Ukrainan konflikti/sota

Pieni lainaus jutusta:

"”Tätä keskustelua Hesarin artikkelin jälkeen seuranneena on hyvä myöntää sotarikosasian olleen huomattavasti vähemmän yksiselitteinen ja harmaammalla alueella, kuin annan artikkelissa ymmärtää. Käsi siis ylös täältä virheen merkiksi”, Helin kirjoitti sunnuntai-iltana."

Helin on tälläkin forumilla saanut runtua - myös allekirjoittaneelta - mutta nyt täytyy hattua ainakin hieman nostaa. Mokansa julkinen myöntäminen on ihan hyvä pelimiehen merkki.
Eihän sillä ollut vaihtoehtoja kun myöntää virheensä, muuten olis loputkin faktantarkastajan rippeet karissut pois, itse nostan hattua vasta sitten kun myöntää muutkin väitteensä(katsokaa hänen twiittinsä, itse en pysty jostain kumman syystä niitä näyttämään)
MUTTA, hyvä alku...
 
Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU ja paikallinen poliisi on tehnyt ratsian 1 000 vuotta vanhaan luolaluostariin Kiovassa, uutistoimisto Reuters kertoo.

Tiistaiaamuna tehdyssä operaatiossa oli kyse Venäjän erikoisjoukkojen suorittaman kumouksellisen toiminnan torjunnasta.

Kiovan luolaluostari, eli Petšerskin lavra, lukeutuu Ukrainan kulttuuriaarteisiin. Se on myös päämaja Moskovan patriarkaattina tunnetulle Ukrainan ortodoksisen kirkon siivelle, jota Venäjä tukee.

SBU:n julkaiseman lausunnon mukaan ratsian tarkoitus oli estää luolaluostarin käyttämistä "venäläisen maailman keskuksena". Lisäksi samalla SBU tutki epäilyjä, joiden mukaan luostaria käytettiin hyväksi "sabotaasi- ja tiedusteluryhmien ja ulkomaan kansalaisten suojelussa ja asevarastona".

SBU ei ole kommentoinut ratsian tuloksia. Myöskään Moskovan patriarkaatti ei ole kommentoinut ratsiaa.

Moskovan patriarkaatin alainen Ukrainan ortodoksinen kirkko katkaisi siteensä Venäjän ortodoksiseen kirkkoon toukokuussa ja tuomitsi patriarkka Kirillin Venäjän hyökkäyssodalle antaman tuen.
 
Pahoin pelkään, että Venäjää ei saada nuijittua niin heikkoon happeen, etteikö se 10-15 vuodessa olisi taas tolpillaan. Ja se, mikä toimii bensana tietyille tahoille toteuttaa tulevaisuudessa uudelleen tätä mielettömyyttä, on katkeruus. Se sama katkeruus, mikä johti Ikuisen presidentin™ lähtemään näille retkille.

Muuttuuko venäläinen ihminen? Venäjän historiaa viime aikoina lukeneena useasta eri lähteestä, on vastaus: ei. Mikään ei viittaa siihen, että sikäläinen mielenlaatu, perusarvot, etiikka, moraali, hälläväliä-asenne, orjamentaliteetti, huono itsetunto jne. muuttuisivat vuosisatoihin.
Turhaa tätä on spekuloida. Tietovisassa luultavasti heikompilahjaisetkin tietävät vastauksen kysymykseen "Mikä on se kansa, jonka perimmäinen olemus ei vanhan suomalaisen sananlaskun mukaan muutu edes eläinperäisessä ravintorasvassa kypsentämällä?"
Venäjä uskoo vain voimaa. Suomi pärjää, kunhan muistetaan pitää pitää puolustus oikealla tasolla ja tunnustetaan tosiasiat itänaapurin suhteen. Tavallisen kansalaisen osalta tämä tarkoittaa myös sitä, että valtaan pitää äänestää sellaiset poliitikot, jotka eivät pidä yllä romanttisen humanistisia harhakuvia itänaapurin mahdollisuudesta kehittyä inhimilliseksi olennoksi. Sotamuseossa bongaamani juliste jatkosodan ajalta kertoo mielestäni kaiken olennaisen idänpolitiikasta.

1669119122989.png
 

Ukrainalla on kovasti rohkeutta julkistaa tällaisia numeroita, väärästä arviosta saisi helposti näpeilleen. Julkaisivat edellisen arvionsa noin kuukausi sitten:


Tällöin puolalainen Jaroslaw Wolski kommentoi ketjua (LINKKI, ketjun käännös mm. tässä viestissä LINKKI) ja antoi omat arvionsa täsmäaseiden määrälle. Hän julkaisi tälle kuukauden vanhalle viestiketjulleen päivitetyn ketjun pari päivää sitten:


Tässä tämän tuoreen käännös:

Update of my estimate from October 15th. #UkraineUnderAttaсk #UkraineRussiaWar️ #ukrainecounteroffensive #wojna #UkraineWillResist

Realistically, Russia in February 2022 could have about 1,200 conventional Cruise missiles. If the Ukrainian data on firing by October 12, 485 Crusie rockets are real, which means that the Russians have already used up over 40% of their stock. They have about 700 pieces left. In the case of the Iskander system, only missiles with warheads "A" + current production could be left, which goes straight away

to the front. We currently have November 19 since then the following RUS missile attacks on Ukraine:

- 17.10 3x Crus
- 31.10. 50x Crus
- 15.100 90x Crus (tämä on suora käännös, tullut näppäilyvirhe päivälle? Edellisistä suurista ohjushyökkäyksistä on noin viikko aikaa joten pitäisi lukea 15.11.?)

Together, from October 17 to November 15, the Russians launched an additional 143 cruise missiles of the Kh-101 and Kh-555 families.

Knowing the faults of the Russian rockets (over 22%) it may mean that a bit more of them were launched: (about 175) but some of them fell on the route due to a failure and were not found, and some were attributed to anti-aircraft missiles.

Total: Out of about 1,200 cruise missiles with conventional warheads that Russia had, a minimum of about 660 have been launched so far. This means that the Russians are left with less than half of the estimated states. They still have about half a thousand cruise missiles.

The annual production of turbojet engines will not allow the production of more than 100 cruise missiles in 2022.

P.S. In the picture below (about the alleged "nuclear" missile in Ukraine)
P.S. please forward the thread

1669099910688.png

Kuvan tekstin käännös:

P.S. there are voices that a Kh-555 rocket fell on Ukraine, which had some elements of a carrier of nuclear weapons - this is not surprising because the Kh-555 is a reworked Kh-55 that had only a nuclear warhead. Perhaps a rocket was launched to Ukraine from a very "low-cost" reworked batch of Kh-55, where all the components that normally serve rockets with the "A" head were not removed. It could also have been a pure Kh-55, which had run out of service life and it was decided that it would be easiest not to install a nuclear warhead in it, but only an additional fuel tank / size and mass mock-up and launch such a "post-service" rocket along with others as a "decoy".

Wolski oli tyytyväinen omaan pari päivää vanhaan arvioon kun vertasi tähän Ukrainan puolustusministerin tuoreeseen twiittiin: LÄHDE

According to my estimates from a few days ago:

Laadin näistä arvioista pari taulukkoa ja laskin Ukrainan tuoreen ilmoituksen mukaan keskiarvoiset kuukausituotantomäärät niille aseille joille on ilmoitettu "production" määrät sodan aikana:

1669122353309.png

Tuollainen karkea keskiarvo toki vääristää todellisuutta, ehkä tuotantomäärät olivat aluksi pienemmät vaan "sotatalouden myötä" tahti on kiihtynyt? Tai ehkä ei, ehkä tuo edustaa hyvin tämänhetkistä kuukausituotantoa. Ei ihme että hamusivat Iranista mopedeita ja muita ohjuksia: jos tämä Ukrainan ilmoitus vastaa todellisuutta niin oma teollisuus ei kykene vastaamaan kysyntään, ainoa poikkeus näyttäisi olevan Kh-35 mutta sekin on "vain" 40 kpl per kuukausi.

Jos katsoo mitä on jäljellä niin S-300 on hurjat määrät, mutta kyseenalaistan sen että näitä kaikkia voisi kohdistaa Ukrainaa vastaan: nämä ovat hajallaan pitkin Venäjän maata ja kuljettaminen vie aikaa. Kaikkea ei myöskään haluta ampua pois: ilmatorjuntaohjukset ovat tärkeä osa Venäjän ilmapuolustusta (vaikka osa näistä onkin vanhoja ja siten pois ammuttavissa). Sanoisin että sama juttu Onyx-meritorjuntaohjusten kanssa.

Jos jättää S-300 ja Onyxit laskematta, niin kaikkia muita on jäljellä yhteensä 1 149 kpl. Ukrainan ilmoituksen mukaan niitä oli sodan alussa 2 757 kpl joten jäljellä olisi 1 149 / 2 757 = 0,41676 eli 41,7%.

Yllä olevassa taulukossa on laskettu eri aseiden prosenttiosuudet nyt jäljellä olevasta määrästä (poislukien S-300 ja Onyx) esim. Iskanderit edustaisivat 10,36%, Kalibrit 19,93% jne jne.

Laskelman mukaan kykenevät tuottamaan korvaavaa materiaalia keskiarvoisesti 74,33 kpl per kuukausi, tosin tästä määrästä 40 kpl eli 53,81% on Kh-35 lyhyen kantomatkan meritorjuntaohjuksia / kevyitä risteilyohjuksia.

Oletteko muuten laittaneet merkille että edellisestä suuresta uutiskynnyksen ylittäneestä ohjushyökkäyksestä taitaa tulla viikko aikaa? Pari päivää oli kun iskivät kymmenillä ohjuksilla (taisi olla yhteensä 100 tai jopa 150?) ja sen jälkeen taas hiljaista. Merkki siitä että keräävät "isomman potin" kasaan kaikkialta mistä irti saadaan ja ampuvat sitten eri kohteisiin? Mitenpä muutenkaan tuota voisi tulkita, tuskin lykkäävät siviili-infran tuhoamista pelkästä sydämensä hyvyydestä?
 
Viimeksi muokattu:
Oletteko muuten laittaneet merkille että edellisestä suuresta uutiskynnyksen ylittäneestä ohjushyökkäyksestä taitaa tulla viikkoa aikaa? Pari päivää oli kun iskivät kymmenillä ohjuksilla ja sen jälkeen taas hiljaista. Merkki siitä että keräävät "isomman potin" kasaan kaikkialta mistä irti saadaan ja ampuvat sitten eri kohteisiin? Mitenpä muutenkaan tuota voisi tulkita, tuskin lykkäävät siviili-infran tuhoamista pelkästä sydämensä hyvyydestä?
Olen kiinnittänyt samaan huomiota ja tullut samaan lopputulokseen. Terrorihyökkäykset tulevat nyt melko pitkin väliajoin, varmasti juuri siitä syystä, että niihin täytyy valmistautua keräämällä kaikki sovelias ohjusmateriaali kasaan ennen iskua entistä useammista ja kaukaisemmista varastoista. Jos murhahyökkäysten väli entisestään kasvaa, enteilee se varantojen ehtymistä. Joko ei ole enää paljon mitä ampua ja/tai on suurempi vaikeus löytää toimintakuntoisia ohjuksia. Ovatko varastokirjanpidossa olleista ohjuksistakaan läheskään kaikki olleet toimintakuntoisia - en usko.
 
Nyt M J Karin luentoon verrattava silmien avaaja...
Kaveria ei jätetä on ryssille tuntematon käsite. Poikkeuksen toki tekee jos siitä kaverista voi hyötyä itse.
Haavoittuneesta ei hyödy kukaan - jääköön kuolemaan. Mitäs läksi...
Hiukkasen pisti ryssän jutuissa se silmään, että:
- vaikka ketään ei sota kiinnosta yhtään, kunhan ei osu omalle kohdalle
- ja maasta paenneet vain pakenevat rintamalle joutumista, eivät oikeasti vastusta sotaa, vaan vastustavat omaa kuolemistaan
- niin ryssän silmissä sotaa paenneet ovatkin urheasti sotaa vastustavia.
Nyt kun Euroopassa näitä karkureita ei pidetä sodanvastustajina vaan heidät tiedetään oman perseen varjelijoiksi, joille sota ja Putain on täysin ok, niin heistä ei tykätä.
Niin ryssä itkee kun heistä ei tykätä, vaikka ihan itse lähtivät sotaa pakoon.

Kansaluonne aika saatanan syvällä myös tässä psykologissa.
 
Vakkuri ei ole niin tyhmä kuin täällä äkkiseltään päätellään. Hän on paljonkin äänessä esim. 12 diktaattoria -sarjassa, tohtori ja käsittääkseni maailmaa nähnyt kadettiupseeri, kovasti republikaaneihin kallellaan. Ehkä aikakautensa tuote, maailma on muuttunut kovastikin boomereiden ajoista, mutta kyllä hänen puheissaan on paljonkin järkeä.
Joo. Ei Putinistin / Venäjän kumartajan tarvitse olla Ano Turtiaisen kaltainen sieluton sontaläjä. Tämän Vakkurin kaltaiset, (melkein) normaaliin ajatteluun, päättelyyn, ulosantiin ja argumentaatioon kykenevät ovat niitä kaikkein hankalimpia revisionisteja. Hänen kaltaisensa Venäjän ymmärtäjä osaa jopa ottaa jotkut faktat faktoina; Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli virhe, josta Venäjä kärsii pahasti; ja Hersonissakin tuli turpaan ja Ukrainallakin on oikeus olemassaoloon omien tavotteidensa kanssa:


..sen sijaan putinilaisia pseudototuuksia ja silkkoja älyttömyyksiä latelevat dosentti Tuomas Malinen tai reliikki Paavo Väyrynen sortuvat narsismissaan ylimielisyyteensä ja omaan persoonaansa, eivätkä kykene sen vertaa itsereflektioon, etteivät ymmärrä miten naurettavilta he kuulostavat, tai siis miten naurettavaa heidän kirjoittamansa on.
 
Hyvä mieli tulee tästä.
Kiina jatkaa opportunistista linjaansa: Jos öljyä olisi kohta saatavilla halvemmalla, niin odotellaan rauhassa siihen asti.
Lisäksi varastoissa on paljon öljyä tälläkin hetkellä mitä venäjältä osteltu jo parinkymmenen rossan alennuksella entuudestaan.
Putte on kohta velanmaksuasennossa.
 
Vakkuri ei ole niin tyhmä kuin täällä äkkiseltään päätellään. Hän on paljonkin äänessä esim. 12 diktaattoria -sarjassa, tohtori ja käsittääkseni maailmaa nähnyt kadettiupseeri, kovasti republikaaneihin kallellaan. Ehkä aikakautensa tuote, maailma on muuttunut kovastikin boomereiden ajoista, mutta kyllä hänen puheissaan on paljonkin järkeä.
Ikänsä puolesta hän on kekkoslovakian kasvatti, ja vaikuttaa säilyttäneen tuon varovaisen ulkopoliittisen suhtautumisen.
 
Onko kyse siitä onko tiukkaa vai siitä että propaganda enteilee muutosta, median - tv ja lehdistö - kontrolli ei ole kadonnut minnekkään ja ryssän propagandakone on hiottu "huippuunsa". Joku tuota säätää...
Kyllä kai se niin on nähtävä, ettei tuolta tule sattumia ulos. Varmasti joka vieras tietää, mitä defönarisaatio tarkoittaa :rolleyes:
 
Ukrainalla on kovasti rohkeutta julkistaa tällaisia numeroita, väärästä arviosta saisi helposti näpeilleen. Julkaisivat edellisen arvionsa noin kuukausi sitten:


Tällöin puolalainen Jaroslaw Wolski kommentoi ketjua (LINKKI, ketjun käännös mm. tässä viestissä LINKKI) ja antoi omat arvionsa täsmäaseiden määrälle. Hän julkaisi tälle kuukauden vanhalle viestiketjulleen päivitetyn ketjun pari päivää sitten:


Tässä tämän tuoreen käännös:

Update of my estimate from October 15th. #UkraineUnderAttaсk #UkraineRussiaWar️ #ukrainecounteroffensive #wojna #UkraineWillResist

Realistically, Russia in February 2022 could have about 1,200 conventional Cruise missiles. If the Ukrainian data on firing by October 12, 485 Crusie rockets are real, which means that the Russians have already used up over 40% of their stock. They have about 700 pieces left. In the case of the Iskander system, only missiles with warheads "A" + current production could be left, which goes straight away

to the front. We currently have November 19 since then the following RUS missile attacks on Ukraine:

- 17.10 3x Crus
- 31.10. 50x Crus
- 15.100 90x Crus (tämä on suora käännös, tullut näppäilyvirhe päivälle? Edellisistä suurista ohjushyökkäyksistä on noin viikko aikaa joten pitäisi lukea 15.11.?)

Together, from October 17 to November 15, the Russians launched an additional 143 cruise missiles of the Kh-101 and Kh-555 families.

Knowing the faults of the Russian rockets (over 22%) it may mean that a bit more of them were launched: (about 175) but some of them fell on the route due to a failure and were not found, and some were attributed to anti-aircraft missiles.

Total: Out of about 1,200 cruise missiles with conventional warheads that Russia had, a minimum of about 660 have been launched so far. This means that the Russians are left with less than half of the estimated states. They still have about half a thousand cruise missiles.

The annual production of turbojet engines will not allow the production of more than 100 cruise missiles in 2022.

P.S. In the picture below (about the alleged "nuclear" missile in Ukraine)
P.S. please forward the thread

Katso liite: 70926

Kuvan tekstin käännös:

P.S. there are voices that a Kh-555 rocket fell on Ukraine, which had some elements of a carrier of nuclear weapons - this is not surprising because the Kh-555 is a reworked Kh-55 that had only a nuclear warhead. Perhaps a rocket was launched to Ukraine from a very "low-cost" reworked batch of Kh-55, where all the components that normally serve rockets with the "A" head were not removed. It could also have been a pure Kh-55, which had run out of service life and it was decided that it would be easiest not to install a nuclear warhead in it, but only an additional fuel tank / size and mass mock-up and launch such a "post-service" rocket along with others as a "decoy".

Wolski oli tyytyväinen omaan pari päivää vanhaan arvioon kun vertasi tähän Ukrainan puolustusministerin tuoreeseen twiittiin: LÄHDE

According to my estimates from a few days ago:

Laadin näistä arvioista pari taulukkoa ja laskin Ukrainan tuoreen ilmoituksen mukaan keskiarvoiset kuukausituotantomäärät niille aseille joille on ilmoitettu "production" määrät sodan aikana:

Katso liite: 70928

Tuollainen karkea keskiarvo toki vääristää todellisuutta, ehkä tuotantomäärät olivat aluksi pienemmät vaan "sotatalouden myötä" tahti on kiihtynyt? Tai ehkä ei, ehkä tuo edustaa hyvin tämänhetkistä kuukausituotantoa. Ei ihme että hamusivat Iranista mopedeita ja muita ohjuksia: jos tämä Ukrainan ilmoitus vastaa todellisuutta niin oma teollisuus ei kykene vastaamaan kysyntään, ainoa poikkeus näyttäisi olevan Kh-35 mutta sekin on "vain" 40 kpl per kuukausi.

Jos katsoo mitä on jäljellä niin S-300 on hurjat määrät, mutta kyseenalaistan sen että näitä kaikkia voisi kohdistaa Ukrainaa vastaan: nämä ovat hajallaan pitkin Venäjän maata ja kuljettaminen vie aikaa. Kaikkea ei myöskään haluta ampua pois: ilmatorjuntaohjukset ovat tärkeä osa Venäjän ilmapuolustusta (vaikka osa näistä onkin vanhoja ja siten pois ammuttavissa). Sanoisin että sama juttu Onyx-meritorjuntaohjusten kanssa.

Jos jättää S-300 ja Onyxit laskematta, niin kaikkia muita on jäljellä yhteensä 1 149 kpl (Ukrainan ilmoituksen mukaan niitä oli sodan alussa 2 757 kpl joten jäljellä olisi 1 149 / 2 757 = 0,41676 eli 41,7%). Minun yllä olevassa taulukossa on laskettu eri aseiden prosenttiosuudet tästä määrästä esim. Iskanderit edustaisivat 10,36%, Kalibrit 19,93% jne jne.

Minun laskeman mukaan keskiarvoisesti kykenevät tuottamaan korvaavaa materiaalia 74,33 kpl per kuukausi.

Oletteko muuten laittaneet merkille että edellisestä suuresta uutiskynnyksen ylittäneestä ohjushyökkäyksestä taitaa tulla viikko aikaa? Pari päivää oli kun iskivät kymmenillä ohjuksilla (taisi olla yhteensä 100 tai jopa 150?) ja sen jälkeen taas hiljaista. Merkki siitä että keräävät "isomman potin" kasaan kaikkialta mistä irti saadaan ja ampuvat sitten eri kohteisiin? Mitenpä muutenkaan tuota voisi tulkita, tuskin lykkäävät siviili-infran tuhoamista pelkästä sydämensä hyvyydestä?

Ilmapuolustus saturoituu paremmin kun lauotaan kerralla satoja. Ukraina ei ehdi täyttämään BUK ja S-300 lavettejaan kun ohjusta tulee koko ajan muutaman tunnin aikaikkunassa.
 
Joo. Ei Putinistin / Venäjän kumartajan tarvitse olla Ano Turtiaisen kaltainen sieluton sontaläjä. Tämän Vakkurin kaltaiset, (melkein) normaaliin ajatteluun, päättelyyn, ulosantiin ja argumentaatioon kykenevät ovat niitä kaikkein hankalimpia revisionisteja. Hänen kaltaisensa Venäjän ymmärtäjä osaa jopa ottaa jotkut faktat faktoina; Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli virhe, josta Venäjä kärsii pahasti; ja Hersonissakin tuli turpaan ja Ukrainallakin on oikeus olemassaoloon omien tavotteidensa kanssa:


..sen sijaan putinilaisia pseudototuuksia ja silkkoja älyttömyyksiä latelevat dosentti Tuomas Malinen tai reliikki Paavo Väyrynen sortuvat narsismissaan ylimielisyyteensä ja omaan persoonaansa, eivätkä kykene sen vertaa itsereflektioon, etteivät ymmärrä miten naurettavilta he kuulostavat, tai siis miten naurettavaa heidän kirjoittamansa on.

Malista seurannut pidempäänkin. ’’Sisäänheittotuote’’ ja kaapista ulos tulo oli EU-rahoituspaketin kritisointi. Ymmärrän sattuneesta syystä EU:n perussopimuksista jotain. Tässä asiassa Malinen oli täysin oikeassa ja sai tarvitsemansa mediahuomion ja täysin ansaitusti.

Kunnes…

Tulikin korona ja Ukrainan sota. Sen jälkeen herran narratiivi vaihtui täysin maskien ja rokotteiden vastustamiseen ja pakotepolitiikan kritisointiin. ’’Me jäädymme kaikki’’ -tyylinen alarmistinen hysteria, mitä tulee Venäjää vastaan kohdistettuihin pakotteisiin on kuin suoraan korppikotka Saharovan toimistosta.

Malisen yhteiskuntakritiikki on ja varsinkin oli kohdistettu erityisesti akateemiseen osaan väestöstä. Yliopistojen käytävillä lippatukkaiset parikymppiset ja merkkivaatteisiin pukeutuneet opiskelijapojat pari vuotta sitten muusta puhuneetkaan kuin Malisesta. Viesti upposi moniin.

Oma täysin henkilökohtainen arvioni: Malinen on Venäjän vaikuttaja-agentti, jonka viesti on suunnattu erityisesti koulutettuun väestönosaan. Turtiaisen ja Putkosen kohdeyleisö on enemmän siellä duunariosastolla.
 
Back
Top