenään. Jos olen oikein ymmärtänyt niin aseiden päätyminen vääriin käsiin ei ole muutenkaan mikään iso ongelma mutta niiden ympärillä pyörivä raha ei ohjaudu aina sinne mihin pitäisi ja se on kyllä todellinen ongelma vaikka tuskin sekään vaikuttaa mitenkään oleellisesti sodan kulkuun.

Ukraina on läpeensä korruptoitunut maa eikä sota muuta sitä asiaa miksikään. Sota avaa ihan uusia mahdollisuuksia oligarkeille ja erilaisille rikollisryhmille eikä ne jätä sitä tilaisuutta käyttämättä. Jotain ongelmalle on yritetty tehdä mutta tuskin tarpeeksi kun huomio on tällä hetkellä ihan muissa asioissa.

Korruptio ja järjestäytynyt rikollisuus ovat kuitenkin ongelma joka täytyy ratkaista heti sodan jälkeen. Se on seuraava sota mikä Ukrainan on pakko käydä jos haluaa päästä irti Venäjästä ja sen vaikutusyrityksistä ihan pysyvästi.
 
Sitähän ryssän propagandavaikuttaminen on: Ei koeta saada ketään muuttamaan mieltään, vaan koettaa saada kaikki epäilemään totuutta ja tapahtumia. Ja siinä tuntuvat onnistuvankin jossain määrin ainakin.
Lyhyen sodan ennustuksista on tosiaan siirrytty sodan jatkamisen mielekkyyden kyseenalaistamiseen. Eli ei Ukrainaa kannata tukea, koska Venäjä on suuri ja mahtava ja voittaa lopulta joka tapauksessa, sotaa pitkittämällä vain lisätään kärsimyksiä jne. jne. Tämän lajin defaitismia tapaa myös Ukrainaan sinänsä myönteisesti suhtautuvien ihmisten keskuudessa.

Huonot uutiset ilmeisesti myös kiinnostavat enemmän ja myyvät paremmin kuin hyvät, joten media tietysti mielellään lietsoo tappiomielialaa klikkausten toivossa.

Suomessakin olisi median edustajien kuitenkin hyvä muistaa vastuunsa sen suhteen, että me emme ole tässä sodassa puolueettomia sivustaseuraajia. Ukrainan voitto on ehdottomasti myös meidän etujemme mukaista. Venäjän voitosta taas ei seuraisi mitään hyvää Suomelle tai muille Venäjän naapurimaille.
 
Pihkovan uutisiin liittyen niin valitettavasti Nasan FIRMS ei kyllä näytä alueelle yhtään paloa.

Noiden luulisi olevan sellaista kokoluokkaa, että tulevat näkyviin, ellei sitten opsec-syistä ole ole FIRMSin näkymää rajoitettu/suodatettu näihin iskuihin liittyen.

 
Ketähän ryssä keksii syyttää lentokenttäiskusta, Viroa, Latviaa, Liettuaa vai peräti Suomea?

Vatnikkifoorumeilla "tiedetään" syylliset...



So confirmed attacks came from Baltics. Russia needs to evict these occupiers but first exterminate their populations along with Ukrainians and Finns.
--
Sounds like its time to burst the poisonous boil that is the other United States of Nazis ie the Baltic cesspools.
Perhaps "Wagner" ie Russia's proxy can launch a few missiles at these scum.
--
However, Estonia shouldn't be left unpunished after launching attacks on Pskov today. I demand Extermination of its entire population.
--
Russia and Putin are an embarassnent. Laughingstock of the world. Now even tiny Estonia is brave enough to attack Russia. They know Putin will do nothing in retaliation.
--
I am pretty sure that the drones against Pskov came from Estonia and/or Latvia.
The ones that flew from Ukrainian territory last night were all intercepted, and Russian authorities detailed it all. They have learned from past mistakes. But the odd Pskov ones were apparently something else, no official statements yet.
--
Pretty sure there are high level "de-escalation" talks going on right now. Baltic chihuahuas went a tad too far even for NATOs taste, is my guess.






Joel Mchale Lol GIF by NETFLIX
 
Eiköhän toi videomateriaali ole ihan tarpeeksi todistetta iskun onnistumisesta. Ei vain näy firmsissä jostain syystä.

Kylläpäs taas jauhetaan tätä aseet rikollisille propagandapointtia. Pari päivää sitten linkkasin tuonne videoketjuun sen jenkkien kompromatkemraalin haastattelun missä sekin sanoi että ihan javelineja olisi päätynyt meksikon kartellien käyttöön. Niin vissiin.
 
Pihkovan uutisiin liittyen niin valitettavasti Nasan FIRMS ei kyllä näytä alueelle yhtään paloa.

Noiden luulisi olevan sellaista kokoluokkaa, että tulevat näkyviin, ellei sitten opsec-syistä ole ole FIRMSin näkymää rajoitettu/suodatettu näihin iskuihin liittyen.

Näkyy, jos laittaa asetuksiin last 24 hrs.?

IMG_2760.jpeg

Edit. Pskov Kresty on huomattavasti etelämpänä, joten nuo tulipalot eivät tule lentokentiltä, vaan mitä ilmeisemmin veli-venäläinen polttaa jätteitään teollisuuslaitoksessa. Pahoittelen tätä virheellistä olettamustani. Seuraamme tilannetta! Aikamoinen roihu somessa kiertävien videoiden perusteella on ollut, joten mielenkiintoista nähdä millä aikataululla päivittyy.
 
Viimeksi muokattu:

Pekka Toveri drooni-iskusta Pihkovaan: ”Menestyksekkäin isku tähän mennessä, vaikuttaa heti Venäjän suorituskykyyn”​

Ainakin neljä Venäjän kuljetuskonetta tuhoutui drooni-iskulla varhain keskiviikkona.
Toverin mukaan isku pakottaa Venäjän toimiin. Venäjä joutuu siirtämään koneita kauemmas niiden normaaleista tukikohdista, tai sitten Venäjä joutuu satsaamaan kovasti lentokenttien suojaamiseen, Toveri sanoo.

Se tarkoittaisi, että Venäjä joutuisi siirtämään ilmatorjuntakalustoa pois rintamalta. Kumpikin vaihtoehto heikentää Venäjän suorituskykyä.

Viron rajan läheisyys nostaa myös esiin vaihtoehdon, että droonit on lähetetty matkaan Virosta. Toverin mukaan se ei kuitenkaan ole todennäköstä.

1693382319312.png

Lisää tekstiä ja twittervideoita artikkelissa:



---------------

Tuhotut koneet:

1693385254301.png

IL-76 on raskas strateginen kuljetuskone vaikeisiin olosuhteisiin. Se on ollut tuotannossa yli 50 vuotta ja valmistettu n. 1000 kappaletta eri variantit mukaanluettuna. 2004 jälkeen osa venäjän koneista on modernisoitu avioniikan ja moottorien osalta (Il-76TD-90VD) ja uusin tuotantomalli (IL-76MD-90A) tullut markkinoille 2019, näitä on luovutettu venäjän armeijalle 17 kappaletta kesäkuuhun 2023 mennessä.

Hyötykuorma 40-60tn riippuen versiosta, kuljettaa 140-240 sotilasta (2. kerroksinen versio) ja nousee täydessä kuormassa kuivasta pellosta. Vastaa länsimaista Boeing C-17 Globemaster kuljetuskonetta.

Venäjän armeijalla oli 119 toimivaa konetta 2016 lopussa, kun huomioidaan uudet koneet niin määrä lienee edelleen sama miinus Ukrainan tuhoamat.

Koska konetyypillä on 15 valtiollista käyttäjää ja 19 siviilipuolen operoijaa niin varaosia koneisiin valmistetaan edelleen venäjällä ja valitettavasti niistä ei ole pulaa.




-----------------------




Pihkovan varuskuntaan on sijoitettu kaksi venäläistä keihäänkärkiyksikköä: 76. Kaartin ilmarynnäkködivisioona ja erikoisjoukkojen Spetsnaz-prikaati.

Riippumattoman uutiskanavan Meduzan mukaan iskun kohteena olisi mahdollisesti myös ollut öljyvarasto lähellä Pihkovan lentokenttää tai Tsherohinskajan sotilastukikohta. Tukikohdassa on 104. Kaartin ilmarynnäkkörykmentin varuskunta. Tämä 76. Kaartin ilmarynnäkködivisioonaan kuuluva rykmentti otti osaa Butshan miehitykseen hyökkäyssodan alussa. Venäläisjoukot syyllistyivät Butshassa vakaviin sotarikoksiin.



-----------------------



 
Viimeksi muokattu:
Pihkovan uutisiin liittyen niin valitettavasti Nasan FIRMS ei kyllä näytä alueelle yhtään paloa.

Noiden luulisi olevan sellaista kokoluokkaa, että tulevat näkyviin, ellei sitten opsec-syistä ole ole FIRMSin näkymää rajoitettu/suodatettu näihin iskuihin liittyen.


Eiköhän tuo päivity kun satelliitti lentää yli.
 
Eiköhän toi videomateriaali ole ihan tarpeeksi todistetta iskun onnistumisesta. Ei vain näy firmsissä jostain syystä.
Jostain olen ymmärtänyt, että FIRMSistä voidaan piilottaa dataa eri syistä. Uskoin sen koskevan lähinnä jenkkien omia testi- ja harjoitusalueita, mutta ihan hyvin DoD saattaisi piilotuttaa tai viivästyttää sieltä myös tiedustelullista tukea saavien maiden operaatiokohteita. EU:lla on oma vastaava palvelunsa. Tosin ainakaan tämä Pihkovan isku ei näyttäisi löytyvän EFFISistä minun käyttötaidoillani.
 
Seon pojjaat kuulkaa sillä lailla, että yön dronehommat, joissa kuljetuskoneita, strategispommillinen lentokampe ja puolijohdetehdas ja ties mitä muuta pamahti, eivät tule loppumaan, ja kohta Venäjä antautuu, kun vaikuttaa siltä, että kaikki Ukrainen rajalta Moskovaan asti on puolustuskyvyttömänä Ukrainan tulikontrollissa.

Ja jollain pahvidroneilla pahimmillaan.

Sanakirjoissa on tulevissa painoksissa "nöyryytys"-sanan vieressä kuva palavasta pommikoneesta venäläisellä lentokentällä. Tai sitten pitää keksiä jokin uusi sana.
 
Jostain olen ymmärtänyt, että FIRMSistä voidaan piilottaa dataa eri syistä. Uskoin sen koskevan lähinnä jenkkien omia testi- ja harjoitusalueita, mutta ihan hyvin DoD saattaisi piilotuttaa tai viivästyttää sieltä myös tiedustelullista tukea saavien maiden operaatiokohteita. EU:lla on oma vastaava palvelunsa. Tosin ainakaan tämä Pihkovan isku ei näyttäisi löytyvän EFFISistä minun käyttötaidoillani.
Tämän iskun piilottamisessa ei kyllä olisi minkäänlaista logiikkaa; uutisoinnin perusteella nyt tietävät kaikki, että Pihkovassa Peskyn lentokentällä palaa. :unsure:
 
No tulihan se sieltä. Vielä viikko sitten tuli pohdittua, miksi ei Neptunea vois käyttää muihinkin, kuin merimaaleihin.. :uzi:
Neptunen kantama aina äärimmäisen luotettavan Wikipedian perusteella olisi vajaat 300 km. Ukrainan koillisnurkasta Moskovaan on 450 kilometriä. Eli tuohon olisi pitänyt kehittää reilusti lisää kantamaa.
 
Tämän iskun piilottamisessa ei kyllä olisi minkäänlaista logiikkaa; uutisoinnin perusteella nyt tietävät kaikki, että Pihkovassa Peskyn lentokentällä palaa. :unsure:
Ei; ei nyt enää olisikaan. Mutta kesken iskujen yön sieltä olisi voinut vakoilla, missä tapahtuu mihinkin aikaan ja siitä ehkä päätellä, mistä droonit tulevat ja mihin ne olisivat kohta saapumassa.
 
Ei; ei nyt enää olisikaan. Mutta kesken iskujen yön sieltä olisi voinut vakoilla, missä tapahtuu mihinkin aikaan ja siitä ehkä päätellä, mistä droonit tulevat ja mihin ne olisivat kohta saapumassa.
Olettaisin kuitenkin jonkinlaisen yhteisen tilannekuvan olevan myös ryssällä, missä räjähtelee ja it-toimii.
 
Back
Top