Ukrainan konflikti/sota

Volodymyr Zelenskyi neuvonantaja Myhailo Podolyak kommentoi Guardianin haastattelussa, ettei Iran ole vielä lähettänyt ballistisia ohjuksia painostuksen ja maan sisäisen tilanteen vuoksi.

Podolyakin mukaan Venäjä on käyttänyt loppuun ensimmäisen eränsä Iranin drooneista. Myös Venäjän omat ohjukset ovat neuvonantajan mukaan lopuillaan.
 
Sakut torpanneet Puolan suunnitelmat Patriotin sijoittamisesta Ukrainaan.

Aika hyvin tvistattu uutinen. Saksa tarjosi patriootteja Puolaan, jonka Puola ensin hyväksyi, mutta huomasivat sitten tilaisuuden tulleen päästä kusemaan Saksan muroihin ja pyysivät Saksaa lähettämään ne Ukrainaan, vaikka tiesivät, että se ei onnistu, koska jenkitkin ovat sen jo aiemmin kieltäneet.

Ja näin saatiin taas paskoja otsikoita aikaan ja hakattua vähän kiilaa NATOn liittolaisten väliin.
 
Volodymyr Zelenskyi neuvonantaja Myhailo Podolyak kommentoi Guardianin haastattelussa, ettei Iran ole vielä lähettänyt ballistisia ohjuksia painostuksen ja maan sisäisen tilanteen vuoksi.

Podolyakin mukaan Venäjä on käyttänyt loppuun ensimmäisen eränsä Iranin drooneista. Myös Venäjän omat ohjukset ovat neuvonantajan mukaan lopuillaan.
Vahvaa signaalia siihen suuntaan että Venäjän viimeisin strategia eli mobilisaatio + siviili-infran pommitus ei, yllätys yllätys, tuokaan voittoa Ukrainasta.

Mitä pidempään Venäjä tätä jatkaa, sitä syvemmältä suosta he itsensä löytävät.
 
Ei taida sentään sitä tarkoittaa. Koko lause: "Turvallisuuspalvelu FSB:n alaisen rajavartiolaitoksen mukaan maasta poistui heinäkuusta syyskuuhun 9,7 miljoonaa ihmistä, mikä on 1,2 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin ja lähes kaksinkertainen määrä edelliseen neljännekseen verrattuna."

Lähtijät näyttäisi pitävän sisällään turistit ja muut matkailijat, joista lähes kaikki palaavat. Tuon 1,2M voi ehkä ajatella olevan värväyksen motivoimaa matkailua.

juttu @verkkouutiset

Ilonpilaaja 😖

Jos vakavasti keskustellaan ja vain totta puhutaan niin tottahan se on että tuosta 1,2 miljoonan joukosta löytyy ne sotaa pakenevat venäläiset. Tämä on suurimmaksi osaksi sitä porukkaa mistä Putin haluaakin päästä eroon. Putin ja silovikit ovat jo kauan pyrkineet siihen että vallanpitäjille vaaralliset tai muuten vaan kiusalliset yksilöt ajetaan maanpakoon ja ne päätyvät vankiloihin, leireille ja hautausmaille vain siinä tapauksessa että eivät älyä tai halua poistua ajoissa Venäjältä. Putinin pettureina pitämiä venäläisiä tapetaan myös maanpaossa mutta se on ihan oma tarinansa se.

Tästä päästääkin helposti siihen että Putinin taru voi hyvinkin päättyä tähän sotaan jos Venäjä saa kunnolla näpeilleen mutta silovikit tuskin katoavat mihinkään. Ei ole luvassa kansannousuja eikä eliminoidut vastustajat nouse vankiloista ja haudoista vaatimaan vallanvaihtoa. Venäjästä on tulossa ja monilta osin jo tullutkin ihan tyylipuhdas diktatuuri ja se on tapahtunut juurikin Ukrainan sodan varjolla vaikka kehitys siihen suuntaan alkoi heti kun Putin valtaan nousi tai oikeammin ilmaistuna nostettiin.

Mutta koska olen iloinen ja positiivinen luonne niin en lopeta tätä tarinaa synkistelyyn kun asia on niin että paskat minä Venäjästä ja venäläisten kohtaloista välitän. Tärkeää on vain se mitä Ukrainassa tapahtuu.

Ukrainan turvallisuusneuvoston johtaja Oleksi Danilov arvioi, että Ukraina etenee kevään aikana Luhanskiin, Donetskiin ja Sevastopoliin, kertoo Ukrinform.

Danilovin mukaan talvi tulee olemaan avainvaihe Ukrainan itsenäisyystaistelussa.

"Ukrainan kansantasavallan armeija aloitti 6. joulukuuta vuonna 1919 kampanjaan bolsevikkeja vastaan. Ukrainan kansallisarmeijan talvikampanja alkoi 6. joulukuuta vuonna 2022. Se päättyy keväällä, kun Sevastopol, Donetsk ja Luhansk vapautetaan. Ukrainan talvi on suuren itsenäisyyssodan keskeinen vaihe.

Hyvää asevoimien päivää!” hän kirjoitti Twitterissä.

Ukrainassa vietettiin asevoimien päivää 6. joulukuuta, samana päivänä, jolloin vuonna 1991 hyväksyttiin laki Ukrainan asevoimien perustamisesta.

Ukraine_sPresidentZelenskyyLowRes_1024x.jpg

Ukrainan kansainväliset valuuttavarannot ovat joulukuussa ylittäneet sotaa edeltävän tason. Ulkomaanvarannot olivat Ukrainan keskuspankin mukaan lähes 28 miljardia dollaria.

Marraskuussa ulkomaanvarannot kasvoivat yli 10 prosenttia muun muassa kansainvälisen avustuksen ansiosta ja valuuttakurssien muutosten seurauksena, keskuspankki kertoo tiedotteessa.

Keskuspankin mukaan varannot takaavat rahoituksen seuraavalle kolmen ja puolen kuukauden tuonnille, mikä riittää Ukrainan hallituksen ja keskuspankin velvoitteiden ja nykyisten toimintojen varmistamiseen.

Keskuspankin alustavien tietojen mukaan ulkomaanvarantoja Ukrainalla oli 1. joulukuuta 27,95 miljardia dollaria. Sodan alettua 24. helmikuuta lukema oli 27,42 miljardia dollaria.
 
Viimeksi muokattu:
Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin sanoi, että Yhdysvallat ei pyri estämään Ukrainaa kehittämästä omaa pitkän kantaman iskukykyään, jonka voisi mahdollisesti kohdistaa Venäjän alueelle.

"Emme pyri estämään Ukrainaa kehittämästä omia kykyjään", Austin sanoi tiistaina.

Asiasta kertoo CNN.

Hän kommentoi asiaa hieman sen jälkeen, kun Yhdysvaltain ulkoministeriön alivaltiosihteeri Victoria Nuland oli kertonut CNN:lle, että toistaiseksi kukaan ei vielä ollut ottanut vastuuta kahdesta maanantaina tapahtuneesta lennokki-iskusta, jotka kohdistuivat Venäjän tukikohtiin.

"Ukrainalaiset ovat uskomattomaan kekseliäitä, he kehittävät omia, tehokkaita lennokkeja sekä maa- että ilmavoimien käyttöön."

Ukrainan hallinnon korkea virkamies vahvisti kuitenkin maanantaina, että Ukraina on ollut iskujen takana, The New York Times kertoo.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken kertoi tiistaina, että Yhdysvallat "ei ole rohkaissut eikä mahdollistanut ukrainalaisten iskua Venäjän sisällä".
 
Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Wendy Sherman kommentoi tiistaina, että nopeimmin Ukrainaan saadaan rauha, mikäli Venäjä vetää joukkonsa välittömästi pois Ukrainasta.

– Venäjän on vedettävä kaikki joukkonsa Ukrainasta - piste, Sherman sanoi Roomassa LUISS-yliopiston isännöimässä tapahtumassa.

Hän mainitsi myös, että länsimaat ovat onnistuneet auttamaan Ukrainaa vastustamaan Venäjän hyökkäystä ja niiden on "jatkettava samalla tiellä".
 
Ihmetyttää kyllä edelleen ryssän ilmatorjunnan heikkous, jos Ukraina todella pystyy tekemään huomaamatta iskuja sotilaslentokentille, joiden voisi kuvitella olevan parhaalla mahdollisella tavalla suojattuja.

Ainakin propagandassa on annettu ymmärtää, että Venäjän ilmatorjunta olisi jopa maailman paras. Nyt kuitenkin havainnot tästä sodasta sellaisilta alueilta, joilla ilmapuolustukseen on olevinaan kovasti panostettu, kertovat kyllä ihan toisenlaista tarinaa.

Onko ryssä siis pelkkää maskirovkaa myös nykyaikaisen ilmatorjunnan osalta? Siltä se minusta näyttää.
 
Tämä on kyllä pistänyt silmään. Paljon puhutut 'S-400:ten kuolemankuplat' ovat osoittautuneet... noh. Liioitelluiksi?

Israel näytti jo että ainakin F-35:lla ei paljon tarvitse välittää (?!) vanjan ilmatorjunnasta, mutta että tuo Ukrainan huomattavasti vanhemman kaluston hyvä suorituskyky?
 
Mielestäni reppu-ERA:n alla on relikt-elementit, kuten aikaisemminkin on T-90M tankeissa. Ylipäätään tuo 4S24 reppumallin ERA on hyvinkin tehokas tapa lisätä suoja-arvoa. Sen asentaminen on helppoa, mutta taistelun kestävyys on heikohkoa.
Niissä aiemmissa 4S24-pusseissa vain ei ole ollut itse elementtejä, vaan vain ne "munakennot", joiden väliin elementit pitäisi laittaa. Osa vaunumiehistöistä oli myös koulutettu Vitali Kuzminin haastattelun perusteella, että niiden kennojen väliin pitäisi laittaa hiekkaa, ja kennojen tarkoitus olisi vain vakauttaa hiekka.

Onko tuo tornin ja rungon välissä näkyvä "hetekan pala" tarkoitettu onteloammuksia varten vai mikä sen funktio on? Näyttää olevan niin kovin lähellä sitä laakerointia ja sen verran heppoinen, että mikään kovaa liikkuva projektiili ei varmaan siitä kärsi.
Kyllä, ontelorakettien pietsosähköisiä sytyttimiä varten.
 
Ihmetyttää kyllä edelleen ryssän ilmatorjunnan heikkous, jos Ukraina todella pystyy tekemään huomaamatta iskuja sotilaslentokentille, joiden voisi kuvitella olevan parhaalla mahdollisella tavalla suojattuja.

Ainakin propagandassa on annettu ymmärtää, että Venäjän ilmatorjunta olisi jopa maailman paras. Nyt kuitenkin havainnot tästä sodasta sellaisilta alueilta, joilla ilmapuolustukseen on olevinaan kovasti panostettu, kertovat kyllä ihan toisenlaista tarinaa.

Onko ryssä siis pelkkää maskirovkaa myös nykyaikaisen ilmatorjunnan osalta? Siltä se minusta näyttää.

Ehkä ne olleet rauhan ajan moodissa? "Ei Ukrainalla ole, millä iskeä tänne asti."

Jopa Mathias Rust onnistui siinä minkä olisi pitänyt olla mahdotonta. Suurta ja Mahtavaa vastaan...
 
Back
Top