Ukrainan konflikti/sota

Rogozin uhkailee ranskalaisia, että kukaan ei pakene NATO:n Donbassissa muka tekemiä sotarikoksia
Macron ei ilmeisesti ole ollut vielä riittävän rähmällään.

Meillä olisi muutama hyvä konsultti tähän:

... tuon artiklan 7. alakohtaa, joka kieltää EU-jäsenten tuen Naton ulkopuolelle jättäytyneiden unionin jäseniltä, jos ne joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. Ne ovat ”tiettyjä jäsenmaita”.

Tämä oli Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan lahja isänmaalle. He hyväksyivät EU:n solidaarisuutta korostavaksi tarkoitetun ylevän julistuksen tuhoamisen.

 
– En taistele isänmaatani vastaan. Taistelen Putinin hallintoa ja pahuutta vastaan. En ole petturi, vaan todellinen Venäjän patriootti, joka ajattelee oman maan tulevaisuutta, Caesar sanoo uutistoimisto AFP:lle.

Caesar työskenteli ennen sotaa fysioterapeuttina Pietarissa. Hän sanoo Venäjän ”olevan kuolemassa”, ja syy löytyy Putinista ja hänen kahden vuosikymmenen valtakaudestaan.

– Hänen järjestelmänsä, hänen hallintonsa ja virkamiehensä. Kaikki paskaa. He ovat luusereita, korruptoituneita varkaita, jotka ajattelevat elävänsä vain rahan ja huvin vuoksi. Se ei ole tapa johtaa maata, Caesar tylyttää.



Jotkut legioonan sotilaista taistelevat parhaillaan Bah’mutissa.

– He ovat motivoituneita ja ammattitaitoisia taistelijoita, he tekevät työnsä täydellisesti, ukrainalainen upseeri kuvailee AFP:lle.

Upseeri lisää, että vapaaehtoisille tehtiin useita haastattelukierroksia ja psykologisia testejä heidän uskollisuutensa varmistamiseksi.
 
Itsensä jalustalle nostamistahan tuo on. Sellaista periaatteellista ideologista soopaa, jossa tulkitaan asioita tarkoitushakuisesti väärin tai peilataan toisten tekoja oman, erilaisen ajattelutavan ja kokemusmaailman kautta.

Tietenkään emme voi tietää, meneekö signmyrocket.comin kautta lahjoitettu raha tarpeeksi suurelta osalta oikeaan tarkoitukseen. Olettaisin, että Ukrainan valtiokoneisto olisi varoittanut jo aikaa sitten, mikäli palvelu ei olisi luotettava. Pakko siihen on vain luottaa. Jos ei yleensäkään luota näihin melko vakiintuneisiin keräyskanaviin, miten voisi auttaa ollenkaan. Aina voi kyseenalaistaa, meneekö liikaa korruptioon tai kuluihin. Mutta ei vaihtoehto ole sekään, että pitäisi itse ostaa erilaista sotaväen tarvitsemaa tavaraa ja käydä ojentamassa ne suoraan rintamasotilaalle Ukrainassa. Pitää tehdä parhaansa muuten, ja toivoa, että apu menee perille.

Oskari sentään ymmärtää, että signmyrocket ei yritäkään väittää, että lahjoituksilla ostettaisiin kranaatteja. Jotkut nimittäin luulevat, että se on tuon palvelun väitetty tarkoitus. Pelkkä rahankeräyskanavahan se on, lahjoitusten täkynä on se kranaattiin (tai muuhun vempeleeseen) kirjoitettu teksti. Mitä twitterin kommentteja lueskelin, niin jotkut pitävät tuota tapaa auttaa jotenkin raaistavana, että sota on mennyt jotenkin liian ihon alle, kun haluaa (ostaa kranaatin, niin kuin jotkut tosiaan luulevat tai) lähettää kyynisiä terveisiä kranaatin mukana. Vaikka jollain tavalla voin aivojani eri asentoon kääntämällä tavoittaa sen ajatuksen, en silti sitä kuitenkaan pysty ymmärtämään. Mikä jollekin näyttää raaistavalta, näyttäytyy minulle enimmäkseen tietynlaisena päättäväisyytenä ja oikeutettujen tunteiden purkamisena. Jos itse antaman avun voi ajatella konkretisoituvan edes tussikirjoituksen muodossa lentämässä hyökkääjän niskaan, se tuntuu konkreettisemmalta ja suoremmalta, kuin pelkkä rahalahjoitus jonnekin. Se antaa mahdollisuuden sekä auttaa että myös helpolla tavalla purkaa ryssän oikeudettoman kansanmurhasodan aiheuttamia tuntemuksia. Näyttää tukea henkisesti ja antaa sitä aineellisesti. Ja saada kiva kuva, jota voi jakaa ja siten houkutella muitakin auttamaan.

Tosin moni twitterissä Karin signmyrocket.com-twiitin kriitikoistakin kuitenkin ilmoitti haluavansa auttaa Ukrainaa muunlaisia kanavia pitkin. Onneksi on tarjolla kaikenlaista avustustapoja, jos signmyrocket.com tuntuu vaikealta omakohtaisesti. Oskarille pienet pisteet siitä, että hän ei nyt sentään dumaa Ukrainan auttamista sellaisenaan. Tekee tosin samalla hallaa Ukrainalle korostamalla sitä ainaista korruptiota. Korruptio on ainakin ennen ollut faktaa, nykytilanteesta emme tietenkään tiedä tarpeeksi. Oletettavasti sitä on paljon vähemmän, sillä korruptoituneinkin ukrainalainen virkamies kai sentään sen ymmärtää, että nykytilanteessa kuormasta ei voi syödä eikä ainakaan paljoa, sillä muuten voi loppua syömiset kokonaan ja kohtalona olla päivien päättyminen hyökkääjän kidutuskammiossa. Mutta oli korruptiota paljon tai ei, tuon maan eteen täytyy vapaan maailman vaan tehdä parhaansa, koska se taistelee paitsi itsensä, myös meidän puolesta. Korruption ylikorostaminen sodan asiayhteydessä syö Ukrainan auttamisen uskottavuutta, ja sitä ei vaan nyt tässä tilanteessa saa tehdä.

Onninen, kuten moni kaltaisensa, näsäviisastelee ja keksii omia tulkintojaan nyt Karin ja Oksasen osallistumisesta signmyrocket-keräykseen. Eivät nämä kaksi tarvitse eivätkä varmasti kaipaa näkyvyyttä Ukrainan sodan asioissa. Heillä näkyvyyttä ja suosiota on jo ennestään tarpeeksi paljon. Yleensäkin oletus, että ihmisen motivaationa aina olisi henkilökohtaisen edun saaminen näkyvyyden tai muun muodossa, kertoo enemmän oletuksen esittäjästä itsestään ja hänen motiiveistaan. Ehkä sekin on peiliefektiä: oletetaan, että muut motivoituvat samoista asioista kuin itse. Kari ja Oksanen kyllä toivat näkyvyyttä Ukrainan auttamiselle, he toivat ihmisten tietoisuuteen yhden puhuttelevan tavan auttaa.

Useimmilla suomalaisilla on ollut lähisukulainen rintamalla sotilaana, lottana tai muuten sodasta kärsimässä. Ja niilläkin, joilla ei ole enää ollut henkilökohtaista kontaktia veteraaneihin, on kuitenkin useimmilla tieto siitä, mitä sota oli, ja mitä se vaati. Osaamme samastua ukrainalaisten tilanteeseen ja kokemuksiin, osaamme nähdä yhtäläisyyksiä siinä mitä sukulaisemme joutuivat kokemaan tai ainakin tunnemme Suomen historian raskaimmat hetket ja näemme niiden yhtäläisyyden Ukrainan nykyisyyden kohdalla. Se ei tarkoita mistään traumoista kärsimistä, ei eversti Karin kuin meidän muidenkaan kohdalla. Oskarin kyvyttömyys ymmärtää tätä antaa hänestä aika yksinkertaisen ja ylimielisen kuvan.

Loistava palveluhan tuo signmyrocket on. Jos jollain jäänyt väärä käsitys siitä mikä heidän myytävä tuote on, niin syytä lukea https://signmyrocket.com/payment-and-delivery

The product is a digital product that the Buyer receives by e-mail in the form of a photo or video (according to the order) with the text that the Buyer specified when creating the order and the conditions specified in the description of the Product.

Onninen elää itse näkyvyydestään. Tämä juttu vain hänen groteskia tapaa hankkia pullaa kahvin lisukkeeksi ;)
 
Olisi kiva tietää onko tää Nato hysteria näiden haukkojen päässä oikeasti vai onko se vain sisäpoliittista propagandaa?
Sisäpoliittista ja hyödyllisten idioottien sanoman tukemista. Ei Rogozin voi haavoittua Ukrainan kranaatista, koska Ukrainaa ei propagandan mukaan ole olemassakaan. NATOn kranaatti kuulostaa paremmalta, sopii yleiseen narratiiviin ja avaa mahdollisuuden pönkittää omaa asemaa haavoittumisen kautta.
 

Jotkut legioonan sotilaista taistelevat parhaillaan Bah’mutissa.

– He ovat motivoituneita ja ammattitaitoisia taistelijoita, he tekevät työnsä täydellisesti, ukrainalainen upseeri kuvailee AFP:lle.

Upseeri lisää, että vapaaehtoisille tehtiin useita haastattelukierroksia ja psykologisia testejä heidän uskollisuutensa varmistamiseksi.
Putinistin kai tunnistaa psykopaattitestissä. Pahan asevoimien kantaörkeillä psykopatia tuntuu olleen pääsyvaatimus.
 
”Prigožin kertoo Venäjän valtion Ria-uutistoimiston videolla, että Wagner joutuu käyttämään Bahmutissa päiviä tai viikkoja yksittäisten talojen valtaamiseksi. Hän väittää, että Ukrainalla on jopa 500 puolustuslinjaa kaupungissa.”

Miksi Venäjä yrittää noin vahvasti linnoitettua kaupunkia vallata kuukaudesta toiseen? Eihän tuossa ole mitään järkeä puskea päätä puolustuksen vahvimpaan kohteeseen yhä uudestaan turhaan? Jos tuo on totta, yksittäinen talo voi vaatia satojen tai jopa tuhansien venäläisten hengen.
"Joukkomme ovat onnistuneet valtaamaan kylpyhuoneen, mutta vihollinen puolustautuu vielä sitkeästi keittiössä." Jotenkin tähän tapaan viisasteltiin aikoinaan saksalaisten rintamatiedotuksille Stalingradin taisteluista. Vaan sama tulee mieleen tästäkin keissistä.
 
Voisko olla enemmän valetta kuin tuo, vaikka olis kuinka Volvo kuski niin ei nyt pidä itseään enempää nolata hölmöjä puhumalla. Katopa kuka sen Volvon omistaa… ei oo tosiaan ruotsalainen auto ollu enää todella pitkään aikaan. Amerikan retken jälkeen omistus on tadaa! Kiinassa. Tämä riittää ot vuoksi, pakko oli tuollaista älyttömyyttä kommentoida🤮🤮🤮
Alkaa menee täysin offtoppariksi, mutta pakko tuohon on vielä kommentoida:
Omistussuhteet joo on Kiinassa Volvolla, mutta kuinka monta autonmerkkiä löydät joilla ei ole kansainvälinen omistuspohja ja sitä myöten omistus saattaa olla ihan missä vaan?

Ja ei, en aja Volvolla, mutta on heilläkin tehtaita euroopassa ja isoja työllistäjiä täällä. Lähes kaikille auton valmistajille tulee osia kuitenkin Kiinasta, joten vaikea on Kiinalaisia olla tukematta vaikka kuinka koittaa vältellä. Tietysti jos vanhalla Ladalla haluaa ajella niin saattaa välttyä kiinan elektroniikalta, mutta siinä tulee sitten muunlaiset väistämisvelvollisuudet taas vastaan:)

Ajatuksena kyllä hyvä ja kannatettava, mutta todellisuudessa lähes mahdotonta toteuttaa tuota bännäystä.

https://news.cision.com/fi/volvo-ca...della-sahkoautotehtaalla-slovakiassa,c3596893

Se siitä off topicista, jatketaan Ukraina aiheisilla keskusteluilla!!

Kunnia Ukrainalle KAPTEENI HIMARSILLE, Slava Ukraini!:salut:

 
volframihaulit, 2,5-3mm. Mutta alle 100m ase silti. Mitä näitä videoita katsellut niin aika kaukaa dronet kuvailee kohteita. Mielenkiintoisia torjuttavia.. :unsure:
Muutama vuosi sitten sorsassa joku urpo ampui minua sorsahauleilla (3+mm) selkään noin 40-50m päästä. En kysynyt oliko volframia (vai terästä, vismuttia) Onneksi oli coretextakki päällä. Ei tullut yhtään haulia läpi. Sattui kyllä pirusti - kuin joku olisi avokämmenellä vetänyt litsarin paljaaseen ristiselkään. Kyllä pitäis haulien olla jotain 6mm tjsp., vähintään, jos yhtään kauemmas haluaa tehokkaasti saada vauriota aikaan. Niitä ei vaan enää paljoakaan mahdu paukkuun, jolloin osuminen vaikeutuu.

Mitä olen dronevideoita katsonut niin usein ne lentää jossain 100+ metrissä. Joten ei ole helppo ampua alas millään. Siinä pitäis saada useampi ukkeli niitä suolaamaan sarjalla, jotta olisi jotenkin järkevä mahis saada osumia.
 
Tämän mukaan Makiivkan saldo 312 kuollutta ja 157 haavoittunutta.
Game Neon GIF by studioclip.fr
 
Hieman hämmentävää miten paljon tämä Makiivkan isku on aiheuttanut älämölöä Venäjän sisällä. Ukraina raportoi päivittäin 500-700 ryssän kaatumisesta ja noita vastaavia iskuja miehistökeskittymiin on raportoitu ties kuinka monta tämän sodan aikana. Pääsikö tämä jotenkin poikkeuksellisesti julkisuuteen ja kaikkien tietoon, vai mistähän moinen pöyristys? Toki tässä ryssimisen aste oli aikasta A-luokkaa kun polttoainetta varastoitiin mobikkien luona ja paikka oli lähellä rintamaa. Himppasen pelottaa, että oliko nuo aiemmat Ukrainan iskut sitten hehkutettu vähän liian yltiöpositiivisesti ja vasta nyt osuttiin oikeasti ekan kerran jackpottiin.
 
Eiköhän se ole juuri tuo, itensä kohottaminen. Mutta saavat nämä kermaperseiset oskarionnisetkin jotain hyvää aikaiseksi: omassa tapauksessa tuo kolumni oli viimeinen sysäys käydä itsekin laittamassa 200USD sinne signmyrocketsiin :sneaky:
Osoita se kaikille oskarionnisille sinne kotisohville...
 
Hieman hämmentävää miten paljon tämä Makiivkan isku on aiheuttanut älämölöä Venäjän sisällä. Ukraina raportoi päivittäin 500-700 ryssän kaatumisesta ja noita vastaavia iskuja miehistökeskittymiin on raportoitu ties kuinka monta tämän sodan aikana. Pääsikö tämä jotenkin poikkeuksellisesti julkisuuteen ja kaikkien tietoon, vai mistähän moinen pöyristys? Toki tässä ryssimisen aste oli aikasta A-luokkaa kun polttoainetta varastoitiin mobikkien luona ja paikka oli lähellä rintamaa. Himppasen pelottaa, että oliko nuo aiemmat Ukrainan iskut sitten hehkutettu vähän liian yltiöpositiivisesti ja vasta nyt osuttiin oikeasti ekan kerran jackpottiin.
Jotenkin tuntuu, että noi isommat iskut ei ole edes Ukrainan ilmottamissa tappioluvuissa, kun eihän tämäkään mitään piikkiä aiheuttanut (ja kun samana yönä oli se toinen isku Hersonin alueelle). Johtuu siitä heidän laskentatavastaan mistä oli juttua. Tarvitsivat jonkinlaisen vahvistuksen useammalta yksiköltä tms. vai miten se meni. En sitten tiedä jos isompien iskujen tappiot tulee tipottain noihin.
 
Viimeksi muokattu:
Voimakas liikutusvaroitus! Tää meni tunteisiin ja kovin.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009305252.html

Kyllä menee tunteisiin :(

Hinta minkä ukrainalaiset joutuvat maksamaan yhden vallanhimoisen kääpiön takia on hirvittävä.

Sanotaan, että sankarit eivät kuole. Kyllä kuolevat, valitettavasti.

Juuri nyt heitä kuolee tuhansittain – jättäen ikuisesti tyhjyyden ja parantumattomat, ammottavat, pohjattomat haavat sukulaisiinsa.


merlin_211866714_aa41f8d4-896f-498a-9eb3-75a620968a92-master1050.jpg

war-ukraine-cemetery-irpen-fresh-graves-irpin-may-large-number-savelii-years-old-grave-his-father-igor-year-born-246488866.jpg

AP22299535333738.jpg

t_a71da1b677d34fd385c1b117d67e1bfb_name_0608_ukrainecemetery_V3_00_02_25_22_Still014.jpg

3860ac510293488397e77517dbb9610a.jpeg
 
Back
Top