Ukrainan konflikti/sota

Kuten viestissäni toin esille, sota käytäisiin Suomessa eri pelisäännöillä. Pelkästään ryhtyminen sotaan Suomea vastaan vaatisi sellaisen lähtöasetelman, että maata ei ole tarkoituskaan yrittää vallata "vapauttamisperiaatteella" jossa säästeltäisiin siviiliuhreja. Siviilit evakuoidaan sotatoimialueelta ja on lähdettävä siitä, että vihollinen lähtökohtaisesti tuhoaa kaiken vastarinnan. Sen sijaan nyt rauhan aikana näitä reseptejä voidaan käyttää myös ilkivaltatarkoituksiin jos tarpeeksi monta silmäparia näkee näitä kehittyneitä ohjeita.
Aivan ensiksi Venäjä rikkoisi infran. Sähkö, vesi, lämpö ja tietoliikenne poikki. Asutuskeskukset kaaokseen ennen kuin yksikään piippalakki tulee rajan yli. Sitten ehdottaa rauhaa ja alueliitoksia.

Ukrainan rosvo yrittää ottaa ehjänä, mutta sen epäonnistuessa kelpaahan se ilman ihmisiäkin.
 
Ukrainan puolustus alkaa olemaan kyllä murtumassa. Kiova saattaa kestää mutta Mariupol, Kherson, Mykolaiv, Tokmak kaatuu hetkellä minä hyvänsä. Itä-rintamakin on aloittanut vetäytymisen, saaneeko rivit kasaan ennen Dnepriä? Kivahan altavastaajaa on tsempata mutta siellä puolustus varmaan sotinut kohta viikon kellonympäri ja alkaa varmaan heilläkin pikkuhiljaa huolto tökkimään ja väsy tulemaan. Toivon olevani väärässä.
Vaikea sanoa, kun meillä on erittäin vähän tietoa Ukrainan asevoimien osastojen sijainnista ja puuhista. Osin Venäjä on päästetty tarkoituksella syvyyteen, osin jouduttu vetäytymään(Mariupol).
 
Minusta Biden on nyt aivan liian hiljaa?
Maailmalta puuttuu voimatasapaino. Jumalauta carrier group tai kaksi Euroopan vesille nyt. Toinen lähelle Norjan rannikkoa ja toinen Englannin kanaaliin. Ryssä tottelee voimaa. B21 ensilento myös Euroopan ylle.
Pitää kansakunnan tila puheen klo 4 Suomen aikaa huomenna.

"President Joe Biden will deliver his first State of the Union address on March 1, 2022 at 9 PM EST."

 

Politico: Ukrainan toiveet kymmenien taistelulentokoneiden saamisesta EU-maista ovat kuivumassa kasaan​

Euroopan unioni tarjosi Ukrainan parlamentin tietojen mukaan jopa 70 taistelulentokonetta Ukrainan puolustustaistelun avuksi. Tiedot ovat kuitenkin osoittautumassa ukrainalaisten toiveajatteluksi.

 
Onkos kukaan huomannut, että onko Ukraina kerinnyt huomioimaan Suomen lupaamaa ase-apua? Any twiit.
📣
 

Mediatiedot: Kiovan tv-torniin tai sen lähelle kohdistunut Venäjän ilmaisku​

Ukrainan sisäministeriö: "TV-kanavat eivät toimi hetkeen"​

Ukrainan sisäministeriö on vahvistanut Telegramissa, että Venäjä iski tiistaina iltapäivällä Kiovan TV-tornin läheisyyteen.

- TV-kanavat eivät toimi hetkeen. Joidenkin kanavien varalähetysjärjestelmät saadaan toimintaan lähitulevaisuudessa, ministeriö kertoi lausunnossaan CNN:n mukaan.

-IS-
 
Suomessa sota käytäisiin eri pelisäännöillä kuin Ukrainassa.
Voi tietysti olla ette R välitäisi niin niistä, pelisäännöistä.

Siellä siviilit jatkavat "normaalia" elämäänsä kirjaimellisesti taistelujen keskellä, kun taas Suomessa pyrittäisiin evakuoimaan sotatoimialueet ja myös vihollinen sen tietää.
Silloin koko maa pitää evakuoida. Historian valossa turaaneja ei nyt niin paljoa Arjalaisten maille kaivata joten jää.. :drumroll: Hiekkarantojen Somalia, läntisen Afrikan valtiot, iRak.. ja monta muuta! Sinne voi veljet suomalilaiset solahtavat kuin kusi hiekkaan eikä Rasissmi olisi este!!!1 Ja varmasti päästään sinne kun ollaan oltu kokoamme suurempia, päättävissä pöydissä jne X 100000

Siviilit ei pääse hengissä lähellekään vihollisen kalustoa.
Niin tai eivät ainakaan pysy kauaa hengissä.
 

Politico: Ukrainan toiveet kymmenien taistelulentokoneiden saamisesta EU-maista ovat kuivumassa kasaan​

Euroopan unioni tarjosi Ukrainan parlamentin tietojen mukaan jopa 70 taistelulentokonetta Ukrainan puolustustaistelun avuksi. Tiedot ovat kuitenkin osoittautumassa ukrainalaisten toiveajatteluksi.

Tästä jo keskusteltiin pari sivua sitten; voi olla lännen maškirovkaa. Joko siellä on Puolan entiset hävittäjät tai sitten ei ole.

Toisaalta; jos annetaan julkisuuteen kuva, että EU lupasi hengenhädässä olevalle pelastusrenkaan ja just ennen antamista tuleekin, juu-ei et sä tätä saa, niin herättäähän tämä takuulla raivoa kansalaisissa.
 
Viimeksi muokattu:
Tännehän linkattiin jo aiemmin ihan hyvää analyysiä, jäi ehkä vähälle huomiolle. Puuttuisi ohjukset ja osaaminen ilmeisesti.

Vähän kuulin sellaista, että ryss.. siis Venäläinen ei ehkä halua ottaa sellaista riskiä, että ensiluokan kalustoa tuhoutuisi ja siitä revittäisiin mediassa kaikki irti ja heidän luomansa kuva laitteiden ylivertaisuudesta rapisisi myös Venäjällä....
 

Mediatiedot: Kiovan tv-torniin tai sen lähelle kohdistunut Venäjän ilmaisku​

Ukrainan sisäministeriö: "TV-kanavat eivät toimi hetkeen"​

Ukrainan sisäministeriö on vahvistanut Telegramissa, että Venäjä iski tiistaina iltapäivällä Kiovan TV-tornin läheisyyteen.

- TV-kanavat eivät toimi hetkeen. Joidenkin kanavien varalähetysjärjestelmät saadaan toimintaan lähitulevaisuudessa, ministeriö kertoi lausunnossaan CNN:n mukaan.

-IS-

Ilmeisesti tämä. Ja senkin sitten ryssivät.

 
Tännehän linkattiin jo aiemmin ihan hyvää analyysiä, jäi ehkä vähälle huomiolle. Puuttuisi ohjukset ja osaaminen ilmeisesti.

Jep, hyvä että laitoit tuon uudestaan, kävi itsellänikin mielessä.

Lukemisen arvoinen.
 
Minusta Biden on nyt aivan liian hiljaa?
Maailmalta puuttuu voimatasapaino. Jumalauta carrier group tai kaksi Euroopan vesille nyt. Toinen lähelle Norjan rannikkoa ja toinen Englannin kanaaliin. Ryssä tottelee voimaa. B21 ensilento myös Euroopan ylle.
Niin, muistelen että tämä kiistaton ja aina yhtä terävä historian eniten ääniä kerännyt ja edeltäjäänsä ainakin potenssiin 10 tai 100 parempi Lännen Johtaja evakuoi oman maansa lähetystön jo ennen kuin varsinaiset sotatoimet alkoivat.. ja muistutteli lisäksi etteihän tässä nyt mitään oikeaa sotaa minkään kaalimaan takia, sentään. Ehkä ei myöskään minkään aikoinaan R kuuluneen pohjoisen täivaltionkaan takia, taisi olla että oli eri puolellakin silloin kun Mahtava Muricca löi sen Hillerin..
 
Back
Top