Ukrainan konflikti/sota

Kaikkeen tähän sisseilyyn liittyen ja kuinka siellä aina painotetaan irtaantumista ja takaa ajajia... Teoriassa varmasti näin, mutta käytännössä: Miltä näyttää nyt Ukr. perusteella Venäläisten kyky/tahto minkäänlaiseen takaa ajoon?:ROFLMAO:

Käytännössä jos isketään minkään muun kuin tst-vaunuja sisältävien kärkien kimppuun, niin kalusto pääsääntöisesti hylätään niille sijoilleen ja juostaan pitkin metsiä karkuun. Jopa eliittiä edustavat VDV kärki joukot hylkäävät vaunujaan ehjinä, toki näissä on voinut monessa olla kyse menoveden loppumisesta, mutta kuitenkin.

Tämän viimeisimmän tiedon valossa tuntuu älyttömältä painottaa joka kohdassa / suunnittelussa omaa irtaantumista. Sen perusteella mitä nyt on nähty, niin ylläkkö pitäisi rakentaan ennemminkin sen mukaan että jos mahdolliset suojaavat (BTR-80 yms.) vaunut vaan saadaan puhkottua, niin loppuporukasta ei ole juuri minkäänlaista vastusta jos niillä on vaan suunta mihin paeta uralta. Suunnittelisin etukäteen mieluummin sitä miten uralle hylättty kalusto saadaan mahdollisemman nopeasti/kätevästi tuleen...
Hmm.
Sissitoiminta ei ole joko-tai vaan sekä-että eli ”si habla everything”. Eli toiminta on joustavaa, epäsymmetristä ja tilanteen mukaan muuntuvaa. Jäykkä dogmatiikka korvien välissä on s******* vaarallinen tauti.

Jos vastustajan materiaalin realisointi on mahdollista niin ilman muuta hyödynnetään kaikki minkä saa irti ja pystyy siirtämään jemmaan. Polttaminen tai räjäyttäminen sopivat hyvin pirtaan jos siihen on tilaisuus. Ukrainassa vaikuttaisi olevan hyödyksi jos on tuttuja maanviljelijöitä lähistöllä. :cool: Aina vastustajan kaluston tai materiaalin haltuun ottaminen ei kuitenkaan ole mahdollista. Voihan olla myös niin, että vastapuolen droneja, hekoja tai sukoja on lähistöllä. Tai sitten paikalle voi ilmaantua lisää imperialistisia miehittäjiä.

Vastustajaa ei pidä aliarvioida, vaan tekemisen ja varasuunnitelmien aivoriihen pitää pyöriä koko ajan täydellä teholla. Ja se irtautuminen pitää olla mietittynä ja sovittuna tarkkaan, päästiinpä pelipaikalta pois kaikessa rauhassa käppäillen tai sitten vaakasuuntaisen nikkelisateen saattelemana. Jos toimitaan selkeästi vihollisen selustassa, kannattaa turhaa fronttailua ja pitempään kontaktiin jäämistä yleensä välttää. Toki tilanteen niin mahdollistaessa voidaan mennä vaikka iholle ja sekaan. Mutta ei rinta rottingilla.
EDIT: Pitkän päälle Datsun. (Toimintaa pitää kyetä jatkamaan kauemmin kuin vihollinen jaksaa sotia.)
 
Viimeksi muokattu:
Niin ja niistä paateista ei ole juuri nyt mitään vaaraa. Siilot on ammuttu tyhjiksi kalibreista niin antaa möllöttää redillä rauhassa. Reagoidaan jos tulevat lähelle.
Mitä jos siellä härnätään ampumaan kalliita ja vähäisiä ohjuksia ja luotetaan lähitorjuntaan? Onko merimaaliohjuksien kaveriksi jotain syöttilennokkeja jotka lähestyvät kohdetta tulta syöksien ja laiva tyhjentää ciws-makasiinit, sitten vasta real deal matkaan?
 
VENÄJÄN avaruusjärjestö Roskosmos torjuu mediassa esitetyt väitteet, että Kansainväliselle avaruusasemalle saapuneet kosmonautit olisivat pukeutuneet Ukrainan lipun väreihin osoittaakseen maalle tukeaan.

Lue lisää: Venäjän kosmonautit saapuivat avaruusasemalle Ukrainan väreissä – näin he perustelivat värivalintaansa


Järjestön mukaan univormujen väri on samanlainen kuin Moskovan teknillisen valtionyliopiston tunnuksessa, kertoo Reuters. Kaikki kolme kosmonauttia ovat valmistuneet kyseisestä yliopistosta.

– Joskus keltainen väri on vain keltainen väri. On hullua nähdä Ukrainan lippu kaikkialla ja kaikessa, järjestö kirjoitti Telegramissa.


Järjestön johtaja Dimitri Rogozin kommentoi Telegram-tilillään, että kosmonauteilla ei ole sympatiaa ukrainalaisia nationalisteja kohtaan.

IS
 
Mitä jos siellä härnätään ampumaan kalliita ja vähäisiä ohjuksia ja luotetaan lähitorjuntaan? Onko merimaaliohjuksien kaveriksi jotain syöttilennokkeja jotka lähestyvät kohdetta tulta syöksien ja laiva tyhjentää ciws-makasiinit, sitten vasta real deal matkaan?
Saisi olla turkasen nopeita lennokkeja, tai vaihtoehtoisesti valemaaleilla varustetusta MTO:sta tulisi pirun iso. Ohjusten ja valeohjusten tulisi saapua kohteeseen samaan aikaan. Toki Dronehyökkäyksellä voisi saada lähitorjunnan lamautetuksi uudelleen lataamisen ajaksi.
 
Ukrainalaisilla erikoisjoukoilla näyttää olevan amerikkalaiset pimeänäkölaitteet.

Pimeänäkölaitteet ovat kiinnostava asia. Täytyy myöntää että olen aika perehtymätön niihin.
Seuraavan laitteen tilausaika on 40-80 vrk. Kannattaa ottaa huomioon se että sota voi olla jo loppu kun saatte sen!
Tarkoittaa sitä että tuotanto suunnitellaan tilausten mukaan. Siis tilaushetkellä sitä ei ole todennäköisesti edes valmistettu.
Mielenkiintoinen yksityiskohta että laitteessa on sisäänrakennettu infrapunavalaisin. Tälläkö ähetetään IR-valoa joka sitten heijastuu takasin niin että kaikki näkyisi paremmin. Vaikka sen saa pois päältä, niin silti eiköhän se ole aika moinen NO-NO militaarilaitteessa? Nimittäin silloin sotilas näkyy kuin soihtu,

Voi olla hyväkin laite, mutta en ole asiantuntija. Kuitenkin jos ostaisin tämän hintaista laitetta niin ostaisin sen tunnetusta kivijalasta enkä mistään nettikaupasta.
Siinä tulee tärkeitä dokumentteja mukana jossa todetaan laitteen kyvykkyys. Tässä tapauksessa asia mielenkiintoinen koska koko laitetta ei ole valmistettu((?)
Heillä on myymälä Malminkartanontie 1:ssä. Todennäköisesti uudessa Varuste.net:n myymälärakennuksessa? En ole käynyt nurkilla pitkiin aikoihin.

Kun te mahdollisesti tälläisen ostatte niin voin olla melkeinpä varma että siitä menee tieto tietyille tahoille.


  • Älä osta ns. ”paperitonta” laitetta. Valmistajasta riippumatta, jokaisen laadukkaan siviilimarkkinoille valmistetun valonvahvistinlaitteen mukana toimitetaan sarjanumerokohtainen testipöytäkirja, eli ”test sheet”. Testipaperista käyvät ilmi laitteen yksilökohtaiset testatut suoritusarvot sekä tarkat tiedot mm valonvahvistinyksikön valmistajasta ja tyypistä. Mikäli paperi puuttuu tai vaikuttaa epäilyttävältä (väärennös), älä maksa toimivastakaan laitteesta yleistä markkinahintaa. Tarkan suorituskyvyn testaaminen silmämääräisesti ei ole helppoa - käytännössä rinnalle tarvitaan referenssilaite jonka spesifikaatiot ovat tiedossa.
  • ”Aito milspec” tarkoittaa asiakkaan (viranomainen/armeija) ja valmistajan tarkkaan määrittelemillä sopimusehdoilla valmistettua JA toimitettua laite-erää. Myyntipuheissa usein käytetty lause- mutta valonvahvistimien kohdalla kannattaa yleensä suhtautua varauksella. Suorituskyvyltään jopa identtistä ”milspec – vastaavaa” tekniikkaa on kaupallisesti saatavana. Pelkkä suorituskyky ei kuitenkaan tee laitteesta ”aitoa” sanan varsinaisessa merkityksessä.
  • Monokulaarit ovat monikäyttöisiä, ja siksi yleisimmin käytetty valonvahvistintyyppi. Mikäli aiot jossain vaiheessa käyttää monokulaaria aseeseesi kiinnitettynä, älä hanki Gen3 monokulaarilaitetta. Valmistusteknologiastaan sekä alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan johtuen, 223Rem / 5.56 NATO kiväärin rekyyli on laitteelle ehdoton maksimi. Laitteen rikkoutuessa valonvahvistinyksikkö on vaihdettava. Yksikkö muodostaa n. 95 % uuden laitteen hinnasta.
 
Epäilen oman mielenterveyteni perään. Olen nykyään alkanut pitää vasemmistolaista historioitsija Teemu Keskisarjaa järkevänä ihmisenä.

Huomaan lukevani Hesarista bimbo-feministinä pitämäni Sofi Oksasen esseetä ja olevani kaikesta 100% samaa mieltä.

Vihreiden Ville Niinistö vaikuttaa A-studiossa valtakunnan järkevimpien poliitikkojen top teniltä.

Twitterissä luen Jari Tervoa ja komppaan. Vielä hetki sitten oli aikeissa vetää äijää turpaan jos tulee Rovaniemellä kapakissa vastaan.

Mitä helvettiä on tapahtumassa??


Loput paikassa Sofi Oksasen essee päivän Hyysärissä.

Tämä on erittäin mielenkiintoinen pointti. Voisiko olla niin, että nyt alat lukemaan noita juttuja ajatuksella ja ennakkoluulot ulkonäköön, sukupuoleen tai yksittäisiin omasta eriäviin mielipiteisiin ei enää vaikuta tässä tilanteessa. Mm. bimbofeministi-Oksasen viesti ollut aika selkeä ihan alusta saakka, vuosia.
 
Tuhottu rautatiesilta kuulemma Harkovan lähellä. Mielenkiintoista ettei noita vartioida. Tai ehkä siellä oli joku vartio.
 
VV:n kaluston tunnistaa sitten punaisista/vaaleanpunaisista neliöistä tai suorakulmioista. V-V kuorma-autot ovat Uralien lisäksi paikallista MAZ merkkiä:

1647712538947.png

Muuten kalusto on kuin budjettiversio vanjan reservistä. Mitään muuta iskukykyä ei ole kuin määrä.
 
Pakko sanoa kuvien perusteella , että vaikuttavan näköistä ja ovat takuulla, tehneet muutakin, kuin istuneet paikallisella ABC: llä ihmettelemässä.
kyllä ja vaikka videot ovat muotia niin joskus varsinkin sodassa kuvat on parempia kuin heiluva tiktok pätkä. Ja itselle syystä tai toisesta tuottaa suurta mielihyvää nähdä mek ja moto UKR joukkoja.
dd758d-2f920443-fg-0303-ukrainecrisis-mwy-7035-jpg.jpg
4bqhnkvlgusclnablfja3hml09-4zqrxzcgmwe8vylcxpw-jpg.jpg
7Z2xUm2wHjeAIlQv273SW7999Y0CX7cClNA_K_GbEo0.jpg
AP22069828871235.jpg
 
Näitä jätkiä ei juuri jännitä tähystely, eikä ollut kyllä laukaisunkaan jälkeen kiire mihinkään.

Kertoisiko siitä että heille on kasvanut todella kova luotto Javelinin osuma- ja tuhovarmuuteen?

 
Back
Top