Ukrainan konflikti/sota

Niin että "siviilidroneja" ei mitenkään pilvin pimein voi parveilla jonkin strategisen kohteen vieressä ilman että viranomaiset sen välittömästi huomaavat.

Tuolta voi käydä katsomassa esimerkiksi että miten iso alue Helsinki-Vantaan ympärillä on jossa dronejen lennättäminen on hyvinkin valvottua, ja että miten isoille alueille sotilaskohteiden ympärillä ei ole siviilidroneilla mitään asiaa.
Kyllä kyllä, tässä taisi tulla hieman kommunikaatiokatkos.
Tarkoitin että Venäjän aikoessa jo hyökätä, ilmaan voisi nousta yhtäkkiä useita "siviilidroneja", joilla tukittaisiin ilmapuolustus oikeiden sotilasdronejen iskiessä sitten kohteisiin sieltä seasta.

Hämäysdronejen valmistus taitaa olla halvempaa kuin oikeiden sotilasdronejen, mutta silti siihen saattaisi tuhlaantua kallis torjuntaohjus.

En siis tarkoittanut että niillä lennellään huvikseen kiusallaan ennen tilanteen eskaloitumista.
 
Vaunut havaittu Krasnojarskin alueella 14.1.2022. (Voroneziin maanteitse yli 4000 kilometriä)
Jokaisen vaunun tunnistemerkit peitetty.
Nähty Voronezhissa mahdollisesti eilen 16.1. Huom! Voronezin harjoitusalueelta 250km Ukrainan rajalle.
 
UUTINEN 16.1.2022

Presidentti Niinistö keskusteli Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa​

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kävi puhelinkeskustelun Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa sunnuntai-iltana, 16. tammikuuta 2022.

Presidentit keskustelivat ajankohtaisesta tilanteesta Ukrainan rajoilla ja Euroopan turvallisuudesta.

Molemmat pitivät Venäjän kanssa käytävää vuoropuhelua tärkeänä. On välttämätöntä, että myös eurooppalainen ääni nousee keskustelussa selvästi esiin.

Presidentti Niinistö tuki presidentti Macronin toimintaa Ranskan EU-puheenjohtajuuskauden alettua.
Presidentit keskustelivat myös Euroopan unionin turvallisuusyhteistyöstä ja läheisestä suhteesta Yhdysvaltoihin.
 
Kyllä kyllä, tässä taisi tulla hieman kommunikaatiokatkos.
Tarkoitin että Venäjän aikoessa jo hyökätä, ilmaan voisi nousta yhtäkkiä useita "siviilidroneja", joilla tukittaisiin ilmapuolustus oikeiden sotilasdronejen iskiessä sitten kohteisiin sieltä seasta.

Hämäysdronejen valmistus taitaa olla halvempaa kuin oikeiden sotilasdronejen, mutta silti siihen saattaisi tuhlaantua kallis torjuntaohjus.

En siis tarkoittanut että niillä lennellään huvikseen kiusallaan ennen tilanteen eskaloitumista.
Oli näköjään Stokiksessa lennelty Kuninkaanlinnankin päällä:
Expressenin tietojen mukaan kuninkaallinen vartiosto löysi lauantaina linnan yllä lentäneen ”sotilaalliseksi” kuvaillun lennokin. Toistaiseksi on epäselvää, kuinka kauan lennokki oli ilmassa.

Taitaa olla itäistä hupia tämä tällainen poikamainen kiusoittelu, milloinkahan meillä..
 
HS kommenttiosiosta..

Katja Jaakkola Ilmoita asiaton viesti
16.1. 23:10

Keskustelu Venäjästä on Suomessa hyvin pitkälle tunneperäistä – johtopäätöksiä tehdään ennakkoluulojen ja asenteiden pohjalta, vähemmän faktojen. Täällä pidetään yllä harhakäsitystä, että kaikki mitä Venäjä sanoo, olisi valhetta – ja mikä pahinta, kaikki mitä länsimaissa sanotaan olisi totta.

Hetkenkin asettautuminen Venäjän asemaan kertoisi, että mikä tahansa maa, Suomikin, toimisi suunnilleen samoin jos sitä lähestyisi vihamielinen sotilasliitto. Ja Natohan on ilmoittanut Venäjän vihollisekseen.

Mitä Ukrainaan tulee, kyse on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisestä rajanveto- ja maanomistuskiistasta, johon länsimaat, varsinkin USA, ovat pahasti sekaantuneet, kuten ylläolevasta artikkelistakin käy ilmi. Mutta USA ja EU sekaantuivat Ukrainaan jo paljon ennen näkyvän konfliktin alkua, mitä ei viitsitä lännessä päin paljonkaan painottaa. Maidan-vallankaappauksen todellisia tapahtumia ja taustoja halutaan myös vähätellä ja peitellä.

Kiistanalaisilla alueilla asuvista ihmisistä, tässä tapauksessa venäläisistä, länsimaat eivät piittaa rahtuakaan. Jos esim Krimillä olisi jostain länsimaisesta kansakunnasta kyse, täällä nostettaisiin meteli aivan toisella tavalla.

Vastaa viestiinHyvin argumentoitu (10)

Tuo on jonkin mallikappaleen mukaan kirjoitettu, aavistus eroa muutamaan muuhun vastaavaan tekstiin.
 
Tuossa on kaikki kliseet listattuna:
  • NATO vihamielinen
  • Venäjä vain puolustaa itseään
  • Neuvostoliitto hajosi ja se oli väärin (omistuskiistat)
  • Länsimaat mainittu jonain kollektiivisena tahona
  • Maidan = salaliitto
  • Ei ole mitään sotaa, on vain kiista alueista
  • Loppuun vähän whataboutismia
 
Jos ottaa huomioon että koko NATO on seurausta siitä, että euroopan rajoilla on ollut puskemassa vihamielinen sotilasliitto niin pitäisiköhän se ymmärrys nykytilanteelle olla siellä venäjän saappaissa. NATO hieman yllättäen laajenee aina kun tämän vihamielisen sotilasliiton pääpukari kiusaa pienempiä rajanaapureitaan.
 
Mitä Ukrainaan tulee, kyse on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisestä rajanveto- ja maanomistuskiistasta, johon länsimaat, varsinkin USA, ovat pahasti sekaantuneet, kuten ylläolevasta artikkelistakin käy ilmi. Mutta USA ja EU sekaantuivat Ukrainaan jo paljon ennen näkyvän konfliktin alkua, mitä ei viitsitä lännessä päin paljonkaan painottaa.
Tämä! Jos tämä argumentti tunnustettaisiin "faktaksi", niin kuin neiti/rouva Jaakkola antaa ymmärtää, niin tällä "faktalla" voitaisiin Putinin agendan mukaisesti mitätöidä Ukrainan ja muiden entisten Neuvostotasavaltojen nykyinen valtiollinen suvereniteetti? Tämä lienee Putinin hallinnon näkemys.

Ja Eurooppa "sekaantui" Venäjän asioihin jo esimerkiksi hyväksymällä Baltian maat Euroopan Yhteisöön vuonna 2004? Tämäkin lienee Putinin hallinnon näkemys.

Niin kyynistä ja sakeaa, että hyi helvetti.
 
Suleimanin johtamat joukot olivat kohdistaneet amerikkalaisiin sotilaisiin sotatoimia, joten kansainvälisoikeudellisesti kyse oli sotatoimeen vastaamisesta eli sotatoimesta. Tämä ns. "targeted killing" on toki oma eettis-juridinen kysymyksensä, mutta murhaamista se ei ole - joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön.

Irakilla siinä tilanteessa oli eniten valittamista, koska USA:han periaatteessa loukkasi toimillaan Irakin suvereniteettia, toisaalta Irak ainakin vaivihkaisesti suojeli Suleimania.
Tuon USA:n näkökannan hyväksyminen muuttaisi kyllä aika paljon esimerkiksi nykyistä terrorismin käsitteen määritelmää.

Mutta nyt menee rajusti OT:n puolelle.
 
Ihana naapuri. Mietitäänkö lännessä jo ennaltaehkäisevää iskua :unsure:

Venäjän yksi vaikutusvaltaisimmista valtion tiedotusvälineistä julkaisi: "Jos NATO sijoittaa rajojemme lähelle joukkoja, jotka uhkaavat Venäjän olemassaoloa, voimme luoda sellaisia asejärjestelmiä, jotka voivat muodostaa uhan läntisen sivilisaation olemassaololle ."

HS kommenttiosiosta..

Katja Jaakkola Ilmoita asiaton viesti
16.1. 23:10

Keskustelu Venäjästä on Suomessa hyvin pitkälle tunneperäistä – johtopäätöksiä tehdään ennakkoluulojen ja asenteiden pohjalta, vähemmän faktojen. Täällä pidetään yllä harhakäsitystä, että kaikki mitä Venäjä sanoo, olisi valhetta – ja mikä pahinta, kaikki mitä länsimaissa sanotaan olisi totta.

Hetkenkin asettautuminen Venäjän asemaan kertoisi, että mikä tahansa maa, Suomikin, toimisi suunnilleen samoin jos sitä lähestyisi vihamielinen sotilasliitto. Ja Natohan on ilmoittanut Venäjän vihollisekseen.

Mitä Ukrainaan tulee, kyse on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisestä rajanveto- ja maanomistuskiistasta, johon länsimaat, varsinkin USA, ovat pahasti sekaantuneet, kuten ylläolevasta artikkelistakin käy ilmi. Mutta USA ja EU sekaantuivat Ukrainaan jo paljon ennen näkyvän konfliktin alkua, mitä ei viitsitä lännessä päin paljonkaan painottaa. Maidan-vallankaappauksen todellisia tapahtumia ja taustoja halutaan myös vähätellä ja peitellä.

Kiistanalaisilla alueilla asuvista ihmisistä, tässä tapauksessa venäläisistä, länsimaat eivät piittaa rahtuakaan. Jos esim Krimillä olisi jostain länsimaisesta kansakunnasta kyse, täällä nostettaisiin meteli aivan toisella tavalla.

Vastaa viestiinHyvin argumentoitu (10)

Ettei vaan olisi oikealta nimeltään Katyusha Jakovlev?:cautious:
 
Kun lukee venäläisen median juttuja, niin hieman siellä on myös huolestuneisuutta ja varovaisuutta seassa, esim. Russia Todayllä kun uutisoidaan Ruotsin hyvän huomenen toivotuksesta sen herätessä Ruususen unesta:
On Saturday, former NATO secretary general Anders Fogh Rasmussen said in an interview with Finnish outlet Yle that “a Russian attack would provoke a discussion in Finland and Sweden regarding future NATO membership,”claiming that in the event the two nations applied for membership, the bloc would “decide on it overnight.”

Tajutaanko jopa Venäjällä se tosiseikka, että Ryssän (=Putinin hallinnon) toimet Ukrainassa työntävät loputkin Euroopan puolueettomat maat NATO:n lämpimään syleilyy, eikä Putinille jää kuin oma kylmän kangistama kalu käteen?
 
Valko-Venäjän ja Venäjän asevoimat järjestävät yhteiset sotaharjoitukset Valko-Venäjän länsi- ja etelärajoilla helmikuussa.
 
Jos jokin tekijä jatkuu kriiseissä ja sodissa, se on yllätys. Jokainen, joka luulee näkevänsä pelilaudan selkeästi ja tietävänsä mitä tulee tapahtumaan, yllättyy.
Niin nopeasti kuin kriisi voi paisua tai yhtä hyvin olla ohi. Ota opiksi aiemmista tapahtumista ja valmistaudu seuraavaan vaiheeseen.
*****
Yllätysharjoitukset Helmikuussa. Paineistetaan ja eskaloidaan tilannetta entisestään. Vaikka Venäjän propaganda muuta väittää.

Postipoika vaan.

U.S. 10-0215, the C-17A Globemaster III that was tracked into Kyiv Boryspil Airport earlier today, did a couple earlier European stops using the same callsign RCH1815, 14-16 Jan 2022: Joint Base Andrews - RAF Fairford - Ramstein Air Base - Lithuania Vilnius- Helsinki - Kyiv

Outo järjestys. USA-UK-GER-LT-FIN-UKR. Miksi tuo kiekoilu ensin pohjoiseen ja sitten etelään Ukrainaan?
 
HS kommenttiosiosta..

Katja Jaakkola Ilmoita asiaton viesti
16.1. 23:10

Keskustelu Venäjästä on Suomessa hyvin pitkälle tunneperäistä – johtopäätöksiä tehdään ennakkoluulojen ja asenteiden pohjalta, vähemmän faktojen. Täällä pidetään yllä harhakäsitystä, että kaikki mitä Venäjä sanoo, olisi valhetta – ja mikä pahinta, kaikki mitä länsimaissa sanotaan olisi totta.

Hetkenkin asettautuminen Venäjän asemaan kertoisi, että mikä tahansa maa, Suomikin, toimisi suunnilleen samoin jos sitä lähestyisi vihamielinen sotilasliitto. Ja Natohan on ilmoittanut Venäjän vihollisekseen.

Mitä Ukrainaan tulee, kyse on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisestä rajanveto- ja maanomistuskiistasta, johon länsimaat, varsinkin USA, ovat pahasti sekaantuneet, kuten ylläolevasta artikkelistakin käy ilmi. Mutta USA ja EU sekaantuivat Ukrainaan jo paljon ennen näkyvän konfliktin alkua, mitä ei viitsitä lännessä päin paljonkaan painottaa. Maidan-vallankaappauksen todellisia tapahtumia ja taustoja halutaan myös vähätellä ja peitellä.

Kiistanalaisilla alueilla asuvista ihmisistä, tässä tapauksessa venäläisistä, länsimaat eivät piittaa rahtuakaan. Jos esim Krimillä olisi jostain länsimaisesta kansakunnasta kyse, täällä nostettaisiin meteli aivan toisella tavalla.

Vastaa viestiinHyvin argumentoitu (10)

Tuo on kyllä jo ihan liian läpinäkyvää. Jos tuosta palkkaa maksetaan niin tyhjästä maksetaan. Peukkuja satelee dosentilta ja kumppaneilta mutta siinä kaikki :ROFLMAO:
 
Back
Top