Ukrainan konflikti/sota

Tässä hommassa on nyt se huono puoli, että kun Venäjällä ei käytännössä ole enää mitään voitettavaa sodan päättämisellä niin sen ei toistaiseksi sitä myöskään kannata päättää.

Aina voi pitkittää ja odotella sopivampia aikoja konfliktin päättämiselle.

Eihän sitä koskaan tiedä mitä energiakiristys talven mittaan saa aikaan yms…

Tosin ei Venäjään voi luottaa. Olisi aika älytöntä myydä Ukraina nyt kaasusta ja asettua Vovan kaasuhanan armoille. Venäjän kaasuleikki on jo nähty.
 

Toimittaa ei toimita leikki jatkuu Saksalla!

Saksa toimittaa Ukrainalle raketinheittimiä ja panssaroituja ajoneuvoja​

Saksa toimittaa Ukrainalle kaksi uutta Mars II -raketinheitintä, kertoo Saksan puolustusministeri Christine Lambrecht.

– Olemme päättäneet toimittaa Ukrainalle kaksi Mars II -raketinheitintä, joiden mukana 200 ammusta, Lambrecht sanoi torstaina puolustuskonferenssissa Saksassa.

Saksa tarjoaa myös Ukrainalle koulutusta raketinheitinten käyttöön. Koulutuksen on määrä alkaa syyskuun aikana.

Saksa toimittaa Ukrainalle lisäksi 50 kappaletta raskaasti panssaroituja Dingo-miehistönkuljetusajoneuvoja. Saksa käytti kyseisiä ajoneuvoja itse runsaasti osallistuessaan Naton operaatioon Afganistanissa.

Lähde: Reuters
Kova! Toimittaneet jo 3 M270 heitintä aiemmin, Britit samoin, joten näitä nyt täysi patteri.

MRAPit tulevat tarpeeseen varmasti nekin.
 

Toimittaa ei toimita leikki jatkuu Saksalla!

Saksa toimittaa Ukrainalle raketinheittimiä ja panssaroituja ajoneuvoja​

Saksa toimittaa Ukrainalle kaksi uutta Mars II -raketinheitintä, kertoo Saksan puolustusministeri Christine Lambrecht.

– Olemme päättäneet toimittaa Ukrainalle kaksi Mars II -raketinheitintä, joiden mukana 200 ammusta, Lambrecht sanoi torstaina puolustuskonferenssissa Saksassa.

Saksa tarjoaa myös Ukrainalle koulutusta raketinheitinten käyttöön. Koulutuksen on määrä alkaa syyskuun aikana.

Saksa toimittaa Ukrainalle lisäksi 50 kappaletta raskaasti panssaroituja Dingo-miehistönkuljetusajoneuvoja. Saksa käytti kyseisiä ajoneuvoja itse runsaasti osallistuessaan Naton operaatioon Afganistanissa.

Lähde: Reuters

Nyt on kyllä kova kutina, että jotain muutosta olisi oikeasti tapahtunut tuolla nahkahousuilla. Olisiko se että kaasu katkennut kokonaan ja nyt on pakko vaan yrittää saada sota loppumaan ja katsovat, että nopeiten se sittenkin loppuu Ukrainan sotilaallisella voitolla ?
 
Viime päivien kuvissa on näkynyt, että on alueita, jotka sateet ovat saavuttaneet. Urat ovat pettäneet ajoneuvojen alta. Sissiosastot alkavat valmistautua näillä seuduin.

Muuten olen sillä kannalla, että Donetskin suuntaan ei kannata puskea ennen Krimin valtausta. Silloin saa Mustan Meren laivaston ristikkoon, samoin Krasnodarin suunnan sotilaskentät ja Donetskin rintaman eteläisen sivustan.
Samaa mieltä. Krim kannattaa ottaa ennen viimeisiä Itä-Ukrainan alueita.

Tässä itse keksimiäni syitä tuohon:

Psykologiselta kannalta tämä on hyvä järjestys.
Venäjä ei ole menettänyt kaikkea siinä vaiheessa kun Krim siirtyy Ukrainalle, joten kuulemme vähemmän niitä perinteisiä uhkailuja ...

Krim on ehkä yllättävän helppo palauttaa koska sen huolto on Khertsin sillan varassa. Venäjän joukot pakenevat sieltä hyvissä ajoin.

Krim on arvokkaampi kuin moni muu alue. Jos sota jostain syystä pitäisi lopettaa kesken kaiken niin olisi hyvä että ainakin Krim olisi siinä vaiheessa Ukrainalla.
 
Anteeksi pieni OT, toisaalta Ukrainaan lähetettyjen Pasien tunnistamisestahan tässä on kyse:

Mistä tunnistaa ulkoisesti että XA-185 eikä XA-180?
En ole ihan varma tästä, mutta 180:ssä taitaa olla kiinteät nostokorvat ja 185:ssa fiinimmät taittuvat lenkit.

Näitä vyötiäisiä saisi kyllä puolestani lähettää vaikka muutaman liikaa, kuin liian vähän Ukrainaan.
Vaikka ovatkin jo osin vanhan puoleista kamaa, niin uskon niiden olleen kuitenkin niin hyvällä huollolla, etteivät ihan heti leviä pitkin aroa ja
kyllä tuolla nyt mieluummin liikuskelee kuin pulla-Uazilla.

Ps.
Tiesittekös muuten semmoista, että noista kyljestä ja perästä löytyvistä ampumaluukuista on mitä mainiointa helpottaa oloaan kesken moottorimarssin.
Kehäkolmosella.
 
1125.jpg

Tuhottu pato
Voisiko saada karttalinkki missä tämä on?

PS: Löysin, ja ilmakuva alueesta: https://www.google.com/maps/@47.904...k-no-pi0-ya123.563255-ro0-fo100!7i8192!8i4096
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on kyllä kova kutina, että jotain muutosta olisi oikeasti tapahtunut tuolla nahkahousuilla. Olisiko se että kaasu katkennut kokonaan ja nyt on pakko vaan yrittää saada sota loppumaan ja katsovat, että nopeiten se sittenkin loppuu Ukrainan sotilaallisella voitolla ?
Usko mennyt saksalaisiin niiden poliitikkojen (ja sotilaiden!) välillä käsittämättömistä lausunnoista johtuen ainakin itselläni.

Nyt kun nuo +2 M270 heitintä ja 50 Dingo MRAPia mainittu toimitetuiksi, niin hemmetti pitääkö tämä listaus sitten paikkansa kuitenkin! Eli tässä ne ovat vielä luvattuja tulevia toimituksia, kohdassa To be delivered.


To-be-delivered listalla vaatimattomasti vuoroaan odottamassa mm. sata (100) PzH 2000 panssarihaupitsia :oops:
 
Anteeksi pieni OT, toisaalta Ukrainaan lähetettyjen Pasien tunnistamisestahan tässä on kyse:

Mistä tunnistaa ulkoisesti että XA-185 eikä XA-180?
Tuossa on uusi Sisun logo. Toinen mistä tunnistaa on Allisonin nappivalinnalla oleva sähköisesti ohjattu MD-sarjan loota vanhan MT-sarjan sijaan. Vedän lakista, mutta MD sarja taidettiin lanseerata '91 ja niitä alkoi Suomessa näkymään muutama vuosi myöhemmin. Paloautoissa '95.
 
Tiesittekös muuten semmoista, että noista kyljestä ja perästä löytyvistä ampumaluukuista on mitä mainiointa helpottaa oloaan kesken moottorimarssin.
Kehäkolmosella.
ISO vai pieni hätä :unsure: :ROFLMAO:
 
Itse ehkä hieman pessimistisenä veikkaan että Ukrainalla tulee kestämään tämä vapautus pidempään kuin vuoden jos Venäjä haluaa hommaa hidastaa.
Mutta kuten sanoit, ennustaminen on vaikeaa ja tämä on vain oma arvaukseni.
Vuodessakin ehtii vielä ikävä kyllä tapahtumaan paljon muuttujia, jotka ehtivät vaikuttaa kokonaisuuteen.
"Sota on helppo aloittaa mutta erittäin vaikea lopettaa"...ryssä ja putin taisi unohtaa tämän vanhan totuuden lähtiessään hyökkäämään Ukrainaan.

Ryssä tosin valmisteli hyökkäystään vuosikausia..ja viimeinen vaihe, siis keskitykset Ukrainan rajoille kesti kaikkine valmisteluineen lähes vuoden. Nämä eivät ole hätäisten hommia.
- sotiminen vaatii aina oman aikansa
- rauhantekeminen on taas oma prosessinsa.
- ja lopuksi normaaliin rauhantilaan pääseminen kestää vielä paljon pidempään.

Ukrainan sodassa ollaan vasta aivan alkutaipaleilla..Varsinkin ukrainalaisten osalta.
- se mitä on toistaiseksi nähty kertoo että ukrainalaiset ovat alusta alkaen osoittanee korkeaa motuivaatiota sekä sitoutumista oman maansa pulustukseen. Niin johdon kuin miehistönkin osalta.
- varsin heikoista lähtökohdista huolimatta on monin paikoin kyetty torjumaan hyökkäävä vihollinen..
- voidaan olettaa että loppuvuoden kuluessa ukrainalaiset saavat miehistöään osittain kouluettua.
- täysimääräisen päällystön (upseerien ja alipäällystön) ja miehistönkin osalta koulutus tullee jatkumaan vielä pitkälle ensivuoteen jne. (vrt. vaikkapa Suomen asevelvollisten koulutukseen).
- jo alusta lähtien asevoimia koulutetaan pysyvään valmiuteen ja pitkäaikaiseen tarpeeseen.

Kaiken kaikkiaan Ukrainan armeija tulee varsin nopeasti täydentymään miehistön, aseistuksen ja kaiken muunkin kaluston osalta.

Toisekseen varsinaiset USA:n Land-Lease kaluston ja aseiden laivaukset ovat vasta alkamassa. Ukraina saanee merkittäviä täydennyksiä vasta loppusyksyn aikana. Vaikka joidenkin asejärjestelmien käyttöön on saatu jo alustavasti koulutusta ulkomailla, niin varsinaisesti ukrainalaisten perehdyttäminen uusiin aseisiin tulee tapahtumaan talven aikana. Todennäköisesti osittain myös sotarintamalla.
- tulevan aseistuksen laatu ei liene vielä täysin tiedossa, tuskin kaikkia yksityiskohtia on edes tarpeen tiedottaakaan.
- määrät tulevat olemaan moninkertaisia tähän astiseen verrattuna.
- varmaa on että aseistusta ja kalustoa tullaan toimittamaan Ukrainalla riittävästi myös tulevaisuudessa.

Oma näkemykseni on että ukrainalaiset ovat valmistautumassa huolellisesti ja pitkään sodankäyntiin. Se on ymmärrettävää. Ei heillä ole aikomustakaan eikä varaa lähteä seikkailemaan kotimaansa tulevaisuudella.

Toisaiseksi (alun heikoista lähtökohdista huolimatta) Ukraina on kyennyt puolustautumaan hyvin.
- tähän mennessä, siis reilussa puolessa vuodessa, vihollinen on menettänyt kaatuneita yli 50 tuhatta miestä..
- haavoittuneena jopa noin nelinkertaisen määrän kaatuneisiin nähden.
- lisäksi vihollisia on antautunut ja saatu vangittua tuhansittain.
- vihollisen hyökkäysvaunuja on tuhottu jo pitkälle yli 2000 ja valtavat määrät kaikkea muuta aseistusta jne.
- Ukrainan koko ajan vahvistuessa se on kyennyt, viikko viikolta, aiheuttamaan yhä suurempia tappioita viholliselle.

On varsin helppo ennustaa että sodan jatkuessa nykyisellään, ryssä tulee talven aikana menettämään sotilaitaan ja kalustoaan vähintääkin kaksinkertaisen määrän nykyisiin, jo toteuteneisiin, tappioihinsa nähden.
- sellaiset tappioluvut (varsinkin aseiden ja kaluston osalta) alkaa olla jo sitä luokkaa että sillä on vakava merkitys koko venäjän asevoimille.
- aseiden menetystä ei korvaa, vaikka rintamalle saataisiin väkivalloin pakotettua lisää kouluttamattomia musikoita tykin ruuaksi. (jokainen ymmärtää etteivät he ole sotilaita).

Valitettavasti myös ukrainalaiset tulevat kärsimään sodassa miehistötappioita, aseita ja muuta kalustoa he saavat kuitenkin täydennettyä.
- ikävintä on se että kaikkein eniten ryssän hyökkäys kodistuu miehittämiensä alueiden suojattomaan siviiliväestöön. (eräänlaisena paradoksina tässä ryssän suorittamassa kansanmurhassa on se että se kohdistuu juuri eniten venäläismieliseen osaan Ukrainan väestöstä). Toki varsinaisesti ryssänmieliset ovat Ukrainassa pieni vähemmistö.

Eli summa summarum...
Sota kestänee aktiivisena vielä vuoden tai toisenkin. Rauhansopiminen vielä muutaman vuoden lisää.
- Ukrainan kansan ja yhteiskunnan jälleenrakentaminen ja toipuminen sodasta kestää 10-20 vuotta..
- ryssälle tästä seuraa koko jäljellä olevan vuosisadan kestävä kärsimys.
 
Kaikenlaiset "asiaintuntijat" povaavat Venäjän hajoamista. Olisi hauska edes kerran kuulla mitkä alueet lähtevät ja miksi? Itsenäistyminen vaati vahvaa kansallistunnetta kuten esim. Baltiassa ja Ukrainassa on. Onko Venäjällä enää tällaisia alueita? Zetzeenia? Joku muu islam-stan? Jonkun hallintoalueen rosvopäällikkö saattaa periaatteessa kyetäkin itsenäistymään, hetkeksi. Viisas rosvopäällikkö tosin katselee ehkä varalaskeutumispaikkaa heti alkuun siihen hetkeen kun keisarius loppuu.

Venäjä on hallinnollisesti aika sirpaloitunut, ja siihen kuuluu iso kasa ns. autonomisia kansallisia tasavaltoja ja hallintoalueita. Ei kovin kaukaa haettu juttu että osa saattaisi olla vittuuntuneita isovenäläisiin. Karkeasti ottaen vihreät ovat noita etnisiä tasavaltoja missä kantavenäläisiä useimmiten alle puolet. Oranssit ovat itsehallintoalueet missä on venäläisenemmistö mutta suuri etninen vähemmistö. Harmaat ja keltaiset ovat pääosin venäläistaustaisia alueita.

Suurin eropotentiaali kytee liene siellä missä suurin väestö, eli Bashkortostan (Ufa, 4m asukasta), Tatarstan (Kazan, 3,8m), Dagestan (2,9m), Udmurtia (1,5m), Chuvashia (1,2m), Tsetsenia (1,2m). Loput ovat välillä 200k-1m asukasta, mutta tietenkin voisivat liittoutua naapureiden kanssa. Kuten kartalta näkyy niin nämä vihreän-oranssit alueet muodostavat aika luontevia ryppäitä, erityisesti tuo Ufa-Kazanin alue (vihreä 2-13) ja Dagestan-Tsetsenia (vihreä 3) Kaukasuksen alueella.

Ufa-Kazan on myös taloudellisesti erittäin menestyvä alue, kuten myös tuo Yamalia - Khantiamansia. Muuten etniset alueet ovat keskimääräistä heikommin menestyviä.



png-transparent-oblasts-of-russia-republics-of-russia-krais-of-russia-jewish-autonomous-oblast...png
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top