Ukrainan konflikti/sota

Minun muistin mukaan ryssä iski Kiovaan ensipäivinä kaikilla mitä sillä oli, helikoptereilla, ohjuksilla yms. mutta eihän ne riitä tuhoamaan siellä täällä olevia Ukrainalaisia. Se lähinnä kulutti ryssän voimia ja se oli Ukrainalle hyvä asia.

Itse luulen että ryssä olisi onnistunut tavoitteissaan paremmin jos se olisi pyrkinyt kaikin voimin esim saartamaan Harkovan, tai pelkän eteläosan Ukrainasta. Tällöin sen ei olisi tarvinnut perääntyä saman tien, jättäen häpeällisen kasan romurautaa jälkeensä.
Siitä olisi tullut pidempi sota ja putleri halusi lyhyen sodan, ettei asiassa ehditä paheksuntaa pidemmälle. Putleri luotti siihen, että Ukraina on alustettu siten, että Kiova voidaan alistaa nopeasti. Asiaahan oli pitkään alustettu ja armeijankin piti olla kunnossa. Ei vain kerrottu, ettei koko armeija ole kunnossa, ainoastaan paraatijoukko putleria varten.

Muu toiminta viittaa siihen, että Dneprin itäpuolen ukrainalaisjoukot haluttiin eristää ja pilkkoa, niin että Kiovan hoitamisen jälkeen siellä olevat eristäytyneet ja sekasortoiset joukot antautuisivat tai tuhottaisiin, jolloin Ukrainalle ei jäisi muuta vaihtoehtoa, kuin nostaa kädet pystyyn. Ukrainalle ei olisi tällöin juuri jäänyt varteenotettavia joukkoja jäljelle. Tästäkin olisi jouduttu luopumaan ilman Kiovan suunnitelmia ja rintamaa olisi täytynyt alkaa puskea tasaisemmin, ilman erittäin syviä läpimurtoja. Aikaa olisi mennyt sitten sen verran, että lännessäkin saatettaisiin ehtiä paheksumista pidemmälle.
 
Tässä pohdintaa siitä, mikä Pohjois-Korean vaikutus voisi olla.
-P-Korean mahdollinen riittävä asetuki niin kranaattien kuin Droonien muodossa, mikä voisi auttaa Putinia venyttämään sota pitkälle Yhdysvaltain vaalivuoteen aiheuttaen painetta Bidenin hallinnolle tuen jatkumisen suhteen.
- Venäjän ja P-Korean yhteistyö ydinaseiden kehittämisessä-jälleen USA:lle kansallisen turvallisuuden kysymys

 
Vois kuvitella näin käyneen myös panssarimiinoille, josta tosin en löytänyt erikseen mainintaa.
Jos ne polttamalla saisi raivattua niin miksi rakennella vaunuihin jyriä tai auroja yms? Liekinheitinvaunulla polttaisi kulku-uran? Tai pioneeri kannettavalla liekinheittimellä?
En usko, että TNT-ajoneuvomiina, jossa on kuormasta (painosta päällä) toimiva laukaisu raivautuisi yläpuolisella palolla. Maapallo on erinomainen jäähdytin palotilanteessa.
 
Siitä olisi tullut pidempi sota ja putleri halusi lyhyen sodan, ettei asiassa ehditä paheksuntaa pidemmälle. Putleri luotti siihen, että Ukraina on alustettu siten, että Kiova voidaan alistaa nopeasti. Asiaahan oli pitkään alustettu ja armeijankin piti olla kunnossa. Ei vain kerrottu, ettei koko armeija ole kunnossa, ainoastaan paraatijoukko putleria varten.

Muu toiminta viittaa siihen, että Dneprin itäpuolen ukrainalaisjoukot haluttiin eristää ja pilkkoa, niin että Kiovan hoitamisen jälkeen siellä olevat eristäytyneet ja sekasortoiset joukot antautuisivat tai tuhottaisiin, jolloin Ukrainalle ei jäisi muuta vaihtoehtoa, kuin nostaa kädet pystyyn. Ukrainalle ei olisi tällöin juuri jäänyt varteenotettavia joukkoja jäljelle. Tästäkin olisi jouduttu luopumaan ilman Kiovan suunnitelmia ja rintamaa olisi täytynyt alkaa puskea tasaisemmin, ilman erittäin syviä läpimurtoja. Aikaa olisi mennyt sitten sen verran, että lännessäkin saatettaisiin ehtiä paheksumista pidemmälle.

Se mikä itseni yllätti, oli se kuinka huonosti ryssän joint -operaatiot toimivat. Selvästikin oli otettu mallia jenkkien vuoden 2003 Thunder Run -iskusta Bagdadiin ja Shock & Awe -taktiikoista. Possujunalta jäi ajelematta Kiovaan. Ja sodan alkuvaiheessa piti täsmäiskuin lamauttaa pääkaupungin ilmapuolustus ja johtokeskukset. Tuhnupieruksi sekin jäi kun mitä ilmeisimmin ryssältä puuttui kokonaan osaaminen suuressa mittakaavassa. Ihan eri asia pommittaa jotain syyrialaisia lastensairaaloita ja kutsua niitä täsmäiskuiksi.
 
Vähän vaikeaa kuvitella, että meillä joku Helsingin Ilmatorjuntarykmentin komentaja syyllistyisi korruptioon.
Tähän on kyllä pakko veistellä että meillä koko Helsingin ilmatorjuntatarykmentin alue myytiin rakennuskäyttöön. Tosin kylläkin poliittisella päätöksellä. Mutta ymmärrän kyllä ponttisi ja allekirjoitan myös
 
Kenraalimajuri Konstantin Ogienko, Moskovaa ilmaiskuilta suojelevan Erikoiskäyttöisen ilma- ja ohjuspuolustusvoimien komentaja,
on pidätetty lahjonnasta ja maanpetoksesta. Tutkinnan mukaan Ogienko saattoi myydä ilmapuolustusarmeijalle kuuluvia tontteja gryndereille.

Hän oli toiminut virassa vuodesta 2021 ja vastasi Venäjän pääkaupungin suojaamisesta ilmahyökkäyksiltä.
Nyt häntä uhkaa jopa 15 vuoden vankeustuomio.



Katso liite: 83503

Venäjän kaltaisessa rosvojen valtiossa jokainen tekevä porras on korruptoitunut ja jokainen varastaa (sen minkä verran asema sallii), joten jokainen voitaisiin tuomita korruptiosta - jos siihen olisi halua. Ei ole, koska järjestelmä on rakennettu näin.

Joten oikea syy Moskovan ilmapuolustusta johtavan kenraalimajurin syytteisiin asettamisessa ei ole korruptio, vaan jokin muu. Arvatenkin se että Moskovan ilmatorjunta vuotaa kuin seula ja riittävän moni on asiasta valittanut. On siis pakko uhrata jokin "pienempi kala" ns. yhteisen hyvin alttarilla, muuten voitaisiin vaatia Putinin päätä seipään nokkaan.

Seuraava mies rivistä johtamaan Moskovan ilmatorjuntaa, arvatenkin tulokset eivät muutu koska miksipä muuttuisivat: järjestelmässä on valuvika, se ei ole yhdestä johtajasta kiinni. Venäjän koko kuva nähtävissä: pellet vaihtuvat, sirkus jatkaa pyörimistä.
 
Tähän on kyllä pakko veistellä että meillä koko Helsingin ilmatorjuntatarykmentin alue myytiin rakennuskäyttöön. Tosin kylläkin poliittisella päätöksellä. Mutta ymmärrän kyllä ponttisi ja allekirjoitan myös
Vähän vaikeaa kuvitella, että Moskovan ilmapuolustuksesta vastaava komentaja ei olisi syyllistynyt korruptioon. Kun ei ilmapuolustus toimi, pääsee linnaan. Seuraava kenu sitten kaukalolle.
 
Tuon Economistin haastattelun mukaan, Maul kertoo, että kolmannella linjalla on hänen mukaansa pääosa reserveistä, eikä naapurin joukoista. Kuvakaappaus myös Economistin jutusta.

economist_06092023.png
 
Viimeksi muokattu:
USA:n DIA, eli Defence Intelligence Agencyn yhtä johtajaa Economist haastatteli. Ukrainalaisten viime aikojen menestys ensimmäisen ja toisen puolustuslinjan suhteen on ehkä yllättänytkin ja hänenkin mielestä 80% puolustusrakennelmista ollut näissä ensimmäisissä. Tosin kolmannella linjalla on hänen mukaansa pääosa reserveistä. Kuvakaappaus myös Economistin jutusta.


Katso liite: 83513
Öö,tämä käytiin täällä melko värikkäästi läpi aamupäivällä. Maul nimenomaan sanoo,että pääosa ryssistä olisi kolmannella linjalla.
 
Mutta onko se ongelma, jos miinoitusta on vähemmän ja puolustusrakenteet heikommat?

Ja toisaalta eikö näiden huoltoa voida häiritä tehokkaasti kauempaakin?
Ukrainalaiset ilmoittivat tuon 80% panostukset ekoille linjoille, niitä ei ole länsi vahvistanut. Täälä pohdittiin sitä, mikä järki olisi käyttää niin paljon resursseja alkulinjoihin mutta jättää suurin osa reserveistä taakse. Joko Ukrainan ilmoitus oli liian optimistinen tai tiedustelutieto väärää. Seuraavat 5-6 viikkoa sen näyttää.
 
Venäläisten "Sotilallisen erikoisoperaation" keskustaryhmää johtava Andrei Mordvitsev ylennettiin kenraalieverstiksi.

Putin conferred the rank of colonel-general on the commander of the Center group​

MOSCOW, 7 September. /TASS/. Russian President Vladimir Putin signed a decree conferring the rank of Colonel-General on Andrei Mordvichev, commander of the Center grouping in the special operation zone. The document was published on the official Internet portal of legal information.

"Assign the military ranks of Colonel General: <...> Andrey Nikolayevich Mordvichev," the text of the decree says.

The document also awards the rank of Colonel General to Gennady Anashkin, Commander of the 8th Combined Arms Army of the Southern Military District, and the rank of Lieutenant General to Alexander Shestakov, Head of the Main Armored Directorate of the Ministry of Defense.
https://tass.ru/obschestvo/18676299
 
Ukrainalaiset ilmoittivat tuon 80% panostukset ekoille linjoille, niitä ei ole länsi vahvistanut. Täälä pohdittiin sitä, mikä järki olisi käyttää niin paljon resursseja alkulinjoihin mutta jättää suurin osa reserveistä taakse. Joko Ukrainan ilmoitus oli liian optimistinen tai tiedustelutieto väärää. Seuraavat 5-6 viikkoa sen näyttää.
Eikös se Ukrainan kertoma panostus ollut nimenomaan linnoitusten ja miinoitusten rakentamiseen, ei ukkomäärään?
 
Eikös se Ukrainan kertoma panostus ollut nimenomaan linnoitusten ja miinoitusten rakentamiseen, ei ukkomäärään?
Kyllä, mutta mistä he tietävät mitä odottaa edessä. Siis se, että miksi ryssä olisi hillonnut reservejä taakse johonkin ojaan odottamaan, jos ne olisivat voineet taistella noissa asemissa, missä on ollut parhaat rakennelmat.
 
Öö,tämä käytiin täällä melko värikkäästi läpi aamupäivällä. Maul nimenomaan sanoo,että pääosa ryssistä olisi kolmannella linjalla.

Pahoittelen, nyt kävi eka kävi kömmähdys koska kinaajat tai turhaa kinaamista aiheuttavat saattaa mennä blokkiin. ;) Muokkaan ja jätän näkyviin, koska Maul jutussa sanoo, että pääosa naapurin vahvistuksista, ei siis joukoista, on kolmannella linjalla.
 
Venäjän kaltaisessa rosvojen valtiossa jokainen tekevä porras on korruptoitunut ja jokainen varastaa (sen minkä verran asema sallii), joten jokainen voitaisiin tuomita korruptiosta - jos siihen olisi halua. Ei ole, koska järjestelmä on rakennettu näin.

Joten oikea syy Moskovan ilmapuolustusta johtavan kenraalimajurin syytteisiin asettamisessa ei ole korruptio, vaan jokin muu. Arvatenkin se että Moskovan ilmatorjunta vuotaa kuin seula ja riittävän moni on asiasta valittanut. On siis pakko uhrata jokin "pienempi kala" ns. yhteisen hyvin alttarilla, muuten voitaisiin vaatia Putinin päätä seipään nokkaan.

Seuraava mies rivistä johtamaan Moskovan ilmatorjuntaa, arvatenkin tulokset eivät muutu koska miksipä muuttuisivat: järjestelmässä on valuvika, se ei ole yhdestä johtajasta kiinni. Venäjän koko kuva nähtävissä: pellet vaihtuvat, sirkus jatkaa pyörimistä.
Selkeä syntipukki nolostuttavalle epäonnistumiselle pääkaupungin puolustamisessa. Näköjään korkea-arvoisia sotilaita rangaistaan vain rikostuomiolla, siihenhän todella löytyy perusteet tarvittaessa aina, kun jokainen on korruptoitunut. Korruption hedelmistä nauttiakseen pitää myös menestyä työssään, ellei ole putlerin sisäpiiriä, joihin ei kosketa missään tilanteessa. Siviileillä on kovempi kuri ja epäonnistuneet, epäluotettavat tai syntipukiksi valikoidut päätyvät tekemään itsemurhan ampuen 30 kertaa itseään kolmella aseella päähän, horjahtamaan ulos pilvenpiirtäjän ikkunasta, ”syömään myrkkysieniä”, juomaan vääränlaista teetä tai pukeutumaan mystisesti hengenvaarallisesti myrkyttyneisiin kalsareihin.
 
Back
Top