Ukrainan konflikti/sota

Väite että olisi osuttu "logistic support" alukseen Neptunella, lisäksi väitetään että se olisi kuljettanut "anti-aircraft systems":


Sopisi juoneen: vanja kuljettanut miehiä ja kalustoa Snake Islandille, Ukraina tästä tietoinen ja osuu yhteen aluksista meritorjuntaohjuksella.

MUTTA

Mahdoton todentaa, pakko odottaa jos saadaan lisätietoa. Jokainen muistaa aikaisemmat väitteen mahdollisista osumista merellä, joten ei innostuta vielä liikaa. Taisi olla aikaisemmin tänään jotain puhetta osumasta vaan en ole nähnyt siitä vahvistusta. HI Sutton on tolkullinen, rauhallinen mies joka ei lähde mukaan villeihin spekulaatioihin. Jos häneltä tulee vahvistus jollekin näistä niin silloin ollaan aika tukevalla pohjalla.
 
Lentoliikenteen osalta ryssä on kaulaansa myöten paskassa.

Miten alkaa mennä rautateillä nyt kun pikajunat lakkaavat saamasta varaosia & päivityksiä? :ROFLMAO:



 
Nehän on sotinut vuodesta 2014 lähtien.
Kai Ukraina olisi ne jo heittänyt aikaisemmin pois, jos voima olisi riittänyt ?

Ukraina on vasta aloittelemassa ja ryssä on kuukausi tolkulla yrittänyt täysillä hönkiä. Kyllä ne poistuu tai sit muuttuvat kiltisti ukrainan maaksi siel maastossa. Ryssä on hätää kärsimässä ja hätä pahenee vain päivä päivältä lisää. Mitä nopeammin tulisivat vittuu tuolta sitä enemmän persereikiä ois hengissä mut ehkä hyvä tapattaa niitä viel tovi tuol ni ei tule ihan heti mieleen lähteä yrittää mitään "valloitusta" naapuri valtioissa.
 
Ukraina on vasta aloittelemassa ja ryssä on kuukausi tolkulla yrittänyt täysillä hönkiä. Kyllä ne poistuu tai sit muuttuvat kiltisti ukrainan maaksi siel maastossa. Ryssä on hätää kärsimässä ja hätä pahenee vain päivä päivältä lisää. Mitä nopeammin tulisivat vittuu tuolta sitä enemmän persereikiä ois hengissä mut ehkä hyvä tapattaa niitä viel tovi tuol ni ei tule ihan heti mieleen lähteä yrittää mitään "valloitusta" naapuri valtioissa.

Dmitry Medvedev, a close ally of President Vladimir Putin, said the supply of weapons to Ukraine "increased the likelihood of a direct and open conflict between NATO and Russia instead of their 'war by proxy'."
--

Nyt ne vaihteeksi valittaa, että Nato ei saisi tukea ukrainalaisia jne. Jätetään nyt sanomatta mitä haluaisin sanoa Venäjän johdolle.

... Venäläiset eivät tunnu ymmärtävän. että Nato murskaisi _kaikki_ venäläiset joukot "viikossa parissa" Ukrainasta. Naton teknologinen ylivoima/järjestelmät ovat ihan eri tasolla vs. Venäjä ja Naton joukot jopa oikeasti harjoittelevat sotaa. Venäläiset koneet/helit tippuisivat kuin leijat taivaalta, kaikki maanpäällinen kalusto tykistöstä tankkeihin tuhottaisiin pikavauhtia ja jalkaväki murskattaisiin viimeiseen mieheen, jos eivät ymmärtäisi heti antautua.
 
Viimeksi muokattu:
Ei jumalauta! Venäjän EU-suurlähettiläs kiemurtelee ja valehtelee lisää tuoreessa haastattelussa.
Suoria uhkauksia Suomelle ym. Kutsuu Suomea takamaaksi (a backwater) joka pistetään ruotuun. :mad:
Katsokaa, todella säälittävää paskaa tuolta murhaajien kätyriltä.

Saakelin kova ja kylmä on muuten tuo haastattelija, vau!



Angry American Idol GIF
:mad:
 
Viimeksi muokattu:
--

Ukraine has launched a special operation to evacuate the wounded from "Azovstal" with the help of Turkey: Vereshchuk revealed the details​


Nadezhda Danyshchuk
War in Ukraine 2022
13.05.2022 00:58
1 minute

Ukraine has launched a special operation to evacuate the wounded from Azovstal with the help of Turkey: Vereshchuk revealed the details

Ukraine has launched a special operation to evacuate the wounded from Azovstal. It will take place in several stages and will begin with the rescue of seriously wounded Ukrainian fighters.

This was stated by Deputy Prime Minister - Minister for Reintegration of the Temporarily Occupied Territories Iryna Vereshchuk, the Telegram channel of the Ministry of Reintegration reported. According to her, Ukraine has started a new round of negotiations around the road map of the special operation.

Vereshchuk said that Turkey agreed to act as an intermediary in this process. "We start with the hard ones. There is a Red Cross, they are meeting with the Russians today. We held negotiations with them, as well as with the UN, and gave them a mandate. We want the document to be signed: how exactly the evacuation from Azovstal will take place, we are preparing for signing," Iryna Vereshchuk explained.

According to her, not only soldiers of the Azov battalion are currently on Azovstal. There are also servicemen of the Armed Forces of Ukraine, the National Police, border guards.

"We understand that the guys need to be saved!", – said Iryna Vereshchuk.

As OBOZREVATEL reported, the azov fighter, located on the territory of Azovstal, called on the international community to save the wounded heroes. He stressed that the 300s are in the most difficult conditions and in the absence of even basic medicines simply rot alive.
 
Mitä isompi kupla, sen kovempi paukku sen poksahtaessa. Venäjän hajotessa omaan mahdottomuuteensa ei taida tapahtua hiljaa pihisten ja hallitusti.
Me näemme Venäjän suurvallan suuren ulkomuseo näyttelyn. Jos päähän on taottu, että Venäjä on suurvalta iskulausetta koko ikä, niin ei se sieltä helposti lähde vaikka todellisuus olisi jotain ihan muuta. Vanhan pois oppiminen on vaikeaa.

🤔
 
No ei se kyllä ainakaan samaa paikkaa kahdesti koputa, sen verran lavea suihku siitä lähtee. Mutta kuulassa on kokoa ja köyhdytetty uraani vastaa nuoliammusta, lisäbonuksena uraani muistaakseni ominaisuuksiensa takia pysyy metallin läpi tunkeutuessaan terävänä siinä missä joku wolfram-nuoli alkaa muuttua tylpäksi, sekä sirpaleiden palovaikutus. Ylhäältä kun ammutaan niin katosta ainakin menee läpi että sujahtaa.

Tästä vielä sen verran kun liittyy Ukrainaan. Elikkä eikös nuiden uraani ammusten käyttö Ukrainassa ole melko riskialtista puuhaa? Olen käsittänyt että missä näitä käytetään niin maaperä on pilalla. Ukrainassa kuitenkin paljon peltoaluetta niin tulee ongelmia jos tuollaisia käytetään vai onko se kuitenkin niin vähäistä että ongelmia ei tule? Saadaanko sen jälkeen kaikkialla syödä uraanilla maustettua viljaa? :unsure:
 
Ei jumalauta! Venäjän EU-suurlähettiläs kiemurtelee ja valehtelee lisää tuoreessa haastattelussa.
Suoria uhkauksia Suomelle ym. Kutsuu Suomea takamaaksi (a backwater) joka pistetään ruotuun. :mad:
Katsokaa, todella säälittävää paskaa tuolta murhaajien kätyriltä.

Saakelin kova ja kylmä on muuten tuo haastattelija, vau!



Angry American Idol GIF
:mad:Onkohan ryzzillä joku sisäoppilaitos missä näitä kusipaitä viljellään.Kaikki hemmot samasta muotista ja valheet tulevat kuin nauhalta.Noiden aamuteehen pitäisi sokerin lisäksi laittaa pala poloniumia tms.
 
Monesti tullut vastaan semmoinen vuoto että venäjän armeijan johto on tyytymätön nyky tilanteeseen ja haluaisivat laajentaa sotaa Ukrainan perällä sekä lisätä pommituksia enemmän infraan (matto pommitukset yms) ja saada näin ollen ukraina antautumaan. Siksi kysyn onko heillä kuitenki vielä hyvät resurssit varastossa? Laajennukseen tarvisi toki melko varmasti lkp.
 
Back
Top