Ukrainan konflikti/sota

Itse en usko ketkeäkään että Kiova olisi poissa suunnitelmista... toki ryssä voi kerätä happea ja odottaa kunnes reservistä saavat nostettua se 100K joukko + uudet varusmiehet.
Entä jos Venäjä tyytyy siihen, että Kiova onkin jatkossa Ukrainan rajakaupunki? Huolto on takkuillut Valko-Venäjän kautta, joten Kiovasta on tullut vaikeampi pala purtavaksi kuin on alunperin oletettu, varsinkin kun V-V ei ole lähtenyt sellaisella voluumilla sotaan mukaan, kuin olisi toivottu. Vastarinta myös ymmärettävästi ollut kovaa. Sodan käyminen idästä ja etelästä olisi resurssien keskittämisen puolesta helpompaa Venäjälle, sikäli kun resursseja on vielä käytettävissä. Etelässä menestys on kuitenkin ollut huomattavasti parempaa ja pääosin separistien eteneminen Venäläisten tukemana Luhanskista ja Donetskista ei ole ollut aivan niin vakuuttavaa, joten nappuloiden siirtäminen sinne olisi järkevämpää. Kohta kuitenkin kesä Ukrainassa ja kurjuuteen tottunut ryssäkin jaksaa sotia vähän paremmin kun aurinko paistaa, eikä ole niin hiivatin kylmä.

Rumaa peliä Venäjä varmasti pelaa neuvotteluilla, lopullista rauhaa alueella tuskin tullaan näkemään aikoihin, vaa tilanne pysyy vähintäänkin jännittyneenä ja enemmän tai vähemmän aktiivisena "kun ne separistit siellä vain riehuvat enää".
 
Venäjä voi hyvinkin vetäytyä ja vaikka lopettaa koko sodan, Donbass palkintonaan. Jos sitten puretaan pakotteet, niiden voimin Venäjä rakentaa sotavoimaansa täysillä seuraavat vuodet. Viimeistään 3-4 vuoden kuluttua uusi täysimittainen sota euroopassa. Kuten tuossa pari sivua sitten linkittämässäni ketjussa todetaan, Putinille EI SAA ANTAA minkäänlaista voittoa nyt. Pakotteiden purku olisi erittäin paha virhe.
Mutta kun ne pakotteet ei poistu ennen kun Putinin jengi poistuu. Jenkit ei enää ikinä tule sallimaan että tonne vietäis mitään commodore 64:ää vaativampaa tekniikkaa. Muutaman vuoden päästä loppuu raha kun EU irtautuu öljystä ja kaasusta. Ei tuo paska tule tosta nousemaan vuosikymmeniin.
 
Rauhan jälkeen Ukraina tarvitsee tripwiret. Mikään muu ei estä vanjaa kokeilemasta uudestaan taas 10v sisällä. Toinen vaihtoehto on Venäjän romahtaminen sisäiseen kaaokseen.
Seuraavaksi V-V kippaa kolmen prosentin Lukan mäkeen, tästä Puttiinin sylkykuppina ja aisankannattajana olosta ei mitään hyvää tullut V-V:lle. Siinä on Putelle lisää pureskeltavaa.
 
Onko jossain vinkkiä Venäjän jäljellä olevasta sotakalustosta? Jotenkin tuntuu kalustoa on kulunut vähintään samaa tahtia kuin joukkoja, ja pakotteet rajoittavat uuden kaluston tuotantokykyä. Kaikkeahan voi suunnitella ja onhan se puolustajan kannalta edullista jos hyökkääjä hajottaa rajalliset voimansa ympäri maakuntia.
Tää on yks tärkee juttu... Ehkä ryssät saa miehiä (äännetään poikasia) polkastua jollain LKP hässäkällä, mut vehkeet alkaa oikeesti olemaan loppu... Vähän ku seurailee noita tuhoutumis tilastoja, ni noon laskussa... Ei siks että Ukrainalla menis huonommin, vaan siks, ettei ryssällä oo enää tauhkaa tunkea tonne.....
 
Paitsi ne turvatakuut Jenkeiltä ja Kiinalta, koska Ukrainahan vaati sitovaa turvatakuuta. Toihan on jenkeillekin kunnon lottopotti diplomaattisesti kun saavat ryssän tuolta vittuun ja lupauksen avusta. Suorastaan nöyryyttävää ryssälle
Olihan niitä "takuutuksia" Budapestin paperissakin. Paperi lentää ruskeankirjavana tuuleen jos rautaa ei ole tarpeeksi takana.
 
Viimeksi muokattu:
Olihan niitä "takuutuksia" Budapestin paperissakin. Paperi lentää ruskenakirjavana tuuleen jos rautaa ei ole tarpeeksi takana.
En ole tutustunu noihin Budapestin papereihin mutta lukiko siellä että autetaan kirjaimellisesti sotilaallisesti, jos joku tulee asevoimien kanssa maahan?

EDIT:
Respect Belarusian, Kazakh and Ukrainian independence and sovereignty in the existing borders.[24]
Refrain from the threat or the use of force against Belarus, Kazakhstan or Ukraine.
Refrain from using economic pressure on Belarus, Kazakhstan or Ukraine to influence their politics.
Seek immediate Security Council action to provide assistance to Belarus, Kazakhstan or Ukraine if they "should become a victim of an act of aggression or an object of a threat of aggression in which nuclear weapons are used".
Refrain from the use of nuclear arms against Belarus, Kazakhstan or Ukraine.
Consult with one another if questions arise regarding those commitments.

Eli ei ollut mitään oikeaa apua tulossa missään vaiheessa
 
Viimeksi muokattu:
Neuvotteluissa on ymmärtääkseni vasta tauko menossa. Jonka jälkeen jatketaan. Mutta jos ajattelee että Venäjällä on kolmas rytinä Ukrainan kanssa 15 vuoden aikana, voi ajatella että jos nyt solmitaan huono rauhansopimus niin asiaan palataan sitten kun tilanne on sopiva.
Venäjä noudattaa sopimuksia juuri niin kauan kuin se itse katsoo tarpeelliseksi, ei sopimukset Venäjää sido mitenkään siinä tilanteessa jos katsovat että mieluummin ovat noudattamatta. Budapestin sopimus, Minskin sopimukset näin tuoreempina tapauksina Ukrainan osalta.
 
The gist of our results was that the radiation inhibited microbial decomposition."
No sitten heidän pitäisi kirjoittaa radiologian ja immunologia oppikirjat uusiksi, odotan mielelläni tohtorinväitöstä asiasta. Noilla säteilymäärillä tuo mitä tuossa sanotaan, ei vaan ole mahdollista niin ei ole. Ei kait huvikseen gammasteriloinnissa käytetä 150 Sv annosta, jos vähempi riittäisi? Jos sieltä kuolisi sienet ja muut jo esim. 1-2 Sievertin annoksella niin mitä hittoa käyttää 150 Sv sitten gammasteriloinnissa? Ja vaikka ne kuolisivat sieltä SILLOIN, niin ei ne herranjumala enää säteile mitään semmoisia lukemia (50-150 Sv) että siellä yhä olisi estynyt mikrobien toiminta. Mikrobeja kulkeutuu sinne tuulen mukana ja ne aloittaisivat lahottamisprosessin sitten kuitenkin. Kuten sanoin, kun fysiikan lait sotivat tuota yhtä tutkimusta ja selitystä vastaan, niin katson, ettei tuo tutkimus ole minkään väärtti, vaan samaa luokkaa mitä vaikkapa Greenpeace on vuosikymmenet "tutkinut" ja "julkaissut" Tshernoon liittyen, eli täyttä vääristelyä ja hevonpaskaa.
 
Onko jossain vinkkiä Venäjän jäljellä olevasta sotakalustosta? Jotenkin tuntuu kalustoa on kulunut vähintään samaa tahtia kuin joukkoja, ja pakotteet rajoittavat uuden kaluston tuotantokykyä. Kaikkeahan voi suunnitella ja onhan se puolustajan kannalta edullista jos hyökkääjä hajottaa rajalliset voimansa ympäri maakuntia.

Joo, repostatkaas joku se graafi, jossa taulukoissa erilaiset resurssit Ukraina vs Venäjä, sekä Venäjän Ukrainan invaasiossa käyttämät resurssit, sekä osuudet jotka Venäjältä jo kuluneet (mikäli siis luvut oikeita) esitettynä piirakkakaavioina.

Eilinen oli mainio päivä lentokoneiden suhteen, jos pitää paikkansa:
 
Ei nyt kyllä nimenomaan, koska siinä ei ollut mitään takuita mistään sotilaallisesta avusta, kuten jo mainittu tuossa sinua ylempänä.
En ole tutustunu noihin Budapestin papereihin mutta lukiko siellä että autetaan kirjaimellisesti sotilaallisesti, jos joku tulee asevoimien kanssa maahan?

EDIT:
Respect Belarusian, Kazakh and Ukrainian independence and sovereignty in the existing borders.[24]
Refrain from the threat or the use of force against Belarus, Kazakhstan or Ukraine.
Refrain from using economic pressure on Belarus, Kazakhstan or Ukraine to influence their politics.
Seek immediate Security Council action to provide assistance to Belarus, Kazakhstan or Ukraine if they "should become a victim of an act of aggression or an object of a threat of aggression in which nuclear weapons are used".
Refrain from the use of nuclear arms against Belarus, Kazakhstan or Ukraine.
Consult with one another if questions arise regarding those commitments.

Eli ei ollut mitään oikeaa apua tulossa missään vaiheessa
👆

Toisin kuin tuossa missä ei sitouduttu mihinkään sotilaallisiin turvatakuisiin, niin jos Venäjän kanssa mahdollisesti joku sopimus nyt tehdään, niin Ukraina vaatii että näiden pitää saada sitovat turvatakuut sotilaalliseen apuun.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä osuma näyttäisi menevän melkein ohi koko tankista, eli on voinut osua erittäin huonossa kulmassa.
NLAW on tarkoituskin "mennä ohi koko tankista" eli lentää sen ylitse ja laukaista ontelopanos alaviistoon tankin katosta läpi. Saattoi olla, että tuossa ontelopanos laukesi ja aiheutti tankkiin pirunmoista vahinkoa ja sitten se loppu NLAW osui siihen tankin kattoon ja aiheutti siihen pienen palon (kun siinä, no nyt on rakettimoottori joka tuossa vaiheessa vielä palaa jne.).
 
Itse en usko ketkeäkään että Kiova olisi poissa suunnitelmista... toki ryssä voi kerätä happea ja odottaa kunnes reservistä saavat nostettua se 100K joukko + uudet varusmiehet.
Jokainen hiemankin asiaa ymmärtävä tajuaa jo mitä on tapahtunut..

Venäjä on käyttänyt loppuun kaikki mahdolliset ja käytettävissä olevat resurssinsa Kiovan osalta.

"Hapen kerääminen" ei enää auta kun järkyttävän suuret tappiot ovat vähentäneet jo alkujaankin liian optimistisesti ja vähäisiksi osoittautuneilla voimilla aloitettua hyökkäystä. Ilmeisesti venäläisten tiedustelu teki kolossaalisen virheen aliarvioidessaan Ukrainan puolustuskyvyn.
- kaiken lisäksi Venäjän sodanjohto erehtyi pahan kerran myös laskelmissaan Valko-Venäjän mahdollisesta osuudesta/osallistumisesta sotaan Ukrainan pohjoisella rintamalla.

Nyt venäläisillä ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin perääntyä Kiovan rintamalla ja pelastaa vielä jäljellä olevat joukot. Kalustosta lienee suurin ja käyttökelpoisin osuus jo menetetty.

Venäläisten siis hyökkääjän kannalta on ikävää että vetäytymisen jälkeen tappiot tulevat yhä jatkumaan.
- ukrainalaisten puolustus Kiovassa ja pohjoisrajalla kyetään varmistamaan aikaisempaa pienemmillä joukoilla..
- Kiovat kaupungin puolustusta auttaa jatkossa myös uudet briteltä saadut ilmatorjuntaohjukset

Kiovan puolustajilta vapautuu suhteellisesti paljon enemmän joukkoja täydennykseksi kaakon-etelän rintamalle.
- ne ovat myös paljon taistelukykyisempiä ja motivoituneempia kuin rajan taakse paenneet viholliset.
- tilanne tarjoaa myös lyhyen rotaatiovaiheen ukrainalaisille...samalla kun kiovan puolustajat järjestäytyvät uusiin tehtäviin.

Sodassa on jo alkanut uusi vaihe, venäläisten karkoittaminen Donbasin-Hersonin rintamalta..
- sinne ukrainalaisilla on lähiviikkojen aikana mahdollisuus osoittaa runsaasti lisäresursseja, kokenutta miehistöä sekä uutta ja aikaisempaakin tehokkaampaa aseistusta.

Ei nyt ennustella vielä mitään. Mutta isossa kuvassa ukrainalaisten sodankäynti ja tekeminen näyttää hyvin suunnitellulta ja toimivalta. Sellainen tuottaa yleensä myös tuloksia.
 
"Tuossa on varmaan pöllitty räjähdelevyt hyötykäyttöön...."

Nimenomaan - pöllitty Vasilin ja Vladimirin oman kukkaron täydennykseen ja lähetetty vaunut liikkeelle kuin kaikki mukamas olisi paikallaan. :LOL:
Positiivisesti ajatellen, vaunua on kevennetty, jotta se pärjäisi paremmin heikosti kantavassa maastossa. Lisäksi kevyempi vaunu kuluttaa vähemmän polttoainetta. Olisi vaan pitänyt poistaa painoa vielä enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, repostatkaas joku se graafi, jossa taulukoissa erilaiset resurssit Ukraina vs Venäjä, sekä Venäjän Ukrainan invaasiossa käyttämät resurssit, sekä osuudet jotka Venäjältä jo kuluneet (mikäli siis luvut oikeita) esitettynä piirakkakaavioina.

Eilinen oli mainio päivä lentokoneiden suhteen, jos pitää paikkansa:
Nämä ilmatorjuntalukemat on kyllä puhdasta lapinlisää.
 
Mutta kun ne pakotteet ei poistu ennen kun Putinin jengi poistuu. Jenkit ei enää ikinä tule sallimaan että tonne vietäis mitään commodore 64:ää vaativampaa tekniikkaa. Muutaman vuoden päästä loppuu raha kun EU irtautuu öljystä ja kaasusta. Ei tuo paska tule tosta nousemaan vuosikymmeniin.
Pakotteita ei voi eikä saa poistaa vaikka rauha solmitaan, tämä edellyttää tietenkin joukkojen vetämistä. Ryss** pitää rangaista tästä ihmisten tappamisesta. Ainakin seuraavat 5-10 vuotta pitää pakotteiden jatkua riippuen mihin suuntaan venäjä kehittyy vai jääkö lopullisesti pohjois-korean tasolle.
 
Entä jos Venäjä tyytyy siihen
Venäjähän voi Kremlistä käsin sanoa vaikka, että voittoisa armeija päätti pistää laukalle ja porskutti saman tien Berliiniin saakka jolloin Eurooppa antautui. Sankarivainajia tuli hieman enemmän mutta historiankirjat kirjoitetaan nyt (taas) uusiksi eikä kunniallamme ole mitään rajaa. Uraa, uraa, uraa...

Eipä Putin sen enempää valehtelisi kuin tähänkään asti.
 
Venäjä voi hyvinkin vetäytyä ja vaikka lopettaa koko sodan, Donbass palkintonaan. Jos sitten puretaan pakotteet, niiden voimin Venäjä rakentaa sotavoimaansa täysillä seuraavat vuodet. Viimeistään 3-4 vuoden kuluttua uusi täysimittainen sota euroopassa. Kuten tuossa pari sivua sitten linkittämässäni ketjussa todetaan, Putinille EI SAA ANTAA minkäänlaista voittoa nyt. Pakotteiden purku olisi erittäin paha virhe.
Juuri siksi on syytä toivoa, että mitään pakotteiden purkamista ei edes harkita niin kauan kuin Putler on vallassa. On saatu jo ihan tarpeeksi näytteitä siitä, mikä hän on miehiään. Jos vain annetaan tilaisuus ja rahoitusta, niin varmasti on luvassa lisää sotia naapurimaissa.
 
Back
Top