Ukrainan konflikti/sota

Toisen maailmansodan aikana Saksa painoi väärennettyjä puntia. Voisiko Venäjä yrittää laaja-alaista rahan väärentämistä ja mitä tavoitteita sillä voisi olla. Esim
- tietyn valuutan arvon heikentäminen lähettämällä väärennettyjä seteleitä
- oman maksutilanteen parantaminen

Vai onko niin että nykyään seteleiden väärentäminen on niin vanhanaikaista ettei se kannata.

Mä siirtyisin lahjomaan. Ihan vain ostamaan noilta polttoainetta ym. Satasen euroseteleitä ja dollareja roimasti vaan ja voinee ostaa mitä tahansa. Aseita, tietoja, polttoaineita, jäämään jälkeen marssista ym. Tuo on kehitysmaa-armeija. Kultainen ruuti käyttöön kultaiseksi suihkuksi Putinille.
 
Mielenkiintoista. Mitähän tuossa tilanteessa kannattaisi tehdä sotilaallisesti? Tuostahan voisi iskeä rajan lähellä oleviin ryhmitysalueisiin ja lentokenttiin, kun kerran ei ole ketään torjumassa, mutta poliittisesti voisi olla ikävä.
Silti, Venäjä on jo sodassa Ukrainan kanssa.
Ei ole varmaan parasta Ukrainalle lähteä hajaannuttamaan joukkoja Venäjän puolelle, joten sen sijaan paras vaikutus varmaan olisi lähteä saartamaan venäläisten rintama Harkovan itäpuolella ja kun ne on hoideltu, niin auttamaan Harkovaa. :unsure:
 
Sillä taitaa olla aika pieni RCS, ja lentääkö sen verran matalalla ettei näy kauas?

Katso liite: 57570

"On modern systems, such as Tor, Pantsir or similar, on the radar screen, it will look like a short line because real-time radar data display capability has been sacrificed for real-time radar data processing. The older system will have a sizable blip."
Joo. Viikonloppuna löysin tuon tutkimuksen myös ite. Ei vaan ole perspektiiviä suhteuttaa noita lukuja.
 
Varmaan vähän kiovanlisää jutussa, mutta kovin vähän on toimintakuvaa rintamataisteluista.
Ei välttämättä. Onko sinua koskaan ammuttu, tai oletko joutunut tilanteeseen jossa valmistaudut käyttämään tappavaa voimaa? Kun edellämainittuun tilanteeseen joutuu, niin joillekkin jo se saattaa aiheuttaa pitempiaikaista ahdistusta. Sen tiedän että se ainakin nostaa sykettä ja opit uusia asioita itsestäsi ja toiminnasta oikean paineen alla. Saatika sitten usean päivän taistelu missä ammut vihollisia, näet kavereiden kuolevan, sinulla on univelkaa, saat epäsuoraa tulta niskaasi, epävarmuus tulevaisuudesta....

En ole aktiivisesti etsinyt, mutta gopro pätkiä ei tosiaan ole näkynyt.
 
Toki Ukraina varmasti nujerretaan ihan silkalla Venäjän asevoimien painolla väkisin, ja epäsuoran tulen ja ilmatuen todellinen mahti on vielä näkemättä. Ei tämä todellakaan mikään mairitteleva näyteikkuna silti ole ollut eikä tule olemaankaan. Puheet rajattomasta käyttökelpoisesta ja ylivoimaisesta kalustosta voidaan myös unohtaa, jos puhutaan edes yhtä kertaluokkaa Ukrainaa vahvemmasta vastustajasta.

Mistä sinne on saatu tykkimiehet ym. jotka painaa murkulaa ilman omantunnontuskia veljien niskaan?

Tsetseenit on painuneet jo kotiin.

Suomalaisetkaan eivät taida suostua ukrainalaisten kurmoottamiseen. Vaikka slaaveja ovatkin, niin ollaan melkein jo kavereita kun on tämä yhteinen - ainakin meille - ikiainen vainolainen.

Mistä järeiden aseidenne käyttäjiksi löytyy omatuntoa vailla olevat operaattorit teurastamaan ukrainalaisia siviilejä? Kertokaa te, joiden punakone jauhaa kuin robotti aina näissä teidän skenaarioissanne? (Todellisuudessa siellä tuntuu onnistuvan vain harva asia ja syynä lienee juuri tämä veljeys - lähtevät lipettiin mieluummin kuin rupeavat serkkuvenäläisiä lahtaamaan)




Nostin aiemmin myös toisen aspekti kissaksi pöydälle tuohon ukrainalaisten joukkolahtiin liittyen. Kukaan ei kommentoinut. Mahdoitteko edes huomata?

Se on: Mikähän on tämän sodan aftermath sitten siellä kotona Kaalimaassa? Mikä on Venäjä-Ukraina veteraanin vastaanotto kotona kun menee sinne tuliaisinaan terveiset ,että "teurastinpa vähän ukrainalaisia"?

Jos edes kotiin pääsee. Putin voi aivan hyvin tajuta, että ne, joilla on kädet veressä. Ei niitä voi kotiuttaa, katuvat, itkevät, kertovat totuuden denatsifikaatioretkestä.

Voivat hyvin päätyä Siperiaan leirille. Kotiin menee tieto, että "kaatuivat urhoollisissa taisteluissa isänmaan puolesta"
 
Nykyään vaihteissa ei ole edes kääntövipuja radan vieressä. Manuaalinen kääntäminen joudutaan suorittamaan akkuporakoneella vaihdemoottoria pyörittäen.
Kun ajattelee isoa ratapihaa kaikkine vaihteineen ja yllämainittua, niin voi sitä ryssimisen määrää :whistle:

edit, lisätäänpä tilateeseen vielä useita pitkiä junia, jotka käyttävät osin samoja raiteita ja liikahtelevatkin hieman odottamattomasti
 
Viimeksi muokattu:
Ja täällä porukka huutaa kurkku suorana meillekin noita räpsiä tuon propagandan perusteella. Saattaa ne tulevat 64 F-35:sta saada noissa hommissa vähän erilaista jälkeä aikaan.
Bayraktarkin on aika iso. Minulla oli eri mielikuva "drone swarmista". Voisiko Suomi parantaa jalkaväen tai sissien ulottuvuutta valmistamalla ihan puhtaita lentäviä pommeja? Omalla moottorilla ja keulassa kamera. Kohteen näkyessä nopea nousu ja omalla painolla alas. Ja vihollisen ärsyttämiseksi yöllä sellaiset parikymmentä leludronea joissa kirkas ledi, sellaisia irti vihollista kohti, ja kun kyllästyvät ampumaan syöttejä, pari isompaa jöötiä sekaan.
 
Venäjän tappiot 498 tai yli 7000 riippuen ilmoitusmaasta


Kokonaistappiot tuhansia jokatapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Mistä järeiden aseidenne käyttäjiksi löytyy omatuntoa vailla olevat operaattorit teurastamaan ukrainalaisia siviilejä? Kertokaa te, joiden punakone jauhaa kuin robotti aina näissä teidän skenaarioissanne? (Todellisuudessa siellä tuntuu onnistuvan vain harva asia ja syynä lienee juuri tämä veljeys - lähtevät lipettiin mieluummin kuin rupeavat serkkuvenäläisiä lahtaamaan)

Suomessa tuohon pystyttiin 1918 ihan kotimaisten toimesta ihan kuin 1990-luvulla Bosniassa. Sota raaistaa. Toinen maailmansota länsirintamalla oli aluksi herrasmiestouhua verrattuna vuosiin 1944-1945. Senkin takia sota pitäisi pysäyttää. Pian alkaa sissisota ja vastasissisota jossa veri virtaa ja otteet raaistuvat kuten aina.
 
Nyt sit foorumin vanha kaarti ohittaa tämän kuvan eikä saa hulluja ajatuksia. Venäläiset vetänyt Sergein BMD:n päälle köysillä kiinni. :love::ROFLMAO:
Katso liite: 57612

Nyt näyttää siltä että Venäjä on lopettanut pelleilyn ja nyt ollaan liikenteessä tosimielessä! Olisko tämä Venäjän russiandefence.netin oma very-special-tacticool-squad? Ainakin siltä näyttäisi :love::love::love:
 
Back
Top